Ajatuksia valokuvan arvioimisesta

Pipoa voi löysätä, mutta aiheen tulee liittyä jotenkin valokuvaukseen.
Autiokari
Viestit: 773
Liittynyt: Tammi 28, 2003 8 : 36
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Autiokari »

jorepuusa kirjoitti:Tästä taas olen eri mieltä jos ymmärrän oikein tarkoituksesi. Kulttuuritausta näkyy selkeästi kuvien takana. Kuvissa on useimmiten viestejä siitä mikä liikuttaa kuvaajaa. Jos katsomme John Heartfieldin kuvia niin taustalla on vain Hitleriin ja natsismiin kohdistuva kritiikki, mutta ihmiset voivat nähdä ne kuvat myös pelkkinä hauskoina teoksina, jos eivät tiedä taustalla olevaa kulttuurillista angstia.
Siis, kultturitaustan (tai jokin muun realistisen seikan johon kuva saattaa viitata) ehkä voi hahmottaa kuvista (siis monesta kuvasta, ei yhdestä tai muutamasta) ja silloinkin vain jos katsoja siitä jotain ymmärtää (tuntee sitä).

Se mitä mielikuvia tai mielleyhtymiä kuva saattaa synnyttää ei yleensä ole lainkaan valokuvaajan ansiota. Nehän syntyvät *katsojan* aivoissa, sen kokemus- tai unelma-maailman perusteella jonka *katsoja* omaa.

Kuvaaja voi tietenkin käyttää hyväkseen esim jotain tunnetusti fiksoitunutta fetisismiä hyödykseen, se sitten puree ko katsojaryhmään ennakoidulla tavalla mutta poislukien nämä eritystapauset se on se katsoja joka tulkitsee kuvan omista lähtökohdistaan eikä kuvaajalla ole tähän mitään mahdollisuutta vaikuttaa.
Hmmm... koska mitäänsanomatonta räpsyä ei ole. Olen viimeaikoina kuvituskuvan opetuksen yhteydessä tutustunut semiotiikkaan ja pakko sanoa, että kuva kuin kuva pitää sisällään valtavan määrän merkkikieltä, jonka kuvaaja on tahtomattaan saanut aikaan. Kuvaa voi oikeasti paloitella ja mennä siihen sisään. Kuvasta löytyy kuvaajan persoona, ympäristö, sosiaalinen status ja sitä voi arvottaa ja arvioida.
Minun mielestäni sinä usein korotat valokuvan sellaiselle jalustalle jolle se ei kuulu eikä sovi eikä täytä niitä odotuksia joita sille asetat, sinä suorastaan jumalallistat kuvan ihan itsessään sekä mystifioit kuvan vaikutukset.

Ainakin minulla on lukematon määrä mitäänsanomattomia räpsyjä vaikka niitä jatkuvasti deletoin (ja siis tähän ei kuulu teknisesti epäonnistuneet kuvat). Olen varsin tyytyväinen jos yksi kuva viidestäkymmenestä teknisesti onnistuneesta kuvasta ei ole räpsy.

Kuvalla toki on merkitys, kuvalla voidaan vaikuttaa, kuvalla voidaan kertoa, kuvalla voi synnyttää mielikuvia.

Mutta ei alkuunkaan jokaisella räps.. kuvalla.

TImo Autiokari
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
sauli6
Viestit: 15
Liittynyt: Maalis 17, 2004 12 : 22
Paikkakunta: rovaniemi

Viesti Kirjoittaja sauli6 »

Se mitä mielikuvia tai mielleyhtymiä kuva saattaa synnyttää ei yleensä ole lainkaan valokuvaajan ansiota. Nehän syntyvät *katsojan* aivoissa, sen kokemus- tai unelma-maailman perusteella jonka *katsoja* omaa.
Timo Autiokari



-- Joka muokkautuu ja rakentuu siinä kultttuurisessa ja sosiaalisessa kontekstissa, jossa kuva esitetetään ja subjektiivisesti tulkitaan. Toki itse kuva on se minkä kautta merkityksellistäminen tapahtuu.

Mutta jos todella ajatettelet noin (ylhäällä lainattu), miksi lähdet kiistämään ns. räpsykuvien mahdollisia merkityksiä katsojille - voihan olla, että kuva joka tuntuu itse kuvaajasta vähäpätöiseltä tai turhalta, saakin erityisen voimakkaita tulkintoja jonkun katsojan tai katsojaryhmän silmissä.

Ymmärrän toki sen, että valokuvaaja - laskettiin hänet sitten taiteilijaksi, dokumentoijaksi tai jostain muista lähtökohdista valokuvaavaksi - itse rajaa ja tuottaa tietynlaista kuvaa maailmasta omalla toiminnallaan kohdettaan kuvaten ja tietenkin kuvauksella on jokin tietoinen merkitys joka liittyy siihen miksi kuva otetaan ja missä se lopulta esitetään.

Hiukan kaarreleen palaan taas mediakasvatuksellisiin asioihin: kuvien tulkitsemista oppii ja sitä tekee erilailla sellainen ihminen, joka itse tuottaa ja ymmärtää sellaista mitä kulttuurissa luetaan ja tulkitaan. Tässä mielessä esimerkiksi digikuvauksen lisääntyminen on sinänsä askel tietynlaisen ymmärryksen lisääntymistä kohden. Pelkkä räpsiminen ei ehkä ketään tee autuaaksi, mutta esimerkiksi omien web-sivustojen, luokkalehtien tai vaikkapa marttayhdistyksen infopaketin tuottaminen on sellaista aktiivista kulttuuriin osallistumista, joka lisää myös valmiuksia analysoida kulttuurituotteita yleensä (esim. Suomalaista monopolimediaa). Erityisesti lasten ja nuorten tulevaisuus mielessä tärkeää olisikin järjestää valmiukisia sellaiseen aktiiviseen kansalaisuuteen mitä nykyinen monimediainen todellisuus aikalaisiltaan vaatii. Erilaiset videopajat, lehtiprojektit, elokuiven ja tms. rakenteiden tutkiminen ja kokeilu omissa projekteissa auttaa ymmärtämään miten, mistä lähtökohdista ja mitä keinoja käyttäen esimerkiksi mainostajat tuotteitaan tuottaa. Ihmisten tulisi siirtyä mantramaisesta kuluttajuudesta kulttuuria rakentaviksi toimijoiksi. Hiukan toivoakin on - "uudenlaiset" foorumit ja mediat ovat kaupallisuudestaan huolimatta myös avoinna erilaisille kriittisille ja ajatteleville yhteisöille. Myös vaihtoehtoisia tarinoita valtamedian esittämistä totuuksista on olemassa ja arvioitavissa (esim. tapetilla oleva Irakin sota ymv. ilmiöt - sodan monet kasvot).

Myös tämä media on laskettavissa ihmisten aktiivisuutta ja tervettä kriittisyyttä eteenpäin vieväksi kanavaksi ainakin siltä osin mitä tämänkin keskusteluketjun sisällöistä on luettavissa.


T:Sauli Ratamäki[/quote]
Viimeksi muokannut sauli6, Touko 10, 2004 10 : 46. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Santtu
Viestit: 785
Liittynyt: Tammi 10, 2003 23 : 08
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Santtu »

Kuvalla toki on merkitys, kuvalla voidaan vaikuttaa, kuvalla voidaan kertoa, kuvalla voi synnyttää mielikuvia.

Mutta ei alkuunkaan jokaisella räps.. kuvalla.
Minulla on työn alla diojen skannaus-projekti. Nyt työn alla diat ovat Minolta 16 Mini formaatissa (Dian koko on n. 16mm)

Ne on ottanut äitini isä joskus 50-luvulla. Filmit jouduttiin lähettämään Sveitsiin asti kehitettäviksi.

Joukossa on "hauskoja" kuvia jotka on säilytetty. Esim. kuva vinossa oleva kuva puutarha-tuolista (eikä tuoli ole siinä edes ihan kokonaan.) Useampi kuva jossa yhdeltä tai useammalta puuttuu pää, tai osia siitä.

Pointtini on, että nyt noilla räpsyillä on ihan oikeasti merkitys ja arvoa. Ei vain tunne tasolla, vaan ajan kuvauksena. Filmiä ei haaskattu, eikä kuvia heitetty pois.

Ajan kuvina ne ovat myös merkittäviä. Säästäisikö nykyää kukaan digikuvaaja tälläistä kuvaa? Tai filmille kuvaavakaan?

Kuva


Taiteellista tai teknistä meriittiä kuvalla ei ole. Se on selvästi vahinkolaukaus, mutta silti säästetty. Filmi oli kallista ja kaikki kuvat siis "tärkeitä" niitä ei siis hukattu.

Kuinkakohan paljon menetämmekään kuvia, koska niille ei nyt nähdä mitään arvoa. Vuosien kuluttua ne voivat olla vaikka miten arvokkaita.

Toinen esimerkki. Dianasta otettiin kymmeniä tuhansia kuvia, joista "huonoimmat" heitettiin huoletta roskiin (fyysiseen ja digitaaliseen).

Paul Burrelin (Dianan hovimestari) julkaistua kohukirjansa, alettiin arkistoista kiivaasti etsiä kuvia, joissa Burrel ja Diana esiintyivät yhdessä. Dianan eläessä lukemattomat kuvat heitettiin pois, koska niissä esiintyi mitättömänä pidetty hovimestari.

Olen siis Puusan kanssa samaa mieltä, että merkityksetöntä räpsyä ei ole olemassa. Tosin useimmat saavat merkityksen vasta vuosien kuluttua.
adapteri
Viestit: 6406
Liittynyt: Touko 27, 2003 12 : 25
Paikkakunta: Takapajula
Viesti:

Viesti Kirjoittaja adapteri »

Santtu kirjoitti: Kuinkakohan paljon menetämmekään kuvia, koska niille ei nyt nähdä mitään arvoa. Vuosien kuluttua ne voivat olla vaikka miten arvokkaita.

Toinen esimerkki. Dianasta otettiin kymmeniä tuhansia kuvia, joista "huonoimmat" heitettiin huoletta roskiin (fyysiseen ja digitaaliseen).

Paul Burrelin (Dianan hovimestari) julkaistua kohukirjansa, alettiin arkistoista kiivaasti etsiä kuvia, joissa Burrel ja Diana esiintyivät yhdessä. Dianan eläessä lukemattomat kuvat heitettiin pois, koska niissä esiintyi mitättömänä pidetty hovimestari.

Olen siis Puusan kanssa samaa mieltä, että merkityksetöntä räpsyä ei ole olemassa. Tosin useimmat saavat merkityksen vasta vuosien kuluttua.
Minä olen sitä mieltä, että digikamerat tekevät tuossa asiassa paljon isomman "vahingon" kuin aikanaan filmille kuvattaessa. Nykyään ilmeisesti lehtitalojen arkistoista löytyisi paljon kuvia esim Kekkosen kulissien takaisesta työstä. Oli paljon kuvia, joita ei julkaistu, mutta jotka säästettiin negoina. Historiantutkijoille ne kertovat paljon, jos ja kun he saavat ne käsiinsä.

Digikameroiden aikana kaikki kuvat eivät pääty edes lehden toimitukseen asti. Kuvaaja valitsee itse jossain kuvat, jotka lähettää toimitukseen ja deletoi suuren osan lopuista. Toimitus valitsee julkaistavat kuvat, ja deletoi suuren osan muista. Se kuvien "totuus" ei jää edes jälkipolville. Kuten Puusa on todennut, lehdet näyttävät vain oman linjansa mukaisia kuvia. Ne todellisempaa totuutte kertovat kuvat jäivät aikaisemmin arkistoon. Nykyään ei niistä jää jälkeäkään. Siksi olen sitä mieltä, että olisi tulevaisuuden kannalta hyvä välillä dokumentoida jokapäiväistä elämää ja panna kuvat talteen tai jopa nettiin (ei niitä silti tarvitse mainoistaa gallerioina). Pikkuisen tekstiä kuvan liitteeksi ja 200vuoden päästä kuvilla on merkitystä. Miten esim oletatte käyvän käteiselle rahalle ja kassajonoille 200vuoden sisällä? Onko monellakaan dokumenttia kassajonoista ja mummoista, jotka laskevat kolikoitaan kassalla?
Santtu
Viestit: 785
Liittynyt: Tammi 10, 2003 23 : 08
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Santtu »

adapteri kirjoitti:Minä olen sitä mieltä, että digikamerat tekevät tuossa asiassa paljon isomman "vahingon" kuin aikanaan filmille kuvattaessa. Nykyään ilmeisesti lehtitalojen arkistoista löytyisi paljon kuvia esim Kekkosen kulissien takaisesta työstä. Oli paljon kuvia, joita ei julkaistu, mutta jotka säästettiin negoina. Historiantutkijoille ne kertovat paljon, jos ja kun he saavat ne käsiinsä.

Digikameroiden aikana kaikki kuvat eivät pääty edes lehden toimitukseen asti. Kuvaaja valitsee itse jossain kuvat, jotka lähettää toimitukseen ja deletoi suuren osan lopuista. Toimitus valitsee julkaistavat kuvat, ja deletoi suuren osan muista. Se kuvien "totuus" ei jää edes jälkipolville. Kuten Puusa on todennut, lehdet näyttävät vain oman linjansa mukaisia kuvia. Ne todellisempaa totuutte kertovat kuvat jäivät aikaisemmin arkistoon. Nykyään ei niistä jää jälkeäkään. Siksi olen sitä mieltä, että olisi tulevaisuuden kannalta hyvä välillä dokumentoida jokapäiväistä elämää ja panna kuvat talteen tai jopa nettiin (ei niitä silti tarvitse mainoistaa gallerioina). Pikkuisen tekstiä kuvan liitteeksi ja 200vuoden päästä kuvilla on merkitystä. Miten esim oletatte käyvän käteiselle rahalle ja kassajonoille 200vuoden sisällä? Onko monellakaan dokumenttia kassajonoista ja mummoista, jotka laskevat kolikoitaan kassalla?
Täsmälleen samaa mieltä. Negan tai dian hävittämiseen on korkampi kynnys kuin digitaalisen tiedoston.

Kukahan aloittaisi Suomessa National Photo Albumin keräämisen? Vai onko tuollainen jo kenties olemassa? Helsingistä ainakin kerättiin yhdessä vaiheessa kuvia.
jorepuusa

Viesti Kirjoittaja jorepuusa »

Autiokari kirjoitti:
Minun mielestäni sinä usein korotat valokuvan sellaiselle jalustalle jolle se ei kuulu eikä sovi eikä täytä niitä odotuksia joita sille asetat, sinä suorastaan jumalallistat kuvan ihan itsessään sekä mystifioit kuvan vaikutukset.
TImo Autiokari
Luulen ettet oivaltanut mitä tarkoitin ja syy siihen on tietenkin minun, koska viestini oli epäselvä.

Valokuva heijastaa jokaisen meistä sisimpää ja näyttää tunnetiloja ja suhtautumista asioihin. Semiotiikka on tieteenalue, joka yrittää tutkia merkkejä ja merkityksiä ja sen välinein näkee enemmän kuvaan sisään.
Olen hiukan innostunut tavasta, jolla esim katsoja saa kahteen kertaan koodatun viestin ja siinä välissä ehkä signaalikin on häiriintynyt. Kuvaaja eli lähettäjä koodaa ajatuksiaan kuvaksi, (salattujakin) ja katsoja eli vastaanottajakin koodaa uudestaan, jotta ymmärtäisi, silloin viesti muuttuu. ( vrt lasten puhelinsanomaleikki).

Löydän omista snapshoteistani vuosien takaa suhdettani yhteiskuntaan, kanssaihmisiin jne uudella tavalla koska olen opetellut uusia lähestymismalleja kuviin.

En kuitenkaan aseta valokuvaa jalustalle enkä jumalaiseen asemaan vaan päinvastoin arkiseksi asiaksi, johon törmäämme kaikkialla. Jos osaisimme katsoa sen sisään olisi paremmin.
Eikä meitä voisi johtaa myöskään harhaan niin helposti kuin nyt. ( vrt esim surullinen Rosa Meriläisen "romahdus" maan kattavasti julkaistuna.
Ei ole mystifiointia todeta että kokematon poliitikko uhrattiin, koska sillä hetkellä ei ollut parempaakaan uhrattavaa, jotta myyntitavoitteessa pysyttiin.
En ota kantaa hasan pössyttelyyn vaan siihen, että "rikoksena" tuon ressukan teko oli mitätön siihen verrattuna, mitä yhteiskunnassa tapahtuu juuri nyt, mutta jotka aiheet ovat liian isoja ja hankalia myymään lehtiä.
Vai miten tekisi myyvän lööpin aiheesta:-- kansalaisten työllä rakennettun ja suomalaisen infrastruktuurin tukeman teollisuuden myynnistä ulos Suomesta ja sen inhimilisen kurjuuden määrästä ja vaikkapa itsemurhista, jota ulosliputtaminen aikaansaa.
adele
Viestit: 5117
Liittynyt: Kesä 01, 2003 23 : 09

Viesti Kirjoittaja adele »

jorepuusa kirjoitti:Hmmm... koska mitäänsanomatonta räpsyä ei ole. Olen viimeaikoina kuvituskuvan opetuksen yhteydessä tutustunut semiotiikkaan ja pakko sanoa, että kuva kuin kuva pitää sisällään valtavan määrän merkkikieltä, jonka kuvaaja on tahtomattaan saanut aikaan. Kuvaa voi oikeasti paloitella ja mennä siihen sisään. Kuvasta löytyy kuvaajan persoona, ympäristö, sosiaalinen status ja sitä voi arvottaa ja arvioida.
Autiokari kirjoitti: Ainakin minulla on lukematon määrä mitäänsanomattomia räpsyjä vaikka niitä jatkuvasti deletoin (ja siis tähän ei kuulu teknisesti epäonnistuneet kuvat).
Mitä mitäänsanomattomalla kuvalla tässä tarkoitetaan?

Puusa tarkoittaa, että tulkinnallisesti mitäänsanomatonta kuvaa ei ole olemassa ja on siinä oikeassa. Jokainen kuva on manifesti kuvaajan taidoista, välineistä, ajatuksista ja arvomaailmasta kertoen katsojalle tarinan.

Autiokari puhuessaan mitäänsanomattomista kuvista taasen tarkoittaa valokuvauksellisesti mitättömiä kuvia, joita ottamisessa olen erityisen harjaantunut. Niistä näkyy puutteellinen ymmärrykseni ja välineen hallintani. Jotta seikat eivät tulisi yleiseen tietoisuuteen on keksitty delete-nappi, taviksen paras ystävä maineen ylläpidossa.
”Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.”
Annukka
Viestit: 448
Liittynyt: Huhti 06, 2003 19 : 48
Paikkakunta: Tampere

Valokuvan semiotiikkaa

Viesti Kirjoittaja Annukka »

jorepuusa kirjoitti:
Valokuva heijastaa jokaisen meistä sisimpää ja näyttää tunnetiloja ja suhtautumista asioihin. Semiotiikka on tieteenalue, joka yrittää tutkia merkkejä ja merkityksiä ja sen välinein näkee enemmän kuvaan sisään.
Olen hiukan innostunut tavasta, jolla esim katsoja saa kahteen kertaan koodatun viestin ja siinä välissä ehkä signaalikin on häiriintynyt. Kuvaaja eli lähettäjä koodaa ajatuksiaan kuvaksi, (salattujakin) ja katsoja eli vastaanottajakin koodaa uudestaan, jotta ymmärtäisi, silloin viesti muuttuu. ( vrt lasten puhelinsanomaleikki).

Löydän omista snapshoteistani vuosien takaa suhdettani yhteiskuntaan, kanssaihmisiin jne uudella tavalla koska olen opetellut uusia lähestymismalleja kuviin.
Voitko suositella jotain luettavaa asian tiimoilta?

Annukka
jorepuusa

Re: Valokuvan semiotiikkaa

Viesti Kirjoittaja jorepuusa »

Annukka kirjoitti: Voitko suositella jotain luettavaa asian tiimoilta?

Annukka
Näistä aloitin itse:

http://www.uta.fi/viesverk/johdviest/luento3.2.html

http://www2.uiah.fi/projects/metodi/057.htm

http://www.uta.fi/~tierka/S1sy01_06/

Sitten sukelsin kirjastoon. Aluksi tuntui,--- etten tajua mitään.
Sitten alkaa oivaltaa ja lopuksi ei malta lopettaa.
Oma kuvakäsitykseni ja ennekaikkea kuva-analyysihalukkuuteni
loikkasi portaalta toiselle.
Sitkeyttä.
Jp
Viimeksi muokannut jorepuusa, Touko 10, 2004 17 : 57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Leht1n
Viestit: 480
Liittynyt: Joulu 11, 2003 4 : 23
Paikkakunta: Vaasa

Viesti Kirjoittaja Leht1n »

ExC kirjoitti:TV todellakin typerryttää nykypäivänä...
Siksi luovuinkin siitä noin puolitoista vuotta sitten. Ei ole ollut ikävä. Jos jotain tahdon välttämättä nähdä, niin menen toisen luo katsomaan ja silloinkin katsominen on paljon nautittavampaa, kun siihen ei ole turtunut.



—Timo
Quot capita, tot sensus.
Nikon Coolpix 2500 > Sony DSC-F717 > Olympus C-5060WZ > Nikon Coolpix 5400 > Nikon D70 > Nikon Coolpix 8400 > Nikon D60 > Nikon D300
Annukka
Viestit: 448
Liittynyt: Huhti 06, 2003 19 : 48
Paikkakunta: Tampere

Sitkeästi semiotiikkaa

Viesti Kirjoittaja Annukka »

jorepuusa kirjoitti:
Näistä aloitin itse:

http://www2.uiah.fi/projects/metodi/057.htm

http://www.uta.fi/~tierka/S1sy01_06/

http://www.uta.fi/viesverk/johdviest/luento3.2.html

Sitten sukelsin kirjastoon. Aluksi tuntui,--- etten tajua mitään.
Sitten alkaa oivaltaa ja lopuksi ei malta lopettaa.
Oma kuvakäsitykseni ja ennekaikkea kuva-analyysihalukkuuteni
loikkasi portaalta toiselle.
Sitkeyttä.
Jp
Iso Kiitos! Kirjastosta olen kassikaupalla kantanut - ja kyllä lukenutkin, mutta ei tuollaisille sivuille, joille linkit annoit, löydä kovin helposti.
Saloa, Seppästä ja Sarastetta olen lukenut, ihan tajuttavaa tekstiä. Kuusamo on sumeampaa - ajatus lähtee lukijallakin harhailemaan. Tiukkaa tiedettä varmaan, mutta aika vaikeaselkoista. Oivalluksiakin on tullut muutama, ja niin omaa kuin toisenkin tekemää kuvaa alkaa katsoa useasta vinkkelistä. Terveellistä.

Annukka
Vastaa Viestiin