Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Päättyneet näyttelyt 2011

Enontekiöllä

Vuoden Luontokuvat 2010
31.3.2011 asti

Kuva: Pekka TuuriVuoden Luontokuva 2010 -kilpailuun osallistui lähes 1100 kuvaajaa yli 9600 kuvalla.

Vuoden 2010 Luontokuvaksi valittiin espoolaisen Pekka Tuurin kasvikuva Kohti valoa. Ensimmäisen kerran Vuoden Luontokuva -kilpailun 30-vuotisessa historiassa voiton vei veden pinnan alta otettu kuva. Pekka Tuuri aloitti luontokuvauksen kouluvuosinaan 1970-luvulla, sukeltaen hän on kuvannut vuodesta 1991.

Läpi Suomen kiertävässä näyttelyssä on esillä yhteensä 40 Vuoden Luontokuva 2010 -kilpailussa menestynyttä kuvaa: sarjavoittajat, toisen palkinnon saavuttaneet ja kunniamaininnalla palkitut.

Skierri, Tunturi-Lapin luontokeskus
Peuratie 15, Enontekiö
ma–su klo 9–17

Espoossa

Henrik Lund: Osynligt nära – Näkymättömän lähellä – Invisibly close
Kuva: Henrik lund23.10.2011 asti

Näyttelyssä on esillä Henrik Lundin luontokuvia.

Henrik Lund Vuoden luontokuva 2011 -kilpailussa Kasvit-sarjan voittaja ja kisaa siten Vuoden luontokuva 2011 -tittelistä.

Espoon Kulttuurikeskus
Kaupinkalliontie 10/Kulttuuriaukio 2, Espoo (Tapiolan keskusta)

 

Per Olov Jansson: Arkipelag - valokuvia Pellingistä
Kuva: Per Olof Jansson9.10.2011 asti

Hanasaaren kulttuurikeskuksen syysnäyttely esittelee Per Olov Janssonin valokuvia Pellingin saaristosta, Janssonin taiteilijaperheen kesäparatiisista 1940-luvulta alkaen. Jansson on valokuvannut perheensä saariryhmää kuudenkymmenen vuoden ajan.

Kunnioitettavaan 91 vuoden ikään ehtinyt Jansson on viettänyt kesiään Pellingin saaristossa yksivuotiaasta lähtien.

Taiteilijatreffeillä Per Olov Jansson sunnuntaina 11.9. (suomeksi) ja 18.9. (ruotsiksi) klo 14–15.

Hanasaaren kulttuurikeskus
Galleria Tove
Hanasaarenranta 5, Espoo
joka päivä klo 10-20


 

Martti Anttila: Pyhiinvaeltajan päiväkirja
7.8.201 asti

KUva: Martti Anttila.

Valokuvaaja Martti Anttila (s.1954) on kuvannut elämää Intian suurten jokien rannoilla vuodesta 1986. Kuvausmatkojensa aikana Anttila on nähnyt, miten jokikulttuurit ovat muuttuneet. Monet seitsemästä pyhänä pidetystä joestaovat pahasti saastuneet.

Näyttely on toteutettu yhdessä Oulun taidemuseon kanssa.

Helinä Rautavaaran museo
Näyttelykeskus WeeGee
Ahertajantie 5, Tapiola.
ti 11-18, ke 11-20, to-pe 11-18, la-su 11-17
10/0€.


Pekka Tuuri: Kohti valoa - Vedenalainen Suomi
17.3.2011

Vuoden Luontokuva 2011 -kilpailun voittajan näyttely tuo esille suomalaisen vedenalaisen luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta. Nyt kootussa näyttelyssä on ensimmäisen kerran laajemmin esillä Pekka Tuurin luontokuvia.

Espoon kulttuurikeskus
Siltakatu 11, Espoo


Vuoden Luontokuvat 2010
27.2.2011 asti

Kuva: Pekka TuuriVuoden Luontokuva 2010 -kilpailuun osallistui lähes 1100 kuvaajaa yli 9600 kuvalla.

Vuoden 2010 Luontokuvaksi valittiin espoolaisen Pekka Tuurin kasvikuva Kohti valoa. Ensimmäisen kerran Vuoden Luontokuva -kilpailun 30-vuotisessa historiassa voiton vei veden pinnan alta otettu kuva. Pekka Tuuri aloitti luontokuvauksen kouluvuosinaan 1970-luvulla, sukeltaen hän on kuvannut vuodesta 1991.

Läpi Suomen kiertävässä näyttelyssä on esillä yhteensä 40 Vuoden Luontokuva 2010 -kilpailussa menestynyttä kuvaa: sarjavoittajat, toisen palkinnon saavuttaneet ja kunniamaininnalla palkitut.

Villa Elfvikin luontotalo
Elfvikintie 4, Laajalahti, Espoo
ma–pe klo 9–15, su klo 10–16


Jorma Puranen
09.01.2011 asti

Kuva: Jorma Puranen

Näyttely esittelee Jorma Purasen teoksia vuosilta 1992-2010. Esillä on runsaat 50 teosta eri kuvasarjoista.

Sarjojen Kuvitteellinen kotiinpaluu ja Where Compasses All Go Mad lähtökohta on tutkimusmatkojen arktisessa kuvastossa. Shadows, Reflections -sarjassa Puranen on kuvannut vanhoja muotokuvamaalauksia pintaan osuvine heijastuksineen tarkoituksenaan herättää eloon kuvien henkilöiden menneisyys. Komean maalauksellisissa Sixteen Steps to Paradise ja Icy Prospects -sarjoissaan Puranen on käyttänyt mustaksi maalattua levyä ja kuvannut sen kautta puutarhaansa ja arktisia maisemia.

Puranen on tunnetuimpia suomalaisia nykyvalokuvaajia. Hänet palkittiin syyskuussa 2010 valokuvataiteen valtionpalkinnolla.

Tekniikaltaan teokset ovat kromogeenisia värivedoksia ja mustavalkokuvia.

EMMA - Espoon modernin taiteen museo
Ahertajantie 5, Espoo
Avoinna 8.6.-31.8. ma suljettu, ti-pe 11-18, la-su 11-17
10/8 €, alle 18 v. ja yli 70 v ilmaiseksi.
Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin WeeGee-talon viiteen museoon.

Helsingissä

Kimmo Sarje: Asunto valtakadulla
Kuva: Kimmo Sarje.30.12.2011 asti

Kimmo Sarjen (s. 1951) Asunto valtakadulla -näyttely Hippolytessä on valokuvamontaasi Petroskoista, jossa Sarje oli vuonna 2003 stipendiaattina. Hän asui Leninin valtakadulla kaupungin keskustassa samassa asunnossa, jossa nuori kommunistipoliitikko Juri Andropov oli aikoinaan asunut ja joka 1940-luvulla toimi suomalaisen sotasairaalan naishenkilökunnan asuntola.

Asunnon menneisyys toi tilaan historiallista latausta. Suomen ja Neuvosto-Karjalan kohtalonyhteys, nationalismin ja kommunismin kamppailu, tuntui tihentyvän asunnossa. Näyttelykokokaisuus syntyy Sarjen valokuvista, miehitysvuosien dokumenttikuvista ja lainauksista aikalaiskirjoituksista.

Art Fair Suomi Christmas Special 2011: Hippolyten joululahjanäyttely
30.12.2011 asti

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Jorma Puranen: Varjoja ja heijastuksia
Kuva: Jorma Puranen31.12.2011 asti

Valokuvataiteilija Jorma Purasen (s. 1951) Varjoja ja heijastuksia -sarjan teoksia voi nyt katsella rinnan teosten lähtökohtana olleiden 1600-1700-lukujen porvarismuotokuvien kanssa.

Näyttelyssä on esillä 35 teosta Varjoja ja heijastuksia -sarjasta. Teokset on kuvattu Sinebrychoffin taidemuseossa vuosina 1999−2011. Puranen kuvasi vanhoja muotokuvia pintaan osuvine heijastuksineen tarkoituksenaan herättää eloon kuvien henkilöiden menneisyys.

Näyttelyn julkaisu: Jorma Puranen. Varjoja ja heijastuksia (Toim. Minerva Keltanen). Sid. 81 s.

Sinebrychoffin taidemuseo
Bulevardi 40, Helsinki
ti, pe 10-18, ke, to 10-20, la, su 11-17
8/6 €, alle 18-v. ilmaiseksi.
Ilmaisillat: 12.10., 2.11., 7.12. klo 17-20


Zara Järvinen: The next generation / Orphaned
31.12.2011 asti

Kuva: Zara Järvinen.

Näyttely koostuu kahdesta kuvasarjasta, joissa spontaanin henkilökuvan kautta katsotaan kehittyvien maiden lasten unelmoiviin sydämiin.

Orphaned tarjoaa kurkistuksen Etelä- ja Kaakkois-Aasian orpojen pysähtyneisiin hetkiin; köyhemmissä maissa mahdollisuudet toteuttaa unelmia ovat usein kaikkein vähäisimpiä juuri orvoilla. The Next Generation puolestaan on lyhyt kuvasarja, jossa lapset Ugandasta, Ruandasta ja Tansaniasta jakavat unelmiaan ja kertovat, mitkä asiat tekevät tai tekisivät heidät onnellisiksi.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Korjaamo Café (Vaunuhalli)
Töölönkatu 51 A, Helsinki
ma-su 11–17


Urpo Väisänen: Retrospektiivi Kreikasta
30 vuotta Kreikan matkailua 1981–2011
Kuva: Urpo Väisänen.22.12.2011 asti

Urpo Väisänen on tehnyt lomamatkoja Kreikkaan 30 vuoden ajan. Kertyneistä lomakuvista hän on koonnut näyttelyn, joka pyrkii esittelemään kreikkalaista ympäristöä, ihmisiä ja eläimiä mahdollisimman monipuolisesti.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki
ti-pe 12-16, la 3.12. ja 17.12. klo 11–14


Terhi Asumaniemi: Toisen maailman rajalla
Kuva: Terhi Asumaniemi.22.12.2011 asti

Kuvataiteilija Terhi Asumaniemi ottaa kantaa suomalaisen suoluonnon puolesta valokuvataiteen keinoin.

Toisen maailman rajalla -valokuvanäyttelyn kantavana teemana on kuvata ihmisen aiheuttamia muutoksia suoluonnossa ekokriittisestä näkökulmasta.

Näyttelyn teokset ovat pigmenttivedoksia puulle.

Terhi Asumaniemi valmistui kuvataiteilijaksi Rotterdamin taidekorkeakoulusta 1998. Hän suorittaa visuaalisen journalismin maisterin tutkintoa Aalto yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutusohjelmassa.

Taiteilijatapaaminen lauantaina 10.12.2011 klo 14-15. Mukana keskustelemassa Markku Saarinen, Metsäntutkimuslaitos, vanhempi tutkija, Parkanon yksikkö.

Galleria Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Santtu Särkäs – valokuvia
Kuva: Santtu Särkäs28.12.2011 asti

Helsingin Vaasankaudulla sijaitsevan uuden Kingi Kongi Gallerian avausnäyttelynä nähdään Santtu Särkäksen valokuvia kalliolaisesta elämänmenosta baari-iltoineen ja Punk-bändeineen.

Galleria Kingi Kongi
Vaasankatu 1, Helsinki


Janne Maikkula: Ultima Thule - satujen saari
Kuva: Janne Maikkula17.12.2011 asti

Rovaniemeläinen luonnon kuvaaja Janne Maikkula oleskeli vuosina 2009 ja 2010 Islannissa, jossa hän tutki viikinkimytologiaa, kierteli aasojen pyhiä paikkoja ja valokuvasi. Innoituksen lähteenä oli saaren mahtava luonto.

Tapio Heikkilä: Näin niityllä
17.12.2011 asti

Kuva: Tapio Heikkilä

Näin Niityllä -valokuvanäyttely kertoo perinnemaisemien luonnonarvoista ja uhkatekijöistä sekä niiden hoidosta.

Näyttelyn valokuvat ovat peräisin valokuvataiteen tutkimushankkeesta Visuaalinen maisemaseuranta. Siinä on seurattu suomalaisten viljely- ja perinnemaisemien muutoksia vuodesta 1996 lähtien. Tutkimusalueet dokumentoidaan systemaattisesti valokuvaamalla muutaman vuoden välein. Niittykuvauksien kohteena on 48 niittyä Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Ne ovat mukana Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksessa, jossa selvitetään hoidon vaikutuksia niittyjen kasvi- ja eläinlajistolle.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Pekka Luukkola: Valokuvia
Kuva: Pekka Luukkola18.12.2011 asti

Valokuvataiteilija Pekka Luukkola (s.1968 ) tuo teoksissaan esille uusia tapoja kuvata maisemaa ja ilmaisee valokuvissaan eri tavoin ajan kulumista ja liikettä, usein pitkää valotusaikaa käyttäen. Galleria Heinossa esillä oleva näyttely on osa hänen kuvan laatua käsittelevää väitöstutkimustaan Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa.

Galleria Heino
Uudenmaankatu 16-20, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 12-16


Kuoleman kosketus
Kuoleman kosketus11.12.2011 asti

Näyttelyn taiteilijat osallistuivat syksyllä 2009 TaiKissa valokuvataiteen osastolla Kuoleman kosketus -työpajaan. Keskustelujen, vierailujen ja pohdintojen kautta muodostui 11 valokuvaajan näyttelykokonaisuus.

Taiteilijat: Elisabet Cavén, Eveliina Hujanen, Olli Karttunen, Karina-Sirkku Kurz, Taru Leinonen, Kimmo Metsäranta, Katja Maria Nyman, Satu Pirinen, Mikko Rikala, Maija Savolainen, Leena Ylä-Lyly

Jukka Male museo
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 B, 2.krs
Helsinki
joka päivä klo 9-21


Fotofinlandia 2011 finalistit
4.12.2011 asti

Fotofinlandia 2011 loppukilpailutyöt esittäytyvät Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 22.11.- 4.12. 2011. Valokuvanäyttelyssä on mukana 10 finalistia yhteensä 12 kuvakokonaisuudella: Kai Fagerström (2 kokonaisuutta), Hannes Heikura, Sami Karjalainen, Juhani Kosonen, Kati Leinonen (2 kokonaisuutta), Nelli Palomäki, Pekka Potka, Markku Saiha, Maija Tammi ja Markus Varesvuo.

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski valitsee finalisteista voittajan, joka julkistetaan Sanomatalon Mediatorilla 30.11. kello 13. Kilpailun pääpalkinto 20 000 euroa.

Yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan 29.11.2011 klo 24 asti osoitteessa: www.fotofinlandia.fi. Äänestyksen tulokset julkistetaan samanaikaisesti Fotofinlandia 2011 -kilpailun voittajan kanssa.

Lauantaina 26.11. näyttelyn yhteydessä järjestetään tapahtumapäivä, jonka yleisöluennot opastavat luovaan kuvaukseen. Luontokuvaaja, fil.tri h.c. Hannu Hautala kertoo omat vinkkinsä klo 11 ja oikeustieteiden ja valtiotieteiden maisteri Sari Uusi-Rauva selvittää kuvaajan oikeudet kuviin ja kuvaukseen klo 14.


Sanomatalon Mediatori
Postikatu 2, Helsinki
ma-pe 7-22, la-su 9-22


Kamera Norjassa
Kuva: Erik Salo.25.11.2011 asti

Kamera-lehden järjestämän Kamera Norjassa -kilpailun parhaimmisto on koottu 29 kuvan näyttelyksi.

Erik Salo: Pikkukajavat.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja, Helsinki
ti–pe 12–16, la 11–14


Iikka Tolonen: The End
Kuva: Ilkka Tolonen.27.11.2011

Teossarjassa The End Iikka Tolonen prosessoi isänsä kuolemaa ja kokoaa elämänsä palasia uuteen järjestykseen. Tolosen isä menehtyi syöpään vuonna 2009. Vaikka kuolema ei tullut yllätyksenä, on siitä toipuminen ollut odotettua raskaampi prosessi.

Katri Naukkarinen: Simple as Truth
KUva: Katri Naukkarinen.27.11.2011 asti

Hippolyte Studiossa on esillä Katri Naukkarisen Simple as Truth. Naukkariselle mukana kulkeva pieni kamera on iskostunut erottamattomaksi osaksi arkikokemusta.

Katri Naukkarinen (s. 1984) opiskelee valokuvataidetta Aalto-yliopiston Taideteollissa korkeakoulussa ja estetiikkaa Helsingin yliopistossa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Heidi Tikka: Mother, Child
Heidi Tikka: Mother, Child 20.11.2011 asti

Kuvataiteilija Heidi Tikan vuorovaikutteisessa Mother, Child -videoteoksessa katsoja saa syliinsä liinalle projisoituna videokuvan vauvaikäisestä lapsesta ja näkee siten lapsen imettävän äidin silmin.

Teos valmistui vuonna 2000, ja se on kiertänyt Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Euroopassa. Se on nyt ensi kertaa esillä Suomessa.

Suomen valokuvataiteen museo, Prosessi-tila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18, ke 11-20
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Virolaiset vuoden lehtikuvat – Eesti pressifoto
Kuva: Andres Haapu.11.11.2011 asti

Virolaisen lehtikuvakilpailun vuoden 2010 voittajat ovat esillä ensi kertaa Suomessa, Pasilan kirjastossa. Viron lehtikuvaajien liitto ja Viron sanomalehtien liitto ovat valinneet voittajat 819 kilpailutyöstä. Esillä on suuria värivedoksia yli kahdeltakymmeneltä ammattikuvaajalta.

Kuva oikealla: Andres Haapu/Äripäev

Pasilan kirjasto
Rautatieläisenkatu 8, Helsinki
ma-to klo 9-20, pe klo 9-18 ja la klo 10-16

Hiljaisuus rikkoutuu II
Kuva: Matias Toivonen13.11.2011 asti

Liisa Söderlundin ja hänen koostamansa työryhmän näyttelyssä pohditaan, miltä kaupunki näyttää asunnottoman näkökulmasta? Näyttelyn kuvaajat ovat itse asunnottomuuden kokeneita. Kokonaisuus kertoo näiden ihmisten elämästä ja selviytymisistä.

Hiljaisuus rikkoutuu II -näyttely jatkaa 2010 Kiasmassa esillä ollutta Hiljaisuus rikkoutuu -näyttelyä, joka toteutettiin Vailla vakinaista asuntoa ry:n toimesta.

Näyttely on osa Lisa Söderlundin väitöstutkimusta Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun.

Kuva yllä: Matias Toivonen.

Suomen valokuvataiteen museo, Prosessi-tila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18, ke 11-20
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Lehtikuvia
Kuva: Martti Peltonen.Hannu Lindroos, Erkki Laitila, Jorma Pouta, Jarmo Matilainen, Pertti Jenytin, Martti Peltonen ja Pentti Koskinen.
6.11.2011 asti

Seitsemän tunnettua lehtikuvaajaa on poiminut laajasta tuotannostaan valikoiman itselleen tärkeitä uutis- ja kuvituskuvia.

Kaikki seitsemän ”Ludviginkadun kundia” ovat toimineet lehtikuvauksen parissa koko työelämänsä. Heistä jokainen on työskennellyt aikanaan joko Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien tai Lehtikuva Oy:n palveluksessa.

Kuva: Martti Peltonen.

Päivälehden museo
Ludviginkatu 2–4, Helsinki
ti-su klo 11-17


Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä: Hyvää päivää
30.10.2011 asti

Pekka Elomaa on ohjannut kehitysvammaisten valokuvatyöpajoja Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:ssä jo kymmenen vuoden ajan. Tuoreimman yhteistyöprojektin tulokset ovat nähtävillä Luova.fi-galleriassa. Esillä on muotokuvia, joissa kehitysvammaiset astuvat esiin juuri sellaisina kuin ovat.

Taiteilijatapaaminen lauantaina 15.10. klo 14-16.00. Mukana Lyhdyn työryhmäläisiä keskustelemassa elämästä ja valokuvauksesta.

Galleria Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Satu Haavisto: No Sloping Ground
Kuva: Satu Haavisto.30.10.2011 asti

No Sloping Ground on sarja rakennettuja valokuvia tytöistä erilaisissa oudoissa tai pelottavissa tilanteissa.

Haavisto haastaa lapsuuden ja tyttöyden esittämiseen liittyviä konventioita keskittymällä kuvissaan tunteisiin, joita ei mielellään liitetä lapsiin tai varsinkaan tyttöihin: vihaan, turhautumiseen, suruun, vapauden kaipuuseen ja pelkoon.

Satu Haavisto (s. 1975) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta keväällä 2011.

Antti Sorva: HumAnt Studies
Poster Presentation by The Task Force Group of Research Ants
Kuva: Antti Sorva30.10.2011 asti

Hippolyte Studiossa on nähtävillä Antti Sorvan muurahaistutkimuksia - HumAnt Studies.

Antti Sorva (s. 1946) on itseoppinut kuvataiteilija, jonka valokuvissa ihmisen luomat esineet saavat metaforisen merkityksen installoituina uuteen yhteyteen ulkoisen luonnon kanssa. Sorva on finalistina tämän vuoden Fotofinlandia-kilpailussa Stories of Homecoming -kuvasarjallaan. Vuonna 2008 hän kilpaili Fotofinlandiasta sarjalla Soul in Blue.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Maria Baranova: Harjoitukset
30.10.2011 asti Kuva: Maria Baranova.

Valokuvaaja Maria Baranova kuvasi keväällä 2011 moskovalaisen Dmitri Krymovin ohjaaman ja tanssija Mihail Baryšnikovin tähdittämän Pariisissa-näytelmän harjoituksia. Yksikään kuvaaja ei ole aiemmin päässyt seuraamaan yhtä läheltä legendaarisen ohjaajan työtä.

Baranovan mukaan yksi projektin haasteellisimmista hetkistä oli, kun hänen piti valita yli 6000 ottamansa kuvan joukosta vain 30 kappaletta näyttelyyn.

Korjaamo Café
Vaunuhalli, Töölönkatu 51 A, Helsinki
joka päivä klo 11-17.


Rax Rinnekangas: Face to Face
Kuva: Rax Rinnekangas31.10.2011 asti

Elokuvaohjaaja, valokuvaaja ja kirjailija Rax Rinnekankaan Face to Face -teos on valokuvista rakentuva elokuva, Photo Cinema -kokonaisuus, joka pohtii länsimaista aikakäsitystä ja Äiti Euroopan ja Poika Amerikan suhdetta.

Teoksen kesto on 60 minuuttia. Teosta esitetään yleisölle tauotta museon kuudennessa kerroksessa. Teoksen kuvaleikkauksesta ja äänisuunnittelusta on vastannut Jari Innanen.

Näyttely on osa Helsingin juhlaviikkojen aikana esillä olevaa Rax Rinnekankaan tuotantoa käsittelevää kokonaisuutta "Lyhyt varjo, pitkä matka - Rax Rinnekankaan maailma". Kymmenestä elokuvasta ja kahdesta näyttelystä koostuvaa Rax Rinnekangas -kokonaisuutta esitetään juhlaviikkojen aikana myös Ateneum-salissa, Suomen rakennustaiteen museon ulkoilmateatterissa, Laterna Magicassa ja Bio Rexissä.

Amos Andersonin taidemuseo
Yrjönkatu 27, Helsinki
ma, to & pe 10-18, ke 10-20, la-su 11-17
8 €/6 €/4 €/0-17-vuotiaat 0 €


Alejandro Lorenzo: Everything is Bound - Kaikki on sidottu
Kuva: Alejandro Lorenzo15.10.2011 asti

Helsingissä asuvan espanjalaissyntyisen Alejandro Lorenzon mustavalkokuvia

 

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Antti Luostarinen & Ville Savimaa: 2 seinää
20.10.2011 asti

Antti Luostarinen & Ville Savimaa: 2 seinää

2 seinää -näyttelyssä on esillä Antti Luostarisen valokuvia ja Ville Savimaan kuvituksia.

Kalleria
Kaarlenkatu 10, Helsinki
ma-pe 12-19, la-su 12-16


Aki-Pekka Sinikoski: Finnish Teens
25.10.2011 asti

Kuva: Pekka SinikoskiValokuvaaja Aki-Pekka Sinikoski (s.1978) on kuvannut teini-ikäisiä, jotka ovat itsenäistymisen kynnyksellä.

"Useimmat kuvaamistani nuorista asuvat vielä vanhempien luona, mutta samaan aikaan heidän oma identiteettinsä rakentuu kovaa vauhtia ja lapsuudenkodin arvomaailman kanssa voi tulla koviakin konflikteja. Kuvat asettuvat murroskohtaan, jossa nuoren siivet eivät vielä kanna, vaikka palo maailmaan on jo kova. "

Näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilassa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18, ke 11-20
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Elina Juopperi: Kaikki kielen puhujat
16.10.2011 asti

Kuva  Elina Juopperi

Elina Juopperin valokuva-installaatio Kaikki kielen puhujat -30 on kannan­otto katoavan kielen puolesta. Teoksen kieli, inarinsaame, on yksi uhanalaisimmista saamen kielistä. Suomessa sen puhujia on enää noin 300 ihmistä. Juopperin teoksessa on kuvattuna lähes kaikki inarinsaamea puhuvat. Taiteilija on myös äänittänyt heidän puhettaan.

Teos on esillä Ateneumin taidemuseon kolmannessa kerroksessa.

Kolarissa kasvanut Juopperi muutti parikymppisenä Pariisiin, jossa hän asuu edelleen. Hän on opiskellut taiteen maisteriksi Ranskassa.

Ateneumin taidemuseo
Kaivokatu 2, Helsinki
ti, pe 10-18; ke, to 10-20; la, su 11-17
10 €/8 €, alle 18-vuotiaat maksutta, S-Etukortilla 9 €


Berliner Tage
25.10.2011 asti

Berliner Tage -näyttelyssä on mukana yhdeksän Kameraseura ry:n Berliini-ryhmän jäsentä. Heistä jokainen tarjoaa oman näkökulmansa Berliiniin. Lisäksi esillä on kuvaajien yhteinen Berliini-aiheinen kollaasi.

Valokuvat on otettu viime vuoden syyskuussa tehdyltä Berliinin matkalta, joka oli osa ryhmän yhteistyötä berliiniläisen Fotoklub Fischerinselin kanssa.

Näyttelyn kuvaajat ovat Yki Hytönen, Henri Jalo, Martti Korpijaakko, Arja Krank, Hannu Lehto, Jukka Pääkkönen, Virpi Saarinen, Erik Salo ja Ilpo Törnqvist.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja, Helsinki
ti–pe 12–16, la 11–14


Ulla Jokisalo: Aikomuksia leikin varjolla
Kuva: Ulla Jokisalo.25.9.2011 asti

Aikomuksia - leikin varjolla koostuu näyttelyn muotoon rakennetuista tarinoista. Jokisalo koostaa museovitriineihin hyvien aikomustensa pienoismaailmoja valokuvin, käsinkirjonnalla ja paperileikkauksella tehdyin kollaasein sekä installaatioin.

Näyttelyn nimi Leikin varjolla viittaa todellisuuskäsitykseen, jossa leikillä kaikkine sen ilmenemismuotoineen on tärkeä, aikuisenkin maailmaa hahmottava tehtävänsä. Leikki itsessään on myönteinen, mutta leikkimällä voi myös päästä yhteyteen elämän pimeiden puolten kanssa.

Näyttely esittelee Jokisalon tuotantoa pääosin viimeisen kolmen vuoden ajalta.

Osa Valokuvataiteen museossa nähtävästä kokonaisuudesta oli keväällä esillä Turussa Aboa Vetus & Ars Novassa. Helsingissä näyttelykokonaisuus täydentyy uusilla teoksilla ja uusilla aikomuksilla.

Kuvataiteilija Ulla Jokisalo (s. 1955) asuu ja työskentelee Helsingissä. Valokuvaajaksi Jokisalo valmistui Taideteollisesta Korkeakoulusta 1983 ja on sen jälkeen pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä. Ulla Jokisalo on saanut Valtion taidepalkinnot vuosina 1984 ja 2001, Suomen Kulttuuri-rahaston palkinnon 2001 sekä Pro Finlandian 2010. Taiteilijaprofessorin virassa Jokisalo toimi vuosina 2004-09.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18, ke 11-20
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Stina Snällström 9 YEARS 11 MONTHS - Photographs of NYC after 9/11
Kuva: Stina Snällström25.9.2011 asti

Luova.fi galleriassa on esillä valokuvaaja Stina Snällströmin dokumentti 11. syyskuuta 2001 tapahtuneen New Yorkin World Trade Centerin pommi-iskun jälkeisestä elämästä. Kuvat ajoittuvat vuosiin 2001-2005.

Näyttelyn 33 vedosta on valittu yli 900 kuvan arkistosta. Kuvien lisäksi esillä on ajankohtaisia paikallislehtiä.

Stina Snällström on toiminut valokuvaajana suomalaisille lehdille New Yorkissa vuosina 2000-2005.

Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 11.9.2011 klo 12.

Galleria Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Jarmo “Yammu” Jauhiainen: An Finnish legends
27.9.2011 asti

Näyttelyssä on kuvia 30 suomalaisesta eturivin taiteilijasta:

mm. Jorma Uotinen, Seela Sella, Ritva Oksanen, Jussi Lehtonen, JP Kaljonen, Henry Wuorila-Stenberg, Oona Kamu, Tapani Rinne, Verneri Lumi, Helena Lindgren, Arto Halonen, Martti Suosalo, Pamela Brandt, Helinä Hukkataival, Henna Pohjola, Seppo Renvall, Harri Syrjänen, Pauliina Turakka-Purhonen, Kalle Turakka-Purhonen, Risto Kyrö, Antti Vesterinen, Aira Samulin, Harri Kivi, Sirkka-Liisa Sass, Reijo Kela, Pirjo Bergström, Janus Hanski, RubberDuck Jones, Maria Hänninen sekä Roi Vaara.

Kuvat on otettu vuoden 2010 aikana.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja, Helsinki
ti–pe klo 12–16


Suomen mainosvalokuvaajat ry:n vuosikilpailun 2011 valokuvanäyttely
29.9.2011 asti

Suomen Mainoskuvaajat ry:n vuosikilpailu järjestetään jo seitsemännen kerran. Edellisen vuoden tapaan kilpailuun on voinut osallistua paitsi asiakaslähtöisillä töillä myöskin omaehtoisilla kuvilla.

Sanomatalon Mediatori
Postikatu 2, Helsinki
ma-pe 7-22, la-su 09-22


Yhdestoista hetki - jälkiä luonnossa
Yhdestoista hetki - jälkiä luonnossa30.9.2011 asti

Yhdestoista hetki on 11 luontokuvaajan näyttely, joka ottaa kantaa Suomen luonnon monimuotoisuuden puolesta ja muistuttaa, että huoli ympäristöstämme on yhteinen.

Näyttelyn kuvaajat tähdentävät, että luontokuvissa ympäristö näytetään useimmiten kauniina ja siloiteltuna. Rajaamalla ja siivoamalla luontokuvaan "sopimaton" aines pois synnytetään illuusio koskemattomasta erämaasta, jota on riittämiin "tuolla jossakin", vaikka koskemattoman luonnon sijasta ihmisen jälanjälki näkyy nykyisin kaikkialla.

Näyttelyn kuvaajat ovat eri puolilta Suomea.

Yhdestoista hetki saa alkunsa Helsingistä, Eduskunnan kirjastolta, minkä jälkeen se kiertää ympäri Suomea.

Eduskunnan kirjasto
Aurorankatu 6, Helsinki
ma 9-18, ti-to 9-20, pe 9-18, la 9-15


Ida Pimenoff: Varjo päivän jokaisen hetken reunalla
Kuva: Ida Pimenoff2.10.2011 asti

Ida Pimenoffin näyttelyssä Varjo päivän jokaisen hetken reunalla on esillä valokuvia vuosilta 2006-2011. Pimenoff pyrkii teoksissaan kuvaamaan ihmisen sisäistä maailmaa - unelmia, muistoja, menetyksiä. Yhteistä kuville on hiljainen melankolia ja unenomaisen epätodellinen tunnelma.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Kristoffer Albrecht
Kuva: Kristoffer Albrecht2.10.2011 asti

Kristoffer Albrechtin ajattomia mustavalkoisia valokuvia on esillä Suomen taidegraafikkojen galleriassa.

 

Galleria G
Pieni Roobertinkatu, Helsinki
ti, to ja pe 11-17, ke 11-18, la-su 12-16


Lookin' Good Art Exhibition
Kuva: Heikki Humberg.14.-20.92011

Lookin' Good Art Exhibition Helsingin Suvilahden Kattilahallissa koostuu yli 90 teoksesta 37 taiteilijalta. Esillä on teoksia valokuvista maalauksiin ja sosiaalisesta mediataiteesta tilainstallaatioihin.

Näyttely on osa Lookin’ Good, Finland! (LGF!) -kulttuurifestarin ohjelmistoa.

Kattilahalli
Suvilahti, Helsinki


Grete Stern: Valokuvia Argentiinasta
15.9.2011 asti

Kuva: Grete Stern

Näyttely sisältää poikkileikkauksen Grete Sternin tuotannosta. Esillä studiokuvia, maisemia, muotokuvia, kaupallisia valokuvia, yhteiskunnallisesti kantaa ottavia valokuvia, valokuvamontaaseja ja asetelmia.

Caisan galleria
Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14 , Helsinki
arkisin klo 10-18


Vesa Oja: Sota Balkanilla
17.9.2011 asti

Kuva: Vesa Oja

Vesa Oja teki Helsingin Sanomien kuvaajana useita kuvausmatkoja Balkanille entisen Jugoslavian hajoamissodan aikana vuosina 1991-2001. Useimmat kuvausmatkoista suuntautuivat piiritettyyn Sarajevoon ja sen ympäristöön.

Jugoslavian hajoamissodassa sai surmansa arviolta 300 000 ihmistä ja pari miljoonaa joutui pakenemaan kotiseuduiltaan etnisen puhdistuksen seurauksena.

Näyttelyn kuvat ovat osa Vesa Ojan Toinen Eurooppa -kokonaisuutta, joka oli esillä mm. Sarajevossa vuonna 2004.

Toinen Eurooppa–kuvateos (Musta Taide) ilmestyi 1999, esipuheen siihen kirjoitti virolainen kirjailija ja filosofi Jaan Kaplinski.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Tuomas Taavitsainen:  Luontovalokuvia
Kuva: Tuomas Taavitsainen8.9.2011 asti

Luontovalokuvia viime vuosikymmeniltä filmille ja digitaalisesti.

Annalan puutarha, J-rakennus pihan perällä
Hämeentie 154, Helsinki
ma-pe klo 9-16


Rax Rinnekangas: Viimeinen maa - Finlandia
Kuva: Rax Rinnekangas3.9.2011 asti

Näyttely koostuu sarjasta valokuvavedoksia, joissa pohjoinen luonto ja tunnettujen ja tuntemattomien suomalaisten muotokuvat muodostavat vuoropuhelun katoavan suomalaisuuden hiipuvassa tilassa.

Näyttelyn yhteydessä esitetään Rinnekankaan elokuvaa Viimeinen metsäpoika – The Last Forest Boy. Elokuva on kertomus Suomettaren villistä pojasta metsien kätköissä modernin Suomen rintamailla.

Näyttely on osa Helsingin juhlaviikkojen aikana esillä olevaa Rax Rinnekankaan tuotantoa käsittelevää kokonaisuutta "Lyhyt varjo, pitkä matka - Rax Rinnekankaan maailma". Kymmenestä elokuvasta ja kahdesta näyttelystä koostuvaa Rax Rinnekangas -kokonaisuutta esitetään juhlaviikkojen aikana myös Ateneum-salissa, Suomen rakennustaiteen museon ulkoilmateatterissa, Amos Andersonin taidemuseossa ja Bio Rexissä.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Eeva Karhu: IMPRESSIO – Polku
Kuva: Eeva karhu4.9.2011 asti

Impressio on sarja valokuvia, joihin Eeva Karhu on vanginnut tunnelmia eri paikoista. Sarja koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisen osan, España, Karhu kuvasi ollessaan vaihto-opiskelijana Madridissa, 2009/2010. Toinen osa, nyt Hippolytessä esillä oleva Polku, on tulos aiheeseen syventymisestä Suomessa.

Karhu työskentelee siten, että ottaa kohteesta noin 100 kuvaa, jotka hän yhdistää tietokoneella yhdeksi kuvaksi. Innoittajana on ollut impressionistinen taide.

Noomi Ljungdell: Versio
4.9.2011 asti

Hippolyten Studiossa esillä oleva Versio on teos mahdollisuuksista. Se on sarja visuaalisia ja sanallisia lähestymisyrityksiä, jotka koettavat uudelleenesittää välittömästi läsnäolevan ympäristönsä. Teos pohtii mahdollisuutta esittää vaihtoehtoisia versioita lopullisen version rinnalla.

Noomi Ljungdell (s. 1979) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Ljungdellin teosten lähtökohta on usein käsitteellinen: hän tarkastelee läsnäolon, paikan ja havainnon kokemuksia valokuvien, tekstiteosten ja installaatioiden kautta.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Päin pläsiä ja muita kertomuksia valokuvataiteen museon kokoelmista
Kuva: Martin Parr4.9.2011 asti

Päin pläsiä ja muita kertomuksia esittelee joukon keskenään hyvin erilaisia valokuvia Suomen valokuvataiteen museon yli kolmen miljoonan valokuvan kokoelmasta.

Esillä on valokuvataiteen teoksia, kuvajournalismia, muotikuvia, lehtikuvia ja muotokuvia sekä ammattikuvaajilta että valokuvauksen harrastajilta. Vanhimmat kuvat ovat 1860-luvulta, uusin vuodelta 2006.

Prosessi-tilaan ripustettu näyttely sai alkunsa museon nettisivuilla julkaistavasta Kokoelmanosto-sarjasta.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan myös Päin pläsiä -kirjanen, joka esittelee valittuja paloja museon kokoelmista.

Kuva yllä: Martin Parr.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Hannes Heikura: Dark Zone
Kuva: Hannes Heikura.4.9.2011 asti

Kuvasarja Dark Zone, hämärä vyöhyke on lehtikuvaajana tunnetun ja palkitun Hannes Heikuran vuoden kestänyt itsenäinen, taiteellinen projekti. Näyttelyssä on esillä 70 tummasävyistä mustavalkokuvaa, joihin kuvaaja on ikuistanut pieniä arkisia hetkiä kaupungin elämästä kotikulmillaan Helsingissä.

Helsinki näyttäytyy kuvissa hämärään kietoutuneena ja ajattomana. Jyrkät varjot ja pimeyttä halkovat valokaistaleet nostavat esiin ihmisen yksinäisyyden kaupungin vilskeessä.

Aiemmin Helsingin Sanomissa työskennellyt Heikura toimii nykyisin freelancerina.

Sanni Seppo ja Ritva Kovalainen: Kultainen metsä
Kuva: Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo4.9.2011 asti

Valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen (s. 1959) ja Sanni Seppo (s. 1960) ovat tulleet tunnetuiksi metsän kulttuuristen ja henkisten arvojen puolestapuhujina. Näyttelyssä taiteilijat pohtivat ihmisen asemaa luonnossa. Olemmeko alisteisia luonnolle, osa sitä vai sen rajattomia hallitsijoita? Onko suhde luontoon henkinen vai pelkästään aineellinen?

Helsingin taidemuseo, Tennispalatsi
Salomonkatu 15, Helsinki
ti-su klo 11-19
8 € /6 € (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, yli 10 hengen ryhmät) Alle 18-v. ilmaiseksi.
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16. Vuosikortti 30 €.


Suomi kutsuu - Aho & Soldan
Aho & Soldan4.9.2011 asti

Suomi kutsuu: Aho & Soldan -näyttely esittelee kotimaisen valokuvan ja elokuvan pioneerikaksikon, Heikki Ahon ja Björn Soldanin elämäntyötä. FT Tuula Karjalaisen kuratoimassa näyttelyssä on esillä muun muassa Suomi kutsuu -matkailuelokuvia, muita filmejä sekä runsaasti valokuvia.

Heikki ja Björn olivat kirjailija Juhani Ahon poikia, velipuolia ja samalla serkuksia. Heikin äiti oli Venny Soldan-Brofeldt, jonka sisar Tilly Soldan oli Björnin äiti.

Veljesten vuonna 1925 perustamassa Aho & Soldan -yhtiössä työskenteli kuvaajana myös Eino Mäkinen, jonka näyttely oli esillä Ateneumissa talvella 2010.

Ateneumin taidemuseo
Kaivokatu 2, Helsinki
Ti, pe 10-18, ke, to 10-20, la, su 10-17
10/8/0€


Kristiina Männikkö: Katse
Kuva: Kristiina Männikkö4.9.2011 asti

Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilassa valokuvataiteilija Kristiina Männikkö pohtii omaa äitisuhdettaan teossarjassa Katse. Muotokuvista katsoo taiteilija äitinsä vaatteissa ja äiti tyttärensä ympäristössä.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


AITA 2011 Planket
4.9.2011 asti

Loppukesän perinteinen AITA - Planket -näyttely on taas esillä Helsingin rautatieaseman läntisessä päätyhallissa. AITA 2011 - Planket -näyttelyn toteutuksesta vastaavat Kameraseuran eri kerhot siten, että Kameraseuran toiminta tulee esille laaja-alaisesti.

Helsingin rautatieasema,
Postitalon puoleinen pääty


Kirsti Jantunen: Pintaa syvemmältä
Kuva: Kirsti jantunen27.8.2011 asti

Kirsti Jantunen on työskennellyt noin 20 vuotta mustavalkokuvauksen parissa ja pitänyt näyttelyitä Suomessa, Venäjällä ja Espanjassa. Pintaa syvemmältä on hänen ensimmäinen värikuvista koostuva näyttelynsä. Se sisltää luontokuvia, jotka on otettu lumettomana talviaamuna pienellä metsäjärvellä. Väri-ilmaisussaan Jantunen keskittyy erityisesti värien ja harmauden vastakohtaisuuksiin.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Kuvaamo 10 v. -juhlanäyttely
28.8.2011 asti

Suomen ensimmäinen valokuvaajien agentti- ja tuotantotoimisto juhlistaa 10-vuotissynttäreitään valokuvanäyttelyllä Luova.fi-galleriassa.

Galleria Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Ritva Lassila: Elinkaari - värien ja liikkeen illuusio
Kuva: Ritva Lassila18.8.2011 asti

Ritva Lassila on asettanut valokuvanäyttelyynsä kaksi erityyppistä kuvasarjaa. Toinen koostuu abstraktioista, jotka ovat syntyneet kameraa liikuttelemalla ja pitkällä valotusajalla. Toinen sarja sisältää orkideakuvia, joissa Lassila on kuvannut kasvin koko elinkaaren nupusta lakastumiseen.

S-Galleria
Ässäkeskus, Fleminginkatu 34, Helsinki
ma-pe 8-18


Jaakko Heikkilä: Henkeviä porinoita
Kuva: Jaakko Heikkilä7.8.2011 asti

Jaakko Heikkilän (s.1956) laaja retrospektiivi esittelee tunnetun torniolaisen valokuvataiteilijan keskeistä tuotantoa, joka käsittää henkilökuvia, pysty- ja vaakapanoraamoja sekä videoita. Heikkilä on 1990-luvun alusta lähtien kuvannut erityisesti valtakulttuurien keskellä asuvien kulttuuristen vähemmistöjen elämää: armenialaisia, valakkeja, pomoreita tai yhtä lailla Venetsian aatelisia, joiden tarinoita hän on kuunnellut ja kirjannut. Hänen kuvausmetodinsa oleellisena osana on kuvattavien kanssa tarinoiminen, ”poriseminen”.

Heikkilän teoksia on nähty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Vuonna 2007 Heikkilälle myönnettiin valokuvataiteen valtionpalkinto.

Tuula Närhinen: Eläinkamerat
Kuva: Tuula Närhinen.7.8.2011 asti

Tuula Närhinen (s. 1967) rakensi vuosina 1999-2002 neulanreikäkameroita, joiden toimintamekanismi muistuttaa eri eläinten silmän rakennetta. Hän sijoitti kamerat paikkoihin, joissa eläin olisi voinut liikkua. Näyttelyssä on esillä 12 eläinkameraa, niillä otetut valokuvat sekä kameroiden toimintaa havainnollistavat 1:1 rakennekuvat.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Claire Aho: Tyylin aika
Kuva: Claire Aho7.8.2011 asti

Taidehalli esittelee Claire Ahon muoti-, mainos- ja kansikuvia vuosilta 1950-67. Ahon värikkäät ja humoristiset valokuvat välittävät tunnelmia aikakaudesta, jonka kuluessa ateljeiden luomukset antoivat tilaa käytännöllisemmälle pukeutumiselle ja koneistettu keittö teki tuloaan.

Claire Aho (s. 1925) on kirjailija Juhani Ahon ja taitelija Venny Soldan-Brofeldtin pojantytär. Hän aloitti elämäntyönsä valokuvaajana 1940-luvulla. Ahosta tuli suomalaisen värivalokuvauksen uranuurtaja. Lehti-, mainos- ja muotikuvien lisäksi hän on tehnyt myös useita dokumenttielokuvia, muun muassa Helsingin olympialaisista 1952.

Viime kesänä Claire Aholta nähtiin Helsinki-kuvia Virka-galleriassa.

Helsingin Taidehalli
Nervanderinkatu 3, Helsinki
ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la-su 11-17
8 e / 5,50 e/ alle 18-v. vapaa pääsy


Iiu Susiraja: Taide löytyy jääkaapista
Kuva: Iiu Susiraja31.7.2011 asti

”Valokuvia siitä kun kansallismaisema ja inspiraation lähde on jääkaapin sisältö. Näyttelyn teoksia tehdessä rikostovereina oli kirpeät kirsikat ja notkeasti juokseva toffee. Prosessin aikana sokeriset ja jauhoiset aamiaiset olivat kaipauksilla täytetyt.”

"Halaan ympärilläsi olevaa
ilmaa.
Otan syliin.
Tehden siitä hattaraa."

Alkovi Galleria
Helsinginkatu 19, Helsinki
Galleria toimii ikkunagalleriana


Annika Dahlsten ja Markku Laakso: Campfire in a Zoo
Annika Dahlsten ja Markku Laakso: Campfire in a Zoo31.7.2011 asti

Kuvataiteilijat Annika Dahlsten ja Markku Laakso matkaavat teossarjassaan Lapista Hampurin kautta Afrikkaan toiseuden ja aitouden käsitteitä tutkien. Valokuva- ja videoteosten pohjana on Laakson isoisän isän matka Hampurin eläintarhaan 1928, jossa hän perheineen asui näytillä saamelaisena puolen vuoden ajan.

Annika Dahlstenin kirjoittama oheisteksti näyttelyyn.

Suomen valokuvataiteen museo, Projekti-tila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Akseli Gallen-Kallela valokuvaajana
Akseli Gallen-Kallela16.7.2011 asti

Axel Gallén tutustui 1880-luvulla laadukkaaseen ammattikuvaukseen Daniel Nyblinin ateljeessa Helsingissä. Nyblinin tekniseen taituruuteen Gallen-Kallela ei kuitenkaan koskaan pyrkinyt. Pikemminkin hän käytti kameraa luonnoslehtiön tapaan, muotojen ja tunnelmien tallentajana.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Kati Leinonen: Elämät - märkälevymuotokuvia
1.7.2011 asti

Kuva: Kati Leinonen

Valokuvagalleria Hippolytessä nähtävä Kati Leinosen näyttely Elämät - märkälevymuotokuvia koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen tutkii vanhuutta ja elämän rajallisuutta. Toinen osa on kokoelma muotokuvia, jotka käsittelevät ihmisen identiteettiä.

Leinonen kiinnostui vanhenemisen teemasta kuvatessaan ensimmäistä märkälevymuotokuvaa isoäidistään. Esille tuli vanhuuden hauraus, mutta myös eletyn elämän kasvoille muovaamien ryppyjen lumo ja kauneus.

Leinonen ottaa kuvansa vanhalla palkkikameralla ja käyttää töissään 1800-luvulta periytyvää märkälevytekniikkaa. Menetelmän avulla hän kokee tavoittavansa kuvattavista jotain pintaa syvemmältä. Valotusajat ovat pitkiä ja pakottavat kuvattavan keskittymään ja pysymään paikoillaan. Prosessi riisuu opitut maneerit ja ihminen näyttäytyy omana itsenään.

Kati Leinonen on opiskellut valokuvaajaksi Englannissa ja on sen jälkeen toiminut mainos- ja lehtikuvaajana. Vuonna 2008 Hän perehtyi Yhdysvalloissa märkälevytekniikkaan France Scully-Ostermanin ohjauksessa. Vuonna 2010 hän voitti Suomen mainosvalokuvaajien vuosikilpailun osion Potretti -kuvasarjat miestutkielmillaan ja tulee olemaan yksi Suomen mainosvalokuvaajien edustajista Fotofinlandia 2011 -kilpailussa.

Maija Blåfield: Kaunis
Kuva: Maija Blåfield1.7.2011 asti

Hippolyten Studiossa on esillä Maija Blåfieldin valokuvasarja Kaunis ja videoteos Jos minut olisi haudattu kadunkulmaan. Ne kertovat pienimuotoisesta toisinnäkemisestä, josta kauneuden kokeminen jokapäiväisessä elämässä usein muodostuu.

Maija Blåfield (s.1973) on helsinkiläinen kuvataiteilija ja elokuvantekijä, joka käyttää todellisuuden monitulkintaisuutta käsittelevissä teoksissaan dokumentaarista liikkuvaa kuvaa ja valokuvaa. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2004.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Sune Jonsson: 1959 - Byn med det blå huset
Kuva: Sune Jonsson.3.7.2011 asti

1959-näyttelyssä Luova.fi-gallerissa on esillä alkuperäisiä valokuvia, jotka ruotsalainen Sune Jonsson on kuvannut ja vedostanut vuosina 1955-1958.

Sune Jonsson julkaisi ensimmäisen kirjansa "Byn med det blå huset" vuonna 1959 ollessaan 29-vuotias. Se kertoi hänen kaipuustaan lapsuuden maisemiin. Useiden näyttelyssä olevien vedosten takapuolella on muistiinpanoja, joiden perusteella voidaan olettaa kuvia käytetyn ko. kirjan painamisessa.

Sune Jonsson (1930-2009) oli itseoppinut valokuvaaja, joka tunnetaan mestarillisena vedostajana. Jonsson voitti Hasselblad-palkinnon vuonna 1993.

Näyttelyn yhteistyökumppanit ovat Fotomuseet Sundsvall ja valokuvaaja Bruno Ehrs.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Benjamin Rinner: Peilimuotokuvia
Kuva: benjamin Rinner16.6.2011 asti

Benjamin Rinnerin valokuvamuotokuvien lähtökohtana on itsetutkiskelu. Hän käyttää valokuvissaan peilin heijastamaa kuvaa, jolla on olennainen osa ihmisen hahmottaessa visuaalista ja henkistä minäänsä. Rinner luo kuvaustilanteen, jossa kamera fokusoituu puoliläpäisevän peilin kautta itseään tarkastelevaan ja valokuvaavaan ihmiseen.

Sarjaansa varten Benjamin Rinner kuvasi kulttuurin, politiikan, talouden ja tieteen edustajia Chemnitzin kaupungista.

Benjamin Rinner (1976) on opiskellut valokuvausta Saksassa ja Suomessa. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, 6. kerros, Helsinki
ma-ke 12-18, to 12-20, pe 12-16


Sanna Kannisto Fieldwork
Kuva: Sanna Kannisto.19.6.2011

Sanna Kanniston ensimmäinen yksityisnäyttely galleria Kalhama & Piipossa koostuu uusista teoksista, joissa taiteilija jatkaa jo pitkään työstämiään teemoja. Kannisto tutkii paitsi sademetsien ainutkertaisia lajeja, myös näkemiseen ja tieteelliseen havainnointiin liittyviä kysymyksiä. Kannisto kuvaa kohteensa eristettynä luonnollisesta ympäristöstään pienessä näyttämöä muistuttavassa kenttästudiossa.

Näyttelyn yhteydessä julkistetaan Kanniston teoksia esittelevä kirja Fieldwork, joka on toistaiseksi ainoa Aperturen julkaisema suomalaisen valokuvataiteilijan teos. Kirja julkaistiin hiljakkoin New Yorkissa.

Sanna Kannisto lukeutuu kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaisiin valokuvataiteilijoihin.

Gallery Kalhama & Piippo Contemporary
Mannerheimintie 3B, 5 krs., Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 11-16


Erno-Erik Raitanen: Bacteriograms (2010)
Kuva: Erno-Erik Raitanen.6.6.2011 asti

Kentin yliopistosta vuonna 2008 valmistunut valokuvaaja Erno Raitanen kerää bakteerinäytteitä omasta kehostaan ja viljelee niitä värinegatiivifilmin gelatiinissa, samaan tapaan kuin laboratoriossa kasvatetaan bakteereita agarilla petrimaljoissa. Kasvaessaan bakteerit muodostavat filmin emulsiokerroksiin erilaisia pintoja, värejä ja kuvioita. Tekijällä itsellään on hyvin vähän vaikutusvaltaa lopputulokseen.

Bakteeriviljelmistä syntyneet abstraktit "omakuvat" ovat esillä suurikokoisina värivedoksina.

Café Bar No 9
Uudenmaankatu 9, Helsinki


Minna Lehtimäki: Unia
Kuva: Minna Lehtimäki11.6.2011 asti

Minna Lehtimäkeä kiehtoo arkimaisemaan piilotetun toisen todellisuuden vangitseminen. Valokuva on hänelle ikkuna toisenlaiseen maailmaan. Ideat kuviin löytyvät usein unista.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Jäljillä -näyttely
Mikko Haiko, Aukusti Heinonen, Alisa Javits, Minna kallinen, Kaisa Karhu, Sanna Kaesmae & Ilkka Saastamoinen, Kira Leskinen, Heta Saukkonen & Mikko Keskikiivari
5.6.2011 asti

Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijoiden ryhmänäyttely. Valokuvia ja video yksityisestä ja yhteisestä tilasta, kokemuksellisuudesta ja olemassaolosta.

Jukka Male museo
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 B, 2.krs
Helsinki
joka päivä klo 9-21


Mikko Kuorinki: Turn the Light
Kuva: Mikko Kuorinki5.6.2011

Mikko Kuoringin teos Turn the Light on on kuva valosta, valon kuva. Se on tulkinta zenbuddhalaisesta lauseesta ”Turn the light around and shine it back”, millä tarkoitetaan sisäänpäin kääntymistä ja tietoisuutta, joka valaisee havaitun maailman.

Suomen valokuvataiteen museo, Projekti-tila

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €.


Antti Rintala: Impulsively, Yours
Kuva: Antti Rintala.5.6.2011 asti

Antti Rintalan (s. 1973) ensimmäinen yksityisnäyttely koostuu talvisista merimaisemista ja muista luontokuvista.

Rintala on opiskellut graafista suunnittelua ja taideaineita Yhdysvalloissa.

Galleria Uusitalo
Lönnrotinkatu 15, Helsink
ti-pe 11-17 la-su 12-16


Katri Lassila: Maan kasvot, veden hiukset
Kuva: Katri Lassila5.6.2011 asti

Katri Lassila tuo Kulmagalleriaan valikoiman klassista mustavalkokuvausta edustavia valokuvia Kambodzhan maaseudulta ja Thaimaasta. Suoran valokuvauksen perinteitä ilmentävissä meditatiivisissa maisemissa toistuu taiteilijalle rakas veden elementti. Ihmiset kuvissa ovat luonnollinen osa maisemaa, johon he kuuluvat.

Lassila valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi vuonna 2008 ja työstää parhaillaan väitöskirjaansa elokuvataiteen osastolle. Hän työskentelee aktiivisesti valokuvataiteen alueella ja on opettanut valokuvaa ja elokuvaa mm. Lahden kansanopistossa ja Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolla.

KulmaGalleria
Porthaninkatu 17, Helsinki
ma-pe 12-18


Kamera Stadissa
Kuva: David Navarro.27.5.2011 asti

Kameraseura ry:n viidettä kertaa järjestettävä kevätnäyttely sidottiin 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi aiheeseen Kamera stadissa. Kuvavalinnoista vastasivat Peter Forsgård, Tanja Konstenius ja Jouko Leskelä.

Kuva Oikealla: David Navarro.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja, Helsinki
ti–pe klo 12–16


Jouko Lehtola: In Memoriam
Kuva: Jouko Lehtola.29.5.2011 asti

Valokuvagalleria Hippolyte kunnioittaa syyskuussa 2010 kuollutta valokuvataiteilija Jouko Lehtolaa (1963-2010) muistonäyttelyllä. Esillä on teoksia niin 1990-luvun Nuoret sankarit -sarjasta kuin viimeisimmiksi jääneistä luontoaiheistakin. Näyttelyn ovat koonneet Lehtolan puoliso Jaana Novitskij sekä valokuvataiteilija Stefan Bremer.

Taiteellisen työskentelynsä ohella Lehtola ehti tehdä merkittävän uran myös lehti- ja rockkuvaajana. Hän toimi myös valokuvauksen opettajana.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Tellervo Viitaniemi
Kuva: Tellervo Viitaniemi29.5.2011 asti

Tellervo Viitaniemi on yhdistänyt muotokuvissaan kahdeksan eri henkilön kasvoja. Kuvien lähteenä hän on käyttänyt eri aikakausilta olevia valokuvia, jotka esittävät taiteilijaa ja hänen sukulaisiaan. Kukin muotokuva koostuu kahden tai kolmen henkilön yhteen sulautuneista kasvoista. Kuvat on painettu silkkipainolla läpikuultavalle harsolle, minkä jälkeen useita harsokerroksia on lakattu päällekkäin.

Galleria Huuto
Uudenmaankatu 35, Helsinki
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa
29.5.2011 asti

Ilta-Sanomien Venäjältä löytämiä sotavankikuvia on esillä Sanomatalon Mediatorilla.

Neuvostoliiton lavastamat jatkosodan aikaiset propagandakuvat hymyilevine hyväkuntoisine vankeineen löytyivät Pietarin valtiollisesta elokuva-, valokuva- ja äänitearkistosta.

Todellisuus oli jotain toista kuin Sanomatalon kuvat kertovat: 1400 jatkosodan suomalaista sotavankia kuoli Neuvostoliiton leireillä nälkään tai tauteihin. Vain vajaat 2000 sotavankia palasi takaisin elossa, monet vain noin 40-kiloisiksi luukasoiksi laihtuneina.

Sanomatalon Mediatori
Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
ma-su 8-22


Stefan bremer: Jakorasia - Fördelardosa - Junction box - the Art of Sharing
Kuva: Stefan Bremer31.5.2011 asti

Moni valokuvaaja ja taiteilija pihtaa töitään ja harmittavan harvoin niitä pääsee katsomaan.

" En halua olla pihtari, voin hyvin olla JAKORASIA” - Stefan Bremer

Stefan Bremer päätti liittyä Facebookiin kaksi vuotta sitten. Kuluneiden kahden vuoden aikana hän on jaellut kuviaan anteliaasti: hän on postannut Facebookiin yli 100 albumia ja tuhansia kuvia.

Näyttelyssä Bremer esittää kuvia, jotka ovat herättäneet Facebook-kavereissa innostusta ja halua kommentoida. Esillä ovat myös kuvien saamat kommentit.

Stefan Bremer (s.1953) on helsinkiläinen monipuolinen freelance-valokuvaaja, joka sai taiteilijaprofessorin arvon vuonna 1999. Valokuvauksen rinnalla Bremer on toiminut opettajana sekä Suomen että Ruotsin taidekorkeakouluissa. Bremer toimii myös valokuvatyöpajojen vetäjänä.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Keskuspuiston ammattiopiston AV-viestinnän perustutkinnon opinnäytetöihin liittyvät valokuvanäyttelyt ovat nähtävillä toukokuun ajan.
31.5.2011 saakka:

  • Jani Forsberg: Post-Apocalyptic World
    Keskuspuiston ammattiopisto, 5. kerros, aula, Tenholantie 10 B, Helsinki
  • Mariah Kari: Ihanaiset
    Keskuspuiston ammattiopisto, 5. kerros, av-osasto, Tenholantie 10 B, Helsinki
  • Joonas Saturo: Searching for the American Dream
    Keskuspuiston ammattiopisto Metsälän toimipaikka, auto-osasto, Läkkisepänkuja 8, Helsinki
  • Mirka Kleemola: Still life - pysähtynyt elämä - Stop Motion!
    Respecta, näyttelytila 2. kerros, Tenholantie 12, Helsinki

Autismiriksa
20.5.2011 asti

Autismin haasteet ovat samat kulttuurista riippumatta ja sitä esiintyy kaikissa kulttuureissa ja yhteiskuntaluokissa. Väestöstä arviolta yksi prosentti kuuluu autismin kirjoon. Kiertävän näyttelyn ja kehityskasvatuskampanjan tarkoituksena on jakaa tietoutta autismista - ja avata ikkunoita autismin kirjon globaaliin maailmaan.

Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipaikan luentosali
ma-ti-ke-to klo 9.30-10, 11.45-12.15, 13.45-14.15, perjantaina klo 9.30-10 ja muina aikoina sopimuksen mukaan (soittamalla Arlan toimipaikan vaihteeseen (09) 511 081).


Ilmari Kostiainen - Valokuvaaja 1935-2011
Ilmari Kostiainen21.5.2011 asti

Laterna Magica esittelee kuluvan vuoden tammikuussa kuolleen Ilmari Kostiaisen valokuvatuotantoa.

Kostiainen soitti 1950- ja 60-lukujen vaihteessa kontrabassoa Kauko Viitamäen jazzkvintetissä. Kiinnostus kuvalliseen ilmaisuun vei kuitenkin voiton musiikista. Taideteollisuusopiston graafisen linjan kautta Kostiainen päätyi lehtitaittajaksi Me Naisiin ja Kodin Kuvalehteen 1960-luvulla. Vuosikymmenen lopulla hän siirtyi vähitellen valokuvaajaksi.

Kostiaisen lehtiin tekemät epäsovinnaiset kuvitusratkaisut herättivät huomiota ja nostivat hänen arvostustaan ammattikunnan piirissä tyylitaiturina ja valaistuksen mestarina.

Yhdessä kollegojen Kari Haaviston ja Arto Hallakorven kanssa Ilmari Kostiainen perusti Studio Klikin 1979, josta tuli suomalaisen mainoskuvauksen keskeinen toimija.

Työstään Ilmari Kostiainen sai valokuvataiteen valtionpalkinnon 1984. Vuoden Huiput -kilpailuissa hän sai lukuisia Kultahuippuja sekä elämäntyöstään Platinahuipun.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Sari Poijärvi: Kasari
Kuva: Sari Poijärvi.22.5.2011 asti

Sari Poijärven Kasari-näyttely esittelee värikkään 1980-luvun tapahtumia ja ilmiöitä valokuvauksen opiskelijan, lehtikuvaajan ja valokuvataiteilijan silmin. Kokonaisuus sisältää henkilökuvia 80-luvun julkkiksista, dokumenttivalokuvia, julisteita, lehtileikkeitä, musiikkivideoita ja Poijärven henkilöhaastattelun.

Virka Galleria
Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, la-su 10-16


Heidi Lunabba: Kaksoset
Kuva: Heidi Lunabba.22.5.2011 asti

Heidi Lunabban (s.1977) kuvasarjassa tutkaillaan sitä, miten vaatteilla korostetaan ja määritellään lapsen sukupuolta. Jokainen lapsi on kuvattu sekä tyttönä että poikana, ja nämä kaksi kuvaa on digitaalisesti yhdistetty yhteen kuvaan "kaksosiksi".

Lunabban näyttely on esillä Valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Kari Hakli: DDR:n pääkaupunki. Berliini 1973-1983
Kuva: Kari Hakli16.5.2011 asti

Goethe-Instituutin näyttely esittelee Kari Haklin varhaisia Berliini-kuvia vuosilta 1973-1983. Kolmen matkan tuloksena syntyneet kuvat kuvat ovat esillä ensimmäistä kertaa. Haklin tuoreempia Berliini-kuvia oli esillä Gothe-Instituutissa vuonna 2003 ja 2005.

Helsinkiläinen Kari Hakli (s. 1940) tunnetaan teatterin, tanssin ja arkkitehtuurin kuvaajana. Hän on työskennellyt Suomen kansallisteatterin (1968-75) ja Helsingin kaupunginteatterin (1971-87) ja Suomen kansallisoopperan (1975-2002) valokuvaajana ja valokuvannut myös pienemmille teattereille ja tanssiryhmille. Hän on kuvannut arkkitehtuuria mm. Helsingin kaupunginmuseolle vuodesta 1967 , Suomen rakennustaiteen museolle ja Alvar Aalto -museolle. Kari Hakli on toiminut opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa 1976-1990 ja 2002.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, 6. kerros, Helsinki
ma-ke 12-18, to 12-20, pe 12-16


C-G Hagström: In Memoriam
15.5.2011 asti

Valokuvaaja Carl Gustaf Hagströmin 50-vuotisjuhlanäyttely Sinebrychoffin taidemuseossa esittelee kokoelman henkilökuvia suomalaisen kultturihistorian keskeisimmistä vaikuttajista. Esillä on yhteensä 120 henkilökuvaa - taiteilijoita, näyttelijöitä, kirjailijoita, säveltäjiä ja poliitikkoja.

C-G Hagström (s. 1940) aloitti uransa freelancer-kuvaajana 1960-luvun alussa, jolloin hän teki mm. reportaasikuvauksia eri puolilla maailmaa. Hagströmin monipuoliseen tuotantoon kuuluu henkilökuvien lisäksi muoti- ja arkkitehtuurikuvia sekä dokumenttifilmejä, kirjankuvituksia, julisteita ja huomattava kokoelma kirjankansia.

Hagström on valokuvaajien osuuskunta Finnsevenin (1966) perustajajäsen.

Carl-Gustaf Hagströmin valokuvia nähtiin Sinebrychoffilla myös viime keväänä. Tuolloin esillä oli Hagströmin ja Marjukka Vainion Venetsia-kuvia.

Sinebrychoffin taidemuseo
Bulevardi 40, Helsinki
ti, pe 10-18, ke, to 10-20, la, su 11-17
8/6/5/4/0 €


Milla-Kariina Oja: Home-Project
Kuva: Milla-Kariina Oja29.4.2011

Milla-Kariina Ojan Home-Project-näyttely tarkastelee kodin käsitettä. Oja asettaa yksinkertaisen, puusta ja kankaasta tehdyn talon mallin eri puolille maailmaa ja tarkastelee talon ja valitsemansa paikan välistä suhdetta.

Milla-Kariina Oja asuu ja työskentelee Helsingissä ja Pekingissä. Pekingin tiivis kaupunkirakenne sai Ojan pohtimaan omaa tilaansa.

Oja on asunut ulkomailla 19-vuotiaasta. Hän on opiskellut taidetta Englannissa ja Espanjassa. Kiinaan hän muutti vuonna 2006.

Hendrik Zeitler: A Place of One's Own
Kuva: Hendrik Zeitler29.4.2011 asti

Hippolyte Studiossa Hendrik Zeitlerin näyttely kertoo kolmesta pohjoismaisesta vaihtoehtokollektiivista ja niissä vallinnesta estetiikasta.

Hendrik Zeitler (s. 1975 Hamm, Saksa) valmistui valokuvataiteen maisteriksi Göteborgin yliopiston valokuvauksen laitokselta vuonna 2003.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Piritta Reinikka: Inner Goddesses
Kuva: Piritta Reinikka30.4.2011 asti

Piritta Reinikka kannustaa jokaista naista löytämään oman sisäisen jumalattarensa ja katsomaan itseään hyväksyvin, rakastavin silmin.

Valokuvaaja Piritta Reinikka on kuvannut toimeksiantoja eri lehdille ja mainostoimistoille sekä kuvittanut kirjoja valokuvillaan. Reinikka on Suomen freelance-journalistit ry:n jäsen.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Mikko Rikala: Between the Idea and Reality
Kuva: Mikko Rikala.1.5.2011 asti

Between the Idea and the Reality esittelee viime vuonna EMMA Prizen saaneen Mikko Rikalan (s. 1977) suurrealistissävyisiä tilannekuvia. Kuvat ovat fiktion kaltaisia, mutta kuitenkin todellisuuteen pohjautuvia.

Mikko Rikala (s. 1977) on opiskellut Lahden muotoiluinstituutissa 2005-09 ja valmistelee parhaillaan maisterintutkintoaan Aalto-yliopiston taideteolliseen korkeakouluun Helsingissä.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Korjaamo Galleria, Korjaamohalli
Töölönkatu 51 b, Helsinki
ma-su ko 11-17


Juha-Pekka Inkinen: Lajien synty
Kuva: Juha-Pekka Inkinen.1.5.2011 asti

Juha-Pekka Inkinen on löytänyt teollisen pinnan lumoa ja esteettisiä elämyksiä lenkkitossujen pohjista.

Lasipalatsin Näyttelytila
Mannerheimintie 22-24, Helsinki
ti-su klo 12-18


Elina Brotherus: Sequences and Consequences
Kuva: Elina Brotherus3.5.2011 asti

Valokuvataiteilija Elina Brotheruksen (s. 1972) Sequences and Consequences -näyttely on videopainotteinen, mutta mukana on myös uusia valokuvia.

Maisemallisissa videoteoksissa Bright, bright day ja The Black Bay Sequence kamera pysyy paikallaan ja tallentaa sään ja valon vaihtelut. Teokset ovat ikään kuin laaja otos still-kuvia liikkuvan kuvan sijaan.

Brysseliläisessä art nouveau-portaikossa kuvattu videoteospari Nu descendant un escalier ja Nu montant un escalier on viittaus Marcel Duchampin teokseen.

Näyttelyn valokuvissa kertautuvat Brotheruksen tuotannolle ominaiset tilanteet, joissa taiteilija käyttää itseään mallina löydettyään erityisen ympäristön tai valon tai yhtymäkohdan johonkin itselleen tai yleisesti merkitykselliseen taidehistorialliseen teokseen.

Elina Brotherus on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä ja palkituimmista suomalaisista valokuvataiteilijoista. Hän on saanut Fotofinlandia -palkinnon 2000, Carnegie Art Awardin nuoren taiteilijan stipendin 2004, Prix Niépce-taidepalkinnon 2005 ja valokuvataiteen valtionpalkinnon 2008.

Galleria Ama
Rikhardinkatu 1, Helsinki
ti-pe 11–17, la-su 12-16


 

Café 2010. Hetkiä helsinkiläisissä kahviloissa
Kuva: Minna Kallinen21.4.2011 asti

Café 2010. Hetkiä helsinkiläisissä kahviloissa -näyttely on toteutettu Hotelli- ja ravintolamuseon ja Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijoiden yhteistyönä.

Valokuvataiteen opiskelijat perehtyivät tämän päivän kahvilakulttuuriin kesällä 2010, joka tullaan muistamaan pitkään kaikkien aikojen helteisimpänä.

Valokuvausprojekti ja siihen liittyvä näyttely ovat osa Hotelli- ja ravintolamuseon nykydokumentointityötä. Näyttelyssä olevat kuvat talletetaan Hotelli- ja ravintolamuseon kuva-arkistoon tutkimuskäyttöön.

Hotelli- ja ravintolamuseo
Kaapeli Tallberginkatu 1 G 60, Helsinki
Sisäänkäynti Kaapelitehtaan G-portaan museopäädystä (sama sisäänkäynti kuin Suomen valokuvataiteen museoon).
ti-su 11-18
2 €/1 €


Saara Salama: Off the Map
Kuva: Saara Salama24.4.2011 asti

"Off the Map alkoi ajatuksella pakenemisesta. Ajatus ei ollut minulle uusi, päinvastoin- niin kauan kuin muistin, olin halunnut paeta, karata keinoin millä hyvänsä banaalin arkitodellisuuden ulottumattomiin. Virallisesti määritelmäni olisi kai eskapisti."

Salama suorittaa parhaillaan maisteriopintojaan Aalto Yliopiston Valokuvataiteen osastolla. Off the Map on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.

Galleria Jangva
Uudenmaankatu 4-6 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 11-19, la-su 11-17


Kai Kuusisto: "Jeah"
Kuva: Kai Kuusisto10.4.2011 asti

JEAH! on kooste Kai Kuusiston elämäntapa-, urheilu- ja katuvalokuvia.

Kai Kuusisto on 30-vuotias helsinkiläinen freelance-valokuvaaja.

Kirjasto 10
Elielin aukio 2G, Helsinki
ma-to 10-22, pe 10-18, la-su 12-18


Arkistojen aarteita
24.3.2011 asti

Kameraseura esittelee 90-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi helmiä omista arkistoistaan aina 1920-luvulta lähtien. Mukana on kuvia noin 30 henkilöltä. Kuvaajien joukossa mm. Jussi Aalto, Ismo Hölttö, Pekka Potka, Fred Runeberg, Pentti Sammallahti, Mikko Savolainen, Vilho Setälä, Salme Simanainen, Antero Takala, Anu Uimonen ja Eero Venhola.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja, Helsinki
ti–pe klo 12–16


Boris Smelov (13.03.1951-18.01.1998)
Kuva: Boris Smelov26.3.2011 asti

Venäläinen Boris Smelov kuvasi kotikaupunkinsa Leningradin/Pietarin elämää ja muutoksia 1970-luvulta lähes 1990-luvun loppuun, jolloin hänen oma elämänsä ennenaikaisesti katkesi.

Kaupunkikuviensa lisäksi Boris Smelov tunnetaan muotokuvista ja asetelmista.

Suomessa Smelovin kuvia on aiemmin nähty 1990-luvun lopulla Taidehallissa ja Laterna Magicassa.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Kuva: Egle OddoEgle Oddo: Five Short Stories Cinque Storie Brevi
27.3.2011 asti

Five Short Stories on italialaisen Egle Oddon valokuvanäyttely, joka käsittelee valokuvausta viidellä kuvitteellisella tasolla. Digitaalisuus ja analogisuus elävät samassa kuvassa ilman kilpailua.


Galleri Luova.fi

Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16

 


Mobiili Afrikka - Matkapuhelimet ja kehitys Nairobin Kiberassa. Valokuvat Juha Laitalainen.
Kuva: Juha Laitalainen.27.3.2010 asti

Mobiili Afrikka kuvaa, miten matkapuhelimista on tullut osa arkea Kiberan slummissa Nairobissa, Keniassa. Näyttely havainnollistaa, miten puhelinten käyttö nivoutuu paikalliseen kulttuuriin ja miten puhelimet tukevat paikallisia kehityspyrkimyksiä.

Näyttelyn kuvat on ottanut valokuvaaja Juha Laitalainen, ja teksteistä vastaa akatemiatutkija Sirpa Tenhunen.

Kulttuurien museo
Tennispalatsi 2. krs. Eteläinen Rautatiekatu 8, Helsinki
6 € / 4 €, alle 18–vuotiaat ilmaiseksi Vapaa pääsy ti klo 17–20 Helsinki–kortti
ti klo 11–20 ja ke–su 11–18


Beata Fransson
Kuva: Beata Fransson21.3.2011 asti

Beata Fransson on kuvannut milanolaisten muotiliikkeiden tyylikkäitä näyteikkunoita tyhjillä, öisillä kaduilla. Näyttelyssä kuvat ovat esillä ylellisen näköisiksi paperikasseiksi taiteltuina.

Beata Fransson (s. 1977) on valmistunut Malmön taideakatemiasta ja työskentelee Tukholmassa.

Suomen valokuvataiteen museo, Projekti-tila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18


Saara Ekström: Limbus
Saara Ekström:Limbus13.3.2011 asti

Näyttely esittelee laajan valikoiman Saara Ekströmin valokuva- ja videoteoksia taiteilijan uusimmasta tuotannosta. Näyttelyn nimi Limbus tarkoittaa välivaihetta, esimerkiksi epämääräistä rajaa kuoleman jälkeen ja ennen syntymää.

Ekströmin teokset haastavat käsityksiämme kauneudesta. Vastakohdat kaunis ja ruma, elävä ja kuollut, tietoinen ja tiedostamaton ovat Ekströmin taiteessa läsnä yhtä aikaa. Ekström laittaa teoksissaan erilaisia prosesseja alulle ja antaa sitten luonnon huolehtia teosten lopullisesta muokkautumisesta mätänemisen, haihtumisen tai kuihtumisen kautta.

Näyttelyyn liittyvä julkaisu sisältää runsaan kuva-aineiston lisäksi kriitikko Timo Valjakan tekemän taiteilijahaastattelun sekä artikkeleita, joista vastaavat näyttelyn kuraattori Leevi Haapala, belgialainen nykytaiteen tutkija Sofie van Loon ja kriitikko Leena Kuumola.

Saara Ekström (s. 1965) on ollut Helsingin juhlaviikkojen taiteilija sekä Ars Fennica - ja Carnegie Art Award -ehdokkaana. Kotimaan lisäksi hänen teoksiaan on nähty näyttelyissä eri puolilla maailmaa.

Taiteilija esittelee näyttelynsä yleisölle ke 2.3. klo 18. Vapaa pääsy.

Kiasman jälkeen Limbus-näyttely on esillä Kuntsin modernin taiteen museossa.

Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, Helsinki
ti 10-17, ke-pe klo 10-20.30, la-su klo 10-18
8 €/6 € Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona vapaa pääsy klo 17-20.


Die Macht der Sprache im Bild
3.3.2011 asti

Goethe-Institut julisti marraskuussa 2006 valokuvakilpailun harrastajille ja ammattilaiskuvaajille. Etsittiin kuvia, jotka ilmentäisivät kielen mahtia. Kilpailuun osallistui yli 3000 valokuvaa 46 eri maasta. Kilpailukuvista koottuun näyttelyyn on valittu kolmen voittajakuvan lisäksi 60 muuta kuvaa.

Näyttely oli ensi kertaa esillä Berliinin taiteiden akatemiassa vuonna 2007.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, 6. kerros, Helsinki
ma-ke 12-18, to 12-20, pe 12-16


Kari Soinio: City of Ghosts
Kuva: kari Soinio6.3.2011 asti

Kari Soinion City of Ghosts paneutuu kaupunkitilan merkityksiin ja katsomiseen. Teosten lähtökohdat ovat ”tuoreessa vieraan katseessa”, siinä miten eri tavoin turisti ja asukas katsovat kaupunkitilaa. Sarja pohtii pysyvyyttä ja ihmisen ohikiitävää läsnäoloa luonteeltaan ikuisessa kaupungissa.

City of Ghosts yhdistää kaupunkikuvaa ja katukuvaa arkkitehtuurikuvaukseen kuvien painopisteen pysyessä kaupungin olemuksessa ja tunnelmassa.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Korjaamo Galleria, Korjaamohalli
Töölönkatu 51 b, Helsinki
ma-su ko 11-17


Lorenzö: Cosplay Finland - Valokuvia suomalaisen cosplayn maailmasta
6.3.2011 asti

Korjaamon kahvilassa on kuvia Cosplay-nimisestä ilmiöstä, joka saapui Suomeen nelisen vuotta sitten. Cosplaylla tarkoitetaan erilaisten kuvitteellisten hahmojen esittämistä pukeutumisen ja maskeerauksen avulla. Nimitys pohjautuu englannin sanoihin costume (puku) ja playing (pelaaminen).

Valitsemalla tietyn identiteetin cossaajat kertovat toiveistaan ja odotuksistaan sekä avaavat ovia maailmaan, jonne eivät omana itsenään rohkenisi mennä.

Cosplay on lähtöisin Japanista, missä se liittyy ennen kaikkea anime- ja mangakulttuuriin.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Café, Vaunuhalli
Töölönkatu 51 a, Helsinki
ma-su 11-17


Liisa-olohuone
6.3.2011 asti

Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tila on sisustettu Liisa-olohuoneeksi. Siellä voi sohvalla löhöten lukea Liisa ihmemaassa -kirjallisuutta ja näyttelyjulkaisuja sekä katsella tv:stä Anneli Nygrenin Pyykki-teosta.

Varsinainen Liisa Ihmemaassa -näyttely kuuluu Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoon ja on esillä Turun Logomossa 16.1.-18.12.2011. Näyttelyn on tuottanut ja kuratoinut Suomen valokuvataiteen museo.

Suomen valokuvataiteen museo (Prosessi)
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Eino Mäkinen - Valokuvia ja elokuvia
Eino Mäkinen20.2.2011 asti

Eino Mäkinen - Valokuvia ja elokuvia -näyttely Ateneumissa esittelee laaja-alaisen visualistin, joka teki pääasiallisen elämäntyönsä kansatieteellisen elokuvan parissa. Eino Mäkinen (1908-1987) muistetaan myös Alvar Aallon luottokuvaajana sekä modernin taidevalokuvan puolestapuhujana.

Eino Mäkisen elokuvat ja pääosa valokuvista on talletettu Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon (KAVA). Ateneumin näyttely on toteutettu yhteistyössä Kavan kanssa. Kuraattorina toimii valokuvasuunnittelija Kai Vase ja näyttelyarkkitehti Marja Kanervo.

Ateneumin taidemuseo
Kaivokatu 2, Helsinki
ti, pe 10-18, ke, to 10-20, la, su 11-17
9 €/ 7 €. Alle 18-vuotiaat maksutta. S-Etukortilla 8 €.


Suomalainen sisu - The Impact of America in Finland
24.2.2011 asti

Tiina Korhosen kaksiosainen valokuvanäyttely Suomessa asuvista afrikkalaissyntyisistä ihmisistä. Suomalainen sisu- people of African descent living in Finland in hard work and happiness. Amerikkalainen sisu - suomalainen kuori - The Impact to Finland and Finns.

Helsingin kulttuurikeskus Caisa
Käytävän näyttelytila
Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14
Galleria, Käytävägalleria ja Aula: ma-pe klo 9-18, la 11-18.


Vuosikilpailun parhaat
Kuva: Jussi Jyvälahti.25.2.2011 asti

Kameraseuran perinteinen vuosikilpailu on jälleen käyty ja kilpailun parhaimmistoa on esillä Kamera-galleriassa.

Kuva oikealla: Jussi Jyvälahti, Kaksi ja puoli volttia eteenpäin kerien.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja, Helsinki
ti–pe klo 12–16


Veikko Aitamurto: LIVÐEN, LEU´DDEN JA JOIUN MAAILMAT
Kuva: Veikko Aitamurto.26.2.2011 asti

Valokuvaaja Veikko Aitamurron retrospektiivinen kokonaisuus levittäytyy Laternan kaikkiin näyttelytiloihin. Kuvat vievät katsojan Suomessa asuvien perinteisiä elinkeinoja harjoittavien saamelaisten arjen keskelle. Valtaosa kuvista kertoo inarinsaamelaisen perheen elämästä isolla Inarijärvellä ja sen lähialueilla.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Asfalttia ja auringonkukkia. Simo Ristan ja Eeva Ristan Helsinki-valokuvia 1969–1979.
Asfalttia ja auringonkukkia. Simo ja Eeva Ristan Helsinki-valokuvia 1969-7927.2.2011 asti

Simo Rista ja Eeva Rista liikkuivat 1970-luvulla Helsingissä, heillä oli aina kamera mukanaan.

Kaikkiaan Helsinki-kuvia kertyi vuosina 1969–1987 noin 60 000. Kuvat ovat tulleet tutuiksi näyttelyistä ja julkaisuista, mutta ennen kaikkea internetistä, jossa osaa niistä on vuodesta 1999 esitelty otsikolla Stadin taivaan alla. Kaupunginmuseon kokoelmiin kuvat liitettiin 2008. Nyt niistä on valittu 150 otosta Asfalttia ja auringonkukkia -näyttelyyn.

Helsingin kaupunginmuseo
Hakasalmen huvila
Mannerheimintie 13, Helsinki
ke–su 11–17, to 11–19


Pentti Sammallahti: Retrospektiivi
27.2.2011 asti

Kuva: Pentti Sammallahti

Suomen valokuvataiteen museo suorastaan hemmottelee syysnäyttelyllään klassisen mustavalkokuvauksen ystäviä. Pentti Sammallahden retrospektiivi tarjoaa katsottavaksi huikaisevan määrän kuvia – kaikkiaan yli 300 vedosta noin 50 vuoden ajalta. Sammallahti tunnetaan pienistä mustavalkoisista vedoksistaan, mutta nyt mukana on myös suurempaa formaattia ja joukko värikuvia. Yksittäisten kuvien lisäksi esillä on laajoja kuvasarjoja. Sammallahti matkustaa paljon, ja näyttelykuvatkin ovat eri puolilta maailmaa. Aiheensa hän löytää niin kaupungista kuin maaseudultakin. Tavallisimmin kuvattavaksi valikoituu maisema tai ihmisten ja eläinten hiljainen elämänmeno. Kohteitaan Sammallahti tarkkailee paneutuen ja kiirehtimättä.

Teosten suuresta määrästä huolimatta väsymys ei pääse tässä näyttelyssä kovin helposti yllättämään, sillä Sammallahden lumovoimainen maailma vie katsojan mennessään. Teokset ovat hiljaisia ja ajattomia, usein lempeän huumorin sävyttämiä. Sammallahti ei juuri kuvaa auringossa, vaan kuvien rikas ja hienovarainen sävymaailma syntyy usvaisissa, sumuisissa tai sadetta tihkuvissa sääolosuhteissa taikka tasaisen harmaalla pilvipoudalla.

Sammallahti on ensimmäisiä suomalaisia valokuvaajia, joka on tehnyt elämäntyönsä valokuvataiteilijana. Hän on saanut moneen kertaan valokuvataiteen valtionpalkinnon. Kansainvälisesti hän on tunnetuimpia suomalaisia valokuvaajia.

Sammallahti opetti pitkään Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa hän kehitti työryhmineen valokuvien laadukkaan vedostamisen ja painamisen kulttuurin. Näyttelyssä on esillä hänen alkuperäisvedoksiaan sekä painettuja kuvasalkkuja.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.

Kenneth Bamberg: Y
Kuva: Kenneth Bamberg27.2.2011 asti

Kenneth Bamberg (s. 1981) käsittelee teoksissaan mieheyttä ja miehenä olemista.

Bamberg valmistelee maisterintutkintoa Aalto-yliopiston taideteolliseen korkeakouluun aiheesta miehinen ruumis ja ulkoiset vaikutteet.

 

Maria Vuorinen: You did not know, did you?
Kuva: maria Vuorinen.27.2.2011 asti

Hippolyten Studiossa esittäytyvä Maria Vuorinen liikkuu teoksissaan korutaiteen ja valokuvan välimaastossa.

Vuorinen on valmistunut taiteen maisteriksi (FMA) Tukhoman Konstfackista vuonna 2006. Lisäksi hän on suorittanut taideopintoja Skotlannissa ja Turun ammattikorkeakoulussa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Ylva Sundgren: No one can love like we do - Inga kan älska som vi
Kuva: Ylva Sundgren27.2.2011 asti

Näyttelyn valokuvat ja samanniminen kirja käsittelevät rakkautta, välitilaa ja tunteita. Aikaa, jolloin ihminen ei ole suhteessa, yksinäisyyden, odotuksen ja kaipuun tilaa.

Ylva Sundgren (s. 1981) on tukholmalainen vapaa valokuvaaja.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Iiu Susiraja: Arjen tyylipuhdas suoritus
Kuva: Liu Susiraja.6.2.2011 asti

Taiteilija Iiu Susirajan (s.1975) elämässä taide ja arki kietoutuvat tiiviisti yhteen. Arkiset asiat toimivat taiteen elementteinä ja inspiraation lähteinä. Susiraja rikkoo sääntöjä ja yhdistelee arkisia esineitä uudella, kurittomalla tavalla. Näyttely on oodi kylähulluille, jotka eivät anna sääntöjen rajoittaa elämäänsä.

Susirajan kuvat ovat omakuvia ja asetelmia. "On surullista, että omakuvani saavat niin paljon huomiota, mutta ymmärrän sen", kertoo rehevävartaloinen Liu Susiraja valokuvataiteen museon haastattelussa.

Näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilassa.

Iiu Susiraja kertoo näyttelystään sunnuntaina 6.2.2011 klo 14. Museon pääsymaksu.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Jari Silomäki: Room With a View
6.2.2011 asti

Room With a View on tekstistä, valokuvista ja videosta koostuva installaatio. Se sovittaa yksilöä tapahtumiin, joista hänen aikansa historia on kirjoitettu.

Suureen tekstiteokseen Yksi hetki, Kaksi kuvaa  Silomäki on kerännyt tuntemattomien ihmisten kirjeistä tapahtumia ja ajatuksia, joiden ajankohta sijoittuu maailmaa ravisteleviin hetkiin: Normandian maihinnousu, Kuuban ohjuskriisi, John F. Kennedyn murha, Neuvostoliiton hajoaminen.

Valokuvissa nämä hetket ovat osa muotokuvaa, jonka Silomäki on kuvannut kolmesta eri sukupolven ihmisestä. Lopullisista vedoksista kuvattavat on poistettu ja jäljelle jää vain aikakauden historiallinen viitekehys.

Videoteoksessa esiintyy kumarainen, lähes vuosisadan elänyt vanhus, jonka selkään heijastuu kuvina 1900-luvun historia.

Näyttely on esillä Korjaamon galleriassa.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Korjaamohalli, Töölönkatu 51 b, Helsinki
ma-su 11-17

Jussi Rautsi: Helsingin historia mustavalkokuvina
Kuva: Jussi Rautsi29.1.2011 asti

Jussi Rautsi on paljasjalkainen helsinkiläinen, jonka reviirinä on kotikaupunkinsa varsinainen keskusta. Siellä hän kulkee täysmekaanisen Leicansa kanssa harjoittaen "urbaania ihmisluontokuvausta". Helsingin katukuva näyttäytyy Rautsin kuvissa kerroksellisena monimuotoisena. Kuviin tallentuneet tilanteet ovat aitoja, ja ihmiset sen näköisiä kuin ovat sattuneet kuvaushetkellä olemaan.

Näyttelyn kuvat ovat mustavalkoisia ja kehitetty konekopioina, taidevalokuvan teknistä laatua kuvaaja ei ole halunnut tavoitella.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15

Jaakko Ruuska: On Strange Grounds - Vierailla Vesillä
Kuva: Jaakko Ruuska30.1.2011 asti

" Mihin katseeni tarttuu, kun en ymmärrä näkemieni asioiden kulttuurisia merkityksiä? Voisinko tavoittaa lapsen tavan katsoa? Voisinko nähdä maailman vain väreinä ja muotoina? Voisinko nähdä toisin?"

Ruuskan näyttelykokonaisuus koostuu vuonna 2009 Japanissa kuvatuista teoksista, joihin kuvaaja koetti pienellä digikamerallaan tavoittaa aavistuksenomaisia näkyjä, joissa jokin kiehtoisi, tietämättä vielä mistä oikeastaan oli kysymys.

Dokumentaaristen valokuvien lisäksi esillä on elokuvainstallaatio Landscape for the Body - Maisemia ruumiilla. Siinä Ruuska pohtii, voisiko toisen ihmisen ruumis välittää tilasta aistimuksia, jotka muuten olisivat elokuvalliselle kuvalle näkymättömiä.

Jaakko Antero Ruuska, (s. 1981) tekee parhaillaan taiteen maisterin opintojen lopputyötä dokumentaarisen elokuvan opinnoista (TAIK) aiheenaan elokuvan ruumiillisuus – ruumiin fenomenologisesta näkökulmasta.

Kaisu Koski: Pharmakon
Kuva: Kaisu Koski.30.1.2011 asti

Hippolyten Studiossa on esillä Kaisu Kosken Pharmakon-teossarja, joka joka luo näkökulmia lääkeaineiden, ihmiskehon ja ympäristön vuorovaikutukseen.

Kaisu Koski on Alankomaissa asuva mediataiteilija ja tutkija.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Mika Honkalinna: Taigalunta
30.1.2011 asti

Kuva: Mika Honkalinna.

Luontovalokuvaaja Mika Honkalinna on löytänyt oman sielunmaisemansa pohjoisten havumetsien talvesta. Taigalunta-näyttelyssä on esillä lumisia näkymiä Kymenlaaksosta Lappiin.

Mika Honkalinna (s. 1964) on Kuusankoskella asuva vapaa luonnonvalokuvaaja-kirjoittaja. Hänelle on myönnetty mm. Suomen luonnonsuojeluliiton kultainen ansiomerkki 2008 ja valtion taiteilija-apuraha 2008.

Taiteilijatapaaminen lauantaina 22.1.2011 klo 12. Tilaisuudessa Lumen aika -kuvaelma, kertomus pohjoisen talvesta, puheen, kuvien ja musiikin yhdistelmä.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Leena Louhivaara & Maarit Hedman Katseen takana - valokuvia & maalauksia
Kuvat: Leena Louhivaara & Maarit Hedman30.1.2011

Valokuvaaja Leena Louhivaaran ja kuvataiteilija Maarit Hedmanin yhteisnäyttely esittelee kaksi tulkintaa samoista paikoista ja tilanteista, toinen näkevän ja toinen näkönsä menettäneen silmin.

Galleria Johan S.
Eteläranta 14
ti-pe 11-17 la-su 12-16


Tero Puha: Unfinished
Kuva: Tero Puha6.1.2010 asti

Tero Puhan (s.1971) kuvasarja Unfinished pyrkii välittämään niitä tuntoja, joita transsukupuolinen ihminen kokee joutuessaan rakentamaan kehonsa ja sosiaalisen identiteettinsä uudelleen.

Kuvaamalla muotokuvia uudelleen mm. veden ja jään läpi Puha on etäännyttänyt alkuperäisen muotokuvan esittävyyttä.

Valokuvasarjaa täydentävässä videoteoksessa esiintyy fiktiivinen hahmo Paula/Pauli. Teos kuvaa hänen yrityksiään mukautua ympäröivään maailmaan.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Tero Puhan tuotantoa vuosilta 1995-2010 esittelevä kuvateos Almost Human.

Suomen valokuvataiteen museo, Projekti
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Ricardo Trabulsi: Zapatistit – olemme ikkuna josta katsoa
Kuva: Ricardo Trabulsi6.1.2011 asti

Ricardo Trabulsi (s.1968), yksi Meksikon tunnetuimmista nykyvalokuvaajista, esittää näyttelyssään mustavalkoisia valokuvia Meksikon zapatistien arkielämästä. Zapatistit ovat alkuperäiskansoista muodostunut poliittinen liike eteläisessä Meksikossa, Chiapasissa. He peittävät kasvonsa kommandopipolla, joka on muodostunut heidän tunnusmerkikseen. Kommandopipon käyttö on tuonut Meksikon alkuperäiskansoille huomiota, jota ne eivät muuten olisi saaneet taistellessaan oikeuksiensa puolesta. Zapatistit ovat toiminnallaan herättäneet myös universaaleja kysymyksiä politiikasta, yhteiskunnasta ja kulttuurienvälisistä suhteista.

Näyttelyn on tarkoitus jatkaa kiertonäyttelynä Suomessa ja muissa maissa. Näyttelyä koordinoi Zapatismon tietokeskus Cedoz.

Suomen valokuvataiteen museo, Prosessi
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


MARUBI-STUDIO Valokuvia Albaniasta 1858–1952
Albanialainen  Marubi-studio9.1.2011 asti

MARUBI-STUDIO esittelee albanialaisia dokumenttivalokuvia 1800-luvun puolivälistä ja 1900-luvun puoliväliin. Näyttelyssä esitellään Pietro (Pjëter) Marubin (1830−1904) Albaniaan perustaman valokuvastudion kuvia kolmen sukupolven ajalta. Albanialaisia valokuvia ei ole aiemmin ollut yhtä laajasti esillä Suomessa.

Näyttely koostuu 71 valokuvasta, joista useissa nähdään hienoja pukuja, koruja ja aseita.

Kulttuurien museo
Tennispalatsi 2. krs. Eteläinen Rautatiekatu 8, Helsinki
6 € / 4 €, alle 18–vuotiaat ilmaiseksi Vapaa pääsy ti klo 17–20 Helsinki–kortti
ti 11-20, ke-su 11-18

Hyvinkäällä

Raamattu nyt! Suomi nyt!
2.6.2011 asti

Hyvinkään taidekoulun iltakoulun valokuvauslinjan kevätnäyttely on esillä Hyvinkään uudessa kaupungintalossa.

Hyvinkään kaupungintalon ala-aula
Kankurinkatu 4-6, Hyvinkää
ma-to 8-16, pe 8-15
erikoisajat: la 21.5. klo 12-14, helatorstaina 2.6. klo 12-17

Hanna Tarkiainen: Valon kiertoradalla
Kuva: Hanna Tarkiainen30.4.2011 asti

Hanna Tarkiaisen valokuvanäyttely Valon kiertoradalla on esillä Hyvinkään Pääkirjastossa. Inspiraation kuville on tarjonnut vuodenaikojen vaihtelu. Kuvissaan Tarkiainen haluaa yhdistää luonnon ja ihmisen. Lopulliset kuvat syntyvät kuvankäsittelyn keinon. Esillä on myös muotokuvia.

Hyvinkään Pääkirjasto
Hämeenkatu 7, Hyvinkää
ma-to 11-20 pe 10-18 la 10-15

Inarissa

Elina Juopperi: Kaikki kielen puhujat
22.5.2011 asti

Kuva: Elina JuopperiKuvataiteilija Elina Juopperin (s. 1975) valokuva-installaatio Kaikki kielen puhujat -30 koostuu 250 henkilökuvasta ja 48 cd-levystä, joilta voi kuunnella inarinsaamea. Äänitteet ovat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen arkistoista. Teoksen kieli, inarinsaame, on yksi uhanalaisimmista saamen kielistä ja sen säilymiseksi tehdään paljon työtä. Juopperin teoksessa on kuvattuna lähes kaikki inarinsaamea puhuvat.

Kolarissa kasvanut Juopperi muutti parikymppisenä Pariisiin, jossa hän asuu edelleen. Hän on opiskellut taiteen maisteriksi Ranskassa.

Saamelaismuseo Siida
Inarintie 46, Inari
ti-su 10-17

 Isojoella

Bo-Göran Lillandt: Musiikin kauneus - Lauhan Spelit 2011
Kuva: Bo Göran Lillandt31.12.2011 asti

Bo Göran Lillandt tallensi kamerallaan viime kesän Lauhan Spelien tunnelmia, esiintyjiä ja yleisöä.

Lauhansarven luontomatkailukeskus
Lauhanvuorentie 490, Isojoki
to-su klo 11-18

Joensuussa

Ulla Karttunen: Jumalaiset - pyhittäjänaisia pimeältä planeetalta
Kuva: Ulla Karttunen3.4.2011 asti

Joensuusta lähtöisin olevan Ulla Karttusen näyttelyssä on esillä digitaalisia ikoneita teossarjoista Punainen ja Musta madonna. Taustalla ovat ikiaikaiset kysymykset olemisen merkityksestä ja ihmisen tietämyksen rajoista.

Joensuun taidemuseo
Kirkkok. 23, Joensuu
ti, to-su 11-16, ke 11-20
4,50 € (la, su 2 €) / 2,50 € (la, su 2 €)

Jyväskylässä

Pekka Suomäki: Suomi-filmit
Kuva: Pekka Suomäki11.12.2011 asti

Suomi-filmit on kokonaisuus, joka valottaa Suomi-kuvan varjoisampaa puolta. Tarkastelualueena on Keski-Suomen maakunta vuosina 2008-11.

Mukana on kuvia kaikista Keski-Suomen kunnista, joita kuvausprojektin alkaessa oli 27 ja päättyessä 23. Kuvia täydentävät maakuntamatkoilla tallentuneet lyhyet kommentit ja huomiot.

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Jaana Partanen: Mielen alkemiaa - Harry Potter Layer
Kuva: Jaana Partanen16.10.2011 asti

Jaana Partanen käsittelee Mielen alkemiaa - Harry Potter layer -näyttelyssään mielen ja tietoisuuden arvoituksia. Onko näkyvän maailman taustalla sittenkin jotain ikuista ja salaista? Voiko tavanomaisen arkimaailman rinnalla olla olemassa jokin näkymätön taso, yliluonnollisen luonnolliseksi mahdollistava kerros?

Taustatyönä on haastateltu mm. lääketieteen, aivotutkimuksen ja vaihtoehtohoitojen tuntijoita.

Partanen on käyttänyt teoksissaan lentikulaaritekniikkaa, joka tuo valokuvaan uusia tasoja kolmiulotteisuuden muodossa. Näyttelyssä on sadunomaisia muotokuvia näkymättömään maailmaan perehtyneistä ihmisistä. Teokset täydentyvät kuvattujen henkilöiden haastatteluissa. Näyttelyn aikana julkaistaan myös dokumenttielokuva teosten syntyvaiheista.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ma-pe 10-18, la-su 11-16
5/4 €


Martti Anttila: Pyhiinvaeltajan päiväkirja -valokuvia Intian pyhiltä joilta
Kuva: Martti Anttila16.10.2011 asti

Valokuvaaja Martti Anttilan näyttely Galleria Harmoniassa vie Intian suurten jokien pyhiinvaelluskulttuurin pariin.

Martti Anttila (s.1954) kiinnostui itämaisesta filosofiasta jo kouluaikoinaan. Hän on tehnyt matkoja Etelä-Aasiassa vuodesta 1972 ja kuvannut siellä vuodesta 1983. Intian pyhien jokien rannoille hän on tehnyt kuvausmatkoja vuodesta 1986 lähtien. Matkojensa aikana Anttila on nähnyt, miten jokikulttuurit ovat muuttuneet mm. saastumisen ja patoamisen myötä.

Anttilan kuvausmatkat ovat pitkiä ja kiireettömiä, matkat taittuvat hitaasti jokivarsia kävellen ja ympäristöä tarkkaillen.

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Hanna Koikkalainen: Hauraat lasit ja muutama muu tarina
Kuva: Hanna Koikkalainen21.8.2011 asti

Näyttely koostuu kolmesta eri kuvasarjasta, joita yhdistää pelkistetty ja hieman melankolinen tapa katsoa maailmaa. Koikkalainen pyrkii kertomaan kuvillaan pieniä tarinoita, herättämään muistoja ja tunnelmia. Kuvasarjat käsittelevät kaikki omalla tavallaan muistojen ja materian haurautta.

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Luovan valokuvauksen keskuksen jäsennäyttely
26.6.2011 asti

Luovan valokuvauksen keskuksen jäsennäyttelyssä teemana on Ihmisen kuva.

Hannu castren valitsi jäsennäyttelyyn töitä 28 valokuvaajalta:

Ulla Auer, Erkki Hakonen, Veikko Havimo, Mikko Hietaharju, Maija Holma, Juhani Ilppola, Juho Jäppinen, Kapa, Ilkka Keskinen, Anna Koivisto, Helena Kujala, Vesa Lahti, Emma Lappalainen, Jyrki Markkanen, Timea Mucsi, Piippa Mutikainen, Kari Pakarinen, Emmi-Inkeri Rimpilä, Jorma Räsänen, Erkki Salomaa, Arto Revonkorpi, R.C. Snellman, Aarno Sundgren, Ville Suhonen, Pekka Suomäki, Merja Vaara, Esko Varesvuo, Timo Vuoriainen

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Huang Yiming: Hainan Comfort Women - Hainanin lohtunaiset
Kuva: Huang Yiming1.5.2011 asti

Näyttely kertoo sotilaiden viihdykkeiksi pakotettujen naisten tarinan Japanin ja Kiinan välisen sodan aikana 1937-45. Japanilaiset miehittivät suuren osan länsirannikkoa, miehitettyihin alueisiin kuuluin myös Hainanin saari Etelä- Kiinan merellä. Miehityksen aikana japanilaiset syyllistyivät monenlaisiin julmuuksiin paikallisväestöä kohtaan. Yksi vaikeimmista ja vaietuimmista asioista on ollut naisten pakottaminen kasarmeille sotilaiden seksiorjiksi.

Kasarmeille pakotetut naiset jäivät sodan jälkeen yksin häpeänsä ja kärsimyksensä kanssa. Valokuvaaja Huang Yiming kiinnostui heidän kohtalostaan ja halusi nostaa sen valokuvillaan uudelleen esiin.

Huang Yiming on China Daily Hainanin osaston päätoimittaja, kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja. Hän toimii myös Hainan valokuvaajien yhdistyksen puheenjohtajana.

Luovan valokuvauksen keskus
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Hannu Siitonen, Benjam Pöntinen & Bo-Göran Lillandt: METSO suojelee metsäsi Kuva: Hannu Siitonen26.3.2011 asti

Luontokuvaajat Hannu Siitonen, Benjam Pöntinen ja Bo-Göran Lillandt ovat näyttelyssään metsiensuojelun asialla. Kuvat tuovat esille arvokkaita metsäkohteita ja metsäluonnon harvinaisia ja uhanalaisia lajeja: kuukkelin ja liito-oravan lisäksi kuvissa esiintyy monimuotoisten metsien eliöitä hämähäkistä siperiankärhöön.

Näyttelyn taustalla on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta turvaava METSO-hanke, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat valtion tuella suojella metsänsä monimuotoisuutta ja sen uhanalaisia eliölajeja.

Kuva: Hannu Siitonen.

Jyväskylän kaupunginkirjasto, alakerta
Vapaudenkatu 39-41, Jyväskylä
ma-pe 10-20 la 11-16


Markus Henttonen: Night Time Stories
Kuva: markus Henttonen6.3.2011 asti

Night Time Stories -sarja kuvaa ihmisiä ja kaupunkiympäristöjä sekä niiden välistä jännitettä yöaikaan. Tarkoituksena on pysäyttää katsoja miettimään, mitä kuvan ottamista ennen tai mitä sen jälkeen tapahtui. Yksittäisen kuvan tulisi toimia eräänlaisena kuvallisena novellina, jossa todellisuuden rajat hämärtyvät.

Night Time Stories jatkaa luontevasti Henttosen aiemmin tekemiä sarjoja, joissa hän on tutkinut ihmisen ja erilaisten urbaanien ympäristöjen välistä suhdetta uimarannoilla, metrossa, autioissa turistikaupungeissa ja erilaisissa julkisissa kaupunkitiloissa.

Night Time Stories on palkittu Venäjällä, Kaliningradin kansainvälisessä valokuvabiennaalissa 2009. Sarja on myös ehdolla Fotofinlandia finaaliin 2011.

Luovan valokuvauksen keskus
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Leena Saraste: KUVIA ja PISTOJA
Kuva: Leena Saraste9.1.2011

Leena Saraste on ollut valokuvan kentän keskeisiä vaikuttajia yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän on toiminut kuvajournalistina, taitelijana, tutkijana ja kouluttajana. Parhaiten hänet ehkä tunnetaan Palestiina-kuvistaan sekä valokuvan historiaa käsittelevistä kirjoistaan. Leena Sarasteella on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistumisia yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Hän on myös julkaissut kuvateoksia. Saraste on saanut työstään valokuvataiteen valtionpalkinnon kaksi kertaa.

Luovan valokuvauksen keskus / Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18

 Karkkilassa

Aarni Soinio: Koirat kävelyllä
Kuva: Aarni Soinio16.4.2011 asti

Yhdeksänvuotias Aarni Soinio on vuoden ajan kuvannut kävelyllä olevia koiria kotikulmillaan Karkkilassa.

Karkkilan kirjasto
Valtatie 26, Karkkila
ma-to 12-19, pe 10-18, la 10-14

Kemiönsaaressa

FOTO2 - Minun saareni
31.10.2011 asti

Kemiönsaaren taideyhdistyksen valokuvausjaoksen näyttelyssä on esillä nelisenkymmentä kuvaa, jotka on otettu Kemiönsaaren kunnan alueella teemalla Minun saareni.

Taalintehtaan virastotalo
Malminkatu 2, Kemiönsaari
ma-ke 9-16, to 9-17, pe 9-15


Pekka Tuuri: Kohti valoa - Vedenalainen Suomi
Kuva: Pekka Tuuri31.8.2011 asti

Vuoden Luontokuva 2011 -kilpailun voittajan näyttely tuo esille suomalaisen vedenalaisen luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta.

Sinisimpukan luontokeskus
Meripuistontie, Kasnäs

Kesälahdella

Sami Kero: Sinne ja takaisin / There And Back / Sami Kero Photojournalism
Kuva: Sami Kero13.8.2011 asti

Helsingin Sanomien valokuvaaja Sami Kero on koonnut lehtikuvistaan näyttelyn vanhan koulunsa tiloihin Kesälahdelle.

Näyttelyssä on esillä kuvia muun muassa Egyptin kansannoususta, Irakin ja Afganistanin sodista, mäkihyppytornista, Japanin tsunamikatastrofista, pakkasmaskeista ja rotasta.

Sami Kero on valmistunut valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutista. Hän on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 2005 lähtien. Suomen Lehtikuvaajat palkitsi Keron vuonna 2005 Vuoden kuvareportaasi -palkinnolla Gaza-kuvistaan. Vuoden lehtikuva -palkinnon hän on voittanut vuosina 2006 ja 2008.

Sovintola
Pyhäjärventie 8, Kesälahti
ma-pe 10-17, la 10-14

Kotkassa

Jäsenistön joulunäyttely
22.12.2011 asti

Kotkan valokuvakeskuksen joulukuun näyttelynä on perinteinen jäsenistön joulunäyttely.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Veli Granö: MASTERS
26.11.2011 asti

Kuva: Veli Granö.Veli Granön Masters-valokuvanäyttely sisältää sarjan pienoismallirakentajien muotokuvia, joissa nähdään mm. taidokkaiden lentokoneiden, laivojen, majakoiden ja nukkien tekijöitä yhdessä kättensä töiden kanssa.

Klassisten väripotrettien seuraan on ripustettu fotogrammitekniikalla toteutettuja näkymiä kuvitelluista pienoismaailmoista. Mukana näytelyssä on myös Lahtelaisen Veikko Pyyhtiän pikkupiirteisen taraksti rakentama linja-auton pienoismalli.

Granö tunnetaan ns. ITE-taiteen (Itse Tehty Elämä) esiintuojana ja puolestapuhujana. Omaehtoinen taide tuli laajempaan tietoisuuteen hänen valokuvanäyttelystään ja kirjastaan Onnela (1986).

Itse luodun maailman aihepiiriin liittyi myös Granön edellinen näyttely ja kirja Esineiden valtakunta (1997), joka esitteli suomalaisia keräilijöitä.

Granö tunnetaan lisäksi dokumenttielokuvistaan ja käsitteellisistä installaatioistaan. Hänen töitään on nähty laajasti niin koti- kuin ulkomaillakin.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Kymen Kamerat ry:n 60-vuotisjuhlanäyttely
29.10.2011 asti

Kymen Kamerat ry:n juhlanäyttely peilaa yhdistyksen historiaa ja nykypäivää. Kymen Kamerat perustettiin Haminassa 21.1.1951. Seura liittyi heti ensimmäisen toimintavuotensa jälkeen Suomen Kameraseurojen liittoon. Koko seuran historian ajan ”punaisena lankana” ovat olleet kilpailut, koulutus ja näyttelyt.

Seuran kotipaikka on Kotka ja tärkein yhteistyökumppani on Kotkan Valokuvakeskus, jossa myös juhlanäyttely järjestetään.

Juhlanäyttelyssä on esillä valokuvia seuran koko 60-vuotisen elinkaaren ajalta. Näyttely jakaantuu kolmeen kokonaisuuteen, joista ensimmäinen koostuu vanhoista kuvista. Samalla näyttelyvieras voi tutustua seuran historiaan mm. lehtileikkeiden avulla. Toinen kokonaisuus on katsaus nykyjäsenten tuotantoon sekä vedoksien että digitaalisen kuvashown muodossa. Kolmas osa esittelee seuran jäsenten kilpailuissa menestyneitä teoksia.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Sari Poijärvi: Kasari
Kuva: Sari Poijärvi.2.10.2011 asti

Sari Poijärven Kasari-näyttely esittelee värikkään 1980-luvun tapahtumia ja ilmiöitä valokuvauksen opiskelijan, lehtikuvaajan ja valokuvataiteilijan silmin. Kokonaisuus sisältää henkilökuvia 80-luvun julkkiksista, dokumenttivalokuvia, julisteita, lehtileikkeitä, musiikkivideoita.

Otava julkaisee syyskuussa Kasari-kirjan, jonka tekstistä vastaa Kjell Westö.

Näyttely oli aiemmin tänä vuonna esillä Helsingissä Virka-galleriassa.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Matti Saanio: Jäämeren kuvia - kveenit
Kuva: Matti Saanio.4.9. 2011 asti

Jäämeren kuvia - kveenit -näyttely esittelee Matti Saanion kuvia Pohjois-Norjaan muuttaneiden suomalaisten elämästä Jäämeren rannalla.

Matti Saanio (1925-2006) oli saanut taidemaalarin koulutuksen ja työskenteli aluksi lavastajana ja freskomaalarina. Valokuvaamisen hän aloitti muutettuaan perheineen Rovaniemelle. Hän tuli tunnetuksi 1950-luvulta alkaen Lapin ihmisten ja luonnon kuvaajana. Hän kuvasi erilaisia pohjoisia yhteisöjä ja seurasi 1960- ja 70-lukujen maaseudun murrosta.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Matti A. Pitkänen: Valokuvia Suomesta ja suomalaisuudesta
Matti A. Pitkänen: Valokuvia Suomesta ja suomalaisuudesta.24.7.2011 asti

Valokuvaaja, akateemikko Matti A. Pitkänen (1930-1997) oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja, joka toimi laajasti valokuvalan järjestöissä ja luottamustehtävissä.

Pitkänen kokeili uusia materiaaleja, välineitä ja kuvaustapoja ja kehitti ns. optisen värimaailman. Aikana, jolloin Suomesta vielä puuttui ammatillinen valokuvaajakoulutus, Pitkäsen laboratoriosta avautui ura monelle sittemmin tunnetuksi tulleelle kuvaajalle.

Pitkänen järjesti yksityisnäyttelyitä eri puolilla Suomea ja lisäksi lukuisissa muissa maissa.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18 ja la 12-16
2 €


Ismo Hölttö: Ihminen pääosassa - valokuvia suomalaisista
Kuva: Ismo Hölttö26.06.2011 asti

Näyttely esittelee suomalaisen dokumentaarisen mustavalokuvauksen klassikon Ismo Höltön (s. 1940) tuotantoa. Hölttö tuli tunnetuksi 1970-luvulla yhdessä Mikko Savolaisen kanssa tekemistään yhteiskuntakriittisistä reportaaseista: Suomea tämäkin (1970), Raportti Suomen mustalaisista (1972) ja Vanhuksia (valmistui 1974, julkaistiin 1982).

Höltön tuotanto sijoittuu 1960 - 70-lukujen yhteiskunnalliseen murrokseen ja käsittää henkilötyyppejä maaseudulta, kaupungista ja mustalaisheimosta.

Höltön henkilökuville on ominaista tyyni arvokkuus ja syvä inhimillisyys. Hänen kuvistaan välittyy aina poikkeuksellisella tavalla kunnioitus kuvattavaa henkilöä kohtaan.

Ihminen pääosassa -näyttelyn kuvasto perustuu Höltön samannimiseen kirjaan, joka ilmestyi omakustanteena 1989. Alkusanat Erkki Pirtola. Kuvat 239 kpl Ismo Hölttö.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18 ja la 12-16
2 €


Pekka Tuuri: Kohti valoa - Vedenalainen Suomi
Kuva: Pekka Tuuri31.5.2011 asti

Vuoden Luontokuva 2011 -kilpailun voittajan näyttely tuo esille suomalaisen vedenalaisen luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta. Nyt kootussa näyttelyssä on ensimmäisen kerran laajemmin esillä Pekka Tuurin luontokuvia.

Kotka Maretarium
Sapokankatu 2, Kotka
11 €/ 10 €/ 7,50 €/ 6,50 €


Alvar Kovanen: Tähdet tuikkivat
Alvar Kolanen: Olavi Virta.22.05.2011 asti

Mainosvalokuvaajana toiminut Alvar Kolanen kuvasi jokseenkin kaikki suomalaisen iskelmämusiikin tähdet 60-luvulta 70-luvulle. Hänen laaja tuotantonsa kattaa mm. PR-kuvia ja levyjen ja lehtien kansia sekä esimerkkejä sen aikaisen levytyksen tekniikasta.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18 ja la 12-16
2 €


Kimmo Räisänen: Luonnollinen elämä
Kuva: Kimmo Räisänen23.4.2011 asti

Kimmo Räisänen on koonnut isästään ottamia kuvia Luonnollinen elämä -näyttelyksi.

Freelancer lehtikuvaaja Kimmo Räisänen, (s. 1961) on valmistunut valokuvaajaksi Lahden taideteollisesta opistosta 1987 ja on siitä lähtien asunut ja työskennellyt Helsingissä.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18 ja la 12-16
2 €


Leila Katajameri: OLENNAINEN
Kuva: Leila Katajameri.26.3.2011 asti

Leila Katajameren näyttely OLENNAINEN on kunnianosoitus tavallisille aikuisille naisille. Kukin kuvattava sai valita itselleen tärkeän aiheen tai tilanteen, jossa halusi tulla ikuistetuksi. Näyttelyssä on mukana myös alastonkuvia, niiden lähtökohta on oman muuttuvan kehon hyväksyminen.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18 ja la 12-16
2 €


Riitta Supperi - Learning to Fly
26.2.2011 asti

Kuva: Riitta SupperiLearning to Fly -valokuvaessee on tutkielma läheisyydestä ja naiseksi kasvamisesta. Omaa elämäänsä peilaamalla Supperi ottaa kantaa yhteiskunnan nuoriin tyttöihin ja naisiin liittyvään asenneilmapiiriin.

Supperi käsittelee kuvissaan erityisesti ulkonäköpaineita, jotka saattavat helposti johtaa vääristyneeseen minäkuvaan.

Tunnelmaltaan kuvat liikkuvat todellisuuden ja unen rajamailla.

Riitta Supperi on toiminut vapaana valokuvaajana v. 2002 lähtien. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 1996.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18 ja la 12-16
2 €


Jaakko Julkunen & Raimo Heimonen
Jaakko Julkunen & Raimo Heimonen29.1.2011 asti

Kotkan Valokuvakeskuksen 2011 näyttelyvuoden ensimmäinen näyttely on vanhojen valokuvaajamestareiden Jaakko Julkusen & Raimo Heimosen valokuvanäyttely. Näyttely on toteutettu yhteistyössä VB-valokuvakeskuksen kanssa.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18 ja la 12-16
2 €

Kristiinankaupungissa

Tarja Boström: Valokuvia
31.12.2011 asti

Kristiinankaupunkilaisen Tarja Boströmin näyttelyssä on kuvia kaupungeista ja maaseudulta.

Benny Westin ja Matias Snellmanin luontokuvia
31.12.2011 asti

Luontokuvaajat Benny West ja Matias Snellman ovat kuvanneet Suomen luonnossa esiintyviä eläimiä, erityisesti lintuja.

Jäävuoria ja nelisormimangusteja
31.12.2011 asti

Axxellin luontokuvauksen ammattikoulutuksen NaFo2:n järjestämä luokkanäyttely.

Olli Rantamäki: Luontokuvia
31.12.2011 asti

Olli Rantamäen valokuvanäyttelyssä lähiseudun luonto on pääroolissa. Osa kuvista on otettu Rantamäen pihapiirissä Kristiinankaupungin puutalokortteleissa.

Hannu Siitonen: Kuvia näyttelystä Kuukkelin vuosi
31.12.2011 asti

Kuukkelikuvaajan ja entisen keihäänheittäjän Hannu Siitosen valokuvanäyttely on järjestetty monella paikkakunnalla Suomessa useamman vuoden aikana Hannu Siitosen ja Suupohjan kuukkeliprojektin yhteistyönä. Selkämeren sairaalan kahvilan näyttelyssä on mukana kuusi kuvaa alkuperäisestä näyttelystä.

Sademetsän lapset
31.12.2011 asti

Näyttelyssä hondurasilaiset lapset ja nuoret kertovat valokuvan keinoin tarinoita omasta kotiympäristöstään. Neuvoja he ovat saaneet Guaruma-nimisen ympäristökasvatusjärjestön ammattivalokuvaajilta. Järjestön tavoitteena on opettaa paikallisille syrjäseudun nuorille ympäristön kannalta kestäviä elinkeinoja. Valokuvaaminen ja kuvien myyminen on yksi keino hyödyntää rikasta sademetsäluontoa puita hakkaamatta.

Näyttely on Kuopion luonnontieteellisen museon tuotantoa. Yhteistyökumppanina on ollut ympäristökasvatusjärjestö Guaruma.

Jan Björk: Hetki luonnossa
20.10.2011 asti

Kokkolalaisen Jan Björkin näyttely sisältää 16 luontokuvaa Pohjanmaalta.

Jukka Piiroinen: Tunti sateen jälkeen
20.10.2011 asti

Jukka Piiroisen pienimuotoinen näyttely sisältää kuvasarjan, joka on otettu kotipuutarhassa kesäisen sadekuuron jälkeen.

Aune Waronen: Toinen Ruanda
31.10.2011 asti

Kristiinankaupunkilainen freelancetoimittaja Aune Waronen matkusti Ruandaan lokakuussa 2009 ja kuvasi maassa kolmen viikon ajan - naisia, käsityöläisiä, paikallisiatanssijota, laitakaupungin katuja, vehreää maaseutua ja tietenkin myös vuoristogorilloja.

Bo-Göran Lillandt: Luonnon rikkaus – pohjoisesta etelään
20.10.2011 asti

Luonnon rikkaus – pohjoisesta etelään on Suupohjan kuukkeliprojektin kansainvälisen luonnon monimuotoisuuden vuoden 2010 kunniaksi kokoama näyttely. Näyttelyyn kuuluu 16 Bo-Göran Lillandtin ottamaa luontokuvaa seitsemästä maasta.

Kuvia viime kesän näyttelyistä
20.10.2011 asti

Selkämeren sairaalan käytävillä on edelleen esillä myös 17 yksittäistä kuvaa viime kesän valokuvanäyttelystä.

Selkämeren sairaala
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ma-su 9-19
Sisäänkäynti sairaalan pääoven kautta.


Suomen suurin luontokuvagalleria avattu Selkämeren sairaalassaKristiinankaupunki avasi kesäkuun alussa yhteistyössä Suupohjan kuukkeliprojektin kanssa Suomen suurimman luontokuvagallerian Selkämeren sairaalassa lähellä kaupungin keskustaa.

  • Kuvia sairaalan galleriasta: Kuva 1, kuva 2
    (Kuvat ottanut Bo Göran Lillandt).

Selkämeren Luontokuva järjestää kesän aikana seitsemän luontokuvanäyttelyä. Näyttelyissä on jatkuvasti esillä noin 130 luontokuvaa.

"JÄLKI...SPÅR….TRACK"
Kuva: Kristoffer Albrecht 20.08.2011 asti

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f. järjestämässä hankkeessa tunnetut valokuvataiteilijat ja luontokuvaajat ottavat kantaa ilmastonmuutokseen valokuvan keinoin.

Näyttelyssä on teoksia seuraavilta kuvaajilta:

Albrecht Kristoffer, Hautala Hannu, Keränen Seppo, Kokkoniemi Juha, Kovalainen Ritva, Kuukka Raakel, Leinonen Antti, Luhta Jorma, Luukkola Pekka, Räsänen Tapani, Sammallahti Pentti, Seppo Sanni, Snellman Matti, Willamo Heikki.

Kuva yllä: Krostoffer Albrecht

Vuoden Luontokuvat 2010
Kuva: Pekka Tuuri20.8.2011 asti

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n järjestämä näyttely. Näyttelyssä on esillä valtakunnallisen Vuoden Luontokuva 2010 -kilpailun 40 parasta kuvaa

Kuva yllä: Pekka Tuuri, Kohti valoa (vuoden 2010 luontokuva).

Bo-Göran Lillandt: Luonnon rikkaus – pohjoisesta etelään
Kuva: Bo Göran Lillandt.20.8.2011 asti

Suupohjan kuukkeliprojektin kansainvälisen biodiversiteettivuoden 2010 kunniaksi kokoama näyttely esittelee Bo-Göran Lillandtin luontokuvia seitsemästä eri maasta.

 

Hannu Siitonen: Kuvia näyttelystä Kuukkelin vuosi
Kuva: Hannu Siitonen20.8.2011

Kuukkelikuvaajan ja entisen keihäänheittäjän Hannu Siitosen valokuvanäyttely on järjestetty monella paikkakunnalla Suomessa useamman vuoden aikana Hannu Siitosen ja Suupohjan kuukkeliprojektin yhteistyönä. Selkämeren sairaalan kahvilan näyttelyssä on mukana kuusi kuvaa alkuperäisestä näyttelystä.

Jäävuoria ja nelisormimangusteja
Kuva: Bo Göran Lillandt20.8.2011 asti

Axxellin luontokuvauksen ammattikoulutuksen NaFo2:n järjestämä luokkanäyttely.

Näyttelyyn kuuluu jokaisen NaFo2:n opiskelijan ottama isokokoinen kuva, yhteensä 15 kpl.

Valokuvaajat ovat:

Stein Arnesen, Patrick Blom, Niklas Gerkman, Klaus Hansen, Heidi Holmlund, Eva Johnson, Tea Karvinen, Anna Kristiansson, Bo-Göran Lillandt, Hans-Olof Lithén, Tobias Pettersson, Niklas Roiha, Tage Romberg, Johanna Stjernberg ja Anna Ukkonen.

Hannu Siitonen, Benjam Pöntinen & Bo-Göran Lillandt: METSO suojelee metsäsi Kuva Bo Göran Lillandt.7.8.2011 asti

Suupohjan kuukkeliprojektin järjestämässä näyttelyssä luontokuvaajat Hannu Siitonen, Benjam Pöntinen ja Bo-Göran Lillandt tuovat esille arvokkaita metsäkohteita ja metsäluonnon harvinaisia ja uhanalaisia lajeja.

Näyttelykokonaisuuteen kuuluu 30 kuvaa.

Näyttelyn taustalla on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta turvaava METSO-hanke, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat valtion tuella suojella metsänsä monimuotoisuutta ja sen uhanalaisia eliölajeja.

Kuva yllä: Bo-Göran Lillandt.

Pekka Tuuri: Kohti Valoa – vedenalainen Suomi
30.6.2011 asti

Vuoden Luontokuva 2011 -kilpailun voittajan näyttely tuo esille suomalaisen vedenalaisen luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta. Näyttelyssä on esillä 30 isokokoista kuvaa.

Selkämeren sairaala
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ma-su 9.00-20.30

Kuopiossa

Jaakko Julkusen muistonäyttely
Kuva: Jaakko Julkunen27.11.2011 asti

VB-valokuvakeskusksessa on esillä Jaakko Julkusen (1938-2011) muistonäyttely. Viime tammikuussa menehtynyt Julkunen oli yksi viime vuosikymmenten merkittävimpiä suomalaisia kuvajournalisteja.

Hänen työnsä on vaikuttanut erityisesti siihen, kuinka itäinen Suomi ja Venäjä Helsingin Sanomien sivuilla näyttäytyivät suurten yhteiskunnallisten murrosten vuosikymmeninä, 1970-luvun alusta vuosituhannen vaihteeseen.

Näyttelykokonaisuus keskittyy muutamaan teemaan: arktisiin alueisiin, ihmisen ja luonnon suhteeseen, henkilökuviin sekä ortodoksisuuteen.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ma-pe 10-18, la-su 11-16
3/2 €

Sademetsän lapset
Kuva: Franklin Ramirez / Guaruma11.9.2011 asti

Näyttelyssä hondurasilaiset lapset ja nuoret kertovat valokuvan keinoin tarinoita omasta kotiympäristöstään, Pico Boniton kansallispuistosta. Smaragdinhohtoiset kolibrit ja kämmenenkokoiset hämähäkit ovat meille eksoottisia mutta heille silkkaa arkipäivää.

Valokuvaajat ovat iältään 10-18-vuotiaita. Neuvoja he ovat saaneet Guaruma-nimisen ympäristökasvatusjärjestön ammattivalokuvaajilta. Järjestön tavoitteena on opettaa paikallisille syrjäseudun nuorille ympäristön kannalta kestäviä elinkeinoja. Valokuvaaminen ja kuvien myyminen on yksi keino hyödyntää rikasta sademetsäluontoa puita hakkaamatta.

Kuva yllä: Franklin Ramirez / Guaruma.

Kuopion museo
Kauppakatu 23, Kuopio
ti, to, pe 10-17, ke 10-19, la-su 11-17
6/4 €


Elävä arkisto – Living archive Lien Botha ja Nomusa Makhubu
etelä-afrikkalaista nykyvalokuvaa

Kuva: Lien Botha4.9.2011 asti

VB-valokuvakeskuksen kesänäyttely Elävä arkisto – Living Archive esittelee uutta eteläafrikkalaista valokuvaa. Lien Bothan (s. 1961) ja Nomusa Makhubun (s. 1984) valokuvien yhteinen teema on historian kerronnan tavat: miten historiaa kerätään, tallennetaan ja esitetään, mitä asioita muistetaan ja mitä unohdetaan.

Kuva: Nomusa MakhubuMolemmat taiteilijat liittävät löytämiään tai keräämiään kuvia ja esineitä omiin valokuviinsa. Molemmat myös piirtävät tai kirjoittavat kuviin ja yhdistävät kuvia toisiinsa.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Nykytaiteen museo Kiasman Afrikan nykytaidetta esittelevän ARS11 kanssa. Näyttelyn kuraattorina on toiminut Heidi Erdmann Photographer's Gallery ZAsta Kapkaupungissa.

Ylempi kuva: Lien Botha.
Alempi kuva: Nomusa Makhubu.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ma-pe 10-18, la-su 11-16
5/4 €


Tero Puha: Splitting the Mirror
Kuva: Tero Puha.5.6.2011 asti

VB-valokuvakeskuksen näyttely Splitting the Mirror esittelee Tero Puhan valokuva- ja videoteoksia vuosilta 1995-2010.

Kuvataiteilija Tero Puha (s.1971) tutkii taiteellisessa työskentelyssään erityisesti kehokuvaa, identiteettejä, sukupuolirooleja ja kuluttamista.

Viime aikoina Puha on keskittynyt erityisesti videoteosten ja lyhytelokuvien tuottamiseen. VB-keskuksessa niistä nähdään kolme teosta.

Tero Puhalla on kuvataiteilijan koulutus Imatran taideoppilaitoksesta (1996). Hän on myös suorittanut valokuvataiteen maisteritutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa (2000). Puha on työskennellyt ja osallistunut näyttelyihin eri puolilla maailmaa.

Puhan ensimmäinen valokuvakirja Almost Human kattaa Puhan tuotannon vuosilta 1995–2010.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Anni Leppälä: Viides luku
Kuva: Anni Leppälä29.4.2011 asti

Anni Leppälän valokuvat herättelevät muistoja ja kertovat tarinoita. Kuvien runollinen ja outo tunnelma sekä symbolinen sisältö jättävät tilaa katselijan omalle tulkinnalle ja mielikuvitukselle.

"Se mikä tulee kuvassa tunnistetuksi voi olla kuvan ulkopuolella, näkymättömissä. Hetkellisessä kokemuksessa paljastuu jotain, joka ei ole "aiemmin ollutta" vaan kuvassa nyt ja tässä läsnäolevaa - näkymätöntä näkyvässä." - Anni Leppälä

Helsinkiläinen Leppälä (s. 1981) on valmistunut 2004 Turun Ammattikorkeakoulusta / Taideakatemiasta ja opiskelee Aalto yliopiston Taideteollissa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutusohjelmassa maisteritutkintoa. Leppälä on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 2004 alkaen. Yhteisnäyttelyissä hän on ollut mukana vuodesta 2001 lähtien. Vuonna 2010 Leppälä valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Madventures - Valokuvat: Tuomas Milonoff, tekstit: Riku Rantala
Kuva: Tuomas Milonoff3.4.2011 asti

Tuomas Milonoff ja Riku Rantala tuovat yleisön nähtäville matkailuohjelma Madventuresin kolmannen tuotantokauden kuvamateriaalista poimitut 32 still-kuvaa.

Madventures on vuodesta 2002 Sub-kanavalla esitetty matkailusarja, jossa esitellään erilaisia kulttuureita ja ilmiöitä. Ohjelmasta tuli Suomen kansainvälisesti levinnein tv-sarja, kun amerikkalainen Travel Channel ja brittiläinen Fiver rahoittivat sen kolmannen tuotantokauden, jonka esitysoikeudet National Georaphic osti 180 maahan.

Keskiviikona 30.3. klo 18 Jukka Gröndahlin esitelmä Sadventures with Happy End in Bosnia 1992. Eurooppalaista tositarinaa kuvin ja sanoin.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Vierivät kuvat
30.3.2011 asti

Vierivät kuvat -näyttely esittelee ikäihmisille suunnatun valokuvapajan tuotoksia. Yhteisenä teemana on itsen ja elämän hahmottaminen valokuvien kautta ja avulla.

Näyttely on syntynyt Itäisen tanssin aluekeskuksen Liikettä kuvaan -projektin valokuvapajassa yhteistyössä VB-valokuvakeskuksen kanssa.

Puijonlaakson palvelukeskuksen aula,
Sammakkolammentie 12, Kuopio
arkisin klo 9 - 16


21.1.– 6.3.2011 kaksi näyttelyä VB-valokuvakeskuksessa:

Maria Kärkkäinen: Pekinrinne – paikka kasvulle
Kuva: Maria Kärkkäinen6.3.2011 asti

Maria Kärkkäinen on omistanut näyttelynsä perheelleen ja lapsuutensa maisemille Pohjois-Savon Pelkinrinteellä. Näyttely on kertomus perheen yhteisestä kasvusta ja onnen hetkistä.

Kuvat on kuvattu vuosien 2005-2010 aikana.

Andréa Vannucchi: Mistä arvaisin mikä sinulle on mieleen?
Kuva: Andrea Vannucchi6.3.2011 asti

Otsikolla Mistä arvaisin mikä sinulle on mieleen? valokuvaaja Andréa Vannucchi on etsinyt vuoden kiertokulkuun kytkeytyviä ilon ja voiman lähteitä vanhenevan ihmisen arjessa. Yhteistyössä elokuvaohjaaja Tarja Lapilan kanssa hän on kuvannut kymmentä Perniössä ja Särkisalossa asuvaa vanhaa ihmistä vuoden kierron ajan.

São Paulosta Brasiliasta Särkisaloon yhdeksän vuotta sitten muuttanut Andréa Vannucchi (s.1971) on työskennellyt Turun ja Salon seuduilla valokuvaajana lasten ja vanhusten yhteistyöprojekteissa.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Vierivät kuvat
27.2.2011

Vierivät kuvat -näyttely esittelee ikäihmisille suunnatun valokuvapajan tuotoksia. Yhteisenä teemana on itsen ja elämän hahmottaminen valokuvien kautta ja avulla.

Näyttely on syntynyt Itäisen tanssin aluekeskuksen Liikettä kuvaan -projektin valokuvapajassa yhteistyössä VB-valokuvakeskuksen kanssa.

Suokadun palvelutalo, ruokasali ja toisen kerroksen käytävä
Suokatu 6, Kuopio
arkisin klo 8–15


3 näyttelyä VB-valokuvakeskuksessa:
16.1.2011 asti

Päivi Setälä: Asylon – kosteaa valoa

Kuva: Päivi SetäläPäivi Setälä on kuvannut Eurajoen Vuojoen kartanoon 1840-luvulla rakennettua orangerian eli kasvihuoneen interiööriä. Eurajoen kunta osti kartanon vajaa sata vuotta orangerian rakentamisen jälkeen ja muutti päärakennuksen vanhainkodiksi. Carl Ludvig Engelin suunnittelemasta orangeriasta tehtiin vanhainkodin mielisairaala. Kun vanhainkoti muutti, jätettiin orangeriarakennus tyhjilleen rapistumaan.

Päivi Setälä on porilainen valokuvataiteilija, joka on jatko-opiskelijana Aalto yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on myös Porin lastenkulttuurikeskuksen – Satakunnan lastenkulttuuriverkoston toiminnanjohtaja ja sai tänä vuonna työstään lastenkulttuurin valtionpalkinnon.

Ulla Shemeikka: Maisemasta

Kuva: Ulla Shemeika.Ulla Shemeikan (s. 1969) kuvat on otettu Saaristomerellä vuosina 2005–2007. Kuvien hyisissä maisemissa mittakaavat kääntyvät ympäri ja värit ovat hätkädyttäviä.

Shemeikka on syntynyt Kuopiossa mutta asuu tällä hetkellä Belgiassa. Hän on valmistunut valokuvataiteilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2001.

Johanna Väisänen: Tehdas

Kuva: Johanna Väisänen.Johanna Väisäsen (s. 1972) näyttelykuvissa seurataan Itkonniemen vaneritehtaan rapistumista ja purkamista.

Väisänen on kuopiolainen kuvataiteilija, joka käyttää teoksissaan valokuvaukseen liittyviä erilaisia tekniikoita.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €

Lahdessa

Leena Ylä-Lyly: Tulee hiljaisuus
Kuva: Leena Ylä-Lyly11.12.2011 asti

Leena Ylä-Lylyn isästään ottama valokuvasarja Tulee Hiljaisuus käsittelee vanhuutta, kuolemaa ja hiljaista luopumista.

Galleria Uusi Kipinä
Kymintie 1, Lahti
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Juha Tanhua: Lanun puistossa
19.11.2011 asti

Kuva: Juha Tanhua. Patsas: Olavi lLanu.Juha Tanhua kuvasi elokuussa 2011 Lahden Kariniemenmäen veistospuiston teokset. Kaikkiaan puistossa on 12 suurta Olavi Lanun betoniin valettua veistosta. Lanu-puiston veistokset on suunniteltu sulautumaan ympäröivään luontoon: muodoiltaan teokset ovat orgaanisia, niiden karhea betonipinta muistuttaa luonnonkiveä ja veistosten sallitaan rauhassa sammaloitua.

Tanhua kuvasi samoja veistoksia jo yli 20 vuotta sitten, jolloin Lanu työsti patsaita. Hän kuvasi patsaiden pystyttämistäkin.

Viime elokuussa otettujen kuvien lisäksi näyttelyssä on esillä kuvia ja lehtileikkeitä Lanun puiston pystytyksen ajoilta.

Muotohuoltamo
Vesijärvenkatu 7, Lahti
ma-pe 14-18, la 10-14


Kai Jokela Kulkurin Eurooppa - valokuvia
Kuva: kai Jokela18.9.2011 asti

Kai Jokela on valokuvannut näyttelyynsä nykypäivän kulkureita; talonvaltaajia, punkkareita, hippejä. Eri puolille Eurooppaa ja Venäjää suuntautuneilla kuvausmatkoilla Jokela on elänyt myös itse kulkurin elämää.

Näyttely on Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely.

Galleria Uusi Kipinä
Kymintie 1, Lahti
ti-pe 12-18, la-su 12-16

Lappeenrannassa

Saimaan Kameraseuran vuosinäyttely
23.12.2011 asti

Joulukuussa Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuren gallerian täyttää Saimaan Kameraseuran vuosinäyttely. Mukana on kuvia 17 kuvaajalta. Näyttely tarjoaa läpileikkauksen eteläkarjalaisesta valokuvausharrastuksesta vuonna 2011.

Varsinaisten näyttelyteosten lisäksi katsottavana on 174 kuvaa digitaalisena esityksenä. Mukaan valitut kuvat ovat tänä vuonna menestyneet kansallisissa tai kansainvälisissä kilpailuissa.

Saimaan kameraseura ry on vuonna 1946 perustetty yhdistys, joka toimii Etelä-Karjalan alueella.

Neljä päivää kuvaajana - Ylämaan esikoululaiset
23.12.2011 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriatilassa esitellään marraskuussa toteutetun esikoululaisten valokuvausprojektin tuotoksia. Ylämaan päiväkodin esiopetusryhmä kuvasi kahden viikon aikana yli 2000 kuvaa, joista näyttelyyn on valittu 56 valokuvan otos.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Pekka Kettunen & Kari Smolander: Kadotettu Karjala
26.11.2011 asti

Marraskuussa Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriatilassa nähdään kahden paikallisen valokuvaajan, Pekka Kettusen ja Kari Smolanderin, yhteisnäyttely.

Kettunen ja Smolander päättivät ryhtyä turisteiksi omalla kotiseudullaan Etelä-Karjalassa. Kesästä 2009 lähtien he ovat tehneet sunnuntairetkiä autolla tai polkupyörillä kuvaten kaupunkia, maaseutua, autioituvia kirkonkyliä. Kuvia on kertynyt tuhansia, ja niistä on nyt valittu näyttelyyn pieni osa.

Tatu Kosonen: Ylämaan maisemia
26.11.2011 asti

Pienessä galleriatilassa on esillä Tatu Kososen maisemia entisen Ylämaan kunnan alueelta. Kosonen on kuvannut kaikki näyttelyn teokset 10 kilometrin säteellä kotoaan.

Näyttely on osa suurempaa kokonaisuutta Ylämaa, jalokivi Karjalasta.

Ylämaan kunta liitettiin Lappeenrannan kaupunkiin vuoden 2010 alusta, ja lupauksista huolimatta Ylämaan palvelut ovat alkaneet vähetä saman tien. Kososen tarkoituksena on dokumentoida ylämaalaista elämää, seudun maisemia ja erityisesti kiviteollisuutta nyt, kun ne vielä ovat olemassa.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15


C.G. Mannerheim: Valokuvia Aasian-matkalta 1906-1908
Kuva: C.G. Mannerheim29.10.2011 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa nähdään lokakuussa C.G. Mannerheimin kuvakokoelma Aasian-matkalta 1906-1908. Vaativa ratsastusmatka tehtiin Venäjän yleisesikunnan toimeksiannosta.

Varsinaisena tehtävänä Mannerheimilla oli ajankohtaisten sotilaallisten ja poliittisten tietojen kokoaminen, mutta sotilastiedustelun peittämiseksi esiintyminen tutkimusmatkailijana katsottiin välttämättömäksi.

Yli 14 000 kilometriä ja yli kaksi vuotta kestäneen matkan aikana Mannerheim kuvasi toistatuhatta nitraattinegatiivia kooltaan 9x12cm. Filmit Mannerheim kehitti matkalla itse. Kuvat edustavat monin tavoin tutkimusmatkailijoiden dokumentaarista valokuvaperinettä.

Mannerheimille kamera oli ennen muuta työväline - valokuvaus ei kuulunut hänen pysyviin harrastuksiinsa.

Mannerheimin valokuvat kuuluvat Kuopiossa toimivan VB-valokuvakeskuksen kokoelmiin. Alun perin kuva-aineisto on talletettu Suomalais-ugrilaisen seuran toimesta Museoviraston arkistoon.

Dima Tsvetkov: Olemme yhä täällä
29.10.2011 asti

Pienessä galleriassa esitellään nykyaikaisen tutkimusmatkailun tuloksia. Siellä on esillä Dima Tsvetkovin valokuvia kulttuuriseikkailusta Karjalassa.

Dima Tsvetkov on 30-vuotias tietotekniikka-alan ammattilainen, joka on muuttanut Pietarista Helsinkiin vuonna 1994.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15


Sami Kero: Sinne ja takaisin
Kuva: Sami Kero30.9.2011 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa on syyskuussa esillä Sami Keron lehtikuvista koostuva näyttely. Sinne ja takaisin on Keron ensimmäinen yksityisnäyttely. Ennen Lappeenrantaa näyttely oli esillä Keron kotikunnassa Kesälahdella.

Näyttelyssä on esillä kuvia muun muassa Egyptin kansannoususta, Irakin ja Afganistanin sodista, mäkihyppytornista, Japanin tsunamikatastrofista, pakkasmaskeista ja rotasta.

Sami Kero (s.1979) on valmistunut valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutista. Hän on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 2005 lähtien. Suomen Lehtikuvaajat palkitsi Keron vuonna 2005 Vuoden kuvareportaasi -palkinnolla Gaza-kuvistaan. Vuoden lehtikuva -palkinnon hän on voittanut vuosina 2006 ja 2008.

Mika Strandén: Muistikuvia
30.9.2011 asti

Pienessä galleriassa esittäytyy lappeenrantalainen lehtikuvaaja Mika Strandén. Näyttelyssä Muistikuvia nähdään kuvasaalista niiden 25 vuoden ajalta, jolloin Strandén on työskennellyt Etelä-Saimaassa valokuvaajana.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15


Ismo Hölttö: Ihminen pääosassa - valokuvia suomalaisista
Kuva: Ismo Hölttö27.8.2011 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen elokuun näyttely esittelee suomalaisen dokumentaarisen mustavalokuvauksen klassikon Ismo Höltön (s. 1940) tuotantoa. Hölttö tuli tunnetuksi 1970-luvulla yhdessä Mikko Savolaisen kanssa tekemistään yhteiskuntakriittisistä reportaaseista: Suomea tämäkin (1970), Raportti Suomen mustalaisista (1972) ja Vanhuksia (valmistui 1974, julkaistiin 1982).

Höltön tuotanto sijoittuu 1960-70-lukujen yhteiskunnalliseen murrokseen ja käsittää henkilötyyppejä maaseudulta, kaupungista ja mustalaisheimosta.

Höltön henkilökuville on ominaista tyyni arvokkuus ja syvä inhimillisyys. Hänen kuvistaan välittyy aina poikkeuksellisella tavalla kunnioitus kuvattavaa henkilöä kohtaan.

Ihminen pääosassa -näyttelyn kuvasto perustuu Höltön samannimiseen kirjaan, joka ilmestyi omakustanteena 1989.

Kaikki näyttelyssä esillä olevat kuvat ovat Parikkalan Kirjavalassa toimivan Valolla-gallerian kokoelmista.

Tommi Joutjärvi ja Mari Huttunen: Keijuja metsässä ja muita ihmiskuvia
27.8.2011 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriassa debytoivat Tommi Joutjärvi ja Mari Huttunen keijukuvillaan.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15


Sanni Seppo: Palsta
Sanni Seppo, Kesärenki-Eki ja Elvi, 200930.6.2011 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa nähdään kesäkuussa helsinkiläisen Sanni Sepon Palsta-näyttely. Seppo on kuvannut viljelypalstoja vuodesta 2004 ja samalla haastatellut viljelijöitä. Sepolla itsellään on ollut oma viljelypalsta Helsingissä 20 vuoden ajan.

Palstaviljey on suosittua ajanvietettä kaupunkilaisten keskuudessa ja viljelijoiden määrä kasvaa koko ajan. Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä noin 70 viljelypalsta-aluetta ja niissä yhteensä satoja viljelypalstoja, joita eri yhdistykset vuokraavat.

Sanni Seppo (s.1960) on keskittynyt urallaan yhteiskunnalliseen ja dokumentaariseen kuvaukseen. Eräs kantavista teemoista hänen tuotannossaan on ollut ihmisen ja luonnon suhde.

Daniel Rego: Pyhän Jaakobin tie - el Camino Frances
30.6.2011 asti

Piessä galleriassa on esillä salolaisen valokuvauksen harrastajan Daniel “Aku” Regon (s. 1951) kuvakertomus Pyhän Jaakobin -pyhiinvaellusreitistä. Kyseessä on Luoteis- Espanjassa Santiago de Compostelan katedraaliin päättyvä reitti, jota on vaellettu tuhansia vuosia.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18 la 11-15


Risto Vuorimies: Onni ja Bertta - ja muita Kalvön asukkaita
Kuva: Risto Vuorimies28.5.2011 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa on sipoolaisen valokuvaaja-muusikon Risto Vuorimiehen (s.1948) mustavalkoinen valokuvanäyttely Porvoon saariston asukkaista.

Risto Vuorimies perusti yhdessä Ben Kailan kanssa Saftra-nimisen valokuvaosuuskunnan Helsinkiin 1970-luvun alussa. Yhteistyö poiki Valtion valokuvapalkinnon näyttelystä Siirtosuomalainen. Sen jälkeen Vuorimies kuvasi ja suunnitteli levynkansia mm. Hurriganesille, Baddingille ja Dave Lindholmille. Hän toimi myös valokuvauksen tuntiopettajana. Jo 1970-luvun lopulla hän lopetti kuvaamisen ammattina ja siirtyi kuubalaisen musiikin pariin.

Pitkän tauon jälkeen digiaika herätti Vuorimiehen kiinnostuksen kuvaamisen ja sen myötä hän alkoi kuvata lähinnä kotikuntansa Sipoon elämää.

Näyttely on aiemmin ollut esillä usealla paikkakunnalla Uudellamaalla.

Pekka Kauppinen: Hyvät, taitavat ja osaavat kädet
28.5.2011 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriassa nähdään Pekka Kauppisen näyttely, jonka teemana on käsi ja käsillä tekeminen.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18 la 11-15


Esko Turkkila: Ihmisen kuvia
30.3.2011 asti

Kuva: Esko Turkkila

Esko Turkkila on lappeenrantalainen valokuvavaikuttaja jo vuosikymmenien takaa. Hänen valokuvakokonaisuutensa Ihmisen kuvia on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa salissa. Turkkila on klassisen mustavalkokuvauksen taitaja esikuvinaan mm. August Sander ja Irving Penn. Kuvattavansa hän on pyrkinyt ikuistamaan aidoimmillaan heille ominaisissa työ- ja harrastusympäristöissä.

Pitkän ammattiuransa Turkkila teki mm. mainos- ja muotikuvan parissa. Samalla hän toimi aktiivisesti Saimaan kameraseurassa, jonka kunniajäsen hän nykyisin on.

Jukka Vuokko: Pala Japania - Nihon no ichibubun
30.3.2011 asti

Kuva: Jukka Vuokko

Valokuvakeskuksen pienen gallerian näyttely esittelee Jukka Vuokon (s. 1973) monien Japanin-matkojen tuotoksia vuosilta 2006-2010. Kuvista valtaosa on kuvattu Tokion lähistöllä.

Nykyisin Turussa sivutoimisena valokuvaajana työskentelevä Vuokko aloitti kuvaamisen jo poikavuosinaan. Mustavalkoinen filmi on pysynyt päämateriaalina 16-vuotiaasta alkaen, jolloin mukaan tuli myös filmien omatoiminen kehittäminen ja vedostaminen.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18 la 11-15


Jouni Suikkanen: Aamuyön kurjet
26.2.2011 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen helmikuu on omistettu luontokuvalle. Suuressa galleriassa nähdään lappeenrantalaisen Jouni Suikkasen, 50, kurkien elämää esittelevä kokonaisuus.

Näyttelyyn Suikkanen on valinnut kuvia, joissa korostuu aamuyön tunnelma - sumu, miljöö, kurjet. Varsinaisia toimintakuvia ei nyt ole mukana.

Olli Räty: Ulkoilmassa
26.2.2011 asti

Ylämaalaisen Olli Rädyn, 47, luontoaiheisia valokuvia voi ihailla pienen gallerian puolella. Kokonaisuus painottuu talvikuviin, jotka on otettu pääasiassa Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18 la 11-15


Janette Holmström: Toisen maan kertomuksia
29.1.2011 asti

Toisen maan kertomuksia on matka unien maailmaan. Esillä on kolme eri teossarjaa, joista kukin kuvailee erilaista unta. Maalaukselliset valokuvat ovat syntyneet lisäämällä kerroksia edellisten päälle, kaiken tapahtuessa kuitenkin kuvaushetkellä. Kaikki näyttelyn teokset ovat syntyneet filmille. Näyttely on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa.

Antti Ritokallio: Lautapelejä
29.1.2011 asti

Pienen gallerian puolella Lautapelejä-valokuvanäyttely esittelee Antti Ritokallion lumilautailukuvia vuosilta 2006-2010. Itsekin lumilautailua harrastavan Ritokallion kuvauskohteina on ollut sekä suomalaisia että ulkomaalaisia laskijoita - joukossa myös lajin huippunimiä.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18 la 11-15

Lapualla

Rural Photography
17.11.2011 asti

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Ira Erämaa: Satujärvellä
Kuva: Ira Erämää.25.9.2011 asti

Ira Erämää on kerännyt noin 20 vuoden aikana erilaisia luonnon synnyttämiä "olioita", eläimiä muistuttavia hahmoja, jotka ovat muotoutuneet vuosikymmenien kuluess mm. tekoaltaan alle jääneistä puista, niiden kantojen osista, jäästä tai kivestä. Viimeisten kahden vuoden aikana hän on sitten kuvannut näitä olioita Hirvijärven tekoaltaan rannalla.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Pauli Mörsky: Päättymätön tarina
27.6.2011 asti

Kuva: Pauli Mörsky"Esikoisnäyttelyni kuvat ovat kuvattaessa synnyttäneet tuntemuksia, jotka vaativat pohtimaan, kuinka kristinuskossa kysymys ikuisesta elämästä näkyy arkipäivässä moninaisesti.

Olen tallentanut johdatuksellisesti hetkiä ja ajatuksia, joita on minulle suotu."

- Pauli Mörsky -

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15

Laura Jaakkola, Gospelia kuvina
Kuva: Laura Jaakkola29.5.2011 asti

Laura Jaakkola on kuvannut Gopspel-bändejä osana kulttuurituottajan opintojen lopputyötään Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Jirina Alanko
Kuva: Jirina Alanko10.4. 2011 asti

Jirina Alangon vintage-henkisissä kuvissa aiheet vaihtelevat 1920-luvun dandyista 50-luvun pin-up tyttöihin. Tyylistään huolimatta kuvat on toteutettu modernein keinoin, digitaalisella kameralla ja kuvankäsittelyllä.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Albanialainen  Marubi-studioMARUBI-STUDIO
28.8.2011 asti

MARUBI-STUDIO esittelee albanialaisia dokumenttivalokuvia 1800-luvun puolivälistä ja 1900-luvun puoliväliin. Näyttelyssä esitellään Pietro (Pjëter) Marubin (1830−1904) Albaniaan perustaman valokuvastudion kuvia kolmen sukupolven ajalta.

Näyttelyn monissa kuvissa nähdään hienoja pukuja, koruja ja aseita.

Kuvat ovat lainassa Pohjanmaan valokuvakeskuksessa Kulttuurien museosta Helsingistä.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Tavallisia tarinoita - Vapaaehtoisten unkarilaisjoukkojen (1940) muistojen jäljillä Lapualla
13.3.2011 asti

Lapualla elävät edelleen tarinat unkarilaisista vapaaehtoissotilaista, jotka matkustivat maaliskuun alussa 1940 Suomeen ja valmistautuivat osallistumaan talvisotaan. Unkarilaiset eivät koskaan päätyneet taisteluihin Suomessa, koska rauha julistettiin hieman heidän Suomeen saapumisensa jälkeen.

Näyttelyssä on esillä Niina Ala-Fossin ja Ferenc Vilisicsin Lapualla kesällä 2008 ja 2009 keräämää haastattelu- ja valokuvamateriaalia. Haastatteluissa entiset ja nykyiset lapualaiset muistelivat kohtaamisiaan unkarilaisten vapaaehtoissotilaiden kanssa. Projektin toisena tavoitteena oli haastateltavien muotokuvaaminen. Tarinat ja kuvat tarinoiden kertojista esitetään näyttelyssä vieretysten.

Niina Ala-Fossin ja Ferenc Vilisicsin tutkimukset ulottuivat myös Pyhälahden Valokuvaamomuseon arkistoihin, josta löytyi useita unkarilaisten sotilaiden muotokuvia tallentavia vanhoja lasinegatiiveja.

Niina Ala-Fossi on Budapestissa asuva entinen lapualainen, kuvataideopettaja. Ferenc Vilisics on biologi ja tutkija Budapestin Szent István -yliopistossa.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Heli Vilmi: Unettomina öinä
Kuva: Heli Vilmi6.2.2011 asti

Heli Vilmin näyttely kuvaa surua ja siitä selviytymistä. Kuvien yhteyteen Vilmi liittää usein sanoja tai pieniä runon pätkiä. Omakohtaisen surutyön pohjalta syntyneet kuvat ovat sävyiltään tummahkoja ja melankolisia.

”Kuvia menneistä hetkistä, jotka unena palaavat mieleen. Mielikuvitusten ja muistojen rakentamia, häivähdyksiä ja tunnetta.”

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Vuoden Luontokuvat 2010
9.1.2011 asti

Kuva: Pekka TuuriVuoden Luontokuva 2010 -kilpailuun osallistui lähes 1100 kuvaajaa yli 9600 kuvalla.

Vuoden 2010 Luontokuvaksi valittiin espoolaisen Pekka Tuurin kasvikuva Kohti valoa. Ensimmäisen kerran Vuoden Luontokuva -kilpailun 30-vuotisessa historiassa voiton vei veden pinnan alta otettu kuva. Pekka Tuuri aloitti luontokuvauksen kouluvuosinaan 1970-luvulla, sukeltaen hän on kuvannut vuodesta 1991.

Läpi Suomen kiertävässä näyttelyssä on esillä yhteensä 40 Vuoden Luontokuva 2010 -kilpailussa menestynyttä kuvaa: sarjavoittajat, toisen palkinnon saavuttaneet ja kunniamaininnalla palkitut.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15

Liedossa

Jatkosodan valokuvia
31.12. 2011 asti

Nautelankosken museossa on vuoden loppuun asti esillä jatkosotaan (1941-1944) liittyvä valokuvanäyttely. Valokuvat ovat museon omista kokoelmista. Museon mesenaatti Lauri Nautela palveli sodan aikana ilmatorjunnassa ja hoiti sähköttäjänä viestiliikennettä. Lauri Nautela harrasti valokuvausta ja hänen sodan aikana ottamansa valokuvat, noin 300 kpl, muodostavat pohjan näyttelylle.

Nautelankosken museo
Nautelankoskentie 40, Lieto
Kesällä 2011 joka päivä 10-18. Talvikaudella sopimuksesta.
5 €/ 3 €

Lohjalla

Marja Pirilä & Petri Nuutinen: Camera Obscura Works
Marja Pirilä & Petri Nuutinen: Camera Obscura Works26.11.2011 asti

Taiteilijapari Marja Pirilän ja Petri Nuutisen yhteistyönä on syntynyt lukuisia erilaisia kolmiulotteisia veistosmaisia camera obscura -teoksia. Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa nähdään nyt mm. Äidin ämpärit -teos, jossa sinkkiämpärin sisälle hiekkapuhalletulle lasille valo muodostaa camera obscura -ilmiön avulla alituisesti muuttuvia kuvajaisia ympäristöstä.

Näyttelyssä on myös camera obscura -menetelmällä tehtyjä valokuvia Marja Pirilän Sisätila/ulkotila ja Puhuva talo -sarjoista.

Näissä sarjoissa Pirilä on muuttanut asuin- ja sairaalahuoneita camera obscuroiksi ja kuvannut niissä tavallisella kameralla. Sisä- ja ulkotilan sulautuessa toisiinsa syntyy uudenlainen tila ja todellisuus.

Marja Pirilä (s.1957) valmistui 1986 valokuvaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän on toiminut monipuolisesti valokuvauksen piirissä, niin taiteilijana kuin opettajanakin.

Petri Nuutinen (s.1955) on opiskellut valokuvaajaksi Lahden taideteollisessa oppilaitoksessa. Hän on työskennellyt vapaana valokuvaajana, kuvatoimittajana, graafisena suunnittelijana sekä opettajana mm. Tampereen yliopistossa.

Lohjan pääkirjasto, Linderin sali
Karstuntie 3, Lohja

Nurmijärvellä

Kuva: Pia Hostikka.Pia Hostikka: Kauniita unia
24.6.2011 asti

Media-assistenttiopiskelija Pia Hostikan opinnäytetyönä koostettu valokuvanäyttely vastasyntyneistä vauvoista.

Klaukkalan äitiys- ja lastenneuvola (terveysasema 3 krs.), Vaskomäentie 2, Nurmijärvi
ma-to klo. 8-16, pe 8-15

Oulussa

Petteri Löppönen: Shot @ Studio
Kuva: Petteri Löppönen30.11.2011 asti

Petteri Löppönen on asettanut näytteille parin viime vuoden aikana ottamiaan kuvia, jotka ovat syntyneet erilaisia studiokuvaustekniikoita ja valaisuja kokeillessa ja uusia ideoita etsiessä.

Studiovalokuvauksessa Löppöstä kiehtoo valon- ja valaisunhallinnan lähes täydellinen kontrollin mahdollisuus.

Kofeiinikomppania
Pakkahuoneenkatu 5, Olulu
ma-pe klo 11-18 ja la klo 10-16


Afrikka Oulussa 24.9.2011 – 8.1.2012 -tapahtumaan liittyvät valokuvanäyttelyt.

Erilaisia pakolaisia, Jan Ijäs, Ghosts
Kuva: Jan Iljäs30.10. 2011 asti

Lyhytelokuva Ghosts kertoo ajan kulumisesta nykyisin jo lakkautetussa Tampereen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa.

Ghostsia on esitetty lähes 40 eri festivaalilla ympäri Eurooppaa. Bosnia ja Hertsegovinan kansainvälisillä lyhytelokuvafestivaaleilla se palkittiin festivaalin parhaana elokuvana.

Näyttely on osa Afrikka Oulussa 24.9.2011 – 8.1.2012 tapahtumaa, joka järjestävät Oulun taidemuseo, Oulun maakuntakirjasto, Kulttuuritalo Valveja ja Pohjoinen valokuvakeskus ry. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Nykytaiteen Museo Kiasman ARS 11 näyttelyn kanssa.

Pohjoinen valokuvakeskus, Kummigalleria
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20

Erilaisia pakolaisia, Annu Kekäläinen, Pakolaiskaupunki – kertomuksia Kakuman leiriltä
Kuva: Annu Kekäläinen.30.10.2011 asti

Valvegalleriassa on esillä kirjailija ja toimittaja Anu Kekäläisen näyttely Kakuman pakolaisleiriltä.

Kenian ja Sudanin rajalle 20 vuotta sitten perustettu pakolaisleiri on yli 70 000 ihmiselle pysyväiskoti.

Kekäläiseltä on julkaistu Kakuman pakolaisleiristä kertova dokumenttikirja Leiri – tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin (WSOY 2010).

Näyttely on osa Afrikka Oulussa 24.9.2011 – 8.1.2012 tapahtumaa, ja se on toteutettu yhteistyössä Nykytaiteen Museo Kiasman ARS 11 näyttelyn kanssa.

Pohjoinen valokuvakeskus, Valvegalleria
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20

Erilaisia pakolaisia, Adolfo Vera, They are
Kuva: Adolfo Vera.30.10. 2011 asti

Chilestä Suomeen 1970-luvulla muuttaneen valokuvataiteilija Adolfo Veran sarja They Are sisältää muotokuvia ja installaatioita parempaa tulevaisuutta etsivistä afrikkalaisista Afrikassa, Euroopan suurkaupungeissa ja Suomessa.

Näyttely on osa Afrikka Oulussa 24.9.2011 – 8.1.2012 tapahtumaa, ja se on toteutettu yhteistyössä Nykytaiteen Museo Kiasman ARS 11 näyttelyn kanssa.

Pohjoinen valokuvakeskus, Rantagalleria
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Kari Soinio: City of Ghosts
Kuva: kari Soinio18.9.2011 asti

Kari Soinion City of Ghosts paneutuu kaupunkitilan merkityksiin ja katsomiseen. Teosten lähtökohdat ovat ”tuoreessa vieraan katseessa”, siinä miten eri tavoin turisti ja asukas katsovat kaupunkitilaa. Sarja pohtii pysyvyyttä ja ihmisen ohikiitävää läsnäoloa luonteeltaan ikuisessa kaupungissa.

City of Ghosts yhdistää kaupunkikuvaa ja katukuvaa arkkitehtuurikuvaukseen kuvien painopisteen pysyessä kaupungin olemuksessa ja tunnelmassa.

Pohjoinen valokuvakeskus, Rantagalleria
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20

Hertta Kiiski: Siena, ten years later
Kuva: Hertta Kiiski18.9. 2011 asti

"Kun olimme tavanneet, T. matkusti syksyksi Sienaan. Odotin kauan, ja muurien ympäröimästä kaupungista hän kirjoitti minulle pitkiä kirjeitä. Kymmenen vuotta kului, oli kevät ja matkustin Sienaan ensimmäistä kertaa. Ilman karttaa harhailin kuumeessa helteisessä kaupungissa, yritin kulkea hänen reittejään, saavuttaa hänen muistojaan ja omiani. Sain melkein kiinni tunteen jännityksestä, uuden alkamisesta, kaiken mahdollisuudesta. Myöhemmin palasin, kotona minua odottivat T. ja pienet tyttäremme. Hetken ajan näin tarkemmin."

Hertta Kiiski opiskelee valokuvausta Turun Taideakatemiassa. Siena, ten years later on hänen neljäs yksityisnäyttelynsä.

Pohjoinen valokuvakeskus, Kummigalleria
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


TEMPI OSCENI- Likaiset ajat Italialaista nykyvalokuvataidetta
Fabio Barile, Chiara Cochi, Simone Donati, Alessandro Mencarelli, Franco Menicagli, Marzia Migliora, Silvia Noferi, Giuseppe Toscano
Kuva: Chiara Cochi.14.8.2011 asti

Pohjoisen valokuvakeskuksen, Kulttuuritalo Valveen ja Fondazione Studio Marangonin yhteistyönä tuottaman näyttelyn ”TEMPI OSCENI – Likaiset ajat” taiteilijoita yhdistää opiskelu Fondazione Studio Marangonin valokuvakoulussa Firenzessä.

Näyttelykokonaisuuden lähtökohtana on Italian tämänhetkinen poliittinen ja kulttuurinen ilmapiiri, yhteiskunnan jakaantuminen Berlusconin kannattajiin ja vastustajiin.

Näyttelyn ovat kuratoineet Alessandra Capodacqua Italiasta sekä Danielle Igniti ja Paul di Felice Luxemburgista.

Kuva yllä: Chiara Cochi.

Pohjoinen valokuvakeskus ja Kulttuurikeskus Valve
Hallituskatu 7, Oulu
Kesäajan aukioloajat 20.6.-31.7. ma-pe 10-20.
Viikonloppuisin suljettu.


Minna Kurjenluoma: Kerran Grönlannissa
Kuva: Minna Kurjenluoma12.6. 2011 asti

Minna Kurjenluoman Kerran Grönlannissa -näyttely rakentuu Upernavikissa, Grönlannissa otetuista muotokuvista ja maisemakuvista. Kurjenluoman kuvat käsittelevät globaalin ja perinteisen yhteentörmäystä. Ne pohtivat omassa ajassamme tapahtuvaa murrosta ja kommentoivat samalla perinteistä pohjoisessa kuvattua löytöretkeilijäkuvastoa.

Helsinkiläinen Minna Kurjenluoma (s.1977) on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2005. Osan opinnoistaan hän suoritti Islannissa, Iceland Academy of Arts korkeakoulussa.

 

Lars Rebers: Warszava
Kuva: lars Rebers12.6. 2011 asti

"Kaikilla kaupungeilla on oma luonteensa, äänensä ja ominaishajunsa. Kommunismi oli kadonnut Varsovasta ja uudet tuulet lännestä täyttivät tyhjiön. Varsovassa minua kiehtoi varsovalaisten into täyttää kaupunkinsa atribuuteilla, jotka ovat niin tyypillisiä meidän kulutusyhteiskunnalle."

Lars Rebers on keskittynyt kuvaamaan kaupunkeja ja urbaaneja maisemia, joissa näkyy lähinnä ihmisen jälki, mutta ei itse ihmistä.

Pohjoinen valokuvakeskus, Rantagalleria ja Kummigalleria
Kulttuurikeskus Valve
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Maija Laurinen: If and Only If
Kuva: Maija Laurinen8.5.2011 asti

Valokuvataiteilija Maija Laurinen käsittelee valokuvissaan sitä, miten kuvaaja voi monin eri tavoin manipuloida tilaa ja kuvauksen kohteita ei-valokuvallisin keinoin. Yksi tällainen keino on kuvata heijastuksia itse kohteen sijasta. Laurisen kuvissa jokin usein peittää tai vääristää kuvattavaa kohdetta, joskus taas koko kuva on rakennettu eri elementeistä. Keskeistä Laurisen taiteellisessa työskentelyssä on todellisuuden ja tilan hahmottaminen. Kuvat liikkuvat konkreettisen ja abstraktin välimailla.

Maija Laurinen (s. 1978) työskentelee Nurmeksessa ja Bratislavassa. Laurisella on ollut useita näyttelyitä sekä Suomessa että Slovakiassa.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa.

Ilkka Uusitalo & Hannu Uusitalo: Pieniä ja suuria maisemia, läheltä ja kaukaa
8.5.2011 asti

Kummigalleriassa on esillä Kuva: Ilkka UusitaloIlkka ja Hannu Uusitalon yhteisnäyttely, jossa on on kuvia matkoista läheltä ja kaukaa.

Hannu Uusitalon kuvat on kuvattu pääasiassa koiranulkoilutuslenkeillä kodin lähipiirissä Oulun Jylkynkankaalla. Kuvat ovat lähikuvia, joissa mittakaava hämärtyy. Ne ovat maisemia pienoiskoossa.

Kuva: Ilkka UusitaloIlkka Uusitalon kuvissa maisemaa katsotaan etäältä ja kauempana. Kuvat on otettu Alpeilla 2010. Ihminen on kuvissa vain pieni yksityiskohta jylhässä maisemassa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Pirilä & Nuutinen
Kuva: Marja Pirilä3.4. 2011 asti

Pohjoinen valokuvakeskus järjestää kevään kutsunäyttelynä Marja Pirilän ja Petri Nuutisen yhteisnäyttelyn.

Pirilä on erikoistunut neulareikätekniikkaan ja camera obscuraan ja Nuutisen kanssa he ovat toteuttaneet useita camera obscura -teoksia.

Marja Pirilältä on esillä valokuvia sarjoista Herbarium (2010) ja Puhuva Talo (2006). Jälkimmäistä sarjaa kuvatessaan Pirilä on muuttanut aution mielisairaalan tiloja camera obscuroiksi. Kuvissa nähdään ajan patinoimia huoneita, joihin ympäröivä sairaalamiljöö heijastuu.

Herbarium -sarjassa Pirilä on käyttänyt kuultokalvoa, jonka vaikutuksesta kasvit ovat pelkistyneet ja värit alkaneet hehkua valossa.

Marja Pirilä (s. 1957) on valmistunut valokuvaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1986. Hän on pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla. Vuonna 2000 Pirilä sai valokuvataiteen valtionpalkinnon.

Petri Nuutiselta on esillä teoksia sarjasta Motifs (2010). Nuutinen valokuvaa paikkoja – maisemia, tiloja ja yksityiskohtia – sekä tarkkailee ihmisen jälkiä niissä. Pitkään jatkunut ympäristötyö (Paikkoja(Places –sarjat) on taipunut uuteen muotoon. Näyttelyn valokuvia yhdistää enemmän toteutus- ja lähestymistapa, kuin kuvattavat kohteet ja aiheet.

Muotoon leikatut pohjat pohjat korostavat teosten esineluonnetta.

Petri Nuutinen (s.1955) valmistui valokuvaajaksi Lahden taideteollisesta oppilaitoksesta 1977.

Pohjoinen valokuvakeskus, Rantagalleria
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20

Oulun Lyseon lukio: Equivalents
3.4. 2011 asti

Oulun Lyseon lukion opiskelijat kulkevat valokuvaaja Alfred Stieglitzin jalanjäljissä tutkien valokuvauksen runollista puolta.

Pohjoinen valokuvakeskus, Kummigalleria
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Kuono kohti kameraa - lemmikkieläin visiittikorttikuvassa
3.4.2011 asti

Pohjois-Pohjanmaan museon sisääntuloaulaan on ripustettu pienoisnäyttely, joka esittelee lemmikkieläinaiheisia visiittikortteja museon omista kokoelmista. Esillä on noin 30 alkuperäistä visiittikorttia, joissa eläin on päässyt mukaan kuvaan tai on peräti pääosassa siinä.

Pohjois-Pohjanmaan museo
Ainolan puisto
Ainolanpolku 1, Oulu
ti-su 10-17 (talvikaudella 1.1.-31.5. ja 16.8.-31.12.)
ti-pe 10-18, la-su 11-18 (kesäkaudella 1.6.-15.8.)


Sami Parkkinen: Paratiisi
Kuva: Sami Parkkinen27.2. 2011 asti

Sami Parkkisen (s.1974) valokuvasarja Paratiisi, kertoo masennuksesta ja siitä paranemisesta.

Parkkinen sairastui syvään masennukseen vuonna 2008. Vaikka kuvien ottaminen tuntui raskaalta, Parkkinen tallensi elämäänsä päiväkirjamaisiin valokuviin vuoden ajan.

Paratiisi-sarja nähtiin vuonna 2010 Suomen Valokuvataiteen Museossa. Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagallerian jälkeen sarja tulee esille Joensuun Taidemuseoon.

Sami Parkkinen on valittu Oulunsalo soi - Oulun seudun XIV musiikkijuhlien 6.-10.8.2011 vuoden kuvataiteilijaksi. Rantagalleriassa esillä olevan kokonaisuuden ohella Paratiisi – sarjan toinen kokonaisuus on esillä Oulunsalon Kapteenissa 6.8.–3.9.2011. Sami Parkkisen Paratiisi – sarjasta on myös julkaistu näyttelykatalogi. Molemmat näyttelykokonaisuudet sekä katalogi on tuotettu Oulunsalo soi – Oulun seudun musiikkijuhlien ja Pohjoisen valokuvakeskuksen yhteistyönä.

Kimmo Metsäranta: Sense of space
Kuva: Kimmo Metsäranta27.2. 2011 asti

Kimmo Metsärannan (s. 1978) Sense of space on tilaa ja tilan tunnetta käsittelevä sarja, jossa annetaan vain vihjeitä, mutta ei suoranaisia vastauksia.

Metsäranta esittää valaistuja fragmentteja ympäristöstä jättäen loput tilasta pimeyteen, jolloin katsojan mielikuvitus tekee näkymättömästä näkyvän. Fyysiset tilat muuttuvat mentaalisiksi.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Petteri Löppönen: Faces of Paris
Kuva: Petteri Löppönen6.2.2011 asti

Petteri Löppönen (1974) esittelee ensimmäisessä näyttelyssään Pariisin monikulttuurista elämää kaduilla, kahviloissa, metrossa ja Seinen varrella keväällä 2010. Kuvat ovat mustavalkoisia ja ne noudattavat perinteisen katukuvauksen tyyliä.

Cafe Saara
Kirkkokatu 2, Oulu


Kuva: Juha KalaojaJuha Kalaoja: Onko tuo tosiaan Oulusta?
31.1.2011 asti

Juha Kalaoja haluaa murentaa valokuvanäyttelyllään käsitystä Oulusta harmaana ja synkkänä kaupunkina. Iltahämärässä pitkillä valotusajoilla otetuilla kuvillaan Kalaoja tuo esiin kaupungin kaunista puolta ja uudenlaisia näkökulmia. Näyttely on esillä Oulun UBI-näytöillä.


Sakari Viika: Heavy Light
Kuva: Sakari Viika.16.1. 2011 asti

Suomalaisia kulttuuritapahtumia ja performansseja kolme vuosikymmentä dokumentoineen valokuvaaja Sakari Viikan "omista" valokuvista koottu laaja yksityisnäyttely on nyt esillä Oulussa Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa. Aiemmin Heavy Light on ollut esillä Helsingissä galleria Amassa ja Kuopiossa VB-valokuvakeskuksessa.

Viika nimeää itsensä katukuvaajaksi ja sijoittaa itsensä osaksi sitä valokuvataiteen jatkumoa, joka uskoo Henri Cartier-Bressonin tunnetuksi tekemään ”ratkaisevaan hetkeen”.

Vuosien varrella Viikan tekniikat ja kuvauskohteet ovat vaihdelleet, mutta yhteistä kuville on kuitenkin valoon keskittyminen.

Cóilín Rush: Tikka
Colin Rush: Tikka.16.1. 2011 asti

Pohjoisen valokuvakeskuksen Kummigalleriassa on esillä Irlantilaisen kuvataiteilija Cóilín Rushin Tikan heittoon liittyvä videoteos, joka on valmistunut hänen ollessaan residenssitaiteilijana Iissä kesällä 2009.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20

Parikkalassa

Huang Yiming: Hainan Comfort Women - Hainanin lohtunaiset
Kuva: Huang Yiming30.9.2011 asti

Näyttely kertoo sotilaiden viihdykkeiksi pakotettujen naisten tarinan Japanin ja Kiinan välisen sodan aikana 1937-45. Japanilaiset miehittivät suuren osan länsirannikkoa, miehitettyihin alueisiin kuuluin myös Hainanin saari Etelä- Kiinan merellä. Miehityksen aikana japanilaiset syyllistyivät monenlaisiin julmuuksiin paikallisväestöä kohtaan. Yksi vaikeimmista ja vaietuimmista asioista on ollut naisten pakottaminen kasarmeille sotilaiden seksiorjiksi.

Kasarmeille pakotetut naiset jäivät sodan jälkeen yksin häpeänsä ja kärsimyksensä kanssa. Valokuvaaja Huang Yiming kiinnostui heidän kohtalostaan ja halusi nostaa sen valokuvillaan uudelleen esiin.

Huang Yiming on China Daily Hainanin osaston päätoimittaja, kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja. Hän toimii myös Hainan valokuvaajien yhdistyksen puheenjohtajana.

--

Lisäksi Valolla-galleriassa on esillä ja myynnissä laaja kokoelma valokuvia. Gallerian pääpaino on niin sanotussa perinteisessä valokuvassa. Kokoelmista löytyy teoksia muun muassa Pentti Sammallahdelta, Antero Takalalta, Arno Rafael Minkkiseltä, John Sextonilta, Paul Strandilta ja Edward Westonilta.

Galleria Valolla
Kirjavalanraitti 9, Kirjavala, Parikkala
pe-su 11-16

Pietarsaaressa

Monivalotuksia - Flerexponeringar
Kuva: Pekka Nikrus26.8.2011 asti

Musikcafé After Eight esittelee Pekka Nikruksen luontoaiheisia valokuvia. Nikrus on lähestynyt kuvauskohdettaan monivalotuksen kautta abstrahoiden.

Kaikki näyttelyn kuvat ovat kuvaushetkellä otettuja monivalotuksia ja ne ovat esillä joko sellaisenaan tai useammasta monivalotuksesta työstettyinä kollaseina.

Pekka Nikrus (s. 1968) on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvataiteen osastolta.

Musikcafé After Eight
Isokatu 6 , Pietarsaari

Porissa

Pori, kesä ja kamera - Voitto Niemelän kaupunkikuvia 1960-1970-luvuilla
Kuva: Voitto Niemelä14.8.2011 asti

Satakunnan Museo aloitti Porin järjestelmällisen kaupunkikuvauksen 1960-luvulla. Tehtävään palkattiin valokuvaaja Voitto Niemelä, joka tallensi kuutena kesänä (1966-1972) suuressa murrosvaiheessa elävän kaupungin rakennuskantaa ja kaupunkilaisten elämää.

Kuvien lomassa on esillä aikakauden esineitä. Lisäksi 1960-1970-lukujen tunnelmiin voi eläytyä kuuntelemalla aikakauden musiikkia tai selailemalla lehtiä.

Näyttely on esillä Satakunnan museon Isossa näyttelytilassa, Salissa.

Osa kuvista on esillä myös verkkonäyttelynä:
www.porikesakamera.blogspot.com

Harri Joensuu: Kuukkarilaisia
Kuva: Harri Joensuu.14.8.2011 asti

Museon Koululaistilassa Harri Joensuun valokuvat kertovat Porin 6. kaupunginosan (Päärnäinen, tuttavallisemmin Kuukkari) nykypäivän elämänmenosta. Ihmiset on kuvattu omissa kodeissaan arjen keskellä. Huoneet, tavarat ja ihmiset kertovat meille, ja tuleville sukupolville, miltä näyttävät 2000-luvun alun kuukkarilaiset.

Satakunnan Museo
Hallituskatu 11, 2 Pori
ti, to-su klo 11-18, ke klo 11-20
5 € /2,5 € /1,5,€

Visa Vehmanen: Tuulta, hiekkaa ja valokuvia Yyterin sannoilta
Kuva: Visa Vehmanen.21.6.2011 asti

Visa Vehmanen on valokuvannut Yyterin santojen maisemia ja luontoa aktiivisesti vuodesta 2006 lähtien kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Vehmanen haluaa esitellä Yyterin santojen kaunista dyyniluontoa näkökulmista, jotka eivät välttämättä ole tyypilliselle Yyterin kävijälle tuttuja.

Vehmanen on itseoppinut valokuvaaja, joka tekee valokuvaustyötä päätyönsä ohessa. Hän asuu Porissa ja työskentelee matemaattisten aineiden opettajana Ulvilan yhteiskoulussa.

Poriginal Gallerian jälkeen näyttely jatkaa Galleria Kui?:hin, Ulvilan kirjastoon, jossa se on esillä 1.-22.8.2011.

Poriginal Galleria
Eteläranta 6, Pori
ti-su klo 11-18


Vähäx valottaa -lasten ja nuorten valokuvafestivaali Porissa
12.06.2011 asti

Kuva: Anne SalmelaValtakunnallinen Vähäx valottaa -lasten ja nuorten valokuvafestivaali Porissa levittäytyy kaupunkitilaan 13.05.-12.06.2011. Esillä on yli 40 valokuvanäyttelyä, yli 50 eri paikassa ympäri kaupunkia. Festivaali ulottuu keskustan lisäksi lähiöihin ja maaseudulle. Valokuvaamassa on  ollut yli 700 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea. Festivaalin teemana on liike ja liikutus.

Näyttelyt on tuotettu valtakunnallisessa yhteistyössä valokuvakeskusten,  Taikalamppu-lastenkulttuurikeskusten, kuvataidekoulujen ja Valokuvataiteen museon  kanssa.

Näyttelyiden lisäksi ohjelmaan kuuluu mm. työpajoja, konsertteja, seminaari sekä  eri mittaisia pyöräretkiä näyttelyihin.

Kuva yllä: Anne Salmela.

Vähäx valottaa -lasten ja nuorten valokuvafestivaali Porissa.


Bollstabor och andra - Kuvia Bollstan pikkukaupungista
Kuva: Georg Hedberg30.4.2011 asti

Kamarin puolella nähdään valokuvaaja Georg Hedbergin kuvia ruotsalaisen Bollstan sahakaupungin elämästä 1940-1960-luvuilla.

Satakunnan Museo
Hallituskatu 11, 2 Pori
ti, to-su klo 11-18, ke klo 11-20
5 € /2,5 € /1,5,€

Raaseporissa

Identity Search - Stories abbout identity and immigration
Työryhmä:
Johannes Romppanen - valokuvat
Kuva: johannes Romppanen.Sirkku Varjonen - tekstit
Sara Hornig - projektiassitentti

22.12.2011 asti

Näyttelyssä tarkastellaan maahanmuuttajien identiteettejä: erilaisiin ryhmiin ja paikkoihin kuulumista. Kuinka maahanmuuttajat tulevat määritellyiksi Suomessa? Entä kuinka he itse määrittelevät itsensä?

Näyttely rakentuu maahanmuuttajan haastatteluista sekä valokuvista, jotka on otettu heille itselleen tärkeissä paikoissa.

Projektin myötä tekijät kiinnostuivat tutkimaan myös omia identiteettejään.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Minna Havukainen: Födelser / Syntymiä
Kuva: Minna Havukainen.26.11.2011 asti

Turkulainen valokuvataiteilija Minna Havukainen (s. 1969) on vuodesta 2003 lähtien kuvannut muotokuvasarjaa vastasynnyttäneistä äideistä vauvoineen sairaalaympäristössä. Tavoittaakseen syntymään liittyvän ainutlaatuisen tunnelman Havukainen pyrkii kuvaamaan äidit lapsineen mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Äitiyden ruumiillisuus ja fyysinen koettelevuus ovat kuvissa voimakkaasti läsnä.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Nina Sivén: Akustiikka iholla
22.10.2011 asti

Valosuunnittelijana ja valokuvaajana Espoon Sellosalissa toimiva Nina Sivén on taltioinut esittävän taiteen hetkiä valokuviksi vuosina 2005-2010.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Pipa Nikula: Apinanhantä kainalossa
Kuva: Pipa Nikula.22.10.2011 asti

Pipa Nikulan Apinanhäntä kainalossa -näyttely vie matkalle Etelä-Intian Karnatakaan ja Keralaan.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Eetu Ahanen: Kaksi näyttelyä
Kuva: Eetu Ahanen24.9.2011 asti

"Kaksi näyttelyä" yhdistää kaksi erillistä nimeämätöntä kuvasarjaa, jotka on kumpikin kuvattu pääosin kuluneen kesän aikana. Toinen kuvasarja käsittää katukuvia, ihmisiä ja paikkoja ympäri Eurooppaa, kun taas toinen on kuvattu Gumnäsin Faces-festivaaleilla.

Eetu Ahanen on 20-vuotias digitaalista viestintää opiskeleva valokuvauksen harrastaja.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Sebastian Lindberg, JP Kaljonen: Made in Finland, Made in EU, Made in Bangladesh
Kuva: JP Kaljonen.27.8.2011 asti

 

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Västra Nylands folkhögskola Fotokonst
28.05.2011 asti

fotoZAFARI-utstälning / -näyttely
28.05.2011 asti

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Nikolas Werngren (valokuvaaja) Katia Wagner (toimittaja ja kirjailija): Tähtikuvia - tavallinen päivä sirkuksessa
Kuva: Nikolas Werngren30.4.2011 asti

Näyttely kuvaa Sirkus Finlandian arkea kuvin ja tekstein.

Toimittaja Katia Wagner on vieraillut useana vuonna Sirkus Finlandiassa ystävänä, ja hän on yhdessä lastensa kanssa ollut myös sirkuksen mukana tien päällä. Näistä kokemuksistaan käsin hän on haastatellut Sirkus Finlandian jäseniä antaen heidän itse kertoa arjestaan. Valokuvaaja Nikolas Werngren seurasi sirkustyöläisten arkea viikon ajan päivin ja öin.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


"5" Adel Abidin, Antti, Laitinen, Pekka Niittyvirta, Perttu Saksa, Jari Silomäki
Kuva: Perttu Saksa5.3.2011 asti

Näyttelyn taiteilijat - Adel Abidin, Antti Laitinen, Perttu Saksa, Jari Silomäki ja Pekka Niittyvirta - kuuluvat 1970-luvulla syntyneeseen taitelijasukupolveen, jotka käsittelevät töissään kysymyksiä historian kirjoittamisesta ja kommunikaatiosta.

Kuva: Perttu Saksa.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


James Clancy: Border Country
James Clancy: Border Country5.2.2011 asti

"Although Border Country is more a state of heart and mind than a place, I spend much time searching for a place to match my state of heart and mind, knowing that when I find it – and document it in images –some hidden, unexplored corner of my own self will be revealed."
- James Clancy

Risto Vuorimies: Onni & Berta ...och andra Kalvöbor 1974-1975 ...ja muita Kalvön asukkaita
Kuva: Risto Vuorimies5.2.2011 asti

 

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Janne Koivuniemi (kuvat), Päivi Lindström (tekstit): Loitsusta rukoukseen
Kuva: Janne Koivuniemi29.01.2011 asti

 

Pohjan kirjasto
Keskusraitti 4, Pohjankuru
ma 12-19, ke 10-16, to 12-19, pe 10-16, la 10-13, pyhän aatto 10-16


Kenneth Bamberg: Y
Kuva: Kenneth Bamberg2.4.2011 asti

Kenneth Bamberg (s. 1981) käsittelee teoksissaan mieheyttä ja miehenä olemista.

Bamberg valmistelee maisterintutkintoa Aalto-yliopiston taideteolliseen korkeakouluun aiheesta miehinen ruumis ja ulkoiset vaikutteet.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15

Rantasalmella

Guy Casén: Delphinus delphis
29.6.2011 asti

Vuoden 2006 marraskuussa kaksi delfiiniä, emo ja poikanen, eksyivät Suomen merialueelle Korpoströmiin. 40 vuotta valokuvausta harrastanut Guy Casén onnistui ottamaan harvinaisista vierailijoista kuvasarjan.

Oskari - Linnansaaren luontokeskus
Ohitustie 7, Rantasalmi
ma - pe klo 9-16


Teemu Köppä: Kotimeri
Kuva: Teemu Köppä8.6.2011 asti

Teemu Köpän Kotimeri-näyttely kertoo elämästä Itämeren äärellä ja kotimeremme monimuotoisuudesta.

Köppä on harrastanut valokuvausta yli kymmenen vuotta. Viime vuosina hän on keskittynyt kuvaamaan Itämerta ja saaristoa.

Oskari - Linnansaaren luontokeskus
Ohitustie 7, Rantasalmi
ma - pe klo 9-16

Raumalla

Joakim Sundkvist: Vain minun kuviani
Kuva: Joachim Sundqvist7.8.2011 asti

Ruotsalainen Joakim Sundkvist dokumentoi valokuvaamalla arkista lähiympäristöään. Hän kuvaa kohteistaan avoimesti lähietäisyydeltä olematta kuitenkaan tungetteleva.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Caj Bremer -retrospektiivi
Caj Bremer: Laatokka, Neuvostoliitto, 1980. Kuva: Caj Bremer.8.5.2011 asti

Valokuvaaja, akateemikko Caj Bremerin retrospektiivi houkutteli keväällä 2010 Ateneumiin yli 60 000 kävijää. Helsingin jälkeen näyttely oli esillä Vaasassa Kuntsin modernin taiteen museossa. Nyt vuorossa on Lönnströmin museo Raumalla.

Nähtävänä on noin sata valokuvaa - lehtikuvien lisäksi perhekuvia ja luontotutkielmia.

Caj Bremer sai ammattioppinsa ateljeeassistenttina ja teki sen jälkeen mittavan uran kuvajournalistina. Hän aloitti Hufvudstadsbladetissa ja työskenteli sitten Lehtikuvassa, Viikkosanomissa ja Helsingin Sanomissa. Erityisesti hänet muistetaan Viikkosanomiin tekemistään laajoista kuvareportaaseista. Sanomalehtityönsä ohella Bremer teki lisäksi muotikuvauksia. Myöhemmin hän työskenteli myös taiteilijaprofessorina.

Caj Bremerin tuotanto voidaan lukea humanistisen valokuvauksen traditioon, jolle on ominaista ihmisen ja tämän välittömän ympäristön kuvaaminen kohdettaan kunnioittaen. Bremerin tuotannolle on on lisäksi ominaista vahva komposition taju ja lempeäsävyinen huumori. Studiossa Bremer ei ole koskaan viihtynyt, muotikuvatkin hän kuvasi mielellään ulkoilmassa.

Sanomalehtityössä Bremerillä oli tapana kuvata pienillä kameroilla. Sillä tavoin hän sai helpommin kontaktin kuvattaviinsa ja sulatui vaivattomammin joukkoon. Nykyisin hän kuvaa suurikokoisilla kameroilla kotinsa lähiluontoa.

Näyttely on Ateneumin taidemuseon tuotantoa. Näyttelyn yhteydessä on ilmestynyt Musta Taide -kustantamon julkaisema kirja.

Lönnströmin taidemuseo
Valtakatu 7, Rauma
ti-to 12-17 pe-su 12-16. Poikkeukselliset avoinnaoloajat: museo on suljettu 21.-22.4., 25.4., 30.4. ja 1.5.
5 €/ 3 €, alle 18-vuotiaat maksutta
OP-asiakasomistat: kaksi yhden hinnalla Lönnströmin taidemuseon näyttelyihin vuonna 2010.
Veikkaus-kortilla keskiviikkoisin ilmaiseksi museoon.

Rautalammilla

Saila ja Timo Turkka: Tytöstä naiseksi, lapsesta äidiksi
Kuva: Saila Turkka7.1.2011 saakka

Saila Turkka sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Toipuminen alkoi, kun Turkka hakeutui lopulta psykoterapiaan ja sai lääkitystä. Lisäksi terapiakeinoksi löytyi voimauttava valokuvaus puolison kanssa.

"Tarkoituksenani herätellä ihmisiä näkemään kuinka vaikeaa äitien masennus voi olla. Ja kuinka vaikeaa hoidon saamisesta voi muodostua. Itse olen taistellut kolmessa eri kunnassa hoitoni puolesta, vaikka minulla on todettu vajaa kaksi vuotta sitten vaikea masennus ja uupumus. Äidit ja masentuneet jäävät todella yksin. Halua rikkoa masennukseen liittyviä ”tabuja”. Sairautta ei tarvitse hävetä!"

Rautalammin kirjasto
Rautalammintie 4, Rautalampi
maja to klo 13-19, ti, ke, pe klo 10-16 (loppiaisaattona avoinna klo 10-15, suljettu jouluaattona ja loppiaisena)

Riihimäellä

Juha Mälkönen: Kettukuvia
Punaturkin jäljillä.29.5.2011 asti

Suomen Metsästysmuseon kettuaiheisessa näyttelyssä kuljetaan punaturkin jäljillä historiasta nykypäivään ja esitellään viekas Mikko Repolainen perin pohjin. Näyttelyn olennaisen osan muodostaa luontokuvaaja Juha Mälkösen valokuvanäyttely, joka esittelee riihimäkeläisen kaupunkilaiskettuperheen elämää kotipesänsä ympäristössä.

Juha Mälkönen (s. 1953) on riihimäellä asuva luontokuvaaja ja hammaslääkäri.

Suomen metsästysmuseo
Tehtaankatu 23 A, Riihimäki
1.9.-30.4. ti-pe klo 9-16, la-su klo 10-17
1.5.- 31.8. ti-su klo 10-18

Savonlinnassa

Teemu Köppä: Kotimeri
Kuva: Teemu Köppä28.8.2011 asti

Teemu Köpän Kotimeri-näyttely kertoo elämästä Itämeren äärellä ja kotimeremme monimuotoisuudesta.

Köppä on harrastanut valokuvausta yli kymmenen vuotta. Viime vuosina hän on keskittynyt kuvaamaan Itämerta ja saaristoa.

Savonlinnan maakuntamuseo, Galleria Kongi
Riihisaari, Savonlinna
ma-su 10-17 (suljettu 24.-25.6.)
5 €/2 €, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi

Seinäjoella

Jaakko, Esko, Lauri ja Ossi Herrala: Neljä näkökulmaa
Kuva: Esko Herrala13.2.2011 asti

Näyttelyssä neljä kuvaajaa esittää erilaisia valokuvauksen teknisiä ratkaisuja ja neljä kokemusta arjesta.

Näyttelyn asettajina on kolme veljestä ja veljen poika:

Jaakko Herrala (53v) Jaakko on veljistä Juhani. Jo sen äiti sanoi, että siitä tulee jotain aivan erityistä kun ei lukemankaan tahdo oppia. Niin tulikin. Jaakon kuvauksen kohteena on usein luonto ja ihmiset. Carpe Diem. - Lähellä. Lääkäri.

Esko Herrala (52v) Veljessarjan harteikkain ja luonteeltaan vakaa ja sovitussa pysyvä. Jos Avaruus pitää kuvata, niin pyytäkää kuvaa Eskolta. Optiikka on kaunista väittää aina. - Optoelektoriniikkaa ja spektraalikuvausta. Fyysikko.

Lauri Herrala (51v) Käsistään taitava, hiljainen, yksinään metsässä viihtyvä veljessarjan taiteilija. Aika vähän on monta kertaa enemmän. Ainoa kovakuntoinen ja laiha. - Tunnetta. Neurologi.

Ossi Herrala (28v) Älykäs, toisinajattelija joka mielellään seuraa sivusta vanhempien hölmöilyjä. Taitaja ja tietäjä. Kertoo numeroiden piilevän kaikkialla. - Tietoturvaa. Hakkeri.

Näyttely on hyväntekeväisyysnäyttely ja tulot teosmyynneistä lahjoitetaan Huomioi lapset -poliklinikalle Seinäjoen keskussairaalaan.

Varikkogalleria
Kuortaneentie 6B, Seinäjoki
ke-su klo 12-18

Siilinjärvellä

Ulla Kentta-Kohtala, Seppo Hyvönen: 14 kuvaa eletystä elämästä
Reino Heikkinen21.8. 2011 asti

14 siilinjärveläisvanhusta kertoi tarinan elämästään valokuvaajille. Tarinoista syntyi 14 kuvaideaa, joiden toteutus mietittiin yhdessä vanhusten kanssa. Kukin vanhus kuvattiin kerrottuun tarinaan sovittaen.

Näyttely on toteutettu Siilinjärven keskustassa katunäyttelynä yritysten ikkunoissa. Jokaisen näyttelykuvan yhteydessä voi lukea myös siihen liittyvän tarinan.

Näyttelyn lähtöpaikka: Siilinjärven tori, Toritie 2, Siilinjärävi.
Avoinna 24 h vuorokaudessa.
Kuvien vieressä olevia opastavia karttoja saa yrityksistä, joiden ikkunoissa kuvia on.

Sodankylässä

Martti Rikkonen: Pohjolan valkea kuolema
31.8.2011 asti

Pohjolan valkea kuolema on inarilaisen Martti Rikkosen tunturipöllöstä kertova valokuvanäyttely, joka on esillä Koilliskairan luontokeskuksessa elokuussa. Luontokuvaaja Martti Rikkonen on seurannut ja valokuvannut tunturipöllöä yli 30 vuoden ajan.

Koilliskairan luontokeskus
Tankavaarantie 11 B, Tankavaara
ma-pe klo 9-17, la-su klo 9-16

Tampereella

Migratory Values (Kantavia arvoja)
Kuva: JP Kaljonen20.11.2011 asti

Migratory Values (Kantavia arvoja) -näyttely päättää Backlight 11 -valokuvasyksyn.

Galleria Rajatilaan on kutsuttu kaksi suomalaista nykytaiteilijaa: JP Kaljonen (s.1976) ja Sebastian Lindberg (s.1978). Molemmat ovat käsitelleet eri kulttuurien vuorovaikutukseen liittyviä teemoja. Migratory values (Kantavia arvoja) -näyttely kartoittaa Backlight 2011 teemaa Siirtolaisuus ja liikkuva elämäntapa laajalta maantieteelliseltä alalta: teoksissa sivutaan niin Venäjän vähemmistökulttuurien asemaa, Euroopan Unionin alueelle saapuvien turvapaikanhakijoiden asemaa sekä kapitalismia Kiinassa.

Galleria Rajatila
Hämeenpuisto 10, Tampere
ti-pe 13-18, a-su 12-16

Backlight 2011

Tamperelaisen Valokuvakeskus Nykyajan organisoima kansainvälinen valokuvataiteen tapahtuma Backlight levittäytyy Tampereelle jo yhdeksättä kertaa.

Backlight-tapahtuman teema vaihtuu joka kerta; vuoden 2011 teemat kietoutuvat globaalisten kysymysten, nykyaikaisten nomadisten elämäntapojen ja muuttoliikkeiden ympärille.

Tapahtuman liittyy kolme päänäyttelyä:

Kaipuuta kohti – venäläistä valokuvaa
Kuva: Oksana Yushkon valokuvasarjasta Kenonzero Dreams3.11.2011 asti

Tänä vuonna Backlight-järjestelyissä pääyhteistyökumppanina on Tampereen taidemuseo, jonka kahdessa kerroksessa on esillä venäläistä nykyvalokuvaa 22 tekijältä.

Näyttelyssä tarkastellaan Nyky-Venäjän monikulttuurisia ja -muotoisia kaupunki- ja maalaisyhteisöjä, sekä muuttuvia elämäntapoja ja identiteettejä. Keskiössä on ihmisen kuuluminen johonkin ja kaipuu jonnekin toisaalle.

Näyttelyn teoskokonaisuuden on kuratoinut Valokuvakeskus Nykyajan Backlight-projektipäällikkö Ulrich Haas-Pursiainen yhdessä Pietarin FotoDepartamentin kuraattori Nadya Sheremetovan kanssa.

Kuva: Oksana Yushkon valokuvasarjasta Kenonzero Dreams.

Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, Tampere
ti-su 10-18

Siirtolaisuus ja nomadi elämäntapa
Kuva: Simone Donati,  Febbraio.30.10.2011 asti

TR1 Taidehallin näyttelyssä 14 taiteilijaa 10 maasta avaa näkökulmia globaaliin liikkumiseen ja tuotantoon, sekä pakolaisuuteen, maahanmuuttoon ja vapaaehtoiseen nomadismiin.

Kokonaisuuden on kuratoinut Ulrich Haas-Pursiainen.

Backlight -näyttelyn aikana TR1 Taidehallissa järjestetään keskustelutilaisuuksia lauantaisin klo 14-16.

Kuva: Simone Donati, Febbraio.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17 la-su 11-18
Yhteislippu TR1 ja Rupriikki 5 €, opiskelijat 1 €
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy

Siirtolaisuus ja integraatio Ruhrin alueella
Kuva: Tania Reinicke4.10.2011 asti

Taidekeskus Mältinrannan näyttely esittelee Ruhrin alueen maahanmuuttoa ja integraatiota 1980-luvulta nykypäivään kahdeksan valokuvataiteilijan silmin.

Kuraattorina on toiminut Peter Liedtke.

Taidekeskus Mältinranta
Kuninkaankatu 2, Tampere
ma-to klo 12-18, pe-su klo 12-16

Päänäyttelyiden lisäksi festivaalin loppupuolella avautuu vielä näyttely Galleria Rajatilassa (29.10.-20.11.2011).

Näyttelytoimintaa täydentävä Backlight Symposium koostuu seminaareista, luennoista, keskustelutilaisuuksista, työpajoista, portfoliokatselmuksista ja taiteilijatapaamisista.


Natur Erleben im Revier
9.10. 2011 asti

Tampere - Essen (Saksa) -ystävyyskaupunkisuhteiden 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Tampereen kameraseura järjestää Borbecker Fotofreunde -seuran valokuville näyttelyn.

Pääkirjasto Metso
Pirkankatu 2, Tampere
ma-pe 10-20, la 10-16


Kimmo Metsäranta Sense of Space
Kuva: Kimmo Metsäranta.18.9.2011 asti

Kimmo Metsarannan (s. 1978) Sense of Space on tilaa ja tilan tunnetta käsittelevä sarja, jonka kuvat viittaavat itsensä ulkopuolelle, hetkellisiin ja määrittelemättömiin paikkoihin ja tapahtumiin.

Sarja on ehdolla Fotofinlandia -palkintoon 2011.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen Keskustoimikunta ja Finnfoto ry.

Galleria Rajatila
Hämeenpuistotie 10, Tampere
ti-pe 13-18, la-su 12-16


Tähdet tuikkivat! 1950–70 -lukujen iskelmätähtiä Alvar Kolasen kuvaamina sekä ajan vintage‐pukuja
Kuva: Alvar Kolanen.30.7.2011 asti

Esillä on Alvar Kolasen valokuvia suomalaisen iskelmätaivaan tähdistä ja tähdenlennoista, muotikuvia sekä alkuperäisiä vintage‐asuja ja ajan esineistöä 1950-70 -luvuilta.

Näyttelyn järjestävät Tampereen taidemuseo ja Valokuvakeskus Nykyaika.

Alvar Kolasen valokuvia on aiemmin nähty Laterna Magicassa Helsingissä (2010) ja Kotkan valokuvakeskuksessa (2011).

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18
Yhteislippu TR1 ja Rupriikki 5 €, opiskelijat 1 €
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy


Leena Saraste: Kasvoja ja Pistoja
3.4.2011 asti

Tampereen TR1 Taidehallin parvella on esillä Leena Sarasteen teoksia kolmelta vuosikymmeneltä: 1960-luvun kansikuvakasvoja, 1980-luvulta Palestiina-kuvia: Beirut – jäähyväiset elokuussa sekä 2000-luvulta Hippolyte-gallerian 30-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon valmistunut Pistoja, henkilökohtaista ja historiallista, valokuvauksen ja ompelun vuoropuhelu.

Valokuvaaja, filosofian tohtori Leena Saraste monialainen vaikuttaja valokuvauksen kentällä. Hän on toiminut taiteilijana, tutkijana, kuvajournalistina, opettajana ja taiteellisen tutkimuksen kehittäjänä. Valokuvataiteen valtionpalkinnon hän on saanut kaksi kertaa: 1981 ja 2004.

Leena Saraste luennoi TR1 Taidehallissa 16.3. klo 17. Sunnuntaina 3.4. hän esittelee näyttelynsä klo 15.00.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18
Yhteislippu TR1 ja Rupriikki 5 €, opiskelijat 1 €
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy


Petteri Löppönen: Faces of Paris
27.3.2011 asti

Tampereella vietetään 5.-20.3. Frankofonia viikkoja.

Frankofonian yhteydessä pääkirjastossa nähdään Petteri Löppösen perinteistä katukuvausta edustava valokuvanäyttely Faces of Paris. Näyttelyn kuvat ovat mustavalkoisia ja ne on otettu keväällä 2010.

Frankofonian yhteydessä pääkirjastossa nähdään Petteri Löppösen suurkaupungin monikulttuurista elämää esittelevä valokuvanäyttely Faces of Paris. Näyttelyn kuvat ovat mustavalkoisia ja ne noudattavat perinteisen katukuvauksen tyyliä. Kuvasto on peräisin vuodelta 2010.

Tampereen kaupunginkirjasto, Pääkirjasto Metso
Pirkankatu 2, Tampere
ma-pe 10-20, la 10-16


Päivi Koskinen: Monday
Maanantai - uusi viikko täynnä mahdollisuuksia vai paluu Kuva: Päivi Koskinen.puuduttavaan arkeen?
27.3.2011 asti

Päivi Koskisen Monday -näyttely käsittelee ihmisten rutiininomaista käyttäytymistä ja ahdistusta yhteiskunnan määrittelemien toimintamallien puristuksessa.

Päivi Koskinen (s. 1977) asuu ja työskentelee Helsingissä ja Barcelonassa.

Galleria Rajatila
Hämeenpuisto 10, Tampere
ti-pe 13-18, la-su 12-16


Iikka Tolonen: The End
Kuva: Ilkka Tolonen.27.2.2011 asti

Teossarjassa The End Iikka Tolonen prosessoi isänsä kuolemaa ja kokoaa palasia uuteen järjestykseen. Tolosen isä menehtyi syöpään vuonna 2009. Saattohoito kesti kolme vuorokautta. Vaikka kuolema ei tullut yllätyksenä, on siitä toipuminen odotettua raskaampi prosessi. Isän kuolema on merkinnyt Iikka Tolosen elämässä väistämättömästi erään aikakauden loppua. Ja seuraavan alkua.

Näyttelyn järjestää Valokuvakeskus Nykyaika ry.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18
Yhteislippu TR1 ja Rupriikki 5 €, opiskelijat 1 €
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy

Maailman ihanin tyttö
27.2.2011 asti

Nina Laurin, Miina Savolainen, 2006.

Maailman ihanin tyttö on voimautumisen ajatukseen perustuva terapeuttinen valokuvaprojekti, jonka Miina Savolainen on toteuttanut yhteistyössä lastenkodissa kasvaneiden tyttöjen kanssa. Projekti on jatkunut vuodesta 1998.

Näyttelyyn liittyy laaja, avoin yleisöohjelma, johon sisältyy sekä hoidollisten, pedagogisten ja kulttuurialojen ammattilaisille, että näyttely-yleisölle suunnattuja, luentoja ja näyttelyopastuksia, joiden näkökulma on voimauttavan valokuvan menetelmän soveltamisessa omaan perheeseen ja identiteettityöhön.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18
Yhteislippu TR1 ja Rupriikki 5 €, opiskelijat 1 €
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy


Marko Vuorinen, Sleepers: New York City
Kuva: Marko Vuorinen.13.1.2011 asti

Sleepers: New York City on Marko Vuorisen dokumentaarinen valokuvaprojekti, joka kertoo newyorkilaisten tavoista nukkua julkisella paikalla. Kuvissa nähdään nelisenkymmentä tavallista newyorkilaista, jotka käyttävät julkista tilaa makuuhuoneen joko väliaikaisesti tai pysyvämmin. Kuvat on otettu parin viime vuoden aikana.

Galleria Ronga
Rongankatu 1 C 9, Tampere
klo 12-18

Turussa

Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä: Hyvää päivää herra Holbein!
18.12.2011 asti

Pekka Elomaa on ohjannut kehitysvammaisten valokuvatyöpajoja Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:ssä jo kymmenen vuoden ajan. Tuoreimman yhteistyöprojektin tulokset ovatnyt nähtävillä valokuvakeskus Perin galleriassa. Esillä on muotokuvia, joissa kehitysvammaiset astuvat esiin juuri sellaisina kuin ovat. Näyttelyn innoittajana on ollut renessanssimaalari Hans Holbein nuoremman (1497/98-1543) muotokuvat.

Esillä olevat 20 muotokuvaa ovat syntyneet kahden vuoden pituisen yhteisöllisen prosessin tuloksena. Omakuvalliseen työpajaan osallistuneet Olli-Pekka Lappinen, Jussi Ratia, Jarmo Tähtinen ja Pekka Valle ovat olleet samanaikaisesti kuvauksen kohteina ja tekijöinä.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Liisa Ihmemaassa
Evan Baden: Alex sarjasta Technically Intimate (2010)18.12.2011 asti

Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmistoon kuuluva Liisa ihmemaassa -näyttely tarjoaa katsauksen kansainväliseen nykyvalokuvataiteeseen. Mukana on teoksia 31 taiteilijalta.

Väljästi Lewis Carrollin kirjaan Alice in Wonderland (1865) liittyvä näyttely nostaa esiin nykyvalokuvataiteesta löytyvän rajankäynnin arjen ja fantasian välillä.

Näyttelyn taiteilijat ovat: Claudia Angelmaier (Saksa), Evan Baden (Yhdysvallat), Thorsten Brinkmann, (Saksa), Elina Brotherus, Saara Ekström, Melinda Gibson (Iso-Britannia), Atelieri O. Haapala, Hanna Haaslahti, Sasha Huber, Ulla Jokisalo, Marjaana Kella, Anni Leppälä, Susanna Majuri, Jan Mancusca (Slovakia), Christian Marclay (Yhdysvallat), Juhana Moisander, Trish Morrissey (Irlanti), Laurel Nakadate (Iso-Britannia), NapHouse, Zed Nelson (Iso-Britannia), Anneli Nygren, Tuula Närhinen, Alain Paiement (Kanada), Nelli Palomäki, Hyun-doo Park (Korea), Riitta Päiväläinen, Harri Pälviranta, Tuomo Rainio, Sanni Seppo, Iiu Susiraja, Jemima Stehli (Iso-Britannia).

Näyttelyyn liittyy näyttelyjulkaisu, Liisa ihmemaassa -reittiopas,

Näyttelyn kuraattorit ovat taidehistorioitsijat Anna-Kaisa Rastenberger ja Elina Heikka sekä päätoimittaja, kuraattori Sheyi Bankale (UK). Vastuutahona toimii Suomen valokuvataiteen museo.

Kuva yllä: Evan Baden: Alex sarjasta Technically Intimate (2010).

Logomo
Köydenpunojankatu 14, Turku
päivittäin 11-19
12 € / 8 €. Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.


TALLINN – TURKU Sama meri meissä kaikissa
Kristina Õllek, 2011, Follow me18.11.2011 asti

Valokuvauksen toisen vuosikurssin opiskelijat Turun AMK:n Taideakatemiasta ja Estonian Academy of Artsista ovat koonneet teoksistaan yhteisen näyttelyn. Tallinn – Turku, Sama meri meissä kaikissa esittelle valokuvia, videoteoksia ja mediataidetta.

Kuva: Kristina Õllek, 2011, Follow me

Taideakatemian Köysiratagalleria
Linnankatu 56 (sisäänkäynti Varvintorin puolelta), Turku
ma-pe klo 12-17


2000 & 11 Omakuvaa
6.11.2011 asti

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Jarno Terho: Rantaviivalla
30.10.2011 asti

Kuva: Jarno Terho

Naantalilaisen Jarno Terhon (s. 1981) ensimmäisessä näyttelyssä nähdään rantamaisemia Suomesta ja Kreikasta.

Turkukuva-galleria
Tiilentekijänkatu 8, Turku
ma-to 10-17


Vesa Aaltonen: Luokkakuva
9.10.2011 asti

Kuva: Vesa Aaltonen.

Vesa Aaltosen Luokkakuva 2000-11 -näyttely Valokuvakeskus Perissä esittelee 10 turkulaisen nuoren kasvuhistoriaa kuvasarjoina alakoulun ensimmäiseltä luokalta täysikäisyyden kynnykselle. Näyttely on avoinna 9.10. asti.

Luokkakuva-näyttely on osa Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.

Vesa Aaltonen on valmistunut vuonna 1995 valokuvaajaksi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta. Viime vuosina hän on ollut mukana suurissa yhteisöllisissä kuvausprojekteissa.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Noora-Maija Tokee ja Kathrin Aleite-Escudero: The art of being human
Noora-Maija Tokee ja Kathrin Aleite-Escudero: The art of being human29.5.2011 asti

Noora-Maija Tokeen (s.1982) ja Kathrin Aleite-Escuderon (s. 1987) yhteisnäyttely The art of being human muodostuu 21 valokuvakollaasista, joissa tekijät ovat yhdistelleet itselleen tuntemattomien albumikuvia vanhoihin lääkärikirjojen kuviin.

Inspiraation lähteinä kuvaajille ovat toimineet Leonardo da Vincin työpäiväkirjojen anatomiset tutkimukset sekä surrealismi. Ruumiillisuus ja siihen sisältyvät käsitteet kuten eläimellisyys, kuolevaisuus, seksuaalisuus ja sota ovat The art of being human -teossarjan sisällöllinen pohja.

Tokee ja Aleite-Escudero ovat opiskelleet valokuvausta Novia-ammattikorkeakoulussa Uusikaarlepyyssä. The art of being human on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Ulla Jokisalo: Leikin varjo
Kuva: Ulla Jokisalo.29.5.2011 asti

Aboa Vetus & Ars Nova esittelee kevätkauden näyttelyssään laajasti Ulla Jokisalon teoksia vuosilta 2005-2011. Yhtenäinen teoskokonaisuus sisältää valokuvia, käsinkirjonnalla ja paperileikkauksella tehtyjä kollaaseja sekä esineinstallointeja.

Näyttelyn nimi Leikin varjo viittaa todellisuuskäsitykseen, jossa leikillä kaikkine sen ilmenemismuotoineen on tärkeä, aikuisenkin maailmaa hahmottava tehtävänsä. Leikki itsessään on myönteinen, mutta leikkimällä voi myös päästä yhteyteen elämän pimeiden puolten kanssa.

Jokisalo on viime aikoina etsinyt työskentelylleen innoitusta erityisesti 1800-luvun lastenkirjallisuudesta.

Näyttelyn yhteydessä julkistetaan monografia Leikin varjo, joka perustuu Ulla Jokisalon 2000-luvun teoksiin. Kirjan tekstin on kirjoittanut tutkija, kirjailija Anna Kortelainen. (Musta Taide ja Aboa Vetus & Ars Nova, 2011)

Helsingissä asuva Ulla Jokisalo (s. 1955) valmistui Taideteollisesta Korkeakoulusta 1983. Hänet on palkittu useilla taidealan palkinnoilla. Taiteilijaprofessorin virassa Jokisalo toimi vuosina 2004-09. Leikin varjo -näyttelyllä hän juhlistaa 30-vuotista työtään taiteilijana.

Museoon on ilmainen sisäänpääsy Matin päivänä 24.2.

Aboa Vetus & Ars Nova
Itäinen Rantakatu 4-6, Turku
ma-su 11-19
8 €/7 €, lapset 5,5 €


Johanna Hackman: Ilman meitä - utan oss
Kuva: Johanna Hackman3.4.2011 asti

Johanna Hackman on kiertänyt vuodesta 2006 Euroopan ja Yhdysvaltojen suurkaupunkeja kuvaten kodittomia katujen asukkaita. Hackman kertoo kodittomuudesta ja katujen tunnelmista apean runollisesti mustavalkokuvin pyrkien häivyttämään kuvistaan ajan ja paikan tunnun. Kuvaushetkinä ovat olleet päivän ensimmäiset ja viimeiset hetket.

Johanna Hackman (s.1966) on opiskellut valokuvausta Fatamorgana -koulussa Tanskassa 2005. Hän on myös valmistunut sosiologiksi Åbo Akademista vuonna 2000.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


What else was there?
Kuva: Marja Saleva.6.3.2011 asti

What else is there? on Turun Taideakatemian kolmannen vuoden valokuvaopiskelijoiden yhteisnäyttely, joka esittelee valokuva- ja videoteoksia ryhmän lokakuussa 2010 Unkariin tekemältä matkalta.

Näyttelyssä ovat mukana Tatu Gustafsson, Eeva Hannula, Marjo Karttunen, Hertta Kiiski, Maija Kurki, Timo Marila, Hilja Mustonen, Ville Mäkilä, Tiina Palmu, Aura Saarikoski, Marja Saleva, Heini Vanhanen ja Jussi Virkkumaa.

Ensi kesänä näyttely nähdään Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen U-galleriassa Helsingissä.

Kuva yllä: Marja Saleva, ”however I am naturally recommending their music; after all”

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20

Ulvilassa

Visa Vehmanen: Tuulta, hiekkaa ja valokuvia Yyterin sannoilta
Kuva: Visa Vehmanen.22.8.2011 asti

Visa Vehmanen on valokuvannut Yyterin santojen maisemia ja luontoa aktiivisesti vuodesta 2006 lähtien kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Vehmanen haluaa esitellä Yyterin santojen kaunista dyyniluontoa näkökulmista, jotka eivät välttämättä ole tyypilliselle Yyterin kävijälle tuttuja.

Vehmanen on itseoppinut valokuvaaja, joka tekee valokuvaustyötä päätyönsä ohessa. Hän asuu Porissa ja työskentelee matemaattisten aineiden opettajana Ulvilan yhteiskoulussa.

Galleria Kui?
Ulvilan kirjasto
Koulukuja2

Vantaalla

Kuva: Ari Laine.Vantaan Fotokerhon 2011 valokuvanäyttely
28.3.2011 asti

Näyttelyssä on kuvia Fotokerhon 14 eri kuvaajalta.

Kuva: Ari Laine.

Vantaan LUMOn monitoimikeskus
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa

Vaasassa

Martina Uthardt - Löytöretki alkaa
31.12.2011 asti

Kuva: Martina UthardtÄidin ihmetys tyttären kokemista elämyksistä joita saavat aikaan tunteet kuten elämänilo, uteliaisuus, pelko, surumielisyys ja mietteliäisyys.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Hannele Fors: Minun mereni
Kuva: Hannele Fors.27.11.2011 asti

Valokuvaaja Hannele Fors kuvaa meren kulttuurillista merkitykstä ja sen vaikutusta meren rannoilla elävien ihmisten arkipäivään.

Näyttelyn valokuvat on pääosin kuvattu Norjassa Varanginvuonon ympäristössä ja Suomessa Pohjanmaan rannikolla.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Tuija Warén: Kivet pääosassa
Kuva: Tuija War+en9.10.2011 asti

Tuija Warén on valokuvannut Merenkurkun saariston kiviä ja kivikenttiä kahden vuoden ajan.

Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonmaailmanperintökohde ja se liitettiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 2006 geologisin perustein.

Pohjanmaan museo
Luontokeskus Terranova
Museokatu 3, Vaasa
ti, to, pe, la, su klo12–17, ke klo12–20


Kai Fagerström & Heikki Willamo Viimeiset vieraat
Kuva: Kaj Fagerström.16.10.2011 asti

Heikki Willamo ja Kai Fagerström ovat kuvanneet autiotuneisiin taloihin muuttaneita metsäneläimiä. Viimeisten ihmisasukkaiden muisto leijuu vielä haikeana huoneissa ja tavaroissa, vaikka uusien tulokkaiden äänet täyttävät jo tuvat.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17

Taiteiden Yö 20 vuotta - Juhlanäyttely
Kuva: Rita Lukkarinen11.9.2011 asti

Vaasan Taiteiden Yön järjestetään vuonna 2011 jo 20. kerran. Juhlavuoden kunniaksi valokuvagalleria Ibis esittelee tapahtuman historiaa valokuvanäyttelyn muodossa.

Kuva: Rita Lukkarinen.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Saara Ekström: Limbus
31.8.2011 asti
Saara Ekström:Limbus

Näyttely esittelee laajan valikoiman Saara Ekströmin valokuva- ja videoteoksia taiteilijan uusimmasta tuotannosta. Näyttelyn nimi Limbus tarkoittaa välivaihetta, esimerkiksi epämääräistä rajaa kuoleman jälkeen ja ennen syntymää.

Ekströmin teokset haastavat käsityksiämme kauneudesta. Vastakohdat kaunis ja ruma, elävä ja kuollut, tietoinen ja tiedostamaton ovat Ekströmin taiteessa läsnä yhtä aikaa. Ekström laittaa teoksissaan erilaisia prosesseja alulle ja antaa sitten luonnon huolehtia teosten lopullisesta muokkautumisesta mätänemisen, haihtumisen tai kuihtumisen kautta.

Näyttelyyn liittyvä julkaisu sisältää runsaan kuva-aineiston lisäksi kriitikko Timo Valjakan tekemän taiteilijahaastattelun sekä artikkeleita, joista vastaavat näyttelyn kuraattori Leevi Haapala, belgialainen nykytaiteen tutkija Sofie van Loon ja kriitikko Leena Kuumola.

Saara Ekström (s. 1965) on ollut Helsingin juhlaviikkojen taiteilija sekä Ars Fennica - ja Carnegie Art Award -ehdokkaana. Kotimaan lisäksi hänen teoksiaan on nähty näyttelyissä eri puolilla maailmaa.

Limbus-näyttely on tuotettu yhteistyössä Nykytaiteen museo Kiasman kanssa. Kiasmassa näyttely oli esillä alkuvuodesta 2011.

Kuntsin modernin taiteen museo
Sisäsatama, Vaasa
ti-su klo 11-17, to 11-20
6 €/4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi


Jonas Udd: Visual blend
Kuva: Jonas Udd.12.6.2011 asti

Jonas Udd on ammentanut inspiraatiota valokuviinsa elokuvista, musiikkivideoista, internetistä ja muodista. Udd kuvaa mielellään ihmisiä, mutta myös vanhojen ja hylättyjen rakennusten kuvaaminen on lähellä hänen sydäntään.

Visual Blend on vuodesta 2005 kuvanneen Uddin ensimmäinen näyttely.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Novian valokuvataideoppilaat RE:search
24.4.2011 asti

Yrkeshögskolan Novian valmistuvien valokuvaajien lopputyönäyttely RE:search kehottaa havannoimaan, palaamaan aiheeseen uudelleen sekä välittämään viestiä eteenpäin.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Merenkurkun koulun valokuvauksen jatkokurssilaiset - Teini-ikäisen hetki -

Ysiluokkalaiset kertovat elämästään valokuvin.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Ismo Hölttö ja Mikko Savolainen Retrospektiivi
Kuva: Ismö Hölttö ja Mikko Savolainen.27.2.2011 asti

Näyttely esittelee kaksi merkittävää suomalaista kuvadokumentarismin klassikkoa: 60-70-luvun hienoista mustavalkoisista henkilökuvistaan tunnetun Ismo Höltön (s. 1940) ja yhteiskuntakriittisen dokumentarismin uranuurtajiin lukeutuvan Mikko Savolaisen (s. 1933).

Höltön ja Savolaisen retrospektiivisen näyttelyn taustalla on heidän varhainen yhteistyönsä, jonka tuloksena syntyi kolme yhteiskuntakriittistä valokuvakirjaa: Suomea tämäkin (1970), Raportti Suomen mustalaisista (1972) ja Vanhuksia (1981).

Näyttely järjestetään yhteistyössä Vaasan taidehallin kanssa ja se kattaa taidehallin ja valokuvagalleria Ibiksen tilat.

Vaasan taidehalli & Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Ola Kolehmainen, A Building is Not a Bulilding
Ola Kolehmainen: A Building is not a Building6.2.2011 asti

Berliinissä asuva Ola Kolehmainen on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä valokuvataiteilijoitamme. Hän kuvaa arkkitehtuuria, mutta ei kuitenkaan rakennuksia dokumentoiden. Sen sijaan kuvauskohteena on arkkitehtuurista löytyvät pintarakenteet ja yksityiskohdat.

Suomessa näyttely on aiemmin ollut esillä Helsingissä Nykytaiteen museo Kiasmassa. Lisäksi se on nähty Tanskassa (The National Museum of Photography) ja Iso-Britanniassa (New Art Gallery Walsall).

Kuntsin modernin taiteen museo
Sisäsatama, Vaasa
ti-su klo 11-17, to 11-20
6 €/4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi


Timo Lehtonen: Sielun silmin
Kuva: Timo Lehtonen.30.1.2011 asti

Timo Lehtonen kurkottaa Sielun silmin -valokuvanäyttelyllään mekastavan mielemme taakse.

Valokuvagalleria IBIS
Senaatinkatu 1 / Kaupungintalo, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Jäävuorien ja nelisormimangustien parissa
Kuva: Bo Göran Lillandt30.1.2011

Näyttelyssä on esillä luontovalokuvaajan ammattitutkintoa Kemiössä suorittavien opiskelijoiden ottamia valokuvia.

Vaasa Willife -luontoelokuvafestivaalien näyttelyitä:

Leena Holmström - Lassi Kalleinen: Poeettinen pikseli - Poetis piksel - Poetic pixel Kuva: Lassi KalleinenDigitaalisia valokuvamaalauksia
31.1.2011 asti

Näyttelyn kuvat ovat ovat yhdistelmäkuvia, vieläpä niin, että yksittäisten yhdistettyjen kuvien takana on HDR-prosessi.

Vuoden luontokuvat 2010
31.1.2011 asti

Kuva: Pekka TuuriVuoden Luontokuva 2010 -kilpailuun osallistui lähes 1100 kuvaajaa yli 9600 kuvalla.

Vuoden 2010 Luontokuvaksi valittiin espoolaisen Pekka Tuurin kasvikuva Kohti valoa. Ensimmäisen kerran Vuoden Luontokuva -kilpailun 30-vuotisessa historiassa voiton vei veden pinnan alta otettu kuva. Pekka Tuuri aloitti luontokuvauksen kouluvuosinaan 1970-luvulla, sukeltaen hän on kuvannut vuodesta 1991.

Läpi Suomen kiertävässä näyttelyssä on esillä yhteensä 40 Vuoden Luontokuva 2010 -kilpailussa menestynyttä kuvaa: sarjavoittajat, toisen palkinnon saavuttaneet ja kunniamaininnalla palkitut.

Pohjanmaan museo
Luontokeskus Terranova
Museokatu 3, Vaasa
ti, to, pe, la, su klo12–17, ke klo12–20

Valkeakoskella

Kameraseura -74 Valkeakoski ry:n vuosinäyttely
Kuva: Marianne Saari30.1.2011 asti

Valkeakosken Kameraseuran jäsenet esittelevät vuoden parhaita otoksiaan Myllysaaren museon Arkkisalissa.

Myllysaaren museo
Kanavanranta 3, Valkeakoski
ti, to-pe, su klo 12-16, ke klo 12-18

Ylöjärvellä

Veijo Rio: Lumoava maisema
4.3.2011 asti

Veijo Rion mielestä jokaisessa vuodenajassa asuu lumous. Hän ikuistanut kullekin vuodenajalle ominaisia hetkiä jo kahden vuosikymmenen ajan eri puolilla Suomea.

Kurun kirjasto
Myllyhaantie 8-10 A 3, Siivikkala


 


Hae Google:sta

Uutiset