Digin märät korvantaustat

[SamiN]

...ja tulee tulevaisuudessa luomaan jyrkän eron kuvaa kuvana ja kuvaa välineen ehdoilla tekevien välille.

Mutta maailma muuttuu.. Elämme murrosvaihetta jossa ns. vanhankansan muutosvastaisuus ja erilaiset(lue vanhanaikaiset) näkemykset törmäävät nykyiseen digi-sukupolveen. Tämä on laajemmin nähtävissä muualla kuin valokuvauksessa (vrt tietotekniikka, digi-tv, EU, EMU jne.)

En kyseenalaista Puusan oppeja kuvaamisen perusteiden osalta koska ne pitävät varmaankin paikkansa tekniikan kehittyessäkin ja arvostan tottakai alansa ammattilaisia. Harmikseni olen silti huomannut että usealla alalla periaatteet istuvat turhan sitkeässä.

[jaakkoh]

Omakohtaisena kokemuksena voisin sanoa, että Puusan digipokkarikritiikissä on pitkälti perää. Ennen omistin Canonin G1:n, joka oli monissa tilanteissa niin raivostuttava härveli teknisten rajoitteidensa takia, että teki mieli heittää se samantien jorpakkoon. Pahimpina puutteina mainittakoon toiminnan hitaus erityisesti tarkennuksessa ja laukaisussa, ja posketon kohina. Usein joutui tilanteisiin, että ikäänkuin tiesi jo etukäteen, että tästä tulee kelvollisia kuvia vain vahingossa.

Vaihtaminen käytettyyn D30:een korjasi pitkälti ongelmat. Eihän sekään - etenkään jos nykyisiin malleihin vertaa - ole mikään täydellinen, mutta omalla kohdallani tilanne on kuitenkin se, että sen jälkeen kun olin vielä hankkinut muutaman putken verran valovoimaista lasitavaraa, ja ulkoisen salaman, on pääasiassa itsestäni kiinni, jos kuvaus ei luista. Vaikka tiedänkin, että tekniset edellytykset olisivat paremmat jos järkkärirungon muutama ominaisuus olisi parempi, niin silti puutteet ovat sellaisia että niiden kanssa pystyy elämään.

[herkko]

2.) Valokuvauksen tärkein ilmaisukeino on aika- ja aukkojanalla tapahtuva ilmaisun äärimmäistäminen. Luova kuvaaja ei liiku aukkosarjan keskiosassa, vaan käyttää omia visuaalisia ambitioitaan korostaakseen janan kumpaakin ääripäätä eli äärimmäistää.

Vähän offtopic: Mielestäni erittäin hyvä huomio ...vaikka harrastankin perinteistä luontokuvausta jota Puusa muistaakseni ei kovin suuressa kurssissa pidä;)

Nyt kun kuvataan esim. lintuja, niin usein aukko asettuu melko tylsälle 5,6 - 8 tasolle. Tämä siksi että objektiiviin on laitettu konvertteri jotta lintu saadaan isommaksi kuvaan (kun ei pystytä lähestymään lintua tms.) . Ja seurauksena on melko staattinen kuva (-> ei toimintaa, suljinaika ei riitä, aukko kuitenkin liian pieni) ja toisaalta pienellä aukolla kuvaaminen ei onnistu koska suljinaika kasvaa aivan liikaa suureen polttoväliin nähden.

..no tämä ISO200, f8.0, 1/400 on ihan hyvä lähestymistapa kun kerätään albumiin/kuva-arkistoon passikuva laji per laji. Kokemusta on:)

Kuitenkin jos puhutaan vähän erityisemmistä kuvista: Katselin jokin aika sitten lintukuvaaja Markus Varesvuon esitystä hänen ottamistaan lintukuvista. Ideana oli useimmiten erittäin nopealla suljinajalla otettu mielenkiintoinen toimintakuva, tai esim. lentokuva jossa oli pystytty himmentämään aukkoa niin paljon että tausta yksityiskohtineen täydensi kuvan mielekkääksi. Ymmärsin että Markus ottaa aika paljon kuvia ilman konvertteria, juuri em. syistä. Ja osaa ilmeisesti tuon maastotyöskentelyn melko lailla hyvin...

[trombi]

Eivät kehittäneet. Ennen digejä lehtitaloissa oli esim. pieniä filminkehityskoneita, joissa nopeassa C-41-prosessissa kehitettiin värinegafilmit. Negaa siksi, että se on halvempaa ja koska prosessi on simppelimpi kuin diafilmille tarkoitettu E6. Näistä sitten kuvankäsittelijä/joku muu skannasi ja käsitteli kuvat lehteen. Noita kehityskoneita ei enää ole, joten ei voida palata takaisin kinojärjestelmiin (jotka yhä ovat täysin käyttökelpoisia).

Sitä ennen käytettiin pääosin mv-filmiä ja kuvat tehtiin vanhaan tapaan pimiössä joko altaissa kehittäen tai jonkinlaisella mv-kehityskoneella. Toimittajat eivät toki tehneet sitäkään, vaan pimiössä hääri joko kuvaaja tai laborantti tai joku muu.

Käytännöt vaihtelevat lehdestä toiseen edelleenkin. Tuo toimittaja (ei ihan reportteri) ja digipokkari -yhdistelmä on varmasti erittäin yleinen.

Vielä yksi tarkennus, sanomalehdessä ja paljolti muissakin lehdissä suurin osa jutuista on nimeltään vain juttuja (tai lehtijuttuja). Sanomalehdessä voidaan artikkeliksi luokitella kenties vain pääkirjoitus. Kansalaisten into käyttää artikkeli-sanaa juontaa ehkä englanninkielisestä article-sanasta.

-----

(Ja sitten odotetaan, mistä syystä threadin aloittaja tulee nyt vetämään turpiin. Huoh.)

[fangio]

(Ja sitten odotetaan, mistä syystä threadin aloittaja tulee nyt vetämään turpiin. Huoh.)

Älä huolestu, kyllä se jostain löytyy.

[adapteri]

Minä olen sitä mieltä, että ammattitaitoisten kuvaajien vaihtaminen toimittajakuvaajiin, yhä suuremmat "tuottovaatimukset" ja lehtien kireä talous on suuremmalta osalta syypää kuvien huonouteen kuin digi. Jos ammattitaitoisille lehtikuvaajille olisi annettu filmijärkkärin tilalle samoja oheislaitteita käyttävä digijärkkärirunko, eikä muuta prosessia olisi muutettu mitenkään, kuvat olisivat entistä parempia. Syy siis ei ole digin vaan siinä muussa prosessissa, jonka lehdet ovat ottaneet käyttöön.

[gramdel]

Jos ammattitaitoisille lehtikuvaajille olisi annettu filmijärkkärin tilalle samoja oheislaitteita käyttävä digijärkkärirunko, eikä muuta prosessia olisi muutettu mitenkään, kuvat olisivat entistä parempia.

Miksi olisivat?

/---
ap

[adapteri]

Lehtikuvaajille on ollut ominaista suruton filmin poltto. Filmijärkkäreissä rajoitteena on ollut tietysti filmi, kun sitä on pitänyt vaihtaa välillä. Joskus on tarvittu kahta kolmea runkoa erilaista filmiä varten. Nykyään sopivalla rungolla ja sopivilla muistipalikoilla kuvia voisi ottaa vielä enemmän ja ilman filminvaihdon katkosta. Herkkyyttä ja valkotasapainoa voisi vaihtaa filmiä vaihtamatta. Siinä sitä sitten olisi jollain valikoitavaa, kun kuvia olisi järkyttävän paljon.

Osittain nykyinen kuvien laatutason ongelma johtuu toimittajakuvaajien kokemuksen vähyydestä. Jos varsinaisten kuvaajien lukumäärä olisi pidetty samana tai jopa kasvatettu tuota joukkoa, olisi heidän taitonsa ja todennäköisesti koulutustasonsa ja kokemuksensa vähitellen ohittanut entisen kuvaajajoukon tason. Kehitystä tapahtuisi sielläkin.

[trombi]

Hmm, no... Tästä on siis jo kauan...
Kouluaikoina kun kelasimme filmit kasetteihin, teimme rullista noin 40 ruudun mittaisia. Pitempi ei mahdu enää hyvin kasettiin eikä Peterson-purkin spiraalille. 40 ruutua oli ihan hyvä tavalliselle keikalle.
Duunipaikassani, eräässä 6-päiväisessä maakuntalehdessä käytetty filmi oli tuohon aikaan Ilford HP-5, 36 kuvaa.
Isoon purkkiin mahtui muistaakseni 6 ja pieneen 2 rullaa. Eli jos kuvasi enemmän, joutui a) kehittämään kahdessa purkissa tai b) useammassa erässä. =( Ja tarkoitus oli päästä kotiin illalla.
Isommissa taloissa oli taatusti kehityskoneet, mutta meillä käänneltiin Patersonia.
Filmin poltto ei siis päässyt muodostumaan itsetarkoitukseksi.

Kuvaavat toimittajat olivat asia erikseen. Yksikin sai vaivoin valotettua keikalta 3 ruutua. Loppu filkasta oli kirkas.

[Gillis]

Vaikea uskoa että paikallislehdet käyttäisivät nyt tai koskaan digipokkareita kuviensa ottoon? Ja eikö tässä nyt puhuttu lähinnä pokkareista, jos en lukenut kuin piru raamattua. Vai kärjistätkö tarkoituksellisesti? :)

Käyttäväthän ne. Ei kyllä ammattikuvaajilla... Mutta näyttää siltä jo kun lehdissä olevia kuvia katsoo että yhä enemmän päivälehdet yrittää digien tulon myötä säästää "ilman että kukaan huomaa mitään" valokuvauskuluissa läiskäämällä pokkari toimittajalle käteen. Eteenkin juuri pienemmissä jutuissa.

Mutta kyllä sen huomaa kun kuvassa oleva näyttää yllättyneeltä aaveelta ja päästä kasvaa puunoksia kun joku ehkä hyvän kirjoitustaidon, muttei valokuvaustaidon, omaava toimittaja on ollut asialla.

Ja jorelle, kyllähän tuossa aika laajalti selostit juuri pokkareiden ongelmia. Monessa muussa aspektissahan moent digirungot ovat jo ohittaneet filmin. Laajempi dynamiikka on vielä osin ongelma, mutta esimerkiksi maisemia kuvatessa digi on jo joissain tilanteissa ohittanut filmin mahdollisuudet sillä että voi tehdä useita valoituksia ja helposti yhdistää nämä.

Mutta kyllähän valokuvaajat vajaat sata vuotta sittenkin valittivat sitä että ekat "jokamiehen" kamerat tulivat markkinoille. Mikään ei ole vakio :)

[Urho]

jorepuusan kirjoituksesta tupsahti mieleen maailman kiireen krittinen tarkastelu. Tuoreessa Kamera-lehdessä luontodokumentteja tekevä luontokuvaajakin valitteli kaupunkilaisten hoppuisen visuaalisen maailmankuvan vaativan häneltäkin nopeampia leikkauksia kuin itse ehkä haluaisi. Miksi moittisimme digipokkareiden viivettä. Eikö se toisaalta kehitä analyyttisempää kuvailmaisua kuin moottoriperäjärkkärin käyttö. Itse päätin tästä syystä nakata oman digijärkkärin kaappiin kuukaudeksi ja ottaa kuvia vain vaimon digipokkarilla. Onhan se hankalaa. Mutta onko meidän pakko keretä joka kiireeseen? Onko valokuvaaminen akropaattisuoritus? Eikö ole sama siirtyä videokuvaajaksi. Sieltähän löytyy katkeamaton kuvavirta josta voimme kaapata mieleisen otoksen. Kohta laatuakin piisaa. On valiteltu lehtikuvien sisältölaadun tippuneen(???)viime vuosina. Nousisiko kuvien taso jos kameroissa olisi laukaisuviive .......Pitäisi miettiä kuva huolella. Vanhat klassikkokuvaajat jotka pysäyttivät hetken mestarillisti alkeellisilla kameroilla ja filmeillä, joutuivat varmaankin pohtimaan tapahtumien etenemistä eri tavalla kuin neljä kuvaa sekunnissa kuvaava nykyvalokuvaaja. Rakennettiinko kuva ennen? Nyt se otetaan. Toisaalta aika muuttuu. Taloremotissamme vanhempi sähköasentaja totesi humoristisesti "sehän on tätä nykyaikaa" kun kerroin että uuteen makuuhuoneeseen pitäisi saada sähköt. Ennen vanhaan kuulemma laitettiin yksi lamppu keittiöön ja toinen olohuoneeseen ja siinä se.....

[jorepuusa]

Miksi moittisimme digipokkareiden viivettä. Eikö se toisaalta kehitä analyyttisempää kuvailmaisua kuin moottoriperäjärkkärin käyttö.
Nousisiko kuvien taso jos kameroissa olisi laukaisuviive .......Pitäisi miettiä kuva huolella.
Vanhat klassikkokuvaajat jotka pysäyttivät hetken mestarillisti alkeellisilla kameroilla ja filmeillä, joutuivat varmaankin pohtimaan tapahtumien etenemistä eri tavalla kuin neljä kuvaa sekunnissa kuvaava nykyvalokuvaaja.
Rakennettiinko kuva ennen? Nyt se otetaan. .....

---
Nyt tässä lainatussa kirjoituksessa on perusvirheitä, jotka on syytä oikaista heti.
Lehtikuvaaja EI KOSKAAN paina laukaisijaa pohjaan kun jotain alkaa tapahtua ja anna sitten sulkimen naukua ja filmin kulkea kontrolloimattomasti.
Tämä käsitys on valitettavan yleinen ja väärä.

Haastattelussa esim haastateltavan käden liike on niin nopea,- että jos se kuvataan siten- että kuvaajan nähdessä käden heilahduksen hän painaa laukaisijaa ja antaa kameran kuvata sarjalla, ei itse valmiissa tiedostossa ole ehkä ainuttakaan kunnon kuvaa.

Lehtikuvaaja ottaa useimmiten liikkeestä vain yhden ruudun --siis YHDEN RUUDUN---.

Ajatellaanpa 100 metrin juoksua. Juoksija tulee kohti kameraa 10 metriä sekunnissa ja kamera kuvaa parhaimmillaan n. 6-7 ruutua sekunnissa. Juoksija siis etenee yli metrin joka ruudun välillä. Metrin aikana jalat ovat missä asennossa tahansa, se ei ammattilaiselle riitä vaan kuvaajan on saatava ja haettava kuva, jossa jalat näkyvät ilman amputointia reidestä.
Jos tällaisessa tilanteessa painaa moottorin päälle ja toivoo parasta,- tulee pelkkää sutta.

(Tiedän näistä jotain, olen ainoa skandinaavi, joka on esim. ollut kaksien kesäkisojen IOPP kuvaaja ja siellä satasen finaalissa.)

Kameran laukaisu alkaa siis aavistuksesta liikkeen huippukohdan alussa.
Tätä asiaa EI voi hoitaa kameralla jossa on lag. Haastatteluissa lag on pahinta. Silmien ja suun liikkeet, pään asento, kaikki on oltava kontrolloitavissa.
Entiset kuvaajat (vaikkapa Cartier-Bresson) kuvasivat kameroilla, jotka laukesivat laukaisinta painamalla ja heti, --ei kameran mietittyä hetkistä, huononnus kahdeksankymmentä vuotta vanhoihin kameroihin verrattuna on dramaattinen.
jp

[jorepuusa]

Lehtikuvaajille on ollut ominaista suruton filmin poltto.

-------------
Tämä ei pidä yhtä totuuden kanssa ollenkaan. Ns. suruttomasta filminpoltosta ei olisi ollut mitään hyötyä, eikä sitä kukaan meistä myöskään tehnyt.

Nämä filminpolttamis ja sarjatulimielteet tulevat aina uudestaan esiin, vaikka niitä koettaa oikeinpäin selittää.
Ehkä ajatus syntyy siitä että tv uutisissa on kuultu kun iso joukko lehtikuvaajia kuvaa, mutta yksittäisten ruutujen otosta se rätinä tulee. Valitsija oli kyllä sarjalla, mutta vain siksi, että laukaisin vastaa nopeammin siten kuin yksittäislaukaisulla.

Tuolla ylempänä lisää tarkempaa tietoa aiheesta.

[adapteri]

Minä en todellakaan tarkoittanut sarjakuvaamista. En ole kiistämässä puusan ajatusta oikean laukaisuhetken valinnasta. Tarkoitan sitä, että ennen amatööri otti yhden kuvan käden heilautuksesta tai 110metrin aidoista. Ammattilainen, joka "polttaa surutta", kuvaa jokaisen aidan, jokaisen erän alkueristä lähtien, poliitikon kädenheilautuksenkin joka kerta, kun se heilahtaa. Sarjakuvaustakin tietysti voi käyttää, jos siitä yhdestä heilautuksesta haluaa kaks kuvaa.

Digin viive ei kuitenkaan tee tuotakaan mahdottomaksi. Digillä sen tekee vaikeaksi kuvaajan osaamattomuus. Kamera on vaan laukaistava 0,3 sekuntia aikaisemmin kuin vanha vilmijärkkäri. Ei filmijärkkärikään ota kuvaa heti. Kyllä peilin nostoon menee enemmän kuin muutama mikrosekunti, todennäköisesti tuhansia. Paljon kuvannut kuvaaja vaan oppii painamaan laukaisinta oikeassa kohdassa. Esimerkiksi kun jalkapallossa pelaaja potkaisee palloa, kuvissa voi nähdä joskus jalan "uppoavan" palloon, ennenkuin pallo lähtee liikkeelle. Digillä laukaisu pitää vaan tehdä hiukan ennen kuin filmijärkkärillä. (tässä muuten taas verrataan polkupyörää kuorma-autoon, pokkaria järkkäriin). Taitava pokkarin käyttäjä saa sen viiveen uppoamaan selkärankaansa. Digillä saa muuten todennäköisemmin hyvän kuvan siitä pallon potkaisemisesta. Filmillä kuvaava (harrastaja siis) ei ikinä polta niin paljoa filmiä siihen, että saisi juuri "sen" kuvan, jota haluaa. Fanaattinen digikuvaaja taas menee ja ottaa juuri sen haluamansa kuvan, jos vaan tarpeeksi sitä haluaa.

Siis: lehtikuvaa ei huononna kameran laatu vaan kuvan hinta. Halpa kuvaaja tuottaa halpaa materiaalia. What you pay is what you get. Wypiwyg. Oli se sitten digillä tai filmillä.

[jorepuusa]

Tarkoitan sitä, että ennen amatööri otti yhden kuvan käden heilautuksesta tai 110metrin aidoista. Ammattilainen, joka "polttaa surutta", kuvaa jokaisen aidan, jokaisen erän alkueristä lähtien, poliitikon kädenheilautuksenkin joka kerta, kun se heilahtaa. Sarjakuvaustakin tietysti voi käyttää, jos siitä yhdestä heilautuksesta haluaa kaks kuvaa.

-----------
Usein verkkokeskusteluilla on taipumus juuttua inttämiseksi.
Siksi vastaankin tähän enää kerran perustellen hieman enemmän.

Ammattilainen EI polta surutta filmiä, EI kuvaa jokaista aitaa, EI jokaista kädenheilautusta, EIKÄ sarajkuvaa jos haluaa "kaks kuvaa"
Ammattilehtikuvaaja hakee kuvan, joka tarvitaan johonkin mediatuotteeseen.
Tämä ajattelu on usein vieras tai lähes tuntematon.

Ammattikuvaaja ei siis mene jonnekin kuvan toivossa, vaan lähtee hakemaan tietynlaista kuvaa, jonka tietää ottavansa, koska on ammattilainen. Ja hän on ammattilainen, koska omaa kyvyn tuottaa asiakkaan tarvitsema kuva, jopa ilman mitään muunnelmaa asiakkaan toiveeseen vastaten.

110 metrin aidoista kuvataan useimmiten kaksi aitaa, ensimmäinen suosikista toiselta aidalta, jolloin rytmi on löytynyt ja toinen viimeiseltä aidalta johtavasta juoksijasta ja lopuksi tuuletuskuva maaliviivalta.

Jokaisesta erästä (pelit) kuvataan ne kuvat, jotka tarvitaan ao urheilulajin luonteen ja tietyn joukkueen onnen tai epäonnen kuvittamiseen.

Kukaan ammattilehtikuvaaja ei kuvaile summamutikassa, siitä ei tulisi siksikään mitään, että editointi pitää tapahtua äkkiä, eikä kukaan aikanaan halunnut kehittää vessassa kymmentä rullaa tai nykyisin käydä läpi satoja tiedostoja. Varsinkaan kun siihen ei ole tarvetta.

SIIS vielä kerran, ammattilehtikuvaaja tietää mitä on hakemassa ja toteuttaa sen pienellä määrällä kuvattuja ruutuja. Haastattelun ilmeistä ja eleistä haetaan ne, joita tarvitaan jutun kärjen kuvittamiseen --ei kaikkia huitomisia. Kuvaaja katsoo ja reagoi ja ohjaa kuvattavaa ja tuottaa sitä, mitä on sovittu etukäteen.
-------

Digin viive ei kuitenkaan tee tuotakaan mahdottomaksi. Digillä sen tekee vaikeaksi kuvaajan osaamattomuus. Kamera on vaan laukaistava 0,3 sekuntia aikaisemmin kuin vanha vilmijärkkäri.

---------
Ikävä kyllä digin viive ei ole arvioitavissa täsmällisesti, siksi paikallislehtikuvaajat kuvaavat entistä enemmän ns. pönötyskuvia , koska niissä he saavat ainakin jotain aikaan.
Heidän..lue niiden, joita olen kouluttanut ---digipokkarit laukeavat tilantesta ja kamerasta ym riippuen erillaisilla viiveillä.

---------------------

Digillä saa muuten todennäköisemmin hyvän kuvan siitä pallon potkaisemisesta. Filmillä kuvaava (harrastaja siis) ei ikinä polta niin paljoa filmiä siihen, että saisi juuri "sen" kuvan, jota haluaa. Fanaattinen digikuvaaja taas menee ja ottaa juuri sen haluamansa kuvan, jos vaan tarpeeksi sitä haluaa.

En voi kirjoittaa muuta kuin. että olen täysin eri mieltä.
Ja koska inttäminen lienee turhaa,-- annan asian jo olla.

Siis: lehtikuvaa ei huononna kameran laatu vaan kuvan hinta.

----------------------
Paikallislehdessä kuvaavan toimittajan kuvan ja kuvien visuaalinen laatu on romahtanut digipokkarien vallattua lehdet. Minulla riittäisi aiheesta koulutettavaa joka viikolle,- jos jaksaisin. Ja jokaisessa koulutuksessa juuri tämän keskustelun kärki nousee esiin yhä uudestaan.

Eli: miten saan tällä kameralla innovatiivisia ja oikean näköisiä lehtikuvia ja vaikka asiaa hiukan voi auttaa, itse ongelma ei poistu siirtymättä digijärjestelmään ja laajaan tietämyksen nousuun.
-----------

[4x5]

jorepuusa kirjoitti:

Kukaan ammattilehtikuvaaja ei kuvaile summamutikassa, siitä ei tulisi siksikään mitään, että editointi pitää tapahtua äkkiä, eikä kukaan aikanaan halunnut kehittää vessassa kymmentä rullaa tai nykyisin käydä läpi satoja tiedostoja. Varsinkaan kun siihen ei ole tarvetta.

Näinhän se on lähes kaikessa. Osaava selviää vähemmällä työllä.

[jaakkoh]

Digin viive ei kuitenkaan tee tuotakaan mahdottomaksi. Digillä sen tekee vaikeaksi kuvaajan osaamattomuus. Kamera on vaan laukaistava 0,3 sekuntia aikaisemmin kuin vanha vilmijärkkäri.

Minusta siinä, että elekroniikka on tässä asiassa tuonut selvää takapakkia laitteiden suorituskykyyn, ei paljoa ole puolusteltavaa. Hidas on hidas, ja kuvauskaluston kohdalla hitaus tarkoittaa väistämättä sitä, että käyttäjän mahdollisuus olla koko ajan tilanteen tasalla heikkenee oleellisesti.

Tälleen kökkönä analogiana, mahdettaisiinko sorsanmetsästysskenessä kiljua riemusta, jos vanhat analogivehkeet korvattaisiin uusilla digihaulikoilla, joissa tähtäyksen voisi hoitaa lcd-näytön kautta ja joiden laukaisuviive olisi 0,3 sekuntia? Jos ja kun villit sorsat nyt kerkeäisivät lähes poikkeuksetta livistää, voitaisiin aina vedota käyttäjän osaamattomuuteen samalla, kun haulikkoharrastajien valtavirta ei näkisi mitään kummallista siinä, että sorsapaisti haettaisiin pullapussin avustuksella kaupungin puistojen leppoisasti köpöttelevästä pullasorsapopulaatiosta.

[adapteri]

Tälleen kökkönä analogiana, mahdettaisiinko sorsanmetsästysskenessä kiljua riemusta, jos vanhat analogivehkeet korvattaisiin uusilla digihaulikoilla, joissa tähtäyksen voisi hoitaa lcd-näytön kautta ja joiden laukaisuviive olisi 0,3 sekuntia? Jos ja kun villit sorsat nyt kerkeäisivät lähes poikkeuksetta livistää, voitaisiin aina vedota käyttäjän osaamattomuuteen samalla, kun haulikkoharrastajien valtavirta ei näkisi mitään kummallista siinä, että sorsapaisti haettaisiin pullapussin avustuksella kaupungin puistojen leppoisasti köpöttelevästä pullasorsapopulaatiosta.

Nyt taas vertaat analogiahaulikkoa digitaalijouseen. Tuossa 0,3 sekunnin laukaisuviiveessä on kyse pokkarista. Sitä verrataan filmijärkkäriin. On sitä ennenkin pärjätty jousella, samaten filmipokkarilla. Jos puhutaan digin viiveestä, ei varmaankaan puhuta digijärkkäristä.

[spege]

Joo minäkin useissa lehtitaloissa pyörineenä tiedän tuon systeemin, että jos on vähänkin "arvottomampi" juttu, lähetetään toimittaja yksin matkaan jonkun Canon G3:n kanssa.

Tähän kameraan ei ko. toimittajalle ole annettu kuin pikakoulutus ja usein toimittajia ei kuvaamisen hienoudet kiinnosta. Joten turha on perusteellista kamerakoulutusta heille antaakaan.

Sanomalehti on kerttakäyttökamaa, joka lentää roskiin viimeistään viikon päästä sen saapumisesta. Monet lehtien päätoimittajat ajattelevat varmasti myös näin ja sen takia kuviin ei lähdetä liikaa panostamaan. "Ei ne tavalliset lehden lukijat kuitenkaan niin kuvien taiteellista tasoa katso", pääasia on että teksti on kunnossa.

Siinähän tulee suurta säästöä lehdelle, kun ei tarvita erillisiä lehtikuvaajia! Ja sitä paitsi monet vakipaikalle päässeet lehtikuvaajat ovat niin leipääntyneitä, ettei heidän kuvansa eroa hirveästi noiden toimittaja+G3-työparin tuotoksista, vaikka heillä on käytössään 10 000 euron kalusto.

Senpä takia kannatankin linjaa, että lehdet käyttävät entistä enemmän motivoituneita free-kuvaajia (jotka eivät tule lehdelle lähellekään niin kalliiksi kuin vakimiehet). Tosin onhan olemassa korkeasti motivoituneita vakikuvaajiakin, kuten esim. hesarin Hannes Heikura, joten ei pidä liikaa yleistää.

[jorepuusa]

Ja sitä paitsi monet vakipaikalle päässeet lehtikuvaajat ovat niin leipääntyneitä, ettei heidän kuvansa eroa hirveästi noiden toimittaja+G3-työparin tuotoksista, vaikka heillä on käytössään 10 000 euron kalusto. .

Lehtikuvaaja on toimituksen hierarkian uhri.
Hän voi äärimmäisen harvoin päättää siitä, mitä kuvaa tai edes miten kuvaa. Leipääntymistä tapahtuu kaikilla meistä, ok. --Mutta kuvaajilla syy otetun materiaalin tylsyyteen on eniten tilaajan
( toimituksen johdon) ajatusmaailma ja tarpeet tai niiden puuttuminen..

Ikävä kyllä taitaa olla peruuttamattomasti niin, että jos ei näe kuvasta mitään, eikä kertakaikkiaan ole visuaalisesti lahjakas,- on vaikeaa ymmärtää jonkun toisen visuaalista intohimoa.
Toimittajat ovat keskitetysti niitä, joilla tekstiä tuottavan aivolohkon osuus ajattelussa on hyvin suuri.
Ja toimittajista tulee toimitusten johtoa ja siinäpä se.....