Kuvajournalistinen "case"

[jorepuusa]

Luulen, että omaa osaamisaluettani pitää vieläkin selventää, että jatkossa asioista on kaikkien helpompi keskustella.
Tässä "case" jonka ammattilainen voi kohdata jo huomenna.

Lähdetään urheilusta:
Illalla on yleisurheilukilpailut ja tietty kuulantyöntäjä on vammansa takia tilanteessa, jossa hänen suorituksensa voi häiriintyä. Vamma on työntökäden sormissa.

Kuvaaja pyrkii kuvauspaikalle ajoissa ja tapaa ensin jutun kirjoittavan toimittajan, joka briiffaa lisää. Työntäjän käden etusrmi on murtunut, mutta hän koettaa osallistua ja saada hyvän tuloksen.

Kuvaaja siirtyy työntöpaikalle kuvaajaliivien ja akreditoinnin avulla.
Hän tutkii valon suunnan ja tarkistaa vielä mitenpäin työntäjän suoritus aukeaa, jotta saisi kasvot näkyviin, eikä työntökäsi olisi edessä.

Ensin kuvaaja odottaa työntäjää ja hakee sitten kuvaa miehen kasvoista ja kädestä yhdessä pyrkien näyttämään ongelman kohteen, esim työntäjän irvistyksen tämän kietoessa teippiä tms käteensä.
Kuvaaja hakee lähikuvan teipatustä kämmenestä mieluiten kuulan kanssa ja negatiivista ja surullista tunnelmaa työntäjän roikottaessa päätään.

Sitten siirrytään suoritukseen. Kuvaaja menee sektorille ja liikuu siten että 300 / 2,8 täytää työntäjällä koko ruudun siten,- että kasvot, kuula ja käsi näkyvät kun kuula lähtee.
Kuvaaja tarkistaa taustan, etteivät esim. telineessään olevat keihäät kasva kuvattavan päästä. Sitten katsotaan kennon herkkyys. Koska kuulantyönnön suoritus on nopein urheilussa, kuvaaja hakee riittävän herkkyden, jotta saa esim. 8000 osasekunnin suljinajaksi, aukko määräytyy tämän mukaan ja on varmaankin lähellä 2,8:aa .

Kuvaaja hakee laukaisukohtaa muiden työntäjien liikkeestä, eli milloin kamera laukaistaan siten että kuula on kuvassa, vaikkapa lähdössä kädestä ja magnesium pöllähtää.

Joka kerran kun ao työntäjä tekee suorituksen, kuvaaja hakee yhtä tiettyä ruutua. Optiikka skarpataan valmiiksi manuaalisti ja teipataan kiinni, jottei skarppaus siirry vahingossa. Jokaisesta työnnöstä syntyy yksi ruutu, kun niitä on kasassa kuusi, niissä lähes jokaisessa näkyy haluttu asia ja sitten toimituksessa editoidaan esiin se frame jossa asento ja ilme on paras.

Kuvatessaan katsotaan työntäjää myös ns. penkillä eli odottamassa vuoroaan. Voidaan pitää 600-800 millistä yksijalalla olkapäätä vasten ja seurata sillä työntäjää sektorilta penkille saakka ja odottaa esim tuskan ilmettä työnnön jälkeen.

Kun kilpailu on ohi,- kuvaaja liikkuu työntäjän mukana pienen zoomin kanssa ja odottaa ilmeitä ja eleitä ja jos toimittaja haastattelee, hakee lisää aineistoa varmuuden vuoksi.

Lopuksi kuvaaja menee toimitukseen ja kuvatoimittajan kanssa valitsee noin 10-20 framesta ne, jotka sopivat jutun kärkeen. Odotetaan toimittajan ratkaisua otsikoksi ja kun se tulee, muutetaan kuvavalintaa tarvittaessa, yleensä tätä ei tarvtse tehdä, koska kuvaaja ja toimittaja ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa ja jutun kärkihän ammattitoimittajalla itää jo tapahtuman aikana..

--------------
Voitte ehdottaa mistä tilanteista haluatte kuulla, voin kertoa ao journalistisen prosessin,- jos se tuntuu yleisesti kiinnostavalta.
jp

[PeteM]

Tämä oli kyllä ihan mielenkiintoista luettavaa. Kun näkee lehdessä kuvan urheilijasta, niin tällaiselta pohjalta on mukava hieman pohdiskella kuinka tilanne on kentältä lehteen saakka matkannut.

[teemupii]

Tämän jutun voisi siirtää siihen threadiin, jossa puhuttiin lehden toimittajista, joille annetaan digipokkari käteen kuvia varten.

[kaptah]

Poistettu

[adapteri]

Tuossa oli mielenkiintoisena yksityiskohtana tuo sormivamma. Entäs jos sitä ei olisi? Miksi jokaisessa kisassa pitää kuvata samat urheilijat ja samanlaiset suoritukset, esim aitajuoksu?

Kun pääministeri puhuu tai antaa lausunnon, hänestä otetaan kymmeniä kuvia. Miksi? Eikö jokaisella lehdellä ole jo pääministerin kuvaa? Minusta on "kuvajournalismin" köyhyyttä, kun joka kerran pitää kuvata sama naama. Sehän on sitä, mikä ennen oli turhaa filmin polttamista.

Jos kyseessä on sellainen tilanne, että halutaankin esim urheilukisassa olla paikalla, jos sattuu jotain erikoista, niin miten siihen voi valmistautua? Jos seiväshyppääjällä katkeaa seiväs, miten sitä kuvaa voi "tulla hakemaan"? Monissa tilanteissa on paljon "sattumakuvia", joissa on mielenkiintoa. Niitä ei voi aina hakea.

Tyypillisiä esimerkkejä siitä, miten tilannetta ei voi ennakoida, ovat valtiovierailut mallia Kekkonen. Miten mielenkiintoista olisikaan nähdä niitä kuvia, mitä ikinä lehdissä ei julkaistu.

[jorepuusa]

Tuossa oli mielenkiintoisena yksityiskohtana tuo sormivamma. Entäs jos sitä ei olisi? Miksi jokaisessa kisassa pitää kuvata samat urheilijat ja samanlaiset suoritukset, esim aitajuoksu?

Sormivamma oli keksitty esimerkkitapaus. Mutta noin asiat menevät oli vamma missä tahansa tms.
Samat urheilijat kuvataan, jotta kuvan tilaava asiakas on tyytyväinen.
Asiakas tilaa aina samat urheilijat juoksemassa, koska yleisö haluaa nähdä aina samat juoksijat. Jos ei näe tulee kovaa palautetta.
Lehtien lukijat määrittävät paljolti lehtien visuaalisen linjan.
Aitajuoksulle on ominaista aidan ylitys, jonka voi kuvata sadoista eri tasoista ja kulmista. Asiakas haluaa 110 metrin aidoista nimenomaan aidan ylityskuvan, jolloin lehtikuvaaja sen kuvaa parhaalla ja innovatiivisella tavallaan.

Kun pääministeri puhuu tai antaa lausunnon, hänestä otetaan kymmeniä kuvia. Miksi? Eikö jokaisella lehdellä ole jo pääministerin kuvaa? Minusta on "kuvajournalismin" köyhyyttä, kun joka kerran pitää kuvata sama naama. Sehän on sitä, mikä ennen oli turhaa filmin polttamista.

On, lehdillä on satoja pääministerin kuvia, mutta he haluavat senkin kuvan, jossa pääministeri puhuu juuri tänään, samassa puvussa jossa hän puhuu illalla TV:n uutisissa. Koska he haluavat, heille toimitetaan sellainen. Jos asiakkaalle tarjotaan ns. aihekuvaa, asiakas loukkaantuu. Siksi naamat, Suomessa verifioidaan toimittajan paikallaolo aiheesta otetulla lehtikuvalla.
[/quote]

Jos kyseessä on sellainen tilanne, että halutaankin esim urheilukisassa olla paikalla, jos sattuu jotain erikoista, niin miten siihen voi valmistautua? Jos seiväshyppääjällä katkeaa seiväs, miten sitä kuvaa voi "tulla hakemaan"? Monissa tilanteissa on paljon "sattumakuvia", joissa on mielenkiintoa. Niitä ei voi aina hakea.

Usein kentällä on monta kuvaajaa joilla on eri tehtävät. Kuvia ostetaan, jos ei itse saada. Kuvatoimisto on sitä varten, että se toimittaa tavalla tai toisella kuvan siitä, että seiväs katkesi, yleensä siinä onnistuen. Joitain kuvia haetaan määrätietoisesti, jotkut kuvaajat ovat valmiina seipään katkeamista tms yllättävää varten. Kaikkeen ei ehdi. En muista kuitenkaan, että olisi koskaan ollut kotimaan uutista tms, josta ei olisi löytynyt mitään kuvaa.

Tyypillisiä esimerkkejä siitä, miten tilannetta ei voi ennakoida, ovat valtiovierailut mallia Kekkonen. Miten mielenkiintoista olisikaan nähdä niitä kuvia, mitä ikinä lehdissä ei julkaistu.

Kekkosen valtiovierailuissa nimenomaan kaikki ennakoitiin, Kekkonen osasi liikuttaa mediaa. Ei hän temppuillut, ellei ainakin yksi lehtikuvaaja ollut valmiina ottamaan kuvan. Siinä mielessä mainitsemiltasi valtiovierailuilta on kaikki johdon haluamat kuvat julkaistu ja ne, joita johto ei halunnut, niitä ei koskaan kuvattukaan.
Media on paitsiossa kun isot pojat pitävät hauskaa.

[adapteri]

... Kaikkeen ei ehdi. En muista kuitenkaan, että olisi koskaan ollut kotimaan uutista tms, josta ei olisi löytynyt mitään kuvaa.

...
Kekkosen valtiovierailuissa nimenomaan kaikki ennakoitiin, Kekkonen osasi liikuttaa mediaa. Ei hän temppuillut, ellei ainakin yksi lehtikuvaaja ollut valmiina ottamaan kuvan. Siinä mielessä mainitsemiltasi valtiovierailuilta on kaikki johdon haluamat kuvat julkaistu ja ne, joita johto ei halunnut, niitä ei koskaan kuvattukaan.
Media on paitsiossa kun isot pojat pitävät hauskaa.

Minun piti ihan tarkistaa hesarista, oliko joka uutisessa kuva. Minusta lähes puolet uutisista oli ilman kuvia. Tietysti osa niistä jää pieniksi juuri kuvien puuttumisen vuoksi. Urheilusivullakin pari "isoa" uutista oli ilman kuvaa. Isoa siinä mielessä, että niissä oli tekstiä saman verran kuin niissä, mistä kuvan kanssa oli tullut vielä isompi. Kuvan koko korreloi lehden linjaan uutisen tärkeydestä, ehkä jopa enemmän kuin tekstin määrä. Yhdessä isoimmista uutisista näytti olevan vain niitä vanhoja "kuvituskuvia" arkistosta, nekin vain pienenä kuvaparina.

Kekkosen aikaan otettiin niitäkin kuvia, joita "johto" ei halunnut. Eihän siitä taida olla kuin pari vuotta aikaa, kun julkaistiin se yksi ennennäkemätön kuva Kekkosen Islannin kalamatkasta. Pari vuotta sitä ennen oli jossain lehdessä kuva kulissien takaa, kun Kekkonen kaatui jonkun adjutanttinsa syliin ulkomaisen vieraan edessä. Oli se ulkomainenkin humalassa.... Lehdillä oli hyvä itsesensuuri. Jos niitä kuvia olisi julkaistu, ei olisi sen lehden toimittajilla ollut enää mitään asiaa seuraaviin kesteihin. Se ei kai kuitenkaan estänyt niitä kuvia ottamasta.

Onkohan kellään kuvia Ahtisaaresta liukkaissa nahkapohjakengissä?

[teemupii]

Millonkohan ensimmäinen valokuvaaja tajuaa itse käydä sahan kanssa myötävaikuttamassa seipään katkeamiseen, niin ei tarvitsisi koko iltaa kameran kanssa kytätä millon tapahtuu :)

[Autiokari]

Tämä "case" on kyllä jostain toisesta maailmasta.

Kuvaaja siirtyy työntöpaikalle

Kuvaaja menee sektorille

Noinkohan ne siellä parveilevat.

Sitten katsotaan kennon herkkyys. Koska kuulantyönnön suoritus on nopein urheilussa, kuvaaja hakee riittävän herkkyden, jotta saa esim. 8000 osasekunnin suljinajaksi, aukko määräytyy tämän mukaan ja on varmaankin lähellä 2,8:aa .

Herkkyys pidetään kohinan takia perusasetuksella aina kun se vain on mahdollista, vain aivan äärimmäisissä tilanteissa sitä ammattilainen nostaa. Kuulantyönnössä ei tarvita lähellekään 1/8000 aikoja.

Joka kerran kun ao työntäjä tekee suorituksen, kuvaaja hakee yhtä tiettyä ruutua.

Kyllä se niin vaan on että urheilutilaisuuksissa sarjatuli naukuu, yksinomaan.

Optiikka skarpataan valmiiksi manuaalisti ja teipataan kiinni, jottei skarppaus siirry vahingossa.

Jaaha, että 300mm:n tarkennus aukolla 2.8 pannaan teipillä kiinni. Meinaat että in-focus olisi sitten joko kuvaajan nenaänpäässä tai, sen sijaan, silmäkuopassa, haetaanko tässä jotain erityistä kuvauksellsita tehokeinoa?

En ole ikinä nähnyt focusta teipattavan *missään* linssissä kenenkään toimesta. Sen olen kerran ollut todistamassa että zoomi oli teipattu kun se oli niin väljä että holahti sisään / ulos riippuen siitä kuvattiinko ylös vai alaspäin.

Jokaisesta työnnöstä syntyy yksi ruutu

Tiedän että sinä haluat/yrität loihtia/ylläpitää maagista sädekehää sen kuuluisan Decidive Moment:in yllä mutta tapahtumarikkaassa tilanteessa siitä tulee lähes aina Deceased Moment, siksi tarvitaan sarjatulta. Ja siksi ko tilanteita kuvaavat ovat aina olleet vaatimassa yhä nopeampia moottoriperiä ja multisalamoita ...ei niitä ole olemassa passi- potretti- tai maisemakuvaajia varten.

Timo Autiokari

[luola]

Kekkosen valtiovierailuissa nimenomaan kaikki ennakoitiin, Kekkonen osasi liikuttaa mediaa. Ei hän temppuillut, ellei ainakin yksi lehtikuvaaja ollut valmiina ottamaan kuvan. Siinä mielessä mainitsemiltasi valtiovierailuilta on kaikki johdon haluamat kuvat julkaistu ja ne, joita johto ei halunnut, niitä ei koskaan kuvattukaan.
Media on paitsiossa kun isot pojat pitävät hauskaa.

Asiat syvenee, kun niihin saa ristiviitteitä. Tuo toi mieleen mainiosti eilisen(?) Tv-ohjelman, jota seurasin vain puolella korvalla ja neljännessilmällä, mutta siinä aiheena oli Putinin ym mediapeli, ja miten esim Jeltsin aikoinaan ei niin osannut soitella mediaa tarkoin, Putinin taas keskittyessä tilanteisiin, missä hän tuntee olevansa vahvoilla. Siis esim ei kansan joukossa liikkumiseen...

[jorepuusa]

... Kaikkeen ei ehdi. En muista kuitenkaan, että olisi koskaan ollut kotimaan uutista tms, josta ei olisi löytynyt mitään kuvaa.
-------
Minun piti ihan tarkistaa hesarista, oliko joka uutisessa kuva. Minusta lähes puolet uutisista oli ilman kuvia.

Hyvä adapteri:
se että en muista, että koskaan olisi ollut uutistapahtumaa johon ei olisi löydetty kuvaa loppujen lopuksi, --se ei tarkoita sitä, että jokaisessa uutisessa Hesarissa ei ole kuvaa mukana.

Koetan selittää asian oikein selkeästi.
Kyse on siitä, että yleensä kaikista tapahtumista kuva löytyy ja jos joku sen haluaa, se voidaan hänelle toimittaa. Tietenkään kaikissa lehdessä olevassa jutussa ei ole kuvaa.

Tarkoitin tässä uutiskuvan saatavuutta, siis sitä onko sitä yleensä olemassa, jos joku sen haluaisi ostaa. Miltei aina se kuva löytyy joltain ammattilaiselta, mutta joskus myös ihan sattumalta kuvan ottaneelta amatööriltä.

Aina ei voi olla siinä missä tapahtuu. Kun Ahvenistolla putosi kopteri yleisön joukkoon ainakin 20 vuotta sitten, olin radan toisella laidalla syömässä muutaman nakin nälkääni ja olin lähtenyt juuri siitä mihin kopteri putosi. Sain siis vasta kymmenkunta minuuttia vanhaa kuvaa itse aktionin sijaan.
On myös tilanteita, joihin kuvaaja joutuu ensimmäisen kerran ja lamautuu, itse olen sitä mieltä, että vain tavattoman pieni määrä väestöstä pystyy toimimaan ( pelastamaan tai kuvaamaan tai... ) kun jotain nopeata ja järkyttävää tapahtuu.

( ..ja tietenkin..., ensin pelastetaan ja sitten kuvataan, mutta jos joku muu jo pelastaa, silloin kuvataan)

[jorepuusa]

mutta tapahtumarikkaassa tilanteessa siitä tulee lähes aina Deceased Moment, siksi tarvitaan sarjatulta.
Timo Autiokari

Kun en tunne sinua ja kerrot tietäviä käsityksiä lehtikuvauksesta, olisi kiva tietää missä olet toiminut kuvaajana.

Minä olen toiminut Lehtikuvan, Pressfoton, AP:n, UPI:n ja Black Starin kuvaajana. Olen kuvannut mm. kahdet kesäolympialaiset ja yhdet talviolympialaiset IOPP:ssä ja lisäksi satoja urheilukilpailuja Euroopassa.
Toimin ja kollegani toimivat kuvaamallani tavalla.
Siksi olisi hauska tietää mistä kokemuksesta syntyvät eriävät mielipiteesi "caseni" suhteen.
Ihan mielenkiinnosta, no hard feelings.
Olisi mukavaa myös nähdä esimerkkejä toisella tavalla tuotetusta urheilukuvastasi.

[jorepuusa]

Tiedän että sinä haluat/yrität loihtia/ylläpitää maagista sädekehää sen kuuluisan Decidive Moment:in yllä
Timo Autiokari

Decisive, (ei decidive) moment on termi, joka liittyy eniten CartierBressonin töihin.
Ratkaisevan hetken oivaltaminen on paljon muutakin kuin reagointinopeuden symboli. Siihen liittyy usein metaforan sijoitaminen kuvaan, hetken oivalluksesta.
Urheilukuvauksen kanssa "Decisive Momentilla" ei ole mitään tekemistä.

Tässä esim yksi lause: Decisive Moments - Henri Cartier-Bresson
... photography. This was indeed a decisive moment for photography, as he was to become the most famous photographer of the twentieth century. ...

[adapteri]

se että en muista, että koskaan olisi ollut uutistapahtumaa johon ei olisi löydetty kuvaa loppujen lopuksi, --se ei tarkoita sitä, että jokaisessa uutisessa Hesarissa ei ole kuvaa mukana.

Koetan selittää asian oikein selkeästi.
Kyse on siitä, että yleensä kaikista tapahtumista kuva löytyy ja jos joku sen haluaa, se voidaan hänelle toimittaa. Tietenkään kaikissa lehdessä olevassa jutussa ei ole kuvaa.

Tarkoitin tässä uutiskuvan saatavuutta, siis sitä onko sitä yleensä olemassa, jos joku sen haluaisi ostaa. Miltei aina se kuva löytyy joltain ammattilaiselta, mutta joskus myös ihan sattumalta kuvan ottaneelta amatööriltä.

Tässä alkaa taas olla kyse semantiikasta: onko asia, josta ei ole kuvaa, uutinen vai ei? Kyllähän uutisen yhteyteen voidaan panna vanha arkistokuva. Lehti on kuitenkin täynnä uutisia, joista ei ole kuvaa. Esimerkki: henkilö putooa parvekkeelta. Minusta Iltiksen tapa käydä ottamassa samanlaisesta kerrostalosta kuva, ja kirjoittaa viereen "tämä talo ei liity tapahtumaan", ei tee kuvasta uutiskuvaa. Kun onnettomuusuutisessa on kuva onnettomuuspaikalle tuoduista kynttilöistä, minusta se ei ole kuva samasta uutisesta (onnettomuudesta), se on kuva siitä, miten ihmiset ovat reagoineet onnettomuuteen. Urheilussakin tapahtuu paljon, sinun esittämäsi esimerkki siitä, että "haetaan tietty kuva", sopii vain pieneen osaan urheilu- ja uutiskuvausta. Enemmänkin tuollaiset "tilaustyöt" sopivat ennakolta suunniteltuihin uutisiin, artikkelimaisiin pidempiin juttuihinkin.

Minusta valokuvaaminen on enemmän, kuin sinun esittämäsi esimerkit. Minusta "sattumakuvauksella" on iso osuus elävässä uutisten kuvituksessa. Minä en ole valokuvaaja, vielä vähemmän ammattilainen tai lehtikuvaaja. Olen kuitenkin joskus nähnyt ja kuullut ammattimaisienkin valokuvaajien tekevän työtään. Heillä on "vasen silmä auki sitä varten, että näkevät, mitä sieltä tulee" (lainaus Puusalta jostain kauan sitten). Sitten he hyödyntävät tilanteen. Ameriikkalaisessa sotilasslangissa kyse olisi Target Of Opportunity. Kyky toimia sellaisessa tilanteessa on minusta yksi ammattimaisen lehtikuvaajan ominaisuuksia. Ja silloin usein sarjakuvaus pelastaa paljon....

[tareone]

mutta tapahtumarikkaassa tilanteessa siitä tulee lähes aina Deceased Moment, siksi tarvitaan sarjatulta.
Timo Autiokari

Kun en tunne sinua ja kerrot tietäviä käsityksiä lehtikuvauksesta, olisi kiva tietää missä olet toiminut kuvaajana.

Ei ehkä missään, mutta sehän ei estä tietämästä kaikkea kaikesta ;)

[Autiokari]

Kun en tunne sinua ja kerrot tietäviä käsityksiä lehtikuvauksesta, olisi kiva tietää missä olet toiminut kuvaajana.

en ole toiminut lehtikuvaajana missään mutta ei se millään muotoa nollaa havaintokykyäni. Taannoin ystäväpiirissäni oli useampikin oikea valokuvaaja.

Valokuvaus ei aina ole sitä äärimmäisen taiteellista, tunteellista, syvällistä, kiehtovaa, romattista, näkemyksellistä, kokemuksellista yms jne etc unelmatouhua mistä sinä aina paasaat. Nopeat tilannekuvaukset ovat lähes pelkästään raakaa teknikkkaa.

Timo Autiokari

[4x5]

Valokuvaus ei aina ole sitä äärimmäisen taiteellista, tunteellista, syvällistä, kiehtovaa, romattista, näkemyksellistä, kokemuksellista yms jne etc unelmatouhua mistä sinä aina paasaat.

Kovin erilainen käsitys on meille syntynyt aivan samoista teksteistä. Minun mielestäni Jore on nimenomaan kertonut kuvaustapahtuman tavoitteista,etukäteissuunnittelusta valmistautumisesta ja toteutuksesta. Suunnitelmallista toimintaa, joka edesauttaa onnistunutta lopputulosta.
Oikeastaan ei minulle jäänyt mieleen mitään noista "mukavista" asioista joita listassasi esität.

Nopeat tilannekuvaukset ovat lähes pelkästään raakaa teknikkkaa.

Tuolla perusteellahan jokaisesta tulee HC-B, kunhan hankkii riittävän nopeatoimisen kameran.

[ExC]

Miksi sitten esim. Sports Illustrated ottaa kymmenisen tuhatta kuvaa suurtapahtumista (Rob Galbraithin mukaan n. 16.000 viime Super Bowlista), jos ko. tilanteet voidaan Puusan mukaan suunnitella, ammattilaisen taidolla kymmenen kuvaa jotka heitetään toimittajan armoille -> homma kotiin...?

Syntyykö määrästä ja sopivasta sattumasta hyvä soppa?
Vai tekeekö ammattilainen homman tosiaan täysin reseptin mukaan, kuten Jore ehdotti...

[4x5]

Miksi sitten esim. Sports Illustrated ottaa kymmenisen tuhatta kuvaa suurtapahtumista (Rob Galbraithin mukaan n. 16.000 viime Super Bowlista), jos ko. tilanteet voidaan Puusan mukaan suunnitella, ammattilaisen taidolla kymmenen kuvaa jotka heitetään toimittajan armoille -> homma kotiin...?

Syntyykö määrästä ja sopivasta sattumasta hyvä soppa?
Vai tekeekö ammattilainen homman tosiaan täysin reseptin mukaan, kuten Jore ehdotti...

16.000 kuvaa kuudessa tunnissa yhdentoista kuvaajan voimin. Tekee neljä kuvaa minuutissa/kuvaaja. Ei vielä edellytä kovin nopeaa moottoriperää ;-)

No, joukkuepelejä ei tietenkään voi verrata esimerkkinä olleeseen kuulantyöntöön kuvauskohteena. Pelialue on laaja ja ottelun "ratkaiseva hetki" voi sattua missä osassa kenttää hyvänsä. Suunnitelmallista lienee ainakin kuvaajien sijoittaminen kentän laidoille. Tuskinpa SI jättää mitään sattuman varaan USA:n tärkeimmän vuosittaisen urheilutapahtuman kuvaamisessa. Hyödyntävät sitten kuvia pitkin vuotta, ja ehkä jonkinlaisen SB-vuosikirjankin muodossa.

[Heimo]

Minä olen toiminut Lehtikuvan, Pressfoton, AP:n, UPI:n ja Black Starin kuvaajana. Olen kuvannut mm. kahdet kesäolympialaiset ja yhdet talviolympialaiset IOPP:ssä ja lisäksi satoja urheilukilpailuja Euroopassa.

kuvajournalismin opettaja, lehti-ja valokuvaaja, AD, graafinen suunnittelija, uusmediakouluttaja

Tämä herra puhuu välistä tiukkaa asiaa mutta sitten taas herää epäilys että miksei sitä kissan häntää koskaan nosta kukaan muu kuin kissa itse? Ja herää kysymys, missä menee naiviuden raja tässä itsensä sinnikkäässä ylentämisessä?

Tämä Canonin uutukainen, 1 D mark II on erinomaisen hyvä sarjakuvausominaisuuksiltaan, ja se on myös erinomaisen suosittu urheilukuvaajien keskuudessa - suoranaisena kohderyhmänä voidaan pitää ammattilehtikuvaajia. Hauska yhteensattuma. Tämä ei kuitenkaan mielestäni alenna urheilukuvan arvoa ja sille "kuuluvaa" paikkaa valokuvauksen kentällä, mutta suhteuttaa hiukan tuota glamourhehkutusta josta Autiokarikin ylempänä mainitsi. Urheilukuvassa VOI olla vaikka mitä taiteellisia ansioita (hyvässä otoksessa niitä tietysti on), siinä saa minun puolestani näkyä vaikkapa yhteiskunnallinen epätasa-arvo ja kontekstuaalinen paradoksi kuulantyöntäjän jenkkihuivin ja taustalla liehuvan siniristilipun välillä, mutta siitä huolimatta urheilusuorituksia kuvatessa on aina vakaasti läsnä - niinpä niin, tekniikka ja sen tarjoilema sarjatuli. Kahdeksan ruutua/sek nappaa jo kohtuullisen hyvin sen decisive momentin, ja sen tietävät nuo lasitykkiensä takana häilyvät kuvaajatkin kentän laidalla.

-Heikki