Ajatuksia valokuvan arvioimisesta

[jorepuusa]

Ajatuksia valokuvan arvioinnin perusteista.

1.Tunnista ne spontaanit ajatukset, joita sinussa heti herää nähdessäsi kuvan ensi kerran. Lienee tärkein arviointikriteeri.

2. Mieti miten kuva ja sinun kuvallinen todellisuutesi yhtenevät, liittyvät toisiinsa.
Jos et oivalla kuvan perusajatusta, onko vika sinun tiedoissasi vai kuvaajan tavassa välittää viesti.

3. Onko katsojan, ( sinun) ajatusmallisi ( esim. poliittinen) sama, kuin kuvassa oleva visuaalinen viesti?

4. Onko kuva ristiriitainen sisällöltään, miten kauan siis joudut katsomaan ennenkuin kuvan viesti aukeaa sinulle?

5.Onko kuva selkeästi positiivinen vai negatiivinen sisällöltään?

6. Vastaako kuva jatkossa tarkasteltuna kysymyksiin, jotka heräävät sitä nopeasti vilkaistaessa.

7. Onko kuva visuaalisesti VOIMAKAS ?

8. Palveleeko kuvan tekninen suoritus kuvan visuaalista viestiä?
Vai päinvastoin.

9. Onko kuva jotain seuraavista:
tavanomainen ja tylsä, innovatiivinen ja raikas, seksistinen, rasistinen, lasta, naista tai miestä esineenä kohteleva, totuutta peittelevä, pelkkää pintaa, analyyttinen, puhdas reproduktio jne.?

10. Onko kuvassa indokrinaatiota ( ujuttamista) tai selkeää propagandaa?

11. Jäitkö kuvalle kylmäksi, saiko kuva sinut ajattelemaan.

12.Vastaako kuva 5M+K kaavaan;- mitä, missä, milloin, miksi, miten + kuka ?

13.Onko kuvassa ideologisuutta? ( oletuksia, joiden avulla yhteiskunnallinen todellisuus mielletään järjestelmänä.)

14.Onko kuva dokumentti( snapshot), reportaasi vai kuvituskuva? Eli luonteeltaan objektiivisesta subjektiiviseen.

13. Onko todellisuutta muokattu, mitä saamiaan ohjeita ( myös itseltään) kuvaaja toteuttaa esim kohteen poseerauksen tai perspektiivin ym. kautta?

14. Kuka tai mikä on kuvan lähettäjä todellisuudessa,onko se kuvaajan taitamattomuus ilmaista viestiään vai suuri taitavuus saavuttaa katsokunta.

15. Onko kuvan vastaanottaja ( esim sinä katsoessasi kuvaa) se, jolle kuva on tarkoitettu, jos ei,---- kuka muu vastaanottaja on ja mitä siitä seuraa?

16. Mitä ehtoja kuvassa on, -mitä pitää tietää käsittääkseen kuva, (yleistieto, poliittinen tieto, historia, taidehistoria, valokuvauksen historia tms?)

17. Mihin tehtävään kuva on tarkoitettu? Markkinointiin, alistamiseen, poliittiseen peliin, tasa-arvoon, ironisoimaan , viihdyttämään, ei mihinkään...jne.


18. Vastaako kuvan ulkoasu sitä, mihin sillä pyritään, esim auttaako vai hämärtääkö tekninen suoritus kuvan viestin oivaltamista?

19. Onko lähettäjän ja vastaanottajan kontaktissa vaikeuksia, oivalletaanko kuva vai oivalletaanko se täysin väärin vai eikö sitä oivalleta ollenkaan, mieti myös kohderyhmää, jolle kuvaaja on eniten tarkoittanut kuvan.

[/b]

[adele]

Hienoa, että olet vaivautunut tulemaan palstalle. Substanssia.

[laite]

Noniin, hienoa että saatiin Jore tälle foorumille.

[mikko]

Itse olen täysin samaa mieltä, hyviä kuvaajia täällä tarvitaankin opastamaan meitä tumpuloita.

[adapteri]

Jore, tervetuloa minunkin puolestani.

Pikkuisen kommentteja noihin ajatuksiin:

Pitääkö kuvan viesti ymmärtää? (kohta 2, siis kuvan ajatuksen ymmärtäminen) Kuvahan voi olla visuaalisesti voimakas, aiheuttaa tunteita, saada katsoja ajattelemaan, vaikka kuvan viesti ei olisikaan selvä. Näinhän on esim kuvataiteen abstrakteissa teoksissa.

Miten kuvan arvointiin vaikuttaa se, jos se on indoktrinaatiota tai propagandaa, jos se liittyy tiettyyn ideologiaan tai jos se on suunnattu toisenlaiselle kohderyhmälle? Tarkoitatko, että jos kuvasta antaa palautetta, palaute pitäisi suhteuttaa näihin? Joskus lienee viisainta olla ottamatta kantaa kuvaan, jos se esim edellyttäisi totaalisen vieraan kulttuurin ymmärtämistä.

Ovatko mielestäsi nuo esittämäsi kohdat tärkeysjärjestyksessä tai samanarvoisia?

Tiedän, että olet ollut kuvaamassa kriisipesäkkeissäkin. Minua joskus häiritsee median "tulkinnallisuus". Suomessa oli esim Irakin viime sodan aikana todella vaikea saada faktatietoa alueelta. Lehdistökin kertoi vain tulkintojaan tilanteesta. "Aidoin" faktatieto näkyi valokuvissa ja niissäkin korostui USA:n näkökulma tietyistä syistä. Valokuvaajakin tekee tulkintaa sillä, mitä kuvaa, miten rajaa, mitä kuvia esittää ja miten ne asiat esittää. Silti niistä valokuvista näkyi usein enemmän, kuin mitä sanallinen viestintä kertoi.

Ja vielä yksi pikku juttu tervetulotoivotukseen liittyen: kyllä me kohta olemme jostain asiasta pikkuisen eri mieltä. Toivon, ettet siitä huolimatta jätä tätä foorumia. Olen kaivannut mielipiteitäsi täällä ja nyysseissä.

[Autiokari]

Hienoa, että olet vaivautunut tulemaan palstalle. Substanssia.

ehdin jo jonkin aikaa arvella että luuraisiko itse Jore tuolla "adele" nimimerkin piilossa, sen verran saman kaltaista kommentointia... mutta siellä onkin Puhakan Juha.

Jorelle: Eikö nuo sinun 19 kysymyksen muotoon puettua teesiäsi esineellistä valokuvan eh, siis teoksen, aivan luita ja ytimiään myöten? Soveluisiko samat "kysymykset" myös maalauksille? Eikö teos puhutte sinällään ilman että sitä pitäisi ruotia ehdottamallasi tavalla?

Timo Autiokari

[jorepuusa]

Jorelle: Eikö nuo sinun 19 kysymyksen muotoon puettua teesiäsi esineellistä valokuvan eh, siis teoksen, aivan luita ja ytimiään myöten? Soveluisiko samat "kysymykset" myös maalauksille? Eikö teos puhutte sinällään ilman että sitä pitäisi ruotia ehdottamallasi tavalla?
Timo Autiokari

Tuo tekstini on oikeastaan kuvajournalismin opettajan teksti.
Sitä voi myös käyttää halutessaan arvioida mitä tahansa kuvaa ja teksti koettaa vastata jotakin monilla forumeilla näkemääni kysymykseen siitä, miten kuvasta kirjoittaa, kun ei näe siinä mitään kirjoitettavaa.
Tekstini takana on kuitenkin siis oman alueeni kokemus ja sen välittämisen halu.

Olen nimittäin kovin huolestunut lehdistössämme vellovasta indokrinaatio- ja propaganda-aallosta kuvien suhteen. Luulen tietäväni,- että meihin vaikutetaan kuvien kautta tiedostamattamme yhä enemmän ja se on mielestäni vaarallista.

Ajatellaan vaikka sitä, että yksi ainoa kuvatoimisto, Sanoma OY:n Lehtikuva ottaa ja välittää kaikkiin suomalaisiin sanomalehtiin niiden ulkomaan- ja suurimman osan kotimaan kuvista.
Itse siellä aikanaan työskennelleenä tiedän, mikä hillitön valta käsitysten muokkaajana on iltavuoron ainukaisella kuvatoimittajalla, joka valitsee maaseutulehtiin releytettävän kuva-aineiston.
jp

[jorepuusa]

Pitääkö kuvan viesti ymmärtää? (kohta 2, siis kuvan ajatuksen ymmärtäminen) Kuvahan voi olla visuaalisesti voimakas, aiheuttaa tunteita, saada katsoja ajattelemaan, vaikka kuvan viesti ei olisikaan selvä. Näinhän on esim kuvataiteen abstrakteissa teoksissa.

Kuvan viestin ymmärtäminen ainakin helpottaa oman kuvaamisensa eteenpäinvientiä ja kuvan viestin oivaltaminen saa aikaan esim oppilaissani suurta tyydytystä kun he huomaavat ettei valokuvaaminen olekaan vain napin painamista. Itse sain aikanani koulussa suuria elämyksiä oivaltaessani Strömholmin kuvissa olevia kulttuurihistoriallisia "gageja"ja niiden kautta kannaottoja.

Luulisin, ettei kuvaajan tarkoittaman viestin oivaltaminen pilaa visuaalista kokemusta vaan päinvastoin. Suurin osa ammattikuvaajista välittää visuaalisesti jotain eteenpäin, niin tekevät amatööritkin mutta usein ehkä tiedostamattaan.

Miten kuvan arvointiin vaikuttaa se, jos se on indoktrinaatiota tai propagandaa, jos se liittyy tiettyyn ideologiaan tai jos se on suunnattu toisenlaiselle kohderyhmälle? Tarkoitatko, että jos kuvasta antaa palautetta, palaute pitäisi suhteuttaa näihin? Joskus lienee viisainta olla ottamatta kantaa kuvaan, jos se esim edellyttäisi totaalisen vieraan kulttuurin ymmärtämistä.

Luulen,että kuvaajaa auttaa jaksamaan jos joku oivaltaa kuvan viestin. Käytän itse indokrinaatiota lähes aina kun kuvaan, välitän visuaalisin keinoin vaikkapa haastattelun yhteydessä käsityksiäni politiikasta. Tietenkin toivon, että joku sitten oivaltaa viestini. Ja ne jotka eivät oivalla ovat tavallaan sitten indokrinaationi uhreja, asia josta toisaalla forumilla olen huolissani. ( mutta en kuulu markkinataloudessa omistavaan luokkaan, joten omatuntoni on "puhtaahko",--- koetan/koetin vain välittää inhimillisyyden sanomaa kuvieni kautta)

Toisaalta on vaara, että saan aikaan tahtomattani kielteisen reaktion, mutta kuvaaminen olisi puuduttavaa, ellei sitä voisi keventää liittämällä siihen arvoristiriitojen tutkimista.

[mustis2]

Suurin osa ammattikuvaajista välittää visuaalisesti jotain eteenpäin, niin tekevät amatööritkin mutta usein ehkä tiedostamattaan.

Tämä on kyllä totta ja mielenkiintoinen juttu.
Ihan kotoakin näpätty voi kertoa kuvaajasta ja hänen elämäntavoistaan aika lailla, mikäli kuvan yksityiskohtiin vain jaksaa syventyä. Onko kuvattu korkealta vai matalalta? Millaiset kalusteet? Onko ketään läsnä? Montako lautasta katettu? jne jne

[Autiokari]

Tuo tekstini on oikeastaan kuvajournalismin opettajan teksti.

Eli, saako tämän ymmärtää niin että valokuva ei ole taidetta (tai on sitä vain ääriimmäisen harvoin)?

Olen samaa mieltä että valokuva on kuvallista kerrontaa. Siis pääasiassa dokumentointia, realismia. On turha yrittää etsiä siitä jotain maagista näkemystä, pukea sen ylle jotain tulkintaa tai "hahmottaa" sen "taustoja".

"Taidetta" valokuvasta "luodaan" kun otetaan nakukuva naaraasta, desaturoidaan se mustavalkoiseksi ja vedetään toistokäyrä Curves komennolla alas niin että yli puolet kuva-alasta on mustaa. Se tyydyttää tirkistelijää ...melkein näkee kaikein mutta ei ihan kuminkaan ja lisäksi voi mielessään pohtia mitä kaikkea kuvaustilanteessa onkaan tapahtunut (realismia sekin).

Valokuva ei myöskään tuotteena ole uniikki niin kuin maalaus, veistos tms teos on.

Sitä voi myös käyttää halutessaan arvioida mitä tahansa kuvaa ja teksti koettaa vastata jotakin monilla forumeilla näkemääni kysymykseen siitä, miten kuvasta kirjoittaa, kun ei näe siinä mitään kirjoitettavaa.

Miksi ihmeessä sellaisesta kuvasta sitten pitäisi jotain erityistä kirjoittaa/lausua? Jos jokin ilmaisupakko on niin eikö vain voi sanoa että se on mitäänsanomaton, tyhjänpäiväinen, jonninjoutava räpsy?

Olen nimittäin kovin huolestunut lehdistössämme vellovasta indokrinaatio- ja propaganda-aallosta kuvien suhteen. Luulen tietäväni,- että meihin vaikutetaan kuvien kautta tiedostamattamme yhä enemmän ja se on mielestäni vaarallista.

Niinhän "lehdistö" on aina tehnyt, kuvin että sanoin. Tarkoitatko että massat eivät nyt osaa "lukea" heille esitettyjä kuvia oikein koska kuvia on nyt enemmän kuin ennen?

Timo Autiokari

[ExC]

Olen nimittäin kovin huolestunut lehdistössämme vellovasta indokrinaatio- ja propaganda-aallosta kuvien suhteen. Luulen tietäväni,- että meihin vaikutetaan kuvien kautta tiedostamattamme yhä enemmän ja se on mielestäni vaarallista.

Niinhän "lehdistö" on aina tehnyt, kuvin että sanoin. Tarkoitatko että massat eivät nyt osaa "lukea" heille esitettyjä kuvia oikein koska kuvia on nyt enemmän kuin ennen?

Timo Autiokari

Puusa kai tarkoittaa sitä, että jos kaikki tavara tulee samasta lähteestä, pääsee valikoimalla sopivia kuvia vaikuttamaan helposti suurimpaan osaan maamme lehdistöstä. Eli tässä on itselleen sopivaa hyötyä hakevalle henkilölle oikeaan entisajan propagandakoneistoon verrattava väline. Esimerkiksi Euroopasta voisi ottaa Berlusconin ja hänen media-imperiuminsa (vallan kasaantuminen = yleensä paha).

Mielestäni asiat ovat paremmin "lukemisen suhteen" kuin ennen - monesti aikaisemmin kaikki lehdestä luettu oli "täysin varmaa tietoa" ja sitä ei sopinut kyseenalaistaa.
Kun kansakunnan sivistystaso nousee, luulisi myös mediakriittisyyden lisääntyvän... jos näin ei ole, olemme "siellä" kaulaa myöten.

[jorepuusa]

Eli, saako tämän ymmärtää niin että valokuva ei ole taidetta (tai on sitä vain ääriimmäisen harvoin)?

Niin, minä olen entinen kuvatoimistokuvaaja. Ovatko kuvani taidetta? Eivät, niitä on käytetty hyödykkeenä. Tuo taide-sana ei istu ajatusmaailmaani siten, että mikä tahansa asia voitaisiin nimetä taiteeksi ja siten glorifioida.
Taide syntyy kun kuvan tms ympärille luodaan taiteen kehykset ja markkinat.
Ne kehykset aika usein ovat falskit, hakematta ikävä kyllä tulee mieleen "keisarin uudet vaatteet satu" en mahda mitään sille.
Ehkä viestini onkin, että kun kuvaa osaa lukea enemmän niin taide käsite demystifioituu. Kuvasta tulee kuva ja sillä siisti.

Ovatko Cartier Bressonin "decisive moment" kuvat taidetta. Ovat nyt koska niistä maksetaan paljon. Luulen, että heppu oli tyytyväinen, kun sai sattumalta kuvan miehestä, joka loikkasi lammikon yli ja pysähtyi ilmaan.
Lehtikuva on kait käyttötaidetta. Mene tiedä, mikään minun kuvistani ei ole taidetta vaan olen ottanut tai pikemminkin hakenut tiettyjä kuvia, koska minulla on kuvantekijän koulutus.
Jenkkisaiteissa, vaikkapa community zoe:ssa pidetään sanaa art korkealla kuin lippua vaikka,- ammattilaisen silmiin kuvat ovat varsin keskinkertaisia. Ehkä art onkin vain lippu, jonka alle kokoontuu ihmisiä ja he itse uskovat tekemäänsä. Niinhän on hyvä, kunhan ei syrjintää esiinny.
-----

Olen samaa mieltä että valokuva on kuvallista kerrontaa. Siis pääasiassa dokumentointia, realismia. On turha yrittää etsiä siitä jotain maagista näkemystä, pukea sen ylle jotain tulkintaa tai "hahmottaa" sen "taustoja".

Tästä taas olen eri mieltä jos ymmärrän oikein tarkoituksesi. Kulttuuritausta näkyy selkeästi kuvien takana. Kuvissa on useimmiten viestejä siitä mikä liikuttaa kuvaajaa. Jos katsomme John Heartfieldin kuvia niin taustalla on vain Hitleriin ja natsismiin kohdistuva kritiikki, mutta ihmiset voivat nähdä ne kuvat myös pelkkinä hauskoina teoksina, jos eivät tiedä taustalla olevaa kulttuurillista angstia.
Mielestäni upein suomalainen valokuvanäyttelu kautta aikojen, Hietasen "kilometri keskustasta" oli visuaalisesti oivaltava ja "taiteellinen" mutta taustalla on erittäin rankka sosiodokkari yhteiskunnan tilasta.

Valokuva ei myöskään tuotteena ole uniikki niin kuin maalaus, veistos tms teos on.

Näinhän se on, vaikka negan polttajia myydyn vedoksen jälkeen onkin ollut. Mutta kuvan substanssi on aina uniikki kuten vaikkapa
Bill Brandtin joissain kuvissa. Jokainen katsoja tietää mistä on kyse.
Vaikkei omista ainoatakaan kopiota. Mutta ehkä on niin että uniikkius tekee taiteen käsitteen, mene tiedä. Mona Lisa on kait taidetta koska niitä on yksi. Itse monan nähneenä en oikein jaksanut innostua sen visuaalisuudesta, mutta en olekaan taiteilija vaan taiteen suurkuluttaja.

Miksi ihmeessä sellaisesta kuvasta sitten pitäisi jotain erityistä kirjoittaa/lausua? Jos jokin ilmaisupakko on niin eikö vain voi sanoa että se on mitäänsanomaton, tyhjänpäiväinen, jonninjoutava räpsy?

Hmmm... koska mitäänsanomatonta räpsyä ei ole. Olen viimeaikoina kuvituskuvan opetuksen yhteydessä tutustunut semiotiikkaan ja pakko sanoa, että kuva kuin kuva pitää sisällään valtavan määrän merkkikieltä, jonka kuvaaja on tahtomattaan saanut aikaan. Kuvaa voi oikeasti paloitella ja mennä siihen sisään. Kuvasta löytyy kuvaajan persoona, ympäristö, sosiaalinen status ja sitä voi arvottaa ja arvioida. Pakkoa siihen ei tietenkään ole, mutta mahdollisuus spekuloida kuvalla tekee arvioinnista loogisen teon.

Niinhän "lehdistö" on aina tehnyt, kuvin että sanoin. Tarkoitatko että massat eivät nyt osaa "lukea" heille esitettyjä kuvia oikein koska kuvia on nyt enemmän kuin ennen?

Massat osaavat siellä missä massoilla on visuaalisempi tausta kuin Suomessa. Tässä ongelman ydin. Uskon vakaasti, että Suomessa vallitseva kuvakäsitys johtuu uskonpuhdistuksen aikana umpeen kalkituista kirkkomaalauksista ja siitä, että kansa sitten vuosisatoja tuijotti tyhjiä kirkon seiniä,- kun taas maissa, joissa on voimakas kirkkotaide on vahva visuaalinen kulttuuri.
Suomen peruskoulun ala-asteella, missä kuvanlukua tulisi opettaa ,piirretään kukkia ja taloja kuten 40 vuotta sitten, vaikka media on loikannut valovuoden eteenpäin.

[adapteri]

Mielestäni asiat ovat paremmin "lukemisen suhteen" kuin ennen - monesti aikaisemmin kaikki lehdestä luettu oli "täysin varmaa tietoa" ja sitä ei sopinut kyseenalaistaa.
Kun kansakunnan sivistystaso nousee, luulisi myös mediakriittisyyden lisääntyvän... jos näin ei ole, olemme "siellä" kaulaa myöten.

Minä olen sitä mieltä, että mediakriittisyys on vähentymässä. Ihmiset eivät käytä omia aivojaan eivätkä muodosta omia mielipiteitään. Hyvänä (pahana?) esimerkkinä tästä on muoti. Ihmiset lukevat lehdestä, mitä pitää päälleensä pukea. Toiset lukevat lehdestä, mitä viiniä tällä viikolla juodaan. Sama asia koskee ruokapaikkoja, menomestoja (tuo in, tuo out), ja jopa kameroita. Kuka nykyään itse miettii, mikä digi hänelle sopii? Ihmiset lukevat mikribitin testin ja ostavat voittajaa tai canonia. Canonia siksi, kun kaikilla muillakin on tai siksi, että sitä mainostetaan eniten. Ihmiset eivät ajattele.

Sivistystaso kyllä nousee, mutta suomalaisista opetetaan auktoriteetin tottelijoita. Todetaan, ettei tavallinen kaduntallaaja voi tietää, mikä kamera hänelle sopii, pitää kuunnella asiantuntijaa. Samaten politiikassa: ei ihmisten sovi äänestää EU-perustuslaista, jätetään se asiantuntijoille. Jos sellainen äänestys tuleekin, lehdistö sanoo, mitä pitää äänestää. Kuka suomalaisista viitsii lukea sen lain? Suomalaiset ovat sivistyneitä, he tietävät, että auktoriteetit tietävät paremmin. Puusa on ihan oikeassa siinä, että suomalaisia viedään kuin pässiä narussa. Narua pitelee media ja sen johdossa: montako?

[adele]

Timo Autiokari

Mielestäni asiat ovat paremmin "lukemisen suhteen" kuin ennen - monesti aikaisemmin kaikki lehdestä luettu oli "täysin varmaa tietoa" ja sitä ei sopinut kyseenalaistaa.
Kun kansakunnan sivistystaso nousee, luulisi myös mediakriittisyyden lisääntyvän... jos näin ei ole, olemme "siellä" kaulaa myöten.

Mihin perustuu mielipide, että medialukutaito olisi paremmalla tolalla kuin kuin ennen? Omaan erilaisia kokemuksia. Jos "sivistytasolla" tarkoitetaan koulunkäyntiä ja oppiarvoja, en näe niistä mitään yhteyttä epäilyyn ja kriittisyyteen. Molemmat ovat mediakriittisyyden peruspilareita, mutta kirosanoja opettajille, jotka haluavat oppilaiden olevan mitään kyseenalaistamatonta massaa.

Kyllä näkijät ovat aivan yhtä harvassa, kuin aina ennenkin ja massat lampaita, joita vedetään narussa.

[ExC]

Joo... Enpä tarkoittanut sivistystasolla pelkkää koulunkäyntiä. Kovin ovat surkeat nuo koulujen opetusohjelmat ja yhä suuremmalle osalle kansaa yritetään tyrkyttää useampia tutkintopapereita entistä heikommilla eväillä.

Mutta esim. internet (unohtamatta kirjastoja) tarjoaa oikeasti tiedonnälkäiselle hyvät eväät oikeaan laaja-alaiseen sivistykseen.

TV todellakin typerryttää nykypäivänä... esim. politiikasta tehdään niin tylsää ettei sitä kukaan paitsi omasta vaikutusvallastaan ja tulevaisuudesta kiinnostunut kykene seuraamaan (ehkä myös liittojen luvattuna maana ollaan totuttu jättämään omasta hyvinvoinnista huolehtiminen muille - ja maksamaan siitä). Viihde on liian suuressa osassa... tosi-tv on aivotonta ja kas kummaa, kaikkein suosituinta.

Mainostuksella on myös aivan järkyttävän suuri vaikutusvalta nyky-yhteiskunnassa. Sillä muokataan mielikuvat hetkessä - ja maailmanlaajuisesti. Nykyään ei enää Venäjä saati Kiinakaan ole tämän suhteen pimennossa... Sen suhteen toivoisi paljon lisää kritiikkiä.



Näille asiapitoisille keskusteluille on kyllä tilausta... viime päivinä on foorumin keskustelun taso ollut aika alhaalla :)

[seppot]

Näille asiapitoisille keskusteluille on kyllä tilausta... viime päivinä on foorumin keskustelun taso ollut aika alhaalla :)

Jeps. Sitten se pomppaa hetkessä niin korkealle, että pitää ottaa sivistyssanakirja ja tarkistaa sieltä mitä joku sana tarkoittaa ja silti on vähän ulkopuolinen olo noita juttuja lukiessa. Ehkä hyvä niin, tieto lisää tuskaa :)

Sepe

[sauli6]

Mediakriittisyys ja kuvanlukutaito


Mediakriittisyyden lisääntymistä tai vähentymistä ei tule yhdistää kuvanlukutaitoon sellaisenaan. Itse mediakasvatusta opiskelevana ja peruskoulumaailmassa toimineena olen ehdottoman varma siitä, että huolimatta koulujärjestelmämme jälkeenjääneisyydestä, sulkeutuneisuudesta ja kuuliaisuuteen kouluttamisesta nykyajan lapset ja nuoret ovat paljon taitavampia kuvaviestien lukijoita kuin edellisten sukupolvien lapsukaiset. Tämä on ihan suoraa seurausta kulttuurimme visualisoitumisesta. Täysin toinen asia sen sijaan on se onko lapsilla ja nuorilla vamiuksia kriittiseen kuvan/mediatekstin lukemiseen.
Kaupalliset tahot ja populaarikulttuuria käynnissäpitävä kuvakulttuuri (elokuvat, mainokset, musiikkivideot...) on tästä hyvin tietoinen - kulutuskulttuurin kärjessä pysyvät sisällöntuottajat eivät aliarvioi nuorten kuvanlukutaitoa vaan päinvastoin, ne käyttävät tätä tyylikkäästi hyväkseen. Ideana aliarvioinnin sijaan on muuttaa nuorten asenteita ja elämäntapaa yhä kulutusmyönteisemmäksi tarjoamalla erilaisia elämäntapamalleja ja asenteita identiteettien rakennuspalikoiksi. Surullisen kritiikittömästi kokemukseni mukaan lifestyle-kuluttaminen myös nielaistaan ja oma elämä ja identiteetti rakennetaan populaarikulttuurin tarjoamien mallien mukaisesti.

Tulevaisuus ei näytä kovinkaan valoisalta. Suomen valtion tietoyhteiskuntahanke rakennetaan teknokraattisen, elämäntapaamme kritiikittömästi suhtautuvan ideologian pohjalle, jossa ihmiset nähdään ensisijaisesti kuluttajina ja talouskasvuun uskovina tehotyöläisinä. Uusia opetussuunnitelmia selaillessa ihmisen tehokkuus ja kritiikittömyys on yhä selkeämmin nostettu ensisijaisiksi tavoitteiksi siinä "sivistystehtävässä", joka koululle ollaan perinteisesti suotu. Tulevat oppiainejakoisuutta korostavat opetussuunnitelmat tulevat viemään sen vähäisenkin ajan ja tilan sellaiselta vuorovaikutukselta, jossa koulussa oikeasti keskustellaan tämän päivän maailmasta, nuorten todellisuudesta. Nykyisessä ja tulevassa koulussa ei näytä olevan tilaa mediakasvatukselle sen paremmin kuin muillekaan inhimillistä elämää koskettavalle ainekselle. Opetusministeriön tavoitteena ei ole kasvattaa tulevia aikuisia kriittisiksi kansalaisiksi vaan kuuliaisesti talouselämän rattaisiin pyörähtäviksi kuluttajiksi.


Sauli Ratamäki,

[jorepuusa]

Mediakriittisyys ja kuvanlukutaito
nykyajan lapset ja nuoret ovat paljon taitavampia kuvaviestien lukijoita kuin edellisten sukupolvien lapsukaiset. Tämä on ihan suoraa seurausta kulttuurimme visualisoitumisesta. Täysin toinen asia sen sijaan on se onko lapsilla ja nuorilla vamiuksia kriittiseen kuvan/mediatekstin lukemiseen.
Sauli Ratamäki,

Olen osittain samaa mieltä. Nuoriso, teinit, osaavat erottaa kuvaviestien osista niitä piilomerkityksiä, joita keski-ikäinen ei usein oivalla ollenkaan.
Mutta luulen, että on paljolti kyse nuorten omasta keskinäisestä informaatiosta ja siitä käyttäytymismallista, joka on pakko omata ettei tulisi heitetyksi ulos jengistä.

Nuoriso liittää itseensä malleja pääosin USA:laisista elokuvista ja musavideoista. Tietty huivimalli tai huppu (hood) otetaan tarkkaan muistiin ja koodataan osaksi itseä.
Semioottisin keinoin voisi tutkia miten nämä merkit ovat syntyneet ja toisaalta miten surkuhupaisia ne keskellä itäsuomalaisen pikkukylän raittia ovat, ilman ghetton luomaa viitekehystä.

Oman lapseni kuvaamataidon opettajana toimi uskonnonopettaja, vanha pastori. Medialukua opetettiin seuraavasti.
Piirtäkää kukka ja talo, -kun olette piirtäneet ne kynällä, tulette näyttämään ja jos hyvksyn, saatte värittää. Amen!

Joskus minulle tulee paranoidi usko niinsanottuun " unseen handiin" eli näkymättömään joukkoon talouselämän ja politiikan johtohahmoja, jotka tietävät vaikkapa, että kansaa, joka pidetään kyvyttömänä oivaltamaan päälehdistön signaaleja on helpompi ohjata kuluttamaan ja juomaan päänsä täyteen perjantaina ja ottamaan asuntolaina ja istumaan sitten köyhinä himassa ilman mahdollisuutta ja uskallusta ajatella itse.

Olen aivan varma, että massiivisesti suurin osa suomalaisista ei uhraa ajatustakaan sille, mistä ja kenen tekemänä tulevat kuvat hänen aamulehteensä. Hän katsoo leipä suussa kuvia, jotka glorifioivat sen poliitikon, joka pitää nostaa esiin ja hän katsoo kun se ressukka, joka romahtaa maria pössyteltyään,--sitten teilataan.
Ja samaan aikaan valtakunnanoikeudessa tuomittu edustaja istuu valiokunnan puheenjohtajana.

Media huoraa ja ottaa rahallisen edun sieltä mistä saa.
Ei ole medialle, eikä vallalle eduksi, jos ihmiset alkavat osata katsoa kuvien taakse. Ja reagoida näkemäänsä.

[ExC]

Kuulostaa aika hyvältä päättelyltä.
Eduskunnassahan on esim. yllättävänkin paljon erilaisia koplaajia, rikoksista tuomittuja jne. mutta kansan painostus on säälittävää (yksilövaikuttaminen on harvinaista) verrattuna median painostukseen (ja ne nostavat ja tuhoavat henkilöitä täysin omavaltaisesti).

Media kyllä seuraa ja hyväksikäyttää... Matti Nykänen & co. ovat aika hyvä todiste siitä, että media monesti tekee rahaa välittämättä kohteistaan.

Idoleissa yms. säälittävällä nykyviihteessä medialla ei ole kuin voitettavaa, osallistujat taas voivat hävitä paljonkin.

[4x5]

Jorepuusa kirjoitti:

Joskus minulle tulee paranoidi usko niinsanottuun " unseen handiin" eli näkymättömään joukkoon talouselämän ja politiikan johtohahmoja, jotka tietävät vaikkapa, että kansaa, joka pidetään kyvyttömänä oivaltamaan päälehdistön signaaleja on helpompi ohjata kuluttamaan ja juomaan päänsä täyteen perjantaina ja ottamaan asuntolaina ja istumaan sitten köyhinä himassa ilman mahdollisuutta ja uskallusta ajatella itse.

Onko tuolla päälehdistössä sitten signaaleja, merkkejä kriittisemmästä asennoitumisesta?
Minun mielestäni Suomen lehdistössä kaikki on ollut yhtä tyytyväistä hyrinää viitisentoista vuotta. Huolimatta demokratiamme kulmakivien murentumisesta; suuresta työttömyydestä ja kansan eriarvoistumisesta. Niissä (harvoissa) tilanteissa, joissa uskallan sanoa tuntevani asioiden taustoja, toimittajat ovat monesti nielaisseet valtahenkilön sepustukset täysin pureskelematta. Lehden luku alkaa muistuttamaan tyyliltään entistä Pravdan lukua NL:ssä. Kaikkea joutuu epäilemään ja suodattamaan ,-)

Toinen asia joka noista ylläolevista kommenteista tuli mieleen: Pidättekö nuorison kuvista tai filmeistä tunnistamia "koodeja" kuvanlukutaitona? Epäilen että tietyille tarkoituksille alistettuna tuollainen kuvanlukutaito on samanarvoista kuin yllä mainitsemani syötin pureskelematta nielaisu.