Liikuskelen säännöllisesti yhden lintutornin ympäristössä. Toisinaan tulee jutusteltua siellä lintuja bongaavien ihmisten kanssa ja kyllä heille lintujen näkeminen yleensä se ykkösasia on. Kuvaaminen on oheistouhua ja dokumentointia vaikka kalusto olisi komeaakin.ppotka kirjoitti:Suurimmalle osalle kuvaajista kysymys on bongaamisesta. Et ole mitään ellei sinulla ole kuvia siitä, tästä ja tuosta, etkä ole ollut siellä, täällä ja tuolla kuvaamassa. Se ajaa eteepäin, kunnes koko sarja on kerätty ja elämän tarkoitus selvillä.iruuska kirjoitti: En tietenkään halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta minua on luon/lintuharrastajana kuvaamisen ohessa ihmetyttänyt, miten paljon lintujen / luonnon kuvaaminen voi herättää innostusta, mutta itse luonto/linnut valitettavan harvoin aidosti kiinnostavat kuvaajia. Tämä heijastuu asenteena ja käytöksenä sellaisissa kuvaustilanteissa, missä on esimerkiksi julkkislintu (pöllöt on loistava esimerkki) ja paljon muita kuvaajia.
Olin eräässä luontokuvatapahtumassa, jossa innokas harrastaja näytti kuviaan. Lintu A, lintu B, lintu C, lintu D, lintu E.... hän oli todellakin kuvannut tosi monta eri nimistä lintua, sitä samaa loputtomiin, tylsyyttä kuuntelin silmät kii...
Ammattikuvaajat ymmärrän, mutta harrastelijoiden osalta olen ihmetellyt tuota halua viettää lukemattomia päiviä ja öitä kojuissa. Onhan se mahdottoman sitä samaa touhua pidemmän päälle, koska ne harvinaisemmat ovat harvinaisempia.
Meitä on moneksi. Jos itse bongaisin lintuja niin ehkäpä kiikareihin tyytyisin. Ainakin aluksi.