Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 
Takaisin Näyttelyt-sivulle

Päättyneet valokuvanäyttelyt 2012

-Hamina

Sofia Virtanen, Vesku Lanki, Suvi Nopanen: OPENing, valokuvia ja grafiikkaa
Sofia Virtanen, Vesku Lanki, Suvi Nopanen: OPENing, valokuvia ja grafiikkaa3.6.2012 asti

Sofia Virtanen, Vesku Lanki ja Suvi Nopanen ovat kotkalaisen Art Circus Eterna ry:n jäseniä. Heidän yhteisnäyttelynsä OPENing, valokuvia ja grafiikkaa on yhdistyksen ensimmäinen julkinen tapahtuma. Näyttely pyrkii tuomaan yleisön tietoisuuteen yhdistyksen toimintaa, jonka konkreettisin tavoite on ehkäistä nuorten syrjäytymistä sekä rohkaista heitä taiteelliseen itseilmaisuun.

Galleria Ruutikellari
Roopertinkatu 11, Hamina
ke-su klo 12-18

Harjavallassa

Vellikellosta tehtaanpilliin
Vallikellosta tehtaanpilliin -näyttely8.1.2012 asti

Kotiseutuyhdistys Harjula Killan muistelupiiri on kerännyt harjavaltalaismuistoja vuodesta 2003 lähtien. Vuonna 2008 muistelupiiri kokosi Emil Cedercreutzin museolle ensimmäisen valokuvanäyttelynsä 1930-luvun Harjavallasta. Nyt nähtävä näyttely Vellikellosta tehtaanpilliin on aikamatka 1940-luvun Harjavaltaan.

Emil Cedercreutzin museo
Museotie 1, Harjavalta
ma-pe, su 11-18, la 11-16
5/3/1/0€

Helsingissä

Jussi Hellsten: HELSINKI365 – A Year In Photos
31.12.2012 asti

Kuva: Jussi Hellsten.HELSINKI365 on Jussi Hellstenin vuoden mittainen projekti, jonka aikana hän yrittää löytää helsinkiläisyyttään ja selvittää, mikä tekee Helsingistä Helsingin. Projektin sivuilla www.helsinki365.com julkaistaan joka päivä uusi kuva koko vuoden 2012 ajan. Café Köketin näyttelyyn valitut kuvat ovat poimintoja tammikuun ja heinäkuun väliseltä ajalta.

Café Köket
Aleksanterinkatu 16, Helsinki
ma-pe 7.30-18, la-su 10-18


Santeri Tuori: Valokuvia ja video
21.12.2012 asti

Kuva: Santeri TuoriGalleria Anhavassa on esillä Santeri Tuorin (s. 1970) tuoreita teoksia Forest ja Sky -sarjoista. Näyttely koostuu valokuvista ja yhdestä videosta. Metsä-sarjan teoksissa Tuori on käyttänyt monista aiemmista teoksistaan tuttua päällekkäisten kuvien tekniikkaa, mikä tuo teoksiin liikkeen tuntua ja tiettyä arvoituksellisuutta. Sky-sarja koostuu taivaskuvista, joissa ylevät pilvimuodostelmat tihkuvat romantiikkaa kuin 1800-luvun maalauksissa konsanaan.

Galleria Anhava
Sanomatalo, Mannerheiminaukio 3, Helsinki
ti-pe klo 11-17, la-su klo 12-16


Cristina Nuñez Someone To Love
Kuva: Cristina Nuñez.22.12.2012 asti

Someone To Love -valokuvanäyttely esittelee Cristina Nuñezin omakuvia 25 vuoden ajalta. Nuñez on käyttänyt omakuva-työskentelytapaa vuodesta 1988 eräänlaisena itsehoitomuotona, jossa tutkitaan luovaa identiteettiä ja kohotetaan itsetuntoa.

Luova.fi Galleria
Suvilahdenkatu 10 A, 5. krs., Helsinki
ma-pe 11-18


LAHTI URBAN: Lintulaudalla
15.12.2012 asti

Jaana Ahjokankaan, Pertti Klemolan, Markus Kuoppalan, Pekka Liukkosen, Stéphane Pellennecin ja Heidi Wikströmin kaupunkikuvia.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Arto Timonen & Henna Paasonen: Katu
Kuva: Arto Timonen.2.12.2012 asti

Katu -näyttelyssä on esillä Arto Timosen valokuvia asunnottomista sekä Henna Paasosen vetämissä taidetyöpajoissa syntyneitä teoksia. Timosen valokuvat kuvaavat asunnottomuutta kokeneiden arkea ja ne on kuvattu Helsingissä vuosina 2011–2012. Henna Paasosen työpajat on toteutettu yhteistyössä Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa mm. sen ylläpitämässä asunnottomuutta kokeneiden asuntolassa, Sällikodissa.

Valokuvataiteilija Arto Timonen on valmistunut Turun Taideakatemiasta valokuvauksen linjalta 2008. Asunnottomuutta hän on kuvannut aina 2000 luvun alusta lähtien.

Henna Paasonen on valmistunut uskontotieteilijäksi Helsingin yliopistosta 2012 ja opiskellut taidelähtöisiä menetelmiä Diakonia-ammattikorkeakoulussa.

Fredrik Weerasinghe: Natura Morte
Kuva: Fredrik Weerasinghe.2.12.2012 asti

Hippolyte Studiossa on esillä Fredrik Weerasinghen teoksia hänen uusimmasta Natura Morte -sarjastaan, jossa on manipuloitu eläin – ja luontokuvaa. Tuloksena on hyvin tutunoloisia asetelmia, joissa tarkemmin katsoen on kuitenkin jotain luonnotonta.

Fredrik Weerasinghe on kotoisin Malmöstä, Ruotsista. Hän on opiskellut kuvaitaidetta, muotoilua, arkkitehtuuria ja valokuvausta Firenzessä, Roomassa ja Napolissa sekä New Yorkissa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Polaroid
Kuva: Andy Warhol2.12.2012 asti

Suomen valokuvataiteen museossa koko syyskauden esillä oleva Polaroid-näyttely esittelee nimekkään kansainvälisen aineiston Ansel Adamsista Andy Warholiin. Lisäksi nähdään läpileikkaus suomalaisesta Polaroid-kuvastosta. Myös Polaroidin manttelinperijä Impossible Project esittäytyy näyttelyssä.

Polaroid-yhtiö antoi aikanaan taiteilijoille käyttöön kameroita ja filmiä. Vastineeksi se kartutti valtaisan valokuvakokoelman, jonka eurooppalainen osa päätyi 2010 wieniläisen WestLicht-museon haltuun.

WestLicht-museon kokoelma on 800 taiteilijan yli 4 400 teoksen kokonaisuus vuosilta 1970–90. Siitä Valokuvataiteen museon intendentti Anna-Kaisa Rastenberger ja museonjohtaja Elina Heikka kokosivat yhdessä WestLicht-museon Rebekka Reuterin kanssa nyt nähtävän otoksen. Kotimaisesta osuudesta vastaavat kriitikko Otso Kantokorpi ja valokuvataiteilija Martti Jämsä.

Polaroid-näyttelyyn liittyy oheisohjelmana mm. työpajoja. Polaroid-studiossa voi kuvautaa itsensä muutaman euron maksua vastaan.

Kuva yllä:Andy Warhol: Andy niistää (1978).

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Eddie Iles: Henkilökohtainen
30.11.2012 asti

Eddie Ilesin henkilökuvia maahanmuuttajista ja heidän lapsistaan on esillä Kameraseuran galleriassa.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 10-15


Dagerrotyyppi-mininäyttely
25.11.2012 asti

Kuva: Dagerrotyyppejä.

Suomen valokuvataiteen museo juhlii suomalaisen valokuvan 170-vuotistaivalta ja esittää mininäyttelyssään kaksi harvinaista dagerrotyyppiä.

Dagerrotyypit ovat hyvin herkkiä sekä valon että ilman vaikutuksille. Tämän vuoksi mininäyttely on auki vain lyhyen ajan (17.-25.11.2012).

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Tanja Koponen: Tässä Huoneessa
18.11.2012 asti

Tanja Koposen (s.1968) installaatio Tässä huoneessa käsittelee valokuvan mahdottomuutta. Taiteilija kysyy, voiko mitään todellisuudessa tavoittaa sellaisena kuin se on juuri nyt tai sellaisena kuin se on joskus ollut.

Suomen valokuvataiteen museo, Projekti-tila
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Satu Kiuru: From the Basement
Kuva: Satu Kiuru.17.11.2012 asti

Satu Kiuru pohtii teoksissaan suhdettaan luontoon nostaen esiin erityisesti ihmisen eläimellisen puolen. Hän käsittelee tiedostamattoman eri aspekteja, kuten esimerkiksi aikaa - sen monitasoisuutta ja siirtymää.

Näyttelyn teokset ovat osa väitöstutkimusta, jota Kiuru tekee Taideteolliseen korkeakouluun aiheesta Tiedostamattoman merkitys kuvataiteellisessa prosessissa.

Jaakko Kilpiäinen: Pimeydestä valoon
Kuva: Jaakko Kilpeläinen17.11.2012 asti

Jaakko Kilpiäinen on valokuvannut Intiassa kaduilla työtään tekeviä kansalaisia: suutareita, kaupustelijoita, lakaisijoita, käsityöläisiä. Valokuvat ovat suoria muotokuvia ja samalla ne kertovat muuttuvasta nyky-Intiasta, jossa sen miljoonat asukkaat tekevät sitkeästi työtään etsiessään parempaa elämää.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Mona Huber: Nice with love
18.11.2012 asti

Mona Huber on valokuvannut Nizzaa vuodesta 2003 alkaen, aluksi ensin pienellä pokkarilla, myöhemmin ammattitason digikameralla. Kuvillaan hän haluaa kertoa, siitä miten on kokenut Nizzaa monilla lomamatkoillaan.

Galleria Jangva
Uudenmaankatu 4-6 (sisäpiha) Helsinki
ti-pe 11-19 la-su 11-17


Päivi Anita Ristell: Four Boxes of Her
Kuva: Päivi Anita Ristell.4.11.2012 asti

Valokuvataiteilija Päivi Anita Ristellin Four Boxes Of Her käsittelee poissaoloa, menetystä, surua ja ikävää omakohtaisesta lähtökohdasta. Pikkusisarensa Jennin nuorena menettänyt taiteilija käsittelee kaipausta usealla eri tasolla. Näyttelykokonaisuus koostuu neljästä osasta: riisipaperille tulostetut muistikuvat ja tekstit, henkilökuvat sekä ääni- että laatikkoinstallaatiot. Yhdessä nämä osat kertovat Päivin ja Jennin tarinan.

Päivi Anita Ristell (s.1983) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut valokuvaajaksi Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin valokuvauksen osastolta vuonna 2010.

Christelle Mas: Science Fiction Food
Kuva: Christelle Mas4.11.2012 asti

Hippolyte Studiossa on esillä ranskalaissyntyisen Christelle Mas’n näyttely. Hänen taiteensa keskeisenä teemana on ruoka, ja erityisesti sen negatiiviset näkökulmat.

Christelle Mas (s. 1984) asuu ja työskentelee Oulussa. Hänellä on kuvataiteen maisterin tutkinto Sorbonnen yliopistosta Pariisissa. Mas’n ensisijainen väline on valokuva, mutta hän tekee myös installaatioita, videoita, runoja ja piirustuksia.

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Live N' Loud - Rock valokuvina
Jussi Eerola, Henri Käck, Kenneth Lehtinen, Markus Lehto, Aku-Axel Muukka, Mikko Pylkkö ja Petri Vilén
30.10.2012 asti

Live N’ Loud - Rock valokuvina -näyttely esittelee seitsemän suomalaisen rock-kuvaajan näkemyksen suomalaisesta klubi- ja festarimaailmasta.

Yhteistä kaikille kuvaajille on halu taltioida musiikkia kuviksi elävimmillään.

Vuotalon galleria
Mosaiikkitori 2, Helsinki
ma-to 10-20, pe 10-18, la 10-16


Hanna Toropainen ja Kaarina Leppämäki: Muista huoltaa siivet
30.10.2012 asti

Hanna Toropainen ja Kaarina Leppämäki: Muista huoltaa siivet -näyttely

Hanna Toropaisen ja Kaarina Leppämäen yhteisnäyttelyn innoittajana on ollut halu kuvailla ja kuvata molemmille tärkeää aihetta, musiikkia sekä sen luomia tunteita.

Pitäjänmäen kirjasto
Jousipolku 1, Helsinki
Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti.


Human Tracks in the Environment
31.10.2012 asti

Näyttely esittelee eurooppalaisille opiskelijoille suunnatun valokuvauskilpailun satoa. Kilpailu järjestettiin ARTEcult-ketjuun kuuluville oppilaitoksille keväällä 2012 ja sen aiheena oli ihmisen jäljet ympäristössä.

Kilpailuun lähetettiin yli 200 teosta; Suomesta siihen osallistui yli 30 valokuvaaja lähes 70 teoksella.

Goethe-Institut
Salomonkatu 5 B, Helsinki


Hannu Lehto: Iltarastit
Kuva: Hannu Lehto.20.10.2012 asti

Helsingin Suunnistajien järjestämä Iltarastit täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Juhlavuoteen liittyvä valokuvanäyttely esittelee Hannu Lehdon taltioimia hetkiä Iltarasteilta. Lehto on itsekin aktiivinen kuntosuunnistaja.

Iltarastit aloitti nyt ympäri Suomea suosituksi tulleiden kuntorastien (iltarastien) järjestämisen vuonna 1977. Pelkästään Helsingin Suunnistajien Iltarasteilla tehdään vuosittain 10 000 suunnistusta. Iltarastien osanottajat ovat suurimmalta osin eri-ikäisiä tavallisia kuntoilijoita.

Kanneltalon galleria
Klaneettitie 5, Helsinki (Kannelmäen asema)
ma-to 9-20, pe 9-18, la 10-16


Martti Jämsä - Pallo
12.10.2012 asti

Näyttelyssä on esillä 16 kehystettyä valokuvaa, portfolio sekä Luova.fi-digipainossa siitä tehty digitaalinen näköispainos.

Jämsä on valmistanut valokuvat itse sukunsa vanhoista negatiiveista, rajaamalla ja jopa pienentämällä osan kuvista haluamaansa kokoon. Kuvat on kuivattu ja kiillotettu kuivausrummulla ja reunat on leikattu leikkurilla halutun tunnelman aikaansaamiseksi.

Luova.fi Galleria
ma-pe 11-18


Ahti Parviainen: Sensuality - mielentila / aistillisuus on mielentila
13.10.2012 asti

Kuva: Ahti Parviainen.

Ahti Parviaisen valokuvanäyttely Laterna Magicassa käsittelee aistillisuutta, jonka hän kokee ennen kaikkea mielentilana.

"Kuvat ovat hyvin henkilökohtaisia, ne syntyvät omista mielentiloistani ja voimakkaista kokemuksista. - Haluan jakaa tämän tilan katsojien kanssa."

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Juan Kasari: More Surface - More Feeling
Kuva: Juan Kasari.7.10.2012 asti

Juan Kasarin More Surface – More Feeling -näyttely valokuvagalleria Hippolytessä koostuu eri välineillä toteutetuista teoksista.

Kasari venyttää valokuvan käsitettä eri suuntiin ja tutkii, miten kuva tuhoutuu ja muuttuu erilaisten prosessien aikana, saavuttaen samalla uusia tasoja. Hän yhdistää teoksissaan esimerkiksi epoksilakkaa ja puhdasta pigmenttiä digitaalisiin efekteihin.

Minna L. Henriksson & Fatmir Mustafa-Carlo: Mikset puhu Suomea?
7.10.2012 asti

Hippolyte Studiossa on esillä Minna L. Henrikssonin ja Fatmir Mustafa-Carln näyttely, joka käsittelee rasismia Suomessa. Henrikssonin kuvissa tämä ilmenee tila-analyysin ja rinnastuksen kautta, Fatmir Mustafa-Carlon videossa se on omakohtainen kokemus. Kummassakin tapauksessa rasismin harjoittajana on Suomen poliisi.

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Leena Ikkala: Polaroid-kuvia
28.9.2012 asti

Vuonna 1980 Polaroid-yhtiö antoi Kameraseura ry:n viidelle jäsenelle Polaroid SX-70 –kamerat ja runsaasti filmiä. Yksi heistä oli Leena Ikkala, jonka Polaroid-kuvia on nyt esillä Kamera-galleriassa.

Ikkala kuvasi Polaroid-kuvia useimmiten lähiympäristössään, ja erityisen tärkeäksi muodostui useita vuosia kestänyt kesäyön kuvaaminen. Ikkala omistautui Polaroid-kuvaamiselle aina alkuperäisen SX-70:n valmistamisen loppumiseen asti.

Leena Ikkalan teoksia sarjasta Kesäyö on nähtävillä myös Valokuvataiteen museon POLAROID –näyttelyssä 18.8.–2.12.2012.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 12-16


FLUSH! Taidetta Helsingin kaupungintalon käymälätiloissa
FLUSH! Taidetta Helsingin kaupungintalon käymälätiloissa 30.9.2012 asti

FLUSH!-näyttely Helsingin kaupungintalon käymälätiloissa esittelee seitsemän nykytaiteilijan näkemyksiä julkisen ja intiimin välisistä kytköksistä valokuvan, videon ja installaation keinoin.

Julkinen WC on hämmentävä tila yksityisen ja jaetun välissä. Helsingin kaupungintalon käymälätitilat ovat ilmaiset ja auki kaikille ikään tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta, mutta muiden julkisten käymälöiden tavoin niiden käyttöä rajataan sukupuolen perusteella. Tästä syystä FLUSH!-näyttelykin on erilainen naisten ja miesten puolella.

Näyttelyn taiteilijat ovat:
Petri Ala-Maunus, Sasha Huber, Päivi Koskinen, Heidi Lunabba, Juhana Moisander, Petri Saarikko ja Minna Suoniemi.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) sekä WDC:n ohjelmaa.

Virka-galleria
Kaupungintalo, Sofiankatu 1 / Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, la-su 10-16


Helsinki Street – More towards nothing
Kuva: Heidi Piiroinen.30.9.2012 asti

Valokuvaaja Markus Jokelan kokoama näyttely Laboratory-galleriassa esittelee ammattilaisten ottamia katuvalokuvia. Työt ovat peräisin toukokuussa 2012 perustetusta www.helsinkistreet.fi -blogista.

Laboratory
Erottajankatu 9 B (sisäpihalla), Helsinki
ti-su 11-18


Susanna Majuri: Imaginary Homeland
Kuva: Susanna Majuri23.9.2012 asti

Susanna Majurin näyttely galleria Heinossa jatkaa samoilla linjoilla kuin pari vuotta sitten Suomen valokuvataiteen museossa nähty laaja yksityisnäyttely.

Esillä on jälleen surrealistissävyisiä kuvia, joissa hahmot on kuvattu vedenalaisissa maisemissa. Valokuvien maisemataustoina Majuri käyttää kuvasuurennoksia. Hän teetättää valtavan vahakankaan esimerkiksi ottamastaan maisemakuvasta ja upottaa kankaan uima-altaan pohjalle. Sen jälkeen hän kuvaa veden alle sukeltavat mallit vahakangasta vasten. Pinnan läpi näyttäytyy unenomainen ja etäännytetty maailma, jossa mallit leijuvat äänettömästi maisemataustan karhujen, kettujen, lintujen tai muiden eläinten kanssa. Samalla kun vesi sulkee mallit omaan hiljaiseen maailmaansa, se tekee kuvista myös hyvin maalauksellisia.

Majuri on valmistunut mm. Taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen linjalta (2007). Hän kuuluu Helsinki School-taiteilijaryhmään.

Galleria Heino
Uudenmaankatu 16-20, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 12-16


Łukasz Sokół: The Most Precious Thing
14.9.2012 asti

Puolalaisen valokuvaajan Łukasz Sokółin valokuvasarja The Most Precious Thing sisältää henkilökuvia lapsista Kamerunissa, Ruandassa, Burundissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa vuosilta 2009–2010.

Kulttuuritehdas Korjaamon kahvila
Vaunuhalli
Töölönkatu 51 A, Helsinki
ma-su 11-17


Tuomo Manninen: SoWeTo
Kuva: Tuomo Manninen9.9.2012 asti

Korjaamo Gallerian studion ensimmäisenä näyttelynä nähdään Tuomo Mannisen (s. 1962) Etelä-Afrikassa kuvattu SoWeTo-valokuvasarja.

Johannesburgin kylkeen syntynyt apartheidin kasvattama mustien reservaatti Soweto on yksi maailman pahamaineisimmista asuinalueista, jonne kaksikymmentä vuotta sitten muilla kuin mustilla ei ollut asiaa.

Manninen on aikaisemmin Me/We -kuvasarjassaan esitellyt muun muassa Helsingin, Katmandun, Havannan ja Pietarin elämää. Sarjan ryhmämuotokuvia on ollut esillä mm. Venetsian biennaalissa ja Arlesin valokuvafestivaalilla Ranskassa.

Me/We -sarjan valokuvista on ilmestynyt sähköinen kirja, joka koostuu muun muassa SoWeTo-näyttelyn valokuvista. Kirja on ilmainen, ja sitä voi ladata Applen iPadille iTunes Storesta.

Me/We 1 on ensimmäinen osa Mannisen valokuvasarjasta koottavista teoksista, ja osat 2–4 julkaistaan syksyn 2012 aikana. Kirja aloittaa Korjaamon sähköisten kirjojen sarjan.

Korjaamo Galleria
Töölönkatu 51 B, Helsinki
ma-pe 9-21, la 11-19, su 11-17.


Noora Isoeskeli: Temporary Happiness
Kuva: Noora Isoeskeli.9.9.2012 asti

Noora Isoeskeli haluaa teoksillaan luoda visuaalisiksi vaikeasti tavoitettavia aiheita kuten kuoleman, onnellisuuden, luonnon tai ajan. Valokuvissaan hän kuvaa elämää, joka vaatii elämistä eikä pysähdy kuvattavaksi.

Noora Isoeskeli (s.1982) on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemian maalaustaiteen osastolta. Tällä hetkellä hän suorittaa valokuvataiteen kandidaatin ja maisterin tutkintoja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Sara Bjarland: The Forsaken
Kuva: Sara Bjarland.9.9.2012 asti

Sara Bjarland käsittelee teoksissaan luonnon ja kulttuurin välistä suhdetta, usein erilaisia löytömateriaaleja hyödyntäen. Hän tarkastelee luontoa pikemminkin arkipäiväisenä ja vajavaisena kuin etäisenä, eksoottisena tai koskemattomana.

Hippolyte Studiossa on esillä teoksia Bjarlandin valokuvasarjasta The Forsaken, joka koostuu kuihtuneista huonekasveista kuvattuina betoniseinää vasten.

Helsingistä kotoisin oleva taiteilija Sara Bjarland (s. 1981) elää ja työskentelee nykyisin Amsterdamissa ja Gentissä.

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Mats Bergsmeden: Border Line
Kuva: Mats Bergsmeden.9.9.2012 asti

Taiteilija Mats Bergsmedenin kauniilla maisemakuvilla on synkkä kääntöpuolensa: jokainen valokuva on paikka, jossa joku on menettänyt henkensä ponnisteluissaan päästä laittomasti EU:hun.

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Studio - Hetki vaatteen ja ruumiin rajalla
26.8.2012 asti

Valokuvaaja Merja Hannikainen (s.1982) ja kuvataiteilija Vappu Jalonen (s.1979) pystyttivät kahtena viikonloppuna helmikuussa Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilaan studion. Yli 40 osallistujaa suunnitteli ja rakensi itselleen väliaikaiset vaatteet kankaista ja sen jälkeen heidät kuvattiin.

Näyttely on toteutettu projisointina.

Näyttely on esillä Prosessi-tilassa.Studio - Hetki vaatteen ja ruumiin rajalla -näyttely

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Karoliina Paatos: The American Cowboy
12.8.2012 asti

Valokuvagalleria Hippolyten ensimmäinen näyttely uusissa tiloissa Yrjönkadulla todistaa yhdysvaltalaisen cowboy-kulttuurin elinvoimaisuudesta.Kuva: Karoliina Paatos.

Freelance-valokuvaaja Karoliina Paatos on kuvannut cowboy-kulttuuria karjatiloilla ja rodeoissa Yhdysvaltojen länsiosissa vuodesta 2010.

Kuvissaan Paatos katsoo kulissien taakse ja paljastaa lehmipoikien elämän hohdokkaat ja karut puolet lämmintä ironiaa unohtamatta.

Karoliina Paatos on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista 2006. Hän työskentelee kuvajournalistina, mutta lehtityönsä ohessa hän on työstänyt aktiivisesti omia projektejaan. Paatoksen edellinen hanke Macho Looks, jonka hän toteutti yhdessä Johanna Kannasmaan kanssa, käsitteli Balkanin macho-kulttuuria. The American Cowboy on Paatoksen ensimmäinen yksityisnäyttely.

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Hans von Schantz: Enter Helsinki
Kuva: Hans von Schantz.31.7.2012

Suomen valokuvataiteen museon kesän päänäyttelynä nähdään Hans von Schantzin (s. 1961) Enter Helsinki, joka keskittyy vuorokauden kääntöpuoleen.

Taiteilijan kiinnostuksen kohteena eivät ole yleisesti tunnistettavat maamerkit, vaan pikemminkin pyrkimyksenä on nähdä maisema tai rakennelma mielen(tilan) ilmaisuna.

Schantzin teoksissa yhdistyvät näyttämölliset miljööt autenttisiin otoksiin.

”Valokuvauksessa minua kiehtoo kameran suhde aikaan – se miten yhteyksistään irrotettu aikasiivu on jähmettyessään kokenut transformaation. Hyvin harvoin ohjaan tai rakennan kuvaustilanteita, siinä mielessä olen dokumentaristi. Haen hallitsemattomuuden tuomia yllätyksiä.”

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Riitta Supperi: +50 Suomalaisen miehen muotokuva
Kuva: Riitta Supperi.31.7.2012 asti

Riitta Supperin (s. 1974) muotokuvasarja 50+ käsittelee tavallisten suomalaisten, 50–59-vuotiaiden miesten elämää ja sen murroskohtia.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Kenneth Bamberg: Flowers
Kuva: Kenneth Bamberg22.7.2012 asti

Ahvenanmaalaisen Kenneth Bambergin näyttely Flowers koostuu Pohjois-Thaimaan Shan-heimon miehisyysriittiä läpikäyvien poikien muotokuvista.

Shan-heimon rituaali Poy San Long eroaa useimmista muista miehisyysriiteistä feminiinisyydellään ja rauhanomaisuudellaan. Miehisyyteen astuvat pojat on puettu värikkäästi ja meikattu muistuttamaan nuorta Siddharta Gautamaa ennen kuin hänestä tuli Buddha.

Muotokuviensa kautta Bamberg kyseenalaistaakin sukupuolinormien kulttuuriset ja sosiaaliset rakennelmat.

Näyttely on osa designpääkaupunkivuoden ohjelmaa.

Valokuvaaja Kenneth Bamberg (s. 1981) on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Miehisyyteen liittyvät teemat ovat olleet keskeisellä sijalla myös hänen aiemmassa tuotannossaan.

Laboratory
Erottajankatu 9 B (sisäpihalla), Helsinki
ti-su 11-18


Paul Takahashi: Abiogenesis
Kuva: Paul Takahashi30.6.2012 asti

Galleria & kirjakauppa Tiedostamossa on kesäkuun ajan esillä ranskalaisen Paul Takahashin puoliabstrakti valokuvasarja, jossa taiteilija on käyttänyt hyväkseen musteita ja erilaisia orgaanisia nesteitä.

Lyonin kuvataideakatemiassa opiskellut Paul Takahashi (s.1986) on asunut Suomessa vuodesta 2009. Valokuvauksen ohella hän tekee mm. levyjen kansia ja muita graafikon töitä.

Tiedostamo
Viipurinkatu 1, Helsinki
ti-pe 12-18, la 10-15


17 TIETÄ
17 tietä -valokuvanäyttely20.6.2012 asti

Yhteisöprojektina toteutettu valokuvanäyttely Kameraseuran galleriassa Helsingissä esittelee 17 valokuvaajan erilaiset tulkinnat yhteisestä teemasta Tie.

Näyttelyssä voi tutustua myös kuvaajien portfolioihin.

17 tietä on toteutettu Kameraseuran näyttelyprojektin GP10:n aikana. Projekti tähtää osallistujien oman taiteellisen ilmaisun kehittämiseen.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ma 16-18, ti ja ke 12-18 (Helsinki-päivänä 12.6.2012 avoinna 12-20)
to ja pe 12-16, la 13-17


Juha Laitalainen: Hurmaavat hattukävelijät
Kuva: Juha Laitalainen.17.6.2012 asti

Hurmaavat hattukävelijät -valokuvanäyttely on osa Helsinki-päivän tapahtumakokonaisuutta.

Hurmaava hattukävely -liike aloitti toimintansa Helsingissä toukokuussa 2011 ja on nyt vakiinnuttanut asemansa kuukausittaisena kaupunkitapahtumana. Mukaan on liittynyt jo neljä muuta suurkaupunkia, Oulu, Vaasa, Turku ja Tampere.

Tarkoituksena on kiinnittää kaupunkilaisten huomiota huoliteltuun katupukeutumiseen, hyviin tapoihin ja kohteliaaseen käytökseen. Hattu on pukeutumisen pääasia.

Hurmaavat hattukävelijät -valokuvanäyttely esittelee upeisiin hattuihin ja tavanomaista huolitellumpiin asuihin pukeutuneita naisia. Joukossa on myös pari tyylikästä herrasmiestä. Hattupäät on ikuistanut valokuvaaja Juha Laitalainen.

Yleisöllä on mahdollisuus äänestää suosikkiaan vuoden 2012 Hurmaavimmaksi hattukävelijäksi. Äänestää voi joko näyttelyssä tai Facebook-sivulla.

Linkki äänestykseen kuvaajan Juha Laitalaisen FB-sivuille. Äänestysaika 4.-11.6.2012 klo 22 asti.

Helsinki-päivä huipentuu Hurmaaviin Hattutanssiaisiin Kaupungintalon juhlasalissa klo 18. Tilaisuus on avoin kaikille helsinkiläisille.

Sanomatalon Käytävägalleria
Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
ma-pe klo 7-22 la-su klo 9-22


Pitkin poikin Pohjanmaata
17.6.2012 asti

Pohjalainen valokuva esittäytyy Sanomatalon Mediatorilla osana Pikkuusen parempia pitoja.

Esillä on 57 kuvaa 30 valokuvaajalta, joista valtaosa Etelä-Pohjanmaalta. Edustettuina ovat useimmat valokuvauksen kategoriat luontokuvista lehtikuviin, muotokuvista valokuvataiteeseen.

Näyttelyn on tuottanut Pohjanmaan Valokuvakeskus Lapualta.

Sanomatalon Mediatori,
Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
ma-pe klo 7-22 la-su klo 9-22


Live N' Loud - Rock valokuvina
Jussi Eerola, Henri Käck, Kenneth Lehtinen, Markus Lehto, Aku-Axel Muukka, Mikko Pylkkö ja Petri Vilén
16.6.2012 asti

Live N’ Loud - Rock valokuvina -näyttely esittelee seitsemän suomalaisen rock-kuvaajan näkemyksen suomalaisesta klubi- ja festarimaailmasta.

Yhteistä kaikille kuvaajille on halu taltioida musiikkia kuviksi elävimmillään.

GLORIA Kulttuuriareena
Pieni Roobertinkatu 12, Helsinki
Galleria on avoinna tapahtumien yhteydessä.


Taryn Simon: Valokuvat ja tekstit
Kuva: Taryn Simon10.6.2012 asti

Taidemuseo Meilahden näyttelyssä on esillä yhdysvaltalaisen Taryn Simonin (s. 1975) teoksia neljästä eri kuvasarjasta vuosilta 2002-2010.

Simonin valokuvat ja kirjoitukset korostavat näkyvän maailman ja kielen välistä näkymätöntä tilaa, jossa tapahtuu jatkuvaa tulkintaa ja syntyy hämmentäviä tilanteita.

Näyttely on tuotettu yhdessä taiteilijan, Milwaukeen taidemuseon, Helsingin taidemuseon, Moskovan multimedia taidemuseon ja New Yorkin Gagosian Galleryn kanssa.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) ohjelmistoa.

Taidemuseo Meilahti
Tamminiementie 6, Helsinki
ti-su klo 11-18.30
ks. poikkeavat aukioloajat
10 € / 8 €, S-etukortilla 9 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi
joka kuukauden ensimmäinen perjantai ilmainen sisäänpääsy


Aida Chehrehgosha: Äidille, isälle ja kahdelle veljelleni
Kuva: Aida Chehrehgosha3.6.2012 asti

Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilassa on esillä iranilaistaustaisen, nykyisin Ruotissa asuvan Aida Chehrehgoshan valokuvanäyttely, jossa hän käsittelee traumaattisia lapsuudenkokemuksiaan. Chehrehgosha haastaa itsensä kohtaamaan vanhenpiinsa kohdistamia vihantunteita lavastamalla heidän kuolemansa nuoruutensa kuvitelmien mukaisesti.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Asko Salmi: Somalia vuonna nolla
26.5.22012 asti

Kuvat: Asko Salmi.

Lääkäri, valokuvaaja Asko Salmi toimi avustustyössä sotakirurgina Berberan kenttäsairaalassa vuonna 1990, jolloin ensimmäiset somalit saapuivat Suomeen. Avustustyössä otetut valokuvat kertovat karua kieltä sodan julmuuksista.

Galleria Contempo
Lönnrotinkatu 23, Helsinki
ti, ke, pe klo 11-17, la-su 12-16


Philiph Lászlo: Beauty of recycling - Unohdetuille
Kuva: philiph Lászlo26.5.2012 asti

Philiph Lászlon näyttely tuo esiin kierrätyksen kauneutta. Kolhulla, juonteella, rypyllä, naarmulla ja arvella on merkityksensä. Kolhujen takaa voi löytää toiveikkaan tulevaisuuden.

Mika Putro: Mielikuvia
Kuva: Mika Putro.26.5.2012 asti

Mika Putron Mielikuvia-näyttelyssä on esillä digitaalisesti käsiteltyjä kuvia mereltä ja järveltä.

 

Peter Maury: Angst
Kuva: Peter Maury.26.5.2012 asti

Peter Mauryn valokuvanäyttelyn teemana on eksistentiaalinen ahdistus ja emotionaalinen kipu.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Merkitykselliset paikat
Merkitykselliset paikat -näyttely27.5.2012 asti

Maahanmuuttajataustaiset naiset ovat kuvanneet heille tärkeitä paikkoja ja heitä koskettavia asioita valokuvaaja Nina-Maria Oförsagdin johdolla. Työskentelyssä hyödynnettiin yhteisöllisen valokuvauksen PhotoVoice-menetelmää. Yhdessä kirjoitetut kuvatekstit ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

Näyttely on Helinä Rautavaaran museon tuotantoa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Elisabet Cavén: Tutkimuksia pyjamassa
Kuva: Elisabeth Cavén27.5.2012 asti

Tutkimuksia pyjamassa on löytöretki Elisabet Cavénin 26 m2 kokoiseen vuokrayksiöön, jonka sisällä taiteilija seikkailee tehden kokeita ja havaintoja. Näyttely koostuu pienistä teemallisista valokuvasarjoista, videoteoksesta sekä sokeripaloista rakennetusta installaatiosta.

Elisabet Cavén (s. 1982) on helsinkiläinen valokuvataiteilija, joka viimeistelee parhaillaan maisteriopintojaan Aalto yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa. Tutkimuksia pyjamassa on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.

Linda Hofvander: Accurately Apparent
Kuva: Linda Hofvander.27.5.2012 asti

Hippolyte Studiossa nähdään osia Linda Hofvanderin sarjasta Esityksiä nimellä Accurately Apparent.

Linda Hofvander (s. 1978, Ruotsi) valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2010 Göteborgin yliopiston valokuvataiteen osastolta. Tuotannossaan hän on keskittynyt valokuvan todellisuusilluusioon ja siihen, miten hänen oma välineensä vaikuttaa tapaamme kokea ympäröivä maailma.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Elina Brotherus & Kira Gluschkoff: WHAT IF
31.5.2012 asti

Suomen tämän hetken tunnetuimpiin taidevalokuvaajiin lukeutuvan Elina Brotheruksen ja muotikuvaajana nimeä niittäneen Kira Gluschkoffin yhteinen näyttely sai alkunsa, kun kuvaajat tapasivat kymmenen vuoden jälkeen Gluschkoffin omistaman Pick Me -gallerian avajaisissa. Avajaisten jälkeen Gluschkoff soitti: “Mitä jos”, tekisimme yhteisen näyttelyn.”

Kun asia oli sovittu, kuvaajat päättivät kuvata toinen toisiaan. Lisäksi osa kuvista on yhteisiä eli sellaisia, joissa he molemmat esiintyvät kameralle. Kuvat on otettu Suomessa ja Ranskassa, jossa kumpikin kuvaaja on asunut pitkiä aikoja.

Näyttelyn aikana galleriassa järjestetään myös useita taiteilijatapaamisia.

Näyttely on osa HPB 2012:n ohjelmaa.

Pick Me Photography Gallery
Iso Roobertinkatu 48, Helsinki
ma-pe 10-17


Marja Lindfors: Ruokahetkiin liittyviä muistoja ja miljöitä
Kuva: Marja Lindfors31.5.2012 asti

Marja Lindforsin valokuvanäyttely ravintola Kynsilaukassa koostuu ruokamuistoista niin omassa puutarhassa kuin Italiassa ja muuallakin. Italiassa Lindfors on opiskellut, matkustellut, kuvannut ja kerännyt reseptejä yli 35 vuoden ajan. Matkoilta saaduista muistoista ja kuvista on syntynyt myös viisi ruokakirjaa.

Ravintola Kynsilaukka
Fredrikinkatu 22, Helsinki


Perttu Saksa, Echo
Kuva: Perttu Saksa.20.5.2012 asti

Perttu Saksan (s. 1977) uudessa näyttelyssä on esillä muotokuvia luonnontieteellisten museoiden täytetyistä apinoista ja muista kädellisistä. Kuvat kyseenalaistavat ihmisen ja eläimen välistä pientä eroa sekä kertovat tavoistamme kirjoittaa historiaa ja suhtautua toisiimme.

Näyttelyn yhteydessä on ilmestynyt Saksan ensimmäinen monografia Echo (Musta Taide).

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) ohjelmistoa.

Laboratory
Erottajankatu 9 B (sisäpihalla), Helsinki
ti-su 11-18


Ilkka Uimonen: Book of Arguments
20.5.2012 asti

Ilkka Uimosen (s. 1966) valokuvasarja Irakista on dramaattinen kauhukuva sodasta.

Näyttely on valokuvalehti Photo Raw'n tuottama, ja se nähdää Korjaamon kahvilan lisäksi HSL:n liikennöimässä kulttuuriratikassa 29.2.-18.5.2012.

Ilkka Uimonen on kuvannut maailmanpoliittisia aiheita isoihin kansainvälisiin lehtiin. Hän on ainoa suomalainen valokuvaaja, joka on yltänyt kuvatoimisto Magnumin associate-tasolle. Uimonen on kuvannut Magnumin lisäksi myös Sygma- ja Polaris -kuvatoimistoille. Kun Irakin sota syttyi vuonna 2003, Uimonen jäi pois kuvatoimistojen maailmasta ja keskittyi kirjojen tekoon. Ensimmäinen niistä on The Book of Arguments, joista on nyt otos esillä Korjaamon kahvilassa ja Kulttuuriratikassa.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) ohjelmistoa.

Kulttuuritehdas Korjaamon kahvila
Vaunuhalli
Töölönkatu 51 A, Helsinki
ma-su 11-17


Janne Blomberg: ARX – Linnoitus
5.5.2012 asti

Kuva: Janne Blomberg

Janne Blomberg on kuvannut pitkään erilaisia raunioita, bunkkereita, juoksuhautoja, autioita tehtaita ja palaneita taloja. Hän valokuvaa kohteista tiettyjä yksityiskohtia ja lisää niiden läheisyyteen alastoman ihmisvartalon tarkoituksenaan saada katsoja näkemään rakennelmien raaka ja luonnollinen kauneus.

 

Jussi Rautsi: Ohi mennen - Tapahtuu helsingissä
Kuva: Jussi Rautsi5.5.2012 asti

Jussi Rautsi on paljasjalkainen helsinkiläinen, joka kulkee reviirillään Helsingin keskustassa täysmekaanisen Leicansa kanssa harjoittaen "urbaania ihmisluontokuvausta". Kuvissa on erilaisia ihmisiä monenmoisissa tilanteissa. Henkilökuvia on myös muista kuvaajista. Yksi sarja esittää Euroopan kaupunkeja Unionin kynnyksellä.

Kuvauksia ei ole sovittu etukäteen, ja ihmiset ovat kuvissa sen näköisiä kuin ovat sattuneet kuvaushetkellä olemaan.

Mikko Itälahti ja Anna Vuolanto: Hitaasti – Katoavaisuuden maantiedettä
5.5.2012 asti

Mikko Itälahti ja Anna Vuolanto: Hitaasti – Katoavaisuuden maantiedettä

Mikko Itälahti ja Anna Vuolanto ovat ikuistaneet paikkoja, näkymiä ja asioita, joiden kauneus uhkaa unohtua kulttuuriamme johdattelevan kehittämisuskon jalkoihin.

Sami Haapavaara, Työn ja elon teatteri
Kuva: Sami Haapavaara.5.5.2012 asti

Päivällä leipää, yöllä lihaa.

Sami Haapavaaran kuvat yrittävät peilata aikaa henkilökohtaisen kokemuksen kautta, yksityisestä yleiseen.

Näyttelyt ovat osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) ohjelmistoa.

Kirjagalleria Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-13.30 ja 14-17.30, la 12-16


Chen Jiagang
Kuva: Chen Jiagang6.5.2012 asti

Voiko kameralla tallentaa tunteita, jotka kuuluvat muistoihin, kysyy kiinalainen taiteilija Chen Jiagang kiinalaista maalaismaisemaa, teollisuusarkkitehtuuria ja ihmisiä yhdistävissä teoksissaan.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) ohjelmistoa.

Galerie Forsblom
Lönnrotinkatu 5, Helsinki
ma-pe 11-18, la 11-16, su 12-16


Wilma Hurskainen: The Woman Who Married a Horse
Kuva: Wilma Hurskainen.6.5.2012 asti

Wilma Hurskaisen näyttely The Woman Who Married a Horse ammentaa visuaalisia viittauksiaan tyttökirjojen maailmasta sekä kansantarinoista ja saduista.

Kokonaisuudessa painottuu halua luoda jotakin arkipäiväisen ylittävää ja unenomaista.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) ohjelmistoa.

Helsingin taidemuseo / Kluuvin galleria
Unioninkatu 28, Helsinki
ke-su 11-18


Pertti Kekarainen
Kuva: Pertti Kekarainen.6.5.2012 asti

Pertti Kekarainen on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia valokuvataitelijoitamme. Anhavan näyttelyssä nähdään teoksia Kekaraisen TILA-sarjasta. Teokset ovat ensi kertaa esillä Suomessa. Esillä on myö täysin uusia teoksia.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) ohjelmistoa.

Galerie Anhava
Mannerheiminaukio 3, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 12-16


Olga Palomäki: Jäljet
12.5.2012 asti

Kuva: Olga Palomaäki.

Olga Palomäki on löytänyt valokuviensa aiheet hylättyjen rakennusten unenenomaisesta tunnelmasta ja ajan kerroksista.

Malmitalon galleria
Ala-Malmin tori 1, (Malmi) Helsinki
ma-pe 9-20, la 9-16

 

Mestarit esillä
27.4.2012 asti

Mestarit esillä näyttely juhlistaa Suomen Kameraseurojen Liiton 80-vuotista taivalta.

Kutsunäyttelyssä on esillä liiton eminenssi- ja suurmestareitten valokuvia.

Eminenssi-kuvaajat: Veikko Wallström, Ilkka Niskanen.

Suurmestarit: Eero Laamanen, Eero Venhola, Markku Lötjönen, Erik Lauraeus, Jorma Räsänen, Erkki Hakonen, Liisa Hanafi-Eweiss, Raimo Paukku, Heimo Harju, Aimo Vuokola, Kaarina Manninen, Ari Haimi, Kari Tolonen.

Näyttelystä julkaistaan myös kuvateos.

Kamera galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe klo. 12-16


Helsinki Photography Biennial - HPB12

1.3.-30.4.2012
Maalis-huhtikuussa 2012 järjestetään jo 12. kertaa Helsinki Photography Biennial, Helsingin valokuvabiennaali. HPB12 esittelee niin Suomessa kuin muuallakin tehtyä valokuvataidetta. Huhtikuun ajaksi biennaali levittäytyy ensimmäistä kertaa laajamittaiseksi valokuvan kuukaudeksi paitsi pääyhteistyömuseoihin, myös pääkaupunkiseudun moniin gallerioihin ja julkiseen tilaan.

HPB12:n teemana on urbaani ja kaupunki.

No exit - Eletty kaupunki
29.4.2012 asti

Helsinki Photography Biennialin päänäyttelyt vuonna 2012 nähdään Hakasalmen huvilassa ja Sederholmin talossa, joissa on esillä yhteensä yli 30 kansainvälistä ja kotimaista taiteilijaa.

Vuoden 2012 biennaalissa teemana on kaupunki ja urbaani.

Sederholmin talossa Eletty kaupunki -näyttelyssä tarkastelun kohteena ovat kaupunkilaiset itse sekä heidän kokemuksensa kaupunkitilasta ja tapansa käyttää sitä.

No Exit – Eletty kaupunki -näyttelyn taiteilijat:
Juha Allan Ekholm, Nina Berman, Tuukka Kaila, Enrique Metinides, Jukka Onnela, Sami Perttilä, Salla Pesonen, The Pier (Nils Petter Löfstedt, Erik Vestman), Dana Popa, Nicolas Provost, Roskakaupunki (Sirpa Kinnunen, Emilia Kurila, Teemu Lehmusruusu), Maija Saksman, Sanni Seppo, Katja Tähjä ja Michael Wolf.

Päänäyttelyiden lisäksi HPB12 levittäytyy yli 60 tapahtuman sarjaksi pääkaupunkiseudun museoihin, gallerioihin ja muihin näyttelytiloihin, unohtamatta julkista tilaa.

Sederholmin talo
Aleksanterinkatu 18, Helsinki
ke-su klo 11-17, to klo 11-19


Timo Kelaranta: Outo rakkaus
Kuva: Timo Kelaranta.29.4.2012 asti

Suomen valokuvataiteen museon kevään päänäyttely Outo rakkaus esittelee valokuvataiteilija Timo Kelarannan (s. 1951) teoksia taiteilijan koko uran ajalta. Mukana on runsaasti myös uusia, vastavalmistuneita töitä. Kelaranta on abstraktin kuvan ja minimalistisen ilmaisun edustaja, jolle muoto on kuvassa kaikken tärkeintä. Abstraktioiden vastapainona nähtävillä on myös pieni sarja henkilökuvia.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja Outo rakkaus (Timo Kelaranta, 2012) sekä pieni näyttelyopas (Suomen valokuvataiteen museo, 2012).

Näyttely on osa HPB 2012:n ohjelmaa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


K-G Roos - Mafia, Marimekko, Mannerheim
Kuva: K-G Roos.29.4.2012 asti

Mafia, Marimekko, Mannerheim -näyttely esittelee kuvajournalisti ja dokumenttikuvaaja Karl-Gustaf Roosin (1937-1976) lyhyen, mutta poikkeuksellisen uran keskeiset aihepiirit. Kokonaisuus on koottu Suomen valokuvataiteen museon kuva-arkiston kokoelmista, ja pääosa kuvista on nyt ensimmäistä kertaa näyttelyssä.

Roos oli toisen polven valokuvaaja. Hänen isänsä oli Rafael Roos, maineikkaan Foto Roos -ateljeen omistaja.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja K-G Roos 1937–1976 (toim. Maria Faarinen, Suomen valokuvataiteen museo 2012).

Näyttely on osa HPB 2012:n ohjelmaa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Nuori Helsinki
Kuva: Santtu Silventoinen.29.4.2012 asti

Nuoret ovat Nuori Helsinki -näyttelyn eri työpajoissa ja itsenäisissä kuvaushankkeissa valokuvien ja videoiden avulla tutkineet ja avanneet omia kokemuksiaan Helsingistä ja omista kaupunginosistaan.

Nuori Helsinki -projekti on saanut alkunsa taiteen tohtori, tutkija Helena Oikarinen-Jabain tutkimusprojektista, jossa hän tarkastelee helsinkiläisten nuorten suhdetta ympäristöönsä ja siihen kuulumisen kokemuksia.

Näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 –ohjelmistoa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Hetki tanssille
29.4.2012 asti

Hetki tanssille -näyttely esittelee Vuoden tanssikuva 2011 -kilpailun parhaimmiston.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 255 kuvaa. Niistä näyttelyyn on valittu viisitoista teosta, jotka edustavat monipuolisesti tanssi- ja valokuvataiteen kirjoa.

Kilpailun voitti jyväskyläläisen valokuvaajan Jouni Kallion teos Harjoituksen satoa.

Liikekieli.com järjestää Vuoden tanssikuva -kilpailun joka kolmas vuosi.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 –ohjelmistoa.

Kulttuurikeskus Stoa
Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
ma-to 9-20, pe 9-18, la-su 10-16


Saara Olkkonen & Laura Reunanen, How the light gets in
Kuva: Laura Reunanan.29.4.2012 asti

“Se tulee sisään huomaamatta, syöpyy saumojen läpi, pureutuu pintoihin, jättää jäljen. Neulanreikä riittää, kun sisältö on valonherkkää.” Näyttely käsittelee maiseman, tilan ja esineiden roolia muistin ja identiteetin rakennusaineina.

Näyttelyyn liittyy neulanreikätyöpajoja (14.4, 21.4, 28.4.).

Näyttely on osa HPB 2012:n ohjelmaa.

Galleria Reunion
Lönnrotinkatu 41, Helsinki
ma-pe 17-20, la-su 11-15


Tua Rahikainen: Helsinki suunnittelijan silmin
29.4.2012 asti

Tua Rahikainen tunnetaan turkissunnittelijana. Varsinaisen ammattinsa ohessa hän on kuvannut Helsinkiä designerin silmin.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 –ohjelmistoa.

Café Aschan
Pohjoisesplanadi 19, 0130 Helsinki
ma-pe 8-20, la 10-21, su 11-19


Kollective: Preview 5
Ville Andersson, Jonna Kina, Iiris-Lilja Kuosmanen, Aleksi Linnamaa, Laura Paavilainen, Jarkko Räsänen, Saku Soukka ja Filippo Zambon.
30.4.2012 asti

Kuva: Saku Soukka

Kuvataideakatemian Tila-aikataiteen valokuvausosastolla syntyneen Kollective-ryhmän viides näyttely pohtii tilan merkityksiä sekä tasapainoilua yksin- ja yhdessäolon välillä. Miten luomme oman tilamme kaupungissa?

Näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilassa.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 –ohjelmistoa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.


Tätä tietä! Valokuvauksen opiskelijat ry:n kuratoitu jäsennäyttely
Kuva: Jere Alajeesiö.30.4.2012 asti

Valokuvauksen opiskelijat ry:n kuratoitu jäsennäyttely Tätä tietä! – This way! esittelee 20 nuoren valokuvaajan töitä viidestä eri valokuvausalan korkeakoulusta ympäri Suomea.

Näyttelyn kuratoivat Veli Granö, Marjaana Kella ja Jani Leinonen. Näyttelyyn haki eri puolilta Suomea 48 valokuvausta pääaineenaan opiskelevaa nuorta kuudesta eri korkeakoulusta. Hakijoista valittiin näyttelyyn:

Jere Alajeesiö, Marina Ekroos, Anne Golaz, Tatu Gustafsson, Aukusti Heinonen, Sanne Katainen, Hertta Kiiski, Natalia Kopkina, Lasse Lecklin, Veera Lipasti, Jaana Maijala, Timo Marila, Maarit Mustonen, Juuso Noronkoski, Jukka Ovaskainen, Bita Razavi Mikko Rikala, Niklas Sandström, Iiu Susiraja, Anne Yli-Ikkelä

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 –ohjelmistoa.

Kuva: Jere Alajeesiö: Ihmisenä elämään heitetty, 2011.

Jukka Male museo
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 B, 2. krs. Helsinki
ma-su 9–21


Katharina Fricke: "Ugly Finnish Cities" - Work in Progress
Kuva: Katharina Fricke.30.4.2012 asti

Katharina Fricke tarkastelee kuvillaan arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua sekä sitä kuinka ihminen löytää paikkansa niiden keskeltä.

Näyttely on osa HPB 2012:n ohjelmaa.

Goethe-Institut Finnland,
Salomonkatu 5 B, Helsinki
ma-to 12-18, pe 12-16


Petri Anttonen: Lasitettu maa - 3D-projekti
Kuva: Petri Anttonen.30.4.2012 asti

Petri Anttosen näyttelyn nimi, Lasitettu maa, viittaa kaupunkielämän suojakerroksiin, jotka yhdistävät ja jaottelevat elinyhteisöjä. Lasi edustaa näyttelyssä nykyaikaisen urbaanin elämänmuodon elementtiä.

Näyttely kertoo samalla ihmisen ja kaupunkisuunnittelun kohtaamisesta.

Kolmiulotteiset valokuvateokset on toteutettu lentikulaarisen tekniikan avulla, jossa useat päällekkäiset kuvat yhdessä kuvapinnan linssistön kanssa luovat syvyyden vaikutelman.

Petri Anttonen (s. 1961) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän valmistui taiteen tohtoriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2005.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennialin (HPB12) ohjelmistoa.

Ann-Marie LeQuesne: Kadunylitysfanfaari
30.4.2012 asti

Hippolyte Studiossa voi tutustua Ann-Marie LeQuesnen kansainväliseen Kadunylitysfanfaari-projektiin, joka muuttaa arkipäiväisen tapahtuman juhlalliseksi.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Phantasma
Jenny Källman, Matts Leiderstam, Heli Rekula, Jarkko Räsänen, Eric Snedsbøl, Mauro Fariñas
Kuva: Matts Leiderstam.20.4.2012

Phantasm tarkoittaa jotakin nähtyä, jolla ei ole fyysistä olomuotoa: aavetta tai haamua. Se voi myös viitata asiaan, joka esiintyy vain aistihavaintona tai henkisenä representaationa todellisesta objektista. Platonilaisessa filosofiassa se merkitsee aistiemme ja havainnointimme vääristämää objektiivista todellisuutta. Näyttely Phantasma tutkii erilaisia tulkintoja todellisuudestamme kuuden pohjoismaissa työskentelevän valokuvataiteilijan teosten kautta.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 -ohjelmistoa.

Gallery Kalhama & Piippo Contemporary
Bulevardi 10, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 11-16


Kuvataideakatemian opiskelijoiden valokuvanäyttely, valoKuvA
Kuvataideakatemian opiskelijoiden valokuvanäyttely, valoKuvA22.4.2012 asti

Ryhmä valokuvaa työskentelyssään käyttäviä Kuvataideakatemian opiskelijoita on rakentanut näyttelykokonaisuuden, jonka taustalla olevassa työpajassa painotetaan idean, tilan ja tilanteen osuutta työskentelyprosessissa.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 -ohjelmistoa.

Galleria FAFA
Lönnrotinkatu 35, Helsinki
joka päivä klo 11-18


Heini Hölttä: Selfportrait As a Building: Oslo, Helsinki
Kuva: Heini Hölttä22.4.2012 asti

Kaupunkimaiseman kuvaajana tunnetun Heini Höltän (s. 1960) valokuvanäyttelyn teokset käsittelevät vierauden ja erillisyyden tunteita ja taiteilijan kokemusta oman kuvakielensä menettämisestä. Höltän Oslo-kuvat dokumentoivat taiteilijan pyrkimystä hahmottaa uutta kaupunkia.

Näyttely on osa HPB 2012:n ohjelmaa.

Helsingin Taidehalli
Nervanderinkatu 3, Helsinki
ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la-su 11-17
8 € / 5,50 € Alle 18-v. vapaa pääsy


No Exit – Kaupungin tila
22.4.2012 asti

Helsinki Photography Biennialin päänäyttelyt vuonna 2012 nähdään Hakasalmen huvilassa ja Sederholmin talossa, joissa on esillä yhteensä yli 30 kansainvälistä ja kotimaista taiteilijaa.

Vuoden 2012 biennaalissa teemana on kaupunki ja urbaani.

Hakasalmen huvilan näyttelyssä teokset avaavat näkökulmia siihen millaista kaupunkiympäristöä ihminen rakentaa ja millaisia muutoksia kaupungeissa tapahtuu eri puolilla maailmaa.

No Exit – Kaupungin tila -näyttelyn taiteilijat:
Blasco Isidro Gerth Chad Gill Stephen Haughey Anthony Hiller Susan Karisalo Simo Lampela Kalle Lehtinen Jukka Ljungdell Noomi Magyar Adam Margonelli Peter McMillan David Nishino Sohei Pengyi Jiang Raban William Reynolds Abigail Ruscica Jani Seely Christina Thomas Christopher.

Päänäyttelyiden lisäksi HPB12 levittäytyy yli 60 tapahtuman sarjaksi pääkaupunkiseudun museoihin, gallerioihin ja muihin näyttelytiloihin, unohtamatta julkista tilaa.

Hakasalmen huvila
Mannerheimintie 13b, Helsinki
ke-su 11-17, to 11-19


Nanna Hänninen: Plants/Objects/Trees/People//PAINT
Kuva: Nanna Hänninen.22.4.2012 asti

Nanna Hännisen näyttelyn kuvat ovat syntyneet siten, että taiteilija on ensin muuttanut värilliset kuvat mustavalkoisiksi, sen jälkeen hän on maalannut kuvien päälle suurpiirteisin siveltimenvedoin värikkäitä yksityiskohtia ja lopuksi kuvannut valokuvan ja maalauksen yhdistelmän uudelleen.

Nanna Hänninen (s. 1973) on valmistunut Taideteollisen korkeakoulun Valokuvataiteen osastolta 2002. Hän on yksi Helsinki Schoolin jäsenistä.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 -ohjelmistoa.

Galleria Ama
Rikhardinkatu 1, Helsinki
ti-pe 11–17, la-su 12-16

 

Marko Wuorinen: Tamara W.
Kuva: Marko Vuorinen.22.4.2012 asti

Tamara W. on valokuvataiteilija Marko Vuorisen (s. 1974) valokuva- ja ääni-installaatio 22-vuotiaasta newyorkilaistytöstä, jolla on liian paljon elämänkokemusta.

Dokumentaarinen näyttely sisältää valokuvia Tamarasta ja 10 min äänitteen, jolla tämä kertoo avoimesti elämäntarinansa.

Tamaran ensimmäinen lapsuudenmuisto on se, kun hänen isänsä ampuu naisystäväänsä. Tamara oli tuolloin 4-vuotias. Sen jälkeen häntä on mm. seksuaalisesti pahoinpidelty ja hän on viettänyt vuoden kodittomana New Yorkin kaduilla. Tamaran raskain koettelemus on kuitenkin ollut se, että jo lapsena hän tiesi syntyneensä väärään sukupuoleen. Poikana syntynyt Tamara aloitti sukupuolenvaihdosprosessin 17-vuotiaana. Nykyisin hän on heteroseksuaali nuori nainen.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 -ohjelmistoa.

Galleria Tila
Kalevankatu 40, Helsinki


Vladan Jeremić & Rena Rädle: The Housing Agenda
Vladan Jeremić & Rena Rädle: The Housing Agenda22.4.2012 asti

Vladan Jeremićin ja Rena Rädlen The Housing Agenda -näyttely koostuu Under the Bridge - Helsinki -projektiin liittyvistä valokuvakollaaseista ja videoista. Projekti käsitteli maahanmuuttajien, erityisesti romanien, asumiseen liittyviä ongelmia ja tavoitteena oli konkreettisten ratkaisuehdotusten laatiminen.

Rena Rädle ja Vladan Jeremić toimivat taiteilijoina, kuraattoreina ja poliittisina aktivisteina. He asuvat Belgradissa, Serbiassa ja työskentelevät eri puolilla Eurooppaa. Taiteellisessa työskentelyssään he tarkastelevat taiteellisen ja poliittisen limittymiä.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 -ohjelmistoa.

Kaapelin galleria
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C 97, Helsinki
ti 11-18, ke-pe 11-17, la-su 12-16


Heidi Wikström, Matka pimeän halki
Kuva: Heidi Wikström22.4.2012 asti

Heidi Wikströmin näyttely Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksen salongissa käsittelee unelmien, pelkojen ja muistojen välisiä suhteita ja toisaalta elämän usein vääjäämättömältä vaikuttavaa kulkua.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 -ohjelmistoa.

Galleria Pirkko-Liisa Topelius
Ullanlinnankatu 1 A 2-4, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 12-16


Elina Tuhkanen, Approach through the negative
Kuva: Elina Tuhkanen.15.4.2012 asti

Multimediataiteilija Elina Tuhkasen näyttely käsittelee ihmisen kykyä käsittää valoa ja väriä. Tuhkanen valikoi valokuviensa kuva-aiheet sen perusteella, miltä kuvat näyttävät negatiiviksi muutettuina. Hän on myös rakentanut kolmiulotteisia “valenegatiiveja”, jotka hän dokumentoi valokuvaamalla, lopulta hän kääntää värit takaisin “positiiviksi”. Työskentelyprosesseissaan Tuhkanen käyttää kuvanveistoa, maalausta, performanssia, valokuvaa ja videota kokeillakseen värin tunnelmaa ja valon luonnetta.

Anja Helminen, Vintage Catwalk
Kuva: Anja Kaarina Helminen.15.4.2012 asti

Vintage Catwalk -valokuvanäyttelyn nimi viittaa muotiin, vanhoihin design-vaatteisiin, liikkumiseen ja katsottavana olemiseen. Helminen esiintyy itse mallina valokuvissa. Näyttelyssä on esillä kokonaisuus valokuvia vuosilta 2009-2012.

Näyttelyt ovat osa Helsinki Photography Biennial 2012 -ohjelmistoa.

Galleria Huuto
Uudenmaankatu 35, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 12-16


Soili Mustapää: 1827 Hevibäkkäri
Kuva: Soili Mustapää.1.4.2012 asti

Valokuvaaja Soili Mustapään näyttely kurkistaa hevimusikaalin bäkkärille. Turun Nuoren Teatterin hevimusikaali 1827 Infernal Musical sai ensi-iltansa 21.1.2011 Logomossa. Mustapään valokuvat kertovat näyttelijöiden tunnelmista ja valmistautumisesta ahtaassa takahuoneessa ennen esityksen alkua ja kiireisten vuoronvaihtojen aikana.

Teatterimuseo, Kinokahvila
Kaapelitehdas,
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke klo 11-20
4/6 eur


Minna Havukainen: Exitus
Kuva: Minna Havukainen. Exitus-näyttely.5.4.2012 asti

Minna Havukaisen Exitus-näyttely käsittelee kuolemaa, surua ja menetystä.

Havukainen on työskennellyt surevien ja hautajaisia valmistelevien omaisten ja kuoleman parissa toimivien ammattilaisten kanssa ja kertoo ajan avartaneen näkemystään kuolemasta.

Exitus -näyttely on aiemmin ollut esillä Turussa (2009) ja Kuopiossa (2010).

Näyttely on osa HPB 2012:n ohjelmistoa.

G12
Töölöntorinkatu 3, Helsinki
ti- pe 12 - 17, la-su 12-16


Martin Parr: Think of Finland
Kuva: Martin Parr.8.4.2012 asti

Helsingissä aloitti helmikuun alkupuolella uusi valokuvagalleria, Laboratory, joka järjestää näyttelyitä Helsingin World Design Capital -vuoden ajan. Avajaisnäyttelynä nähdään Martin Parrin Suomi-aiheinen Think of Finland. Parr tallensi elokuussa 2011 suomalaisia ja suomalaista elämäntapaa Helsingistä Ouluun. Matkalla syntyneet kuvat ovat kaunistelemattomia, mutta kuitenkin lämmöllä ja lempeydellä kuvattuja.

Martin Parr (s. 1952) on kansainvälisesti tunnettu dokumenttikuvaaja ja Magnum-kuvatoimiston jäsen. Hän toimi Helsingissä professorina Taideteollisessa korkeakoulussa 90-luvun alussa.

Laboratory
Erottajankatu 9 B (sisäpihalla), Helsinki
ti-su 11-18


Martti Jämsä: Kirkasta valoa
30.3.2012 asti

Valokuvataiteilija Martti Jämsä (s. 1959) tunnetaan erityisesti mustavalkokuvauksen taitajana. Jämsä on käsityöläinen, joka haluaa valmistaa, pohjustaa ja kehystää kuvansa itse. Hänen kuvansa ovat ajattomia ja tunnelmaltaan hiljaisen poeettisia.

"Jämsän tuotannossa totuus muuntuu oudolla tavalla runoksi, joka kasvaa sarjallisen työstämisen kautta vielä moneen suuntaan osoittaessaan pienten nyanssien kautta sen, miten pienessä asuu moninaisuus." Otso Kantokorpi, näyttelyn kuraattori

Galleria ORTON - ORTON Invalidisäätiön kahvila
Tenholantie 10, 1. krs. (Ruskeasuo), Helsinki
ma-to 7.30-17.00 ja pe 7.30-16.00


KekeTop: Marginaali luisu - Rishikesh
31.3.2012 asti

Vanhan kuppilan galleriassa on esillä KekeTopin monotypiamenetelmällä vedostettuja valokuvia.

Vanhan Galleria, Vanha Ylioppilastalo
Mannerheimintie 3, Helsinki
ma-to 11-24, pe ja la 11-02


Ihmemaa ryhmä: Liisattu paratiisi
Liisattu Paratiisi -näyttely31.3.2012 asti

Ihmemaa-ryhmän toisessa näyttelyssä ryhmän jäsenet esittävät käsityksiään paratiisista.

Näyttely on totetutettu sekä valokuvien että musiikin avulla.

Ihmemaa-ryhmään kuuluvat:
Maria Isotalo, Päivi Kahila, Juha Karttunen, Kaarina Leppämäki, Pekka Nisula, Olli Pitkänen, Jari Porkka, Hanna Toropainen, Seppo Tuomaala ja Kari Väisänen. Kuvaesityksen musiikista vastaavat Matti Anttila ja Anttoni Markkanen.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki


Helsinki Feature - lehtikuvia kaupungista 1976-1996
Kuva: Kai Hagström29.3.2012 asti

World Design Capital -vuoden kunniaksi Pressfoton kuvaoikeudet omistava markkinointiviestintäkonserni Zeeland on koonnut kuvatoimiston miljoona kuvaa sisältävästä valokuva-arkistosta näyttelyn, joka kertoo Helsingistä ja siellä asuvista ihmisistä lehtikuvaajan silmin.

Helsinki Feature - lehtikuvia kaupungista 1976-1996 -näyttelyssä on esillä nelisenkymmentä kuvaa, ja lisäksi noin 100 kuvaa pyörii digitaalisissa kuvakehyksissä.

Näyttelyn on kuratoinut valokuvataiteilija Nina Tuittu.

Näyttelyn päätyttyä teokset myydään nettihuutokaupassa nuoriso- ja vanhustyötä tekevän HelsinkiMission hyväksi. Kuvista on tarkoitus tehdä myös kirja.

Näyttely on esillä maaliskuun lopulle Finlandia-talon Café Verandassa.

Kuva yllä: Kai Hagström

Finlandia-talo, Café Veranda
Mannerheimintie 13 e, Helsinki
klo 9-19


Kuva: Pipa NikulaPipa Nikula: Apinanhäntä kainalossa
24.3.2012 asti

Pipa Nikulan näyttely vie matkalle Etelä-Intian Karnatakan, Keralan ja Tamil Nadun viime talven tunnelmiin.

Apinanhäntä kainalossa on useita näyttelyitä pitäneen Nikulan ensimmäinen digikuvanäyttely.

 

Timo Korhonen: Etsi hahmosi
Kuva: Timo Korhonen.24.3.2012 asti

Timo Korhonen on kuvannut Etsi hahmosi -näyttelyn teokset Pielisen rannoilla, joissa hän on kulkenut jo 30 vuotta ja nähnyt, kuinka moni asia on vuosien saatossa muuttunut.

Näyttey on omistettu entisille Pielisen saarelaisille.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Itä-Länsi-Battle
Kuva: Touko Juhanen25.3.2012 asti

Itä-Länsi-Battle syntyi Photo Do:n ammattikuvaajille järjestämässä työpajassa, jossa otettiin selvää, kuinka tasa-arvoiselta Helsinki näyttää.

Länsi-Helsingissä kuvanneeseen joukkueeseen kuuluivat valokuvaajat Julius Koivistoinen, Alli Ikonen, Peter Forsgård, Miikka Pirinen, Touko Hujanen, Hanna Anttila ja Rami Lappalainen.

Itä-Helsingissä kuvanneeseen joukkueeseen kuuluivat valokuvaajat Vera Ruokonen, Marko Oikarinen, Markus Sommers, Aleksi Poutanen ja Noora Sandgren.

Näyttely on osa Helsinki Photography Biennial 2012 -ohjelmistoa. HPB12:n teemana on kaupunki ja urbaani.

Näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa.

Kuva: Touko Hujanen: Länsi, Bablo Maas ja Lumi, Kamppi (2012).

Octavian Bâlea: Flexi-in-security
Kuva: Octavian Bâlea.25.3.2012 asti

Octavian Bâlean (1984) dokumentaariset kuvat tutkivat, mitä tapahtuu eurooppalaiselle työvoimalle talouskriisin keskellä.

Flexi-in-security on esillä Valokuvataiteen museon Projekti-tilassa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18, ke 11-20
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


John Duncan: Bonfires then Beacons
Kuva: John Duncan.25.03.2012 asti

John Duncanin (s. 1968, Belfast) vuosina 2003-05 kuvaama Bonfires dokumentoi belfastilaisia jättimäisiä kokkoja ja niitä käsittelevää polttavaa ongelmaa; satoja vuosia kestänyttä Pohjois-Irlannin protestanttien ja katolilaisten välistä konfliktia.

Näyttely on osa HPB 2012:n ohjelmistoa.

Rita Leppiniemi: Reality versus Fiction
25.3.2012 asti Hippolyte Studiossa

Reality vs. fiction -sarjan kuvat esittävät yksilöllisen tulkinnan Pekingistä ja sen asukkaista. Samalla ne tutkivat sitä, miten valokuva, piirros ja teksti voivat luoda uusia suhteita kuvitteellisen ja todisteellisen välille.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Tuire Kurikka: Kummitustarinoita
Kuva: Tuire Kurikka.16.3.2012 asti

Tuire Kurikan valokuvasarja Kummitustarinoita visualisoi Pohjois-Savon alueelta kerättyjä ja sinne sijoittuvia kummitustarinoita.

Kurikka on dokumentoinut tarinoiden tapahtumapaikat mahdollisimman tarkasti valokuvan keinoin. Lopulliset teokset ovat syntyneet yhdistämällä eri tavoin toteutettuja kuvituskuvia paikkadokumenttiin kuvankäsittelyn avulla.

Sarjan teoksia esitetään näyttelytilassa yhdessä kummitustarinoiden (tekstien) kanssa.

Kummitustarinoita sai alkunsa Kurikan opinnäytetyönä Yrkeshögskolan Novian valokuvauslinjalle, josta hän valmistui medianomiksi keväällä 2011. Projekti on jatkunut edelleen valmistumisen jälkeen.

Näyttely on osa Helsinki Photography Festivalia 1.3.-30.4.2012.

  • Kurikan opinnäytetyö on luettavissa kokonaisuudessaan verkossa:
    Tuire Kurikka: Kummitustarinoita.
    Opinnäytetyö pohjois-savolaisista kummitustarinoista. 2011.

G12
Töölöntorinkatu 3, Helsinki
ti-pe 12-17, la- su 12-16


Stéphanie Lacombe: Les finlandais a table - Suomalaiset ruokapöydässä
10.3.2012 asti

Kuva: Stéphanie Lacombe.

Ranskalainen valokuvaaja Stéphanie Lacombe (s. 1976) kertoo valokuvin, miltä suomalaisten arkiruokailu tänä päivänä näyttää. Jokaiseen kuvaan liittyy pieni tarina.

Vuotalon galleria
Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
ma-to klo 9-20, pe klo 9-18, la klo 10-16


Jukka Wuolijoki: Varis ja sen kaverit
11.3.2012 asti

Jukka Wuolijoen näyttely galleriaravintola Wellamossa esittelee urbaaneja luontokuvia ja Lapin tuntureiden maisemia erilaisissa valaistuksissa. Urbaanien kuvien sankari on jokapaikan selviytyjälintu Varis.

Näyttelyssä on esillä kolmisenkymmentä kuvaa.

Jukka Wuolijoki (s. 1944) on koulutukseltaan juristi. Valokuvaamisen ja kuvanvalmistuksen hän aloitti jo kouluaikana Suomalaisen Yhteiskoulun Kamerakerhon laboratoriossa.

Galleriaravintola Wellamo
Laivastokatu 18, Helsinki
ma-pe klo 11-14 ja ti-la klo 17-23 sekä su 12-17


Katso peiliin
Kuva: Juhana Lappalainen.14.3.2012 asti

Näyttely esittelee viime vuonna nuorille suomalaisille ja virolaisille järjestetyn Katso peiliin / Vaata peeglisse -valokuvakilpailun parhaimmistoa.

Kilpailun järjestivät Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja Kamera-lehti. Kahdeksanhenkinen virolais-suomalainen raati valitsi osallistujien joukosta parhaat kuvat.

Kilpailun voitti Juhana Lappalainen, toiseksi sijoittui Aino Vuokola ja kolmanneksi Emilia Malinen.

Eesti Maja – Viro-keskus
Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22, Helsinki


Katri Lassila: Jouten
Kuva: Katri Lassila.3.3.2012 asti

Katri Lassilan kuvien aiheena on Dolce far niente – suloinen joutilaisuus, jolle on ominaista pysähtyneisyys vailla vaatimusta minkäänlaisesta toiminnasta.

Lassilan valokuvat edustavat mustavalkoisen suoran valokuvan perinnettä. Ne jakaantuvat useiden vuosien ja monien matkojen aikajänteelle.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Maija Savolainen: N 45° 54' – N 29° 42' – paikoillaan liikkeessä
Kuva: Maija Savolainen.26.2.29012 asti

Maija Savolainen (s.1980) tarkastelee teoksissaan valokuvan, ajan ja liikkeen suhteita toisiinsa.

"Eräänä aamuna päätin, että ajan täytyy pysähtyä.

Oli kevätpäiväntasaus, 20. maaliskuuta ja pohjoinen pallonpuolisko juuri kallistumassa jälleen kohti aurinkoa. Keväistä valon kasvua ei voi olla huomaamatta: talven kalseus vaihtuu kevään vehreyteen, ja ajan kulusta tulee silminnähtävää. Mitä jos ei pysyisikään paikoillaan seuraamassa muutosta, vaan juoksisi valoa pakoon? Kulkisi tietyllä vauhdilla kohti lyhyempää päivää, pohjoisesta etelään. Silloin päivä pysyisi saman pituisena ja aika pysähtyisi."

Savolainen viimeistelee valokuvataiteen maisteriopintojaan Aalto yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa. N 45° 54' – N 29° 42' – paikoillaan liikkeessä -näyttely on Savolaisen ensimmäinen yksityisnäyttely.

KAPA: Maisemaa etsimässä
Kuva: Kapa.26.2.2012 asti

Hippolyten Studiossa nähdään alkupaloja Kapan Maisema-projektista, joka käynnistyi kun taiteilija innostui kokeilemaan uutta puhelintaan (valo)kuvataiteen tekemiseen.

Kapa (Martti Kapanen, s.1949) on jyväskyläläinen valokuvataiteilija. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Hannu Lehto: Sarja kuvia
28.2.2012 asti

Kuva: Hannu Lehto.Hannu Lehdon Sarja kuvia on interaktiivinen valokuvanäyttely, joka pyrkii yhdistämään valokuvan, sarjakuvan ja kuvasarjan.

Näyttelyssä on valokuvasarjoja erilaisista tilanteista, joissa on jokin tarina. Kuvissa ei kuitenkaan ole puhekuplia, ne eivät siis ole sarjakuvia. Kuvat eivät ole myöskään kuvasarjoja siinä mielessä, kun ne valokuvan piirissä yleensä käsitetään.

Näyttelyn kävijät voivat kirjoittaa puhekuplia kuvasarjaan ja kokeilla itse, kuinka kuvien järjestys vaikuttaa tarinaan.

Galleria Kajava
Vallilan kirjasto
Päijänteentie 5, Helsinki


ETSIN! SÖKARE! VIEWFINDER! Ylioppilaskamerat 50 vuotta
Kuva: Simo Hannelius29.2.2012 asti

Ylioppilaskamerat juhlii 50-vuotistaivaltaan näyttelyn merkeissä.

Ylioppilaskamerat ry (YOK) on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan piirissä toimiva harrastajakuvaajajärjestö, jonka kivijalan muodostavat erilaiset kurssit ja näyttelyt. Vuodesta 2000 näkyvä osa toimintaa on ollut vuosittaisen Fotomaraton-valokuvauskilpailun järjestäminen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä. Jäsenia yhdistyksellä on nykyisin pitkälle toistasataa.

Ylioppilaskamerat on tarjonnut kasvualustan useille ammattivalokuvaajille kuten Elina Brotherukselle, Jyrki Komulaiselle, Marko Rantaselle, Santeri Tuorille ja Taina Värrille.

Kuva yllä: Simo Hannelius, Vanhan valtaus 1968.

Helsingin yliopistomuseo
Snellmaninkatu 3, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 11-16


Laajasalon Valokuvaajat
Laajasalon valokuvaajat - vuosinäyttely4.2.2012 asti

Laajasalon Valokuvaajat ry:n vuosinäyttelyssä on esillä noin neljäkymmentä kuvaa kolmeltatoista kuvaajalta.

Laajasalon Valokuvaajat on Laajasalossa toimiva rekisteröity yhdistys, joka on perustettu vuonna 1978. Yhdistys on Suomen Kameraseurojen Liitto (SksL) ry:n jäsenseura.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Mikko Takkunen : Kuin kynttilä pimeässä - Shatillan urheat tyttäret
Kuvat: Mikko Takkunen29.1.2012 asti

Libanonin sisällissodan (1975-1990) aikaisesta Sabran ja Shatillan verilöylystä tulee kuluneeksi 30 vuotta. Kolmen päivän aikana tapettiin kansallisuuteen, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Arviot uhrien lukumäärästä vaihtelevat vajaasta tuhannesta 3500:aan.

Kuin kynttilä pimeässä -näyttely on kunnianosoitus kaikille naisille, jotka ovat omistautuneet oman yhteisönsä auttamiselle äärimmäisen vaikeissa oloissa.

Näyttelyä varten haastateltiin ja kuvattiin 12 palestiinalaisnaista Beirutissa kesäkuussa 2011.

Näyttelyn valokuvat on ottanut Mikko Takkunen. Esillä on 12 valokuvadiptyykiä. Naisten haastatteluista ja tekstien kirjoittamisesta on vastannut psykologi, psykoterapeutti Kirsti Palonen.

Sanomatalon Käytävägalleria
Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
ma-pe klo 7-22 ja la-su klo 9-22.


Erica Kovanen Oma huone II
Kuva: Erica Kovanen29.1.2012 asti

Erica Kovasen näyttely Oma huone II peilaa käsitystä omasta olemassaolosta ja itseksi tulemisesta. Teossarjan sisällöllinen kimmoke on peräisin Bo Carpelanin romaanista Alkutuuli.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Marja Lindfors: Ruokahetkiin liittyviä muistoja ja miljöitä
Kuva: Marja Lindfors31.1.2012 asti

Marja Lindforsin valokuvanäyttely ravintola Kynsilaukassa koostuu ruokamuistoista niin omassa puutarhassa kuin Italiassa ja muuallakin. Italiassa Lindfors on opiskellut, matkustellut, kuvannut ja kerännyt reseptejä yli 35 vuoden ajan. Matkoilta saaduista muistoista ja kuvista on syntynyt myös viisi ruokakirjaa.

Ravintola Kynsilaukka
Fredrikinkatu 22, Helsinki


Hannu Kontkanen ja Eero Hauta-aho: Rakkautta ja anarkiaa Suomenojalla
Kuva: Hannu Kontkanen27.1.2012 asti

Hannu Kontkasen ja Eero Hauta-ahon valokuvanäyttely Rakkautta ja anarkiaa Suomenojalla on kannanotto arvokkaan lintualueen säilymisen puolesta.

Kuva yläoikealla: Hannu Kontkanen.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja, Helsinki
ti-pe 12-16


Raakel Kuukka: Retrospektiivi
Kuva: Raakel Kuukka.15.1.2012 asti

Suomen valokuvataiteen museon syksyn 2011 päänäyttelynä on Raakel Kuukan (s. 1955) retrospektiivi.

Vuonna 1985 pitämästään ensinäyttelystä lähtien Raakel Kuukka on kuvannut läheisiään, äitiään, sisaruksiaan ja omaa tytärtään Rebekkaa.

Näyttelyssä on esillä Kuukan teoksia 1980-luvulta tähän päivään asti. Esillä on vintage-printtejä, uusia teoksia sekä useita videoteoksia.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18, ke 11-20
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Johan Jakob Reinberg – varhaisin valokuvataiteilija?
Kuva: Johan Jakob Reinberg15.1.2012 asti

Virolaissyntyisen J. J. Reinbergin (1823–1896) henkilökuvat ja maisemat avaavat näkymän 150 vuoden takaiseen Turkuun. Vanhoissa suolapaperivedoksissa arvokkaasti pukeutuneet säätyläiset ja porvarit asettuvat ensimmäistä kertaa kameran eteen.

Reinbergin säilynyt kuva-aineisto sisältää runsaasti keskeneräisiä vedoksia, jotka avaavat näkymän 1800-luvulla eläneen valokuvaajan työprosesseihin retusointeineen ja värityksineen.

Originaalivedokset ovat lainassa Åbo Akademin kuvakokoelmista. Vedosten valoherkkyyden vuoksi näyttelykokonaisuus vaihdetaan kahden viikon välein, ja viidessä peräkkäisessä ripustuksessa nähdään yhteensä noin 130 kuvaa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18, ke 11-20
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Hannele Rantala ja Milja Laurila: Oma huone
http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/nayttelyt/nyt/event/63/173---milja-laurila-ja-hannele-rantala-oma-huone15.1.2012 asti

Hannele Rantalan ja Milja Laurilan Oma huone valokuvataiteen museon Projekti-tilassa koostuu installaatioista, jotka käsittelevät rajattua tilaa, yksilön riippumattomuutta ja toimeentuloa sekä taiteellista työtä.

Näyttelyn innoittajana on ollut Virginia Woolfin kirja Oma huone ja siinä esitetty vaatimus, että naisilla on oltava oma huone ja omaa rahaa, jotta he voisivat kirjoittaa vapaasti.

Kumpikin taiteilija on tehnyt tilaan omia teoksiaan, mutta keskinäinen yhteistyö on kuitenkin vaikuttanut töihin.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18, ke 11-20
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Sandra Kantanen: Landscapes
Kuva: Sandre Kantanen8.1.2012 asti

Sandra Kantanen käsittelee teoksissaan maisemaa sekä maalauksen ja valokuvan välistä suhdetta. Näyttelyn kuvat ovat maisemia Kiinasta, Japanista ja Tiibetistä. Maalausta muistutava jälki on saatu aikaan digitaalisella kuvankäsittelyllä.

Sandra Kantanen (s.1974) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2003 ja on mukana The Helsinki Schoolin toiminnassa. Osan maisteriopinnoistaan hän suoritti Kiinassa Central Academy of Fine Arts korkeakoulussa. Kantasen teoksia on ollut esillä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Korjaamo Galleria, Korjaamohalli
Töölönkatu 51 b, Helsinki
joka päivä klo 11-17, to 11-20


Stefan Bremer: Best of - Stefan Bremerin valokuvia
Kuva: Stefan Bremer.8.1.2012 asti

Teatterimuseon Kontissa on esillä valokuvataiteilija Stefan Bremerin retrospektiivinen teatterivalokuvien näyttely, joka sisältää teatterien esitys- ja promootiovalokuvia vuosilta 1978–2011. Kokonaisuus on Bremerin itsensä valikoima.

Teatterimuseo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke klo 11-20
4 € / 6 €


Mikko Auerniitty ja Harri Heinonen: Football Landscapes – Jalkapallon jäljet
Football landscapes8.1.2012 asti

Valokuvataiteilijat Mikko Auerniitty ja Harri Heinonen ovat kuvanneet vuosien ajan jalkapalloon liittyviä ilmiöitä sekä yhdessä että erikseen. Football Landscapes -näyttelyssä he tarkastelevat jalkapalloa osana maisemaa ja kaupunkitilaa. Kuvauskohteet ovat löytyneet eri puolilta Eurooppaa esimerkiksi karttojen ja nettikameroiden avulla.

Suomen urheilumuseo
Olympiastadion, Helsinki
ma-pe 11-17, la-su 12-16
5 €/3€, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi


Gardenian kasvit -valokuvakilpailun satoa
12.1.2012 asti

Gardenia täytti viime huhtikuussa 10 vuotta. Sen johdosta järjestettiin kaikille avoin valokuvauskilpailu. Finalistityöt ovat nyt esillä Gardenian käytävägalleriassa.

Gardenia
Koetilantie 1, Helsinki
ma-to klo 10-18, pe klo 10-14 ja la-su klo 10-17

-Hyvinkäällä

Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n teemanäyttely - Työ
21.10.2012 asti

Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttely 2012 on esillä Hyvinkään kaupungintalolla. Suomessa toimivien kameraseurojen jäsenet esittelevät monipuolisesti työn tekemistä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Hyvinkään kaupungintalo
Kankurinkatu 4 - 6, Hyvinkää
ma-to- klo 9-16, pe- klo 9-15 sekä la-su- klo 12-16

-Inarissa

Antti Haahtaja: Täydellistä valoa etsimässä
Kuva: Antti Haataja.30.9.2012 asti

Luontokuvaaja Antti Haatajan kuvissa pohjoinen luonto elää kiihkeän kesän täysillä, mutta elämä jatkuu myös kaamoksen pimeydessä.

Luontokeskus Siida
Inarintie 46, Inari
kesäkaudella joka päivä klo 9-20
20.9. alkaen ti-su 10 - 17
9/7/5€

-Jyväskylässä

Marja Pirilä: Sisäiset maisemat, Milavida, Silmät ja suu
Marja Pirilä: Sisäiset maisemat, Milavida, Silmät ja suu30.9.2012 asti

Jyväskylän Grafiikkakeskuksen ja Luovan valokuvauksen keskuksen toiminnot yhdistyivät syyskuun alusta lähtien Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamoksi, johon kuuluvat Galleria Ratamo sekä grafiikan ja valokuvauksen työtilat. Samalla koko toiminta siirtyi Halosen talosta Jyväskylän Veturitalleille.

Galleria Ratamon avajaisnäyttelynä on valokuvataiteilija Marja Pirilän näyttely, joka koostuu Pirilän kahdesta uusimmasta camera obscura -projektista: Sisäiset maisemat - Inner landscapes (2011), jonka hän on tehnyt yhteistyössä japanilaisen keramiikkatyöparin Satoko Sai + Tomoko Kurahara kanssa sekä Milavida (2012). Lisäksi näyttelyssä on veistosmainen camera obscura -teos Silmät ja suu (2006), jonka Pirilä on tehnyt yhdessä Petri Nuutisen kanssa.

Camera obscura -ilmiö on inspiroinut valokuvataiteilija Marja Pirilää jo yli kaksikymmentä vuotta.

Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
ti-su 11–18


Ola Kolehmainen: Enlightenment
Kuva: Ola Kolehmainen.29.7.2012 asti

Ola Kolehmainen tunnetaan suurista abstrakteista arkkitehtuurikuvistaan. Alvar Aalto -museossa on esillä Kolehmaisen uusimpia teoksia.

Näyttelyssä olevat teokset on kuvattu mm. Viipurin kirjastossa, Paimion parantolassa, Jyväskylän Työväentalossa.

Viimeisen vuoden aikana Kolehmainen on työskennellyt Alvar Aalto -museon arkistossa käyden läpi mittavan määrän arkistomateriaalia.

Kolehmainen ei kuvaa rakennuksia yksi yhteen, vaan kuvat muodostuvat abstrakteista muodoista, väreistä ja heijastuksista.

Teoksissaan Kolehmainen tavoittelee mielessä syntyvää tila-aikakokemusta.

Alvar Aalto -museo
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
ti-su 11-18
6/4€


Keski-Suomen valokuvataiteen 10. aluenäyttely
toinen osa 29.4.2012 asti

Keski-Suomen valokuvataiteen 10. aluenäyttely järjestetään keväällä 2012 kahdessa osassa. Ensimmäinen osa oli esillä Korpilahden Höyry-galleriassa.

Toinen osa nähdään Galleria Harmoniassa. Mukana toisessa näyttelyssä ovat:

Pekka Hassinen Mikko Hietaharju Jukka-Pekka Jalovaara/Samuli Kristian Saastamoinen Jonna Jantunen Juho Jäppinen Kapa Virpi Leinonen Aino-Kaarina Pajari Kari Pakarinen Mikko Puttonen Arto Revonkorpi Jorma Räsänen Matti Salmi Vicki Snellman Aarno Sundgren

Aluenäyttelyn jurytti Jaakko Heikkilä.

Höyry-galleria
Korpilahdentie 10, Korpilahti
ma-pe 10-18, la 10-16, su 12-16

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Caj Bremer - valokuvia
Kuva: Caj Bremer.15.4.2012 asti

Ateneumin taidemuseon tuottama akateemikko Caj Bremerin (1929) retrospektiivinen näyttely on nyt esillä Jyväskylässä. Näyttely nähtiin ensin keväällä 2010 Helsingissä Ateneumin taidemuseossa, sen jälkeen Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa ja vuosi sitten Lönnströmin taidemuseossa Raumalla.

Caj Bremerin ura alkoi ateljeeassistenttina ja sen jälkeen hän teki mittavan uran kuvajournalistina. Hän aloitti Hufvudstadsbladetissa ja työskenteli sitten Lehtikuvassa, Viikkosanomissa ja Helsingin Sanomissa. Erityisesti hänet muistetaan Viikkosanomiin tekemistään laajoista kuvareportaaseista. Sanomalehtityönsä ohella Bremer teki lisäksi muotikuvauksia. Myöhemmin hän työskenteli myös taiteilijaprofessorina.

Caj Bremerin tuotanto voidaan lukea humanistisen valokuvauksen traditioon, jolle on ominaista ihmisen ja tämän välittömän ympäristön kuvaaminen kohdettaan kunnioittaen. Bremerin tuotannolle on on lisäksi ominaista vahva komposition taju ja lempeäsävyinen huumori. Studiossa Bremer ei ole koskaan viihtynyt, muotikuvatkin hän kuvasi mielellään ulkoilmassa.

Sanomalehtityössä Bremerillä oli tapana kuvata pienillä kameroilla. Sillä tavoin hän sai helpommin kontaktin kuvattaviinsa ja sulatui vaivattomammin joukkoon. Nykyisin hän kuvaa suurikokoisilla kameroilla kotinsa lähiluontoa.

Caj Bremerille myönnettiin valtion valokuvapalkinto 1968 ja 1973, valtion tiedonjulkistamispalkinto 1973 ja valtion journalistipalkinto 1994. Vuosiksi 1978-1983 Bremer kutsuttiin valokuvauksen taiteilijaprofessoriksi. Hänelle on myönnetty ensimmäisenä valokuvaajana Suomessa akateemikon arvonimi.

Keski-Suomen museo
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
ti-su 11-18
6/3/0 €, perjantaisin vapaa pääsy.


Janne Körkkö: Moments
1.4.2012 asti

Kuva: Janne Kokko.

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Kalle Björklid: In Concert
Kuva: Kalle Björklid4.3.2012 asti

Jyväskyläläisen Kalle Björklidin (s. 1980) näyttely In Concert imaisee keskelle rock- ja pop-konserttien kiihkeän latautunutta tunnelmaa. Bändien ja yleisön räjähtävä energia on vangittu rohkein kuvakulmin ja erikoisin rinnastuksin.

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Iiris-Lilja Kuosmanen: Suoja
Kuva Iris-Lilja Kuosmanen5.2.2012 asti

Iiris-Lilja Kuosmanen keskittyy kuvissaan vuorovaikutuksien löytämiseen. Hän kuvaa pajon ihmisiä pareittain ja haluaa heidän keskittyvän kuvaustilanteessa vain toisiinsa.

"Se minkälainen ihmissuhde kuvaamillani pareilla on ei ole tärkeää, vaan tapa joilla se henkilöihin vaikuttaa. Miten henkilö suhtautuu toiseen, koskettaa toista. Miten toinen muuttuu toiseksi. Tai miten toista ei tavoita, vaikka haluaa. Miten toista ei löydä. Kuvaan ihmistä myös yksin, hukutan hänet maisemaan. Ihminen katoaa halutessaan. Etsii maisemasta vastaavuutta omaan itseensä."

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18

-Karjalohjalla

Kirsi Kommonen: Värimatka Kiinaan
31.10.2012 asti

Valokuvanäyttely Värimatka Kiinaan esittelee kiinalaista värikulttuuria - värien käyttöä, värisymboliikkaa ja väreille annettavia merkityksiä.

Karjalohjan kirjasto, kulttuurivintti
ti klo 10-17, ke ja pe klo 13:30-19:30, la klo 10-15

 Kemissä

Ari Kakkinen: Until Now – Kunnes nyt
Kuva: Ari Kakkinen.8.1.2012 asti

Kemin taidemuseossa esillä oleva Ari Kakkisen Until Now - Kunnes nyt -näyttely koostuu useista kuvakokonaisuuksista, joissa lähestytään näkemisen ja näkyvissä olemisen ongelmia. Teemaattisesti teokset pohtivat valokuvan rajoja suhteessa esittävyyteen sekä muihin kuvallisiin ilmaisuihin.

Näyttely on toteutettu Pohjoinen valokuvakeskus ry:n ja Kemin taidemuseon yhteistyönä.

Kemin taidemuseo
Marina Takalon katu 3, Kemi
ti-to 11-17, pe 11-19, la-su 11-15
2€/1€, alle 18-vuotiaat vapaa pääsy.
Perjantaisin kaikille vapaa pääsy.

-Kemijärvellä

Mikko Pöyliö ja Vesa Särkelä: Aurora Borealis - Yön valoa Itä-Lapista
Mikko Pöyliö ja Vesa Särkelä: Aurora Borealis - Yön valoa Itä-Lapista2.5.2012 asti

Mikko Pöyliön ja Vesa Särkelän revontulikuvia Kemijärven ympäristöstä on esillä Mestarin Kievarissa.

Mestarin Kievari
Kirkkokatu 9, Kemijärvi

-Kemiönsaaressa

Valoa ja varjoa
Valoa ja varjoa -näyttelyn juliste. Kemiönsaaren taideyhdistys, valokuvausjaosto.29.6.2012 asti

Kemiönsaaren taideyhdistyksen valokuvausjaoston Valoa ja varjoa -näyttelyssä on esillä teoksia seuraavilta kuvaajilta:

Mats Asplund, Peter Flinkman, Heli Ilaskari, Jouko Jokinen, Marianne Jokinen, Marjatta Karikoski, Helena Laakkonen.

Västanfjärdin kirjasto
Lammalantie 106, Västanfjärd
ma 14-19, ti ja ke 10-16, pe 14-19

-Kokkolassa

Hetki unelmaa -oma unelma valokuvaksi
Kuva: janne Kortesaari.29.9.2012 asti

Hetki unelmaa -näyttelyn kuvissa esiintyvät Keski-Pohjanmaan Opiston Eväitä itsenäiseen elämään -linjan opiskelijat unelmarooleissaan.

Näyttely on jatkoa Hetki unelmaa -projektin reilun vuoden takaiselle näyttelylle, jonka malleina toimivat Kokkolan kaupungin Keva-palvelukeskuksen asiakkaat.

Tänä vuonna kuvat on ottanut Keski-Pohjanmaan Opiston valokuvauksen opiskelijat valokuvaaja Jari Eklundin johdolla.

Hetki unelmaa -projektin takana on Eväitä itsenäiseen elämään -linjan opettaja Sari Hiltunen. Hän oli mukana myös ensimmäisen näyttelyn ideoinnissa. Virike löytyi Miina Savolaisen näyttelystä Maailman ihanin tyttö ja halusta antaa myös kehitysvammaisille oma tähtihetki.

Kokkolan kaupunginkirjasto / pääkirjasto, 2. krs.
Isokatu 3, Kokkola

Kotkassa

Sakari Viika – Heavy Light
Sakari Viika: Heavy Light22.12.2012 asti

Valokuvaaja Sakari Viika (s. 1956) on dokumentoinut kuvataidetta, tanssia, oopperaa, teatteria ja muita kulttuuritapahtumia kolmen vuosikymmenen ajan sekä työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdille.

Heavy Light -näyttely on koottu Viikan omista, vapaan työskentelyn tuloksena syntyneistä valokuvista.

Kotkan valokuvakeskuksen Heavy Light -näyttely on uudistettu versio ensi kertaa 2009 Helsingissä esillä olleesta kokonaisuudesta.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Leena Louhivaara & Maarit Hedman Katseen takana
17.11.2012 asti
Kuvat: Leena Louhivaara & Maarit Hedman

Kuvataiteilija Maarit Hedmanin ja valokuvaaja Leena Louhivaaran yhteisnäyttelyssä kohtaavat maalaus ja valokuva - sekä näkönsä menettäneen että näkevän henkilön kokemus.

Näyttely koostuu maalauksen ja valokuvan muodostamista kuvapareista. Louhivaara on valokuvannut Hedmania studiossa ja luonnossa eri vuodenaikoina, ja Maarit Hedman on maalannut omat teoksensa kuvauspaikkojen ja kuvaushetkien herättämien tunnelmien pohjalta.

Maalauksiin liittyvät Hedmanin tekstit ovat luettavissa myös pistekirjoituksella.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Hannu Vanhanen: Vanavedessä
20.10.2012 asti

Kuva: Hannu Vanhanen.

Vanavedessä on kuvaus kaikesta mikä liittyy veden äärellä oloon: vapauden kaipuu, yhdessäolo, rakkaus, yksinäisyys, luonnon kohtaaminen ja jopa pakkomielteinen elvistely.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Mustavalkoinen Kotka - 120 vuotta kuvina
22.9.2012 asti

Kotka-seura on koonnut seuran vanhoista valokuvista näyttelyn, joka kertoo kotkalaisesta elämästä 1800-luvun lopulta nykypäiviin. Alueellisesti näyttely on rajattu Kotkansaareen, Hovinsaareen ja aivan lähisaariin. Kuvien aiheina on teollisuus ja sahat, kauppa, satamat ja laivat, katunäkymät, kadonneet rakennukset, sodat 1939-44, vapaa-aika ja tapahtumat sekä vanhat kartat.

Näyttelyyn valittiin parisataa kuvaa yli 3000 kuvan kokoelmasta.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Caj Bremer : Meri
26.8.2012 asti

Kotkan valokuvakeskus esittelee kuvajournalisti, akateemikko Caj Bremerin meri-aiheisia mustavalkokuvia 50–80-luvuilta. Kokonaisuus koostuu neljästä merityöläisten elämää kuvaavasta valokuvasarjasta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta teoksia ei ole aiemmin ollut julkisesti esillä Suomessa.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Julius Konttinen: Räps Filmaten - Petri Nygårdin elämää valokuvina ajalta 2010-2012
Kuva: Julius Konttinen31.8.2012 asti

Valokuvaaja Julius Konttinen on dokumentoinut suomiräpin huippunimiin lukeutuvan Petri Nygårdin elämää tien päällä, lavoilla ja takahuoneissa.

Näyttely pohjautuu Nygårdin ja Konttisen yhteistyönä syntyneeseen valokuvakirjaan Räps Filmaten, joka ilmestyi keväällä.

Art Circus Eterna
Keskuskatu 35, Kotka
ti-pe 11-18, la-su 12-16

Matkadokumentteja – Palonen, Metso, Rantala, Milonoff ja Niittyvirta
22.7.2012 asti

Kuva: Ville Palonen.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Kukka Ranta ja Meeri Koutaniemi: Kolme tarinaa siirtolaisuudesta
Kuva: meeri Koutaniemi1.7.2012 asti

Toimittaja ja freelance-valokuvaaja Kukka Ranta ja kuvajournalisti Meeri Koutaniemi esittävät kesäkuun yhteisnäyttelyssään kolme tarinaa siirtolaisuudesta, kolmelta mantereelta. Valokuvien henkilöt ovat paenneet kotimaansa työttömyyttä, rasismia, diktatuuria ja poliittista vainoa. Näyttely tarkastelee rakenteellisen köyhyyden ja siirtolaisuuden syitä ja seurauksia.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Vuoden Luontokuvat
30.6.2012 asti

Kuva: Kaj FagerströmKaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa on kesäkuun ajan esillä Vuoden Luontokuva 2011 -kilpailun parhaimmistoa.

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n vuosittain järjestämään Vuoden Luontokuva -kilpailuun osallistui viime vuonna kaikkiaan 11.466 kuvaa. Vuoden 2011 Luontokuvaksi valittiin salolaisen Kai Fagerströmin eläinkuva Kettu.

Jarmo Mäntykangas: FIAP Blue Gray
30.6.2012 asti

Pienessä galleriassa nähdään Jarmo Mäntykankaan ensimmäinen valokuvanäyttely.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä: Hyvää päivää, herra Holbein!
20.5.2012 asti

Hyvää päivää, herra Holbein! -näyttelyn muotokuvat ovat syntyneet yhteisöllisenä prosessina valokuvaaja Pekka Elomaan ohjaamassa työpajassa. Esillä on muotokuvia, joissa kehitysvammaiset astuvat esiin juuri sellaisina kuin ovat. Näyttelyn innoittajana on ollut renessanssimaalari Hans Holbein nuoremman muotokuvat.

Hyvää päivää, herra Holbein! -hankkeessa työpajaan osallistuneet ovat työstäneet kaiken yhdessä: valaisun, rekvisiitan, puvustuksen ja kuvauksen. Osallistujat toimivat myös kuvissa malleina.

Työpajat ja näyttelyt on toteutettu yhteistyössä Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:n kanssa. Valokuvaaja Pekka Elomaa on ohjannut valokuvatyöpajoja Lyhty ry:ssä jo 10 vuoden ajan.

Teokset ovat aiemmin olleet esillä Helsingissä Luova.fi-galleriassa ja Turussa Valokuvakeskus Perissä sekä Tampereella Valokuvakeskus Nykyajassa/TR1 Taidehallissa.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Mika Honkalinna: Taigalunta, suuri pöllö ja kaarne
Kuva: Mika Honkalinna.28.4.2012 asti

Näyttely koostuu kolmesta osasta. Taigalunta on osa laajempaa, samannimistä näyttelykokonaisuutta. Se sisältää kuvia pohjoisen talvesta, lumen valosta ja talven tunnelmasta. Näyttely liittyy osin 2007 julkaistuun kirjaan Lumen aika.

Suuri pöllö-kuvat kuuluvat huuhkajaprojektiin, jossa Honkalinna seurasi suuren petolinnun ja ihmisen rinnakkaineloa Kymenlaakson takamailta Helsingin keskustaan. Kuvat liittyvät samannimiseen, 2011 ilmestyneeseen kirjaan.

Kaarne-kuvat ovat osa projektia, jossa korpilla on merkittävä rooli eräänlaisena kertojanäänen “takapiruna” ja sielunlintuna.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Jacques Coelho: KUD phase 4 [junction]
31.3.2012 asti

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Yhteisessä maailmassa - kuvia lähetystyöstä
Kuva: Ari Vitikainen.25.2.2012 asti

Näyttelyssä on mukana lähetystyöntekijöiden valokuvia Laosista, Kambodzhasta, Keniasta, Israelista ja Senegalista.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Kotkan seurakunnan kanssa.

Mukana on kuvia seuraavilta lähetystyöntekijöiltä: Kirsi Hämäläinen, Jouko Kokkonen, Sirpa ja Roy Rissanen, Elaine ja Ari Vitikainen.

Näyttelyyn liittyy runsaasti oheisohjelmaa.

Kuva yllä: Ari Vitikainen

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Martino Balestreri ja hänen oppilaansa
28.1.2012 asti

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16

-Kristiinankaupungissa

Tommy Vikars: Sielun metsä
Kuva: Tommi Vikars.31.12.2012 asti

Luontokuvaaja Tommy Vikarsin 55 kuvaa käsittävä näyttely on esillä Café Merilokin tiloissa Selkämeren sairaalassa.

Vikars on itseoppinut valokuvaaja, jonka kuvia on palkittu monissa kilpailuissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kuviensa kohteet hän hakee oman kotiseutunsa luonnosta Närpiöstä. Erityisesti Vikarsia kiinnostaa metsän mystiikka. Sen vangitsemiseksi hän käyttää usein erilaisia kaksoisvalotustekniikoita ja suodattimia.

Tommy Vikars voitti lokakuussa 2012 saksalaisen luontokuvaajajärjestön Gesellschaft Deutscher Tierfotografen:in (GDT) yhteiseurooppalaisen luontokuvakilpailun, ja sai voiton myötä tittelin Vuoden Luontokuvaaja Euroopassa 2012.

Selkämeren Luontokuva -galleria,
Selkämeren sairaala
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ma, to klo 9-17, ti, ke, pe-su 9-20


Andy Horner: Sweden Panorama
20.10.2012 asti

Kuva: Andy Horner.

Selkämeren Luontokuva -galleriassa Kristiinankaupungissa on esillä brittiläis-ahvenanmaalaisen Andy Hornerin valokuvia Sweden Panorama -sarjasta. Katsottavana on 15 parimetristä panoraamaa, joissa Ruotsi näyttäytyy parhaimmillaan.

Selkämeren Luontokuva -galleria,
Selkämeren sairaala
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ti, ke, pe, la, su 8-20 ma, to 8-17


Taru saimaannorpasta
Kuva: Eero Korhola.24.6. 2012 asti

Taru saimaannorpasta -näyttely kertoo yhdestä maailman harvinaisimmista ja uhanalaisimmista nisäkkäistä, sen elämästä, ahdingosta ja suojelusta.

Kuva: Eero Korhola.

Selkämeren sairaalan luontokuvagalleria
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ma-su 9-19
Sisäänkäynti sairaalan pääoven kautta.


Jouni Klinga: Naapurina pingviini
Kuva: Jouni Klinga.20.5.2012 asti

Näyttelyssä on yhteensä 15 suurikokoista pingviiniaiheista valokuvaa. Luontokuvaaja Jouni Klinga on viettänyt useita kuukausia Etelämantereen vesien pingviiniparatiiseissa. Tämän näyttelyn kuvat on valittu vuosina 2010 ja 2011 Falklandinsaarille tehdyiltä kuvausmatkoilta.

Klinga on toiminut Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n pitkäaikaisimpana puheenjohtajana, Luontokuva-lehden päätoimittajana ja Pohjoismaiden suurimman luontokuvafestivaalin taiteellisena johtajana.

Näyttely on esillä Selkämeren hoivakampuksen Café Merilokissa.

Emilia Rosengård: Neljä vuodenaikaa
Kuva: Emilia Rosengård.20.5.2012 asti

Neljä vuodenaikaa on 19-vuotiaan Emilia Rosengårdin ensimmäinen näyttely. Se esittelee Pohjolan luontoa eri vuodenaikoina. Esillä olevat 12 kuvaa on otettu parin viime vuoden aikana.

Taru saimaannorpasta
Kuva: Eero Korhola.24.6. 2012 asti

Taru saimaannorpasta -näyttely kertoo yhdestä maailman harvinaisimmista ja uhanalaisimmista nisäkkäistä, sen elämästä, ahdingosta ja suojelusta.

Kuva: Eero Korhola.

Selkämeren sairaala
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ma-su 9-19
Sisäänkäynti sairaalan pääoven kautta.

Kai Fagerström & Heikki Willamo Viimeiset vieraat
29.2.2012 asti

Heikki Willamo ja Kai Fagerström ovat kuvanneet autiotuneisiin taloihin muuttaneita metsäneläimiä. Viimeisten ihmisasukkaiden muisto leijuu vielä haikeana huoneissa ja tavaroissa, vaikka uusien tulokkaiden äänet täyttävät jo tuvat.

Hannu Hautalan juhlanäyttely
29.2.2011 asti

Suomen kansainvälisesti tunnetuin luontokuvaaja Hannu Hautala täytti tänä vuonna 70 vuotta. Merkkipäivää juhlistettiin Hannu Hautala -säätiön järjestämällä juhlanäyttelyllä Hannu Hautala luontokuvakeskuksessa Kuusamossa.

Hannu Hautala -säätiö järjestää nyt yhteistyössä Selkämeren Luontokuvan kanssa Selkämeren sairaalan Café Merilokin tiloja varten räätälöidyn juhlanäyttelyn.

Selkämeren sairaalassa on nähtävänä myös Lars-Göran Söderholmin käsin veistämiä ja maalaamia puulintuja ja -tauluja 29.2.2012 asti.

Selkämeren sairaala
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ma-su 9-19
Sisäänkäynti sairaalan pääoven kautta.

"JÄLKI...SPÅR….TRACK"
20.1.2012 asti

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f. järjestämässä hankkeessa tunnetut valokuvataiteilijat ja luontokuvaajat ottavat kantaa ilmastonmuutokseen valokuvan keinoin.

Näyttelyssä on teoksia seuraavilta kuvaajilta:

Albrecht Kristoffer, Hautala Hannu, Keränen Seppo, Kokkoniemi Juha, Kovalainen Ritva, Kuukka Raakel, Leinonen Antti, Luhta Jorma, Luukkola Pekka, Räsänen Tapani, Sammallahti Pentti, Seppo Sanni, Snellman Matti, Willamo Heikki.

Mikael Ackelman: Luontokuvia
20.1.2012 asti

Ruotsalisen Mikael Ackelmanin näyttely kostuu kahdesta osasta, jotka ovat nimeltään Leva - av ljus ja Tracking birds in Texas.

Andy Horner: Panoraama
20.1.2012 asti

Andy Hornerin näyttelyssä on esillä neljä parimetristä maisemapanoraamaa, jotka on kuvattu Ruotsissa ja Islannissa.

Horner on kansainvälisesti tunnettu luontokuvaaja sekä luontokuvauksen opettaja. Hän on syntynyt Pohjois-Englannissa, mutta viimeiset 20 vuotta hän on asunut Ahvenanmaalla, josta käsin hän työskentelee ympäri maailmaa.

Selkämeren sairaala
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ma-su 9-19
Sisäänkäynti sairaalan pääoven kautta.

Kuopiossa

Robert Whitaker - The Beatles
Kuva: Robert Whitaker.28.10.2012 asti

VB-valokuvakeskus esittelee laajasti Robert Whitakerin Beatles-aikakauden tuotantoa ajalta, jolloin yhtye oli suosionsa huipulla.

Whitaker matkusti parin vuoden ajan Beatlesien mukana kuvaten yhtyeen työskentelyä ja vapaa-aikaa kiertueilla, kotona ja äänitysstudiossa. Robert Whitakerista tuli erityisesti John Lennonin läheinen ystävä.

Whitakerin tunnetuin työ on ns. Butcher cover (1966), Beatlesien Yesterday And Today -albumin alkuperäinen kansikuva, joka hetkeä ennen julkaisua korvattiin sovinnaisemmalla kuvalla.

Lähes rajoittamaton pääsy maailman kuuluisimman ja suosituimman yhtyeen lähipiiriin avasi ovet myös Lontoon 1960-luvun undergroundpiireihin, joiden avainhahmoista Whitaker pääsi kuvaamaan lähes kaikki.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
Beatles-näyttely on avoinna myös maanantaisin!
3/2 €


Sampo Remes: Valokuvia
Kuva: Sampo Remes16.9.2012 asti

Kaikki näyttelyn kuvat on otettu tämän vuoden kesäkuussa USA:ssa Mainen osavaltiossa, jossa Remes oli opiskelemassa digikuvausta/ja -tulostusta Maine Media -elo-/valokuvakoulussa.

Galleria Carree
Kauppakatu 13, Kuopio


Duro y bonito – Ankara mutta kaunis
Kuva: Manuel Alvarez Bravo.2.9.2012 asti

VB-valokuvakeskuksen tämän vuoden kesänäyttely tuo nähtäväksi seitsemän latinalaisamerikkalaisen valokuvaajan teoksia. Näyttelyn teosten aikajänne on yli 70 vuotta alkaen 1930-luvulta ja päätyen 2000-luvun puoliväliin.

Näyttelyssä ovat esillä seuraavat kuvaajat: Manuel Alvarez Bravo, Graciela Iturbide, Adriana Lestido, Marcela Taboada, Eduardo Gil, Mario Cravo Neto, Sebastião Salgado.

Näyttelyteokset on valittu Hasselblad Foundationin kokoelmista Ruotsista. Hasselblad-palkinnon esillä olevista kuvaajista ovat saanet Manuel Álvarez Bravo 1984 sekä Graciela Iturbide 2008. Marcela Taboada on saanut Hasselblad-stipendin vuonna 1991 ja 2002.

Kuva: Manuel Alvarez Bravo.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
Huom. Kesänäyttelyssä poikkeavat aukioloajat:
ma-pe 11-17.30, la-su 11-15.30
3/2 €


Joakim Eskildsen: THE ROMA JOURNEYS
Kuva: Joakim Eskildsen20.5.2012 asti

Joakim Eskildsenin vuosina 2000-06 kuvaama näyttely kertoo romanien elämästä seitsemässä eri maassa: Intiassa, Kreikassa, Ranskassa, Romaniassa, Suomessa, Unkarissa ja Venäjällä.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Tuire Kurikka: Kummitustarinoita
Kuva: Tuire Kurikka.6.5.2012 asti

Tuire Kurikan valokuvasarja Kummitustarinoita visualisoi Pohjois-Savon alueelta kerättyjä ja sinne sijoittuvia kummitustarinoita.

Kurikka on dokumentoinut tarinoiden tapahtumapaikat mahdollisimman tarkasti valokuvan keinoin. Lopulliset teokset ovat syntyneet yhdistämällä eri tavoin toteutettuja kuvituskuvia paikkadokumenttiin kuvankäsittelyn avulla.

Sarjan teoksia esitetään näyttelytilassa yhdessä kummitustarinoiden (tekstien) kanssa.

Kummitustarinoita sai alkunsa Kurikan opinnäytetyönä Yrkeshögskolan Novian valokuvauslinjalle, josta hän valmistui medianomiksi keväällä 2011. Projekti on jatkunut edelleen valmistumisen jälkeen.

Kuopion korttelimuseo
Kirkkokatu 22, Kuopio
ti-pe klo 10-15, la-su 10-16
4/3/0 €. Alle 18-vuotiaat maksutta.


Markus Varesvuo: Selviytyjät - lumen ja jään linnut
Kuva: Markus Varesvuo8.4.2012 asti

Markus Varesvuon luontokuvanäyttelyssä on kuvia pohjoisen talvessa sinnittelevistä linnuista. Talvi on linnuille karu ja armoton, mutta hämmästyttävän moni laji on kuitenkin kehittänyt tapoja selviytyä talven koettelemuksista.

Kuopion museo
Kauppakatu 23, Kuopio
(2. kerroksen parvihuone)
ti, to, pe 10-17, ke 10-19, la ja su 11-17
6/4/0€


Rami Hanafi: Two more - minus one
Kuva: Rami Hanafi.8.4.2012 asti

Rami Hanafin näyttely kertoo ammattilaislumilautailijoiden elämästä ja matkoista lumen perässä ympäri maailmaa. Valokuvissa nähdään aikamme lahjakkaimpia lumilautailijoita, mm. Antti Autti, Scotty Lago, Peetu Piiroinen.

Lajille tyypillisten kuvien lisäksi kuvaajan henkilökohtaiset muistot matkan varrelta nousevat keskiöön.

Rami Hanafi (s. 1979) työskentelee valokuvaajana Aamulehdessä. Hän aloitti lumilautailun 90-luvun alussa ja valokuvauksen muutamaa vuotta myöhemmin. Hanafi on kuvannut lumilautailua suomalaisille ja ulkomaisille toimeksiantajille.

Hänet on palkittu mm. Vuoden nuori lehtikuvaaja palkinnolla 2006. Näyttely on Hanafin toinen yksityisnäyttely aiheesta.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Olen tässä - Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttely
Nanna Hänninen, Sini Koivistoinen, Tuire Kurikka, Maria Kärkkäinen, Ulla-Mari Lindström, Olli Lähdesmäki, Kirsi Pitkänen, Tuire Punkki ja Johanna Väisänen. Näyttelyn on kuratoinut Riitta Raatikainen.
Kuva: Tuire Kurikka.26.2.2012 asti

Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttely 2012 välittää paikan tajua taiteessa.

Näyttely tulee myöhemmin kiertämään eri puolilla Pohjois-Savoa. Näyttelyn ovat tuottaneet Pohjois-Savon taidetoimikunta ja VB-valokuvakeskus.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Hannes Heikura: Dark zone
Kuva: Hannes Heikura.8.1.2012 asti

Kuvasarja Dark Zone, hämärä vyöhyke on lehtikuvaajana tunnetun ja palkitun Hannes Heikuran vuoden kestänyt itsenäinen, taiteellinen projekti. Näyttelyn kuvat ovat tummasävyistä mustavalkokuvia, joihin Heikura on ikuistanut pieniä arkisia hetkiä kaupungin elämästä kotikulmillaan Helsingissä.

Helsinki näyttäytyy kuvissa hämärään kietoutuneena ja ajattomana. Jyrkät varjot ja pimeyttä halkovat valokaistaleet nostavat esiin ihmisen yksinäisyyden kaupungin vilskeessä.

Aiemmin Helsingin Sanomissa työskennellyt Heikura toimii nykyisin freelancerina.

Sirpa Kähkönen: Kuopion taivaan alla
8.1.2011

Kesällä Barson kellarissa nähty kirjailija Sirpa Kähkösen kokoama Kuopion taivaan alla -näyttely on nyt hieman laajentuneena esillä VB-valokuvakeskuksen sisätiloissa.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €

-Lahdessa

Erika De Martino & Egle Oddo: Hidden Faces
27.11.2012 asti

Erika De Martino & Egle Oddo

International Photo Centerin uudessa näyttelyssä kahden Helsinkiin kotiutuneen italialaisen taiteilijan valokuvateokset käyvät vuoropuhelua keskenään.

Erika De Martinon kuvasarja pohjautuu havaitsemiseen liittyvään Apofenia-ilmiöön, joka tarkoittaa tuttujen muotojen tai kasvojen tunnistamista elottomista esineistä. Toinen valokuvasarja, Egle Oddon Screen, sisältää jähmettyneitä ihmiskasvoja, jotka on otettu liikkuvista kuvista.

International Photo Center
Vesijärventie 14D, Lahti
ma-pe klo 11:30-17.00


Jouko Lehtola muistonäyttely In Memoriam
Kuva: jouko Lehtola.14.10.2012 asti

Galleria Uuden Kipinän Kulmassa on esillä tunnetun helsinkiläisen valokuvaajan Jouko Lehtolan (1963-2010) muistonäyttely.

Lehtolan ura alkoi 1990-luvulla. Valmistuttuaan Taideteollisesta korkeakoulusta hän lähti kiertämään ympäri Suomea suunnaten sinne, missä nuoriso liikkui - festivaaleille ja konsertteihin.

Vuonna 1996 Vanhan Ylioppilastalon galleriassa Helsingissä nähdyn Nuoret Sankarit -näyttelyn myötä Lehtola lunasti paikkansa 90-luvun suomalaisen nuorison kuvaajana. Nuoret Sankarit -näyttely oli esillä monella paikkakunnalla Suomessa, ja melko nopeasti ovet avautuivat myös Euroopan nykytaiteen kentille.

Myöhemmin Lehtolan aihepiiri sai vakavampia ja yhteiskuntakriittisempiä sävyjä. Hän otti taiteessaan etäisyyttä ihmisiin ja etsi uusia visuaalisia keinoja kertoakseen yhteiskunnan pahoinvoinnista. Ihminen oli enää läsnä kuvissa vain välillisesti. Tarinat tallentuivat nyt jälkinä, esineinä tai paikkoina.

Loppukesästä 2008 Lehtolalla diagnosoitiin vakava sairaus. Toivoa paranemisesta ei annettu. Tässä elämäntilanteessa katse kääntyi elämän ikuisiin arvoihin ja luonnosta tuli nyt tärkein inspiraation lähde.

Jouko Lehtola kuoli 47 vuoden iässä syyskuussa 2010.

Näyttely on Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely yhteistyössä Jouko Lehtolan Säätiön kanssa.

Lasse Lecklin: Places to Stop
Kuva: Lasse lecklin.14.10.2012 asti

Uuden Kipinan Kirnussa on nähtävänä helsinkiläisen Lasse Lecklinin (s. 1982) valokuvasarja öisistä huoltoasemista, jotka on kuvattu ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Galleria Uusi Kipinä
Kymintie 1, Lahti
ti-pe klo 12-18, la,su klo 12-16


Lahden valokuvataide ry 30 vuotta - Juhlanäyttely
Kua: kari Kuitunen.23.9.2012 asti

Lahden valokuvataide ry:n 30-vuotistaivalta juhlistetaan Galleria Uuden Kipinän Kulmassa pidettävällä näyttelyllä.

Näyttelyssä on esillä kuvia Lahden valokuvataide ry:n nykyisiltä aktiivijäseniltä. Yhteensä yhdistyksessä on jäseniä noin 60.

Näyttelyyn osallistuvat jäsenet
Auvo Ahvenjärvi, Anu Akkanen, Juha Arvid Helminen, Pertti Klemola, Kari Kuitunen, Ville Kujala, Markus Kuoppala, Antti Laitinen, Kirsti Nenye, Sakke Nenye, Stéphane Pellennec, Erkki Perkiömäki, Päivi Reponen, Tapio Ruokoranta, Emilia Rüf, Maiju Saari, Juha Tanhua, Tiina Tanskanen, Nick Tulinen, Tarmo Valmela, Anne Vatén ja Heidi Wikström.

Lahden valokuvataide ry järjestää mm. valokuvanäyttelyitä ja tilaisuuksia, joissa luennoivat alan ihmiset eri puolilta Suomea. Lahden valokuvataide ry on yksi lahtelaisen Kauno ry:n jäsenyhdistyksistä.

Kuva yllä: Kari Kuitunen, Alaston, 2011

Anu Akkanen: Wastescape - Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely
Kuva: Anu Akkanen.23.9.2012 asti

Anu Akkanen etsi pitkään täydellistä maisemaa, turhaan. Lopulta oma maisema löytyi, kun Akkanen päätyi kameroineen kaatopaikalle.

"- olin tullut maisemaan, jossa tunsin olevani läsnä. Kaiken sen muoviroskan ja haisevan jätteen keskellä edessäni oli maisema, joka ei teeskennellyt - eikä minunkaan tarvinnut."

Akkanen kiersi eri kaatopaikkoja reilun kahden vuoden ajan kuvaten keskikoon kameralla mustavalkofilmille.

Wastescapes-sarja oli esillä ensimmäistä kertaa esillä Valokuvakeskus Perissä vuonna 2010.

Saha & Siipola: valokuvia
Kuva: Valtteri Saha23.9.2012 asti

Uuden Kipinän Kirnussa matkataan sovinnaisuuden tuolle puolen. Mustan huumorin tummentamien lasien lävitse irvaillaan arjen ilmiöille, maailmanmenolle, sekä taiteilijoille itselleen.

Galleria Uusi Kipinä
Kymintie 1, Lahti
ti-pe klo 12-18, la,su klo 12-16


Juha Tanhua: Lanun puistossa
Kuva: Juha Tanhua. Patsas: Olavi lLanu.27.7.2012 asti

Lahtelainen valokuvaaja Juha Tanhua tulkitsee Lanu puiston veistoksia ajan kulussa ja kesäyön valossa.

Tanhua kuvasi elokuussa 2011 Lahden Kariniemenmäen veistospuiston teokset. Kaikkiaan puistossa on 12 suurta Olavi Lanun betoniin valettua veistosta. Lanu-puiston veistokset on suunniteltu sulautumaan ympäröivään luontoon: muodoiltaan teokset ovat orgaanisia, niiden karhea betonipinta muistuttaa luonnonkiveä ja veistosten sallitaan rauhassa sammaloitua.

Pitkään lehtikuvaajana toiminut Juha Tanhua kuvasi samoja patsaita ensimmäisen kerran jo yli 20 vuotta sitten, jolloin professori Olavi Lanu vielä työsti puistoon tulevia patsaita.

Kuvat verkossa.

Lahden Sibeliustalo
Sibeliustalon Puusepän Verstas
Ankkurikatu 7, Lahti
klo 10-16


Antti Karvinen: Love/Hate/Love
Kuva: Antti Karvinen1.7.2012 asti

Antti Karvisen Love/Hate/Love on syntynyt kiinnostuksesta kuvata liikkeen kautta ruumiillisuutta valokuvassa.

Galleria Uusi Kipinä, Kenno
Kymintie 1, Lahti
ti-pe klo 12-18, la,su klo 12-16


Anni-Maria Kauhanen: Välähdyksiä Naisten Sieluista
Kuva: Anni-Maria Kauhanen.11.5.2012 asti

Välähdyksiä Naisten Sieluista -näyttelyllä Anni-Maria Kauhanen haluaa kertoa näkemyksensä naisen sielusta; sen rajuuden, kauneuden ja kuolemattomuuden.

Anni-Maria Kauhanen on opiskellut taiteita Tokiossa ja Lontoossa. Välähdyksiä Naisten Sieluista on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä ja ensimmäinen näyttelynsä Suomessa. Aiemmin hän on osallistunut ryhmänäyttelyihin niin Tokiossa kuin Lontoossakin.

International Photo Center
Vesijärventie 14D, Lahti
ma-pe klo 11:30-17.00

Kaisu Jouppi: Lesket – Widows
Kuva: Kaisu Jouppi.17.3.2012

Kaisu Joupin valokuvanäyttely kertoo 19 lesken tarinan:

"Kuuntelin lesken tarinan ja lähdin kuvauspäivän jälkeen kotiin hartiat kasassa. Heidän kohtalonsa ovat sydäntä raastavia ja tarinat vaikuttivat minuun syvästi. Koen näyttelyn jakavan tätä taakkaa meille, jotka eivät ole kokeneet yhtä surullista kohtaloa. Toivon sen myös auttavan heitä jotka seisovat täällä ilman sitä toista."

International Photo Center
Vesijärventie 14D, Lahti
ma-pe klo 11:30-17.00


Anni Löppösen: It Looks like snow - Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely
25.3.2012 asti

Kuva: Anni LöppönenKuva: Anni Löppönen

Näyttelyssä on esillä osa Anni Löppösen It Looks like snow -näyttelykokonaisuudesta. Näyttely on ollut kokonaisuudessaan nähtävillä San Franciscossa The Bonnafont Galleryssa viime marraskuussa.

Lumi mieltä muovaavana ja henkilökohtaista historiaa rytmittävänä tekijänä on ollut osana Löppösen valokuvallista työskentelyä. Näyttelyssä on esillä teoksia vuosilta 2009-2011 kuvattuna sekä Amerikassa sekä Suomessa.

Galleria Uusi Kipinä, Kenno
Kymintie 1, Lahti
ti-pe klo 12-18, la,su klo 12-16


Kari Smolander: Taivaan koordinaatit
Kuva: Kari Smolander.12.2.1012 asti

Kari Smolanderin Taivaan koordinaatit -näyttely Galleria Uudessa Kipinässä esittelee ilmavia neliönmuotoisia maisemia, jotka eivät esitä mitään erityistä kohdetta tai tapahtumaa. Niiden sijasta kuvaajaa on ennen kaikkea kiinnostanut maa, taivas, vesi, jää ja horisontti sekä tunne jonkin suuremman läsnäolosta.

Näyttelyn työt on kuvattu 2010 ja 2011 Imatralla ja Virossa.

Päivätyökseen Smolander toimii ohjelmistotekniikan professorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Galleria Uusi Kipinä, Kenno
Kymintie 1, Lahti
ti-pe klo 12-18, la,su klo 12-16


Aukusti Heinonen ja Minna Kallinen Pohjimmiltaan kaikki tarkoittavat hyvää
22.1.2012 asti

Kuva: Aukusti Heinonen
Kuva: Aukusti Heinonen

Aukusti Heinosen (s. 1985) ja Minna Kallisen (s. 1984) teoskokonaisuus Pohjimmiltaan kaikki tarkoittavat hyvää käsittelee identiteettiä ja henkilöhistoriaa. Tekijät keskustelevat valokuvateostensa avulla sanoille näkymättömien tunteiden ja pelkojen kanssa.

Galleria Uusi Kipinä, Kenno
Kymintie 1, Lahti
ti-pe klo 12-18, la,su klo 12-16

Kuva: Minna Kallinen
Kuva: Minna Kallinen

Lappeenrannassa

Vanhaa ja uutta Viipuria
29.12.2012 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen joulukuun näyttelynä nähdään dokumentaarinen Vanhaa ja uutta Viipuria.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Lappeenranta 2012 - 1st International Exhibition of Photography
24.11.2012 asti

Saimaan Kameraseura ry on koonnut Kaakkois-Suomen Valokuvakeskukseen näyttelyn, joka esittelee valokuvia yhteensä 35 eri maasta ja lähes 200 eri valokuvaajalta.

Näyttelyyn tarjottiin yhteensä 1471 kuvaa, joista tuomaristo valitsi nyt esillä olevat 343 kuvaa.

Näyttelyllä on FIAP:n (Fédération Internationale de l'Art Photographique) ja Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n suojelus.

Pasi Siipola: Pigmenttiteoksia, 2012
24.11.2012 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriassa nähdään marraskuun ajan Pasi Siipolan mustavalkoisia teoksia, jotka käsittelevät ihmissuhteita seksuaalisuuden ja henkisyyden alueilla.

Siipola opiskelee valokuvausta Saimaan ammattikorkeakoulun kuvataideyksikössä, Imatralla.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Mark Soosaar: Kihnu - lintujen saari
27.10.2012 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa nähdään lokakuun ajan virolaisen elokuvantekijän ja valokuvaajan Mark Soosaaren näyttely Kihnu linnuriik eli Kihnu – lintujen saari.

Näyttelyn 23 kuvaa kertovat tarinaa Pärnunlahden suulla sijaitsevien saarten linnuista ja ihmisistä.

Valtteri Saha: Saha
27.10.2012 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriassa nähdään otteita Valtteri Sahan opinnäytetyöstä Saimaan ammattikorkeakoulun kuvataidelinjalle.

Näyttelyn lähtökohtana on valokuvat ihmiskummallisuuksista, joita vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa esiteltiin sirkuksissa.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Julius Konttinen: Räps Filmaten - Petri Nygårdin elämää valokuvina ajalta 2010-2012
Kuva: Julius Konttinen29.9.2012 asti

Valokuvaaja Julius Konttinen on dokumentoinut suomiräpin huippunimiin lukeutuvan Petri Nygårdin elämää tien päällä, lavoilla ja takahuoneissa.

Näyttely pohjautuu Nygårdin ja Konttisen yhteistyönä syntyneeseen valokuvakirjaan Räps Filmaten, joka ilmestyi keväällä.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Stanislav Beljajevski: Balettigaala
31.8.2012 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa on koko elokuun ajan esillä Stanislav Beljajevskin balettiaiheinen valokuvanäyttely.

Balettivalokuvaukseen erikoistunut Suomen Kansallisbaletin ensitanssija Beljajevski on ottanut näyttelyn kuvat Lappeenrannan balettigaalan esityksissä vuosina 2010-2011.

Näyttelyn on tuottanut Balettiyhdistys Attitydi ry.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


I.K. Inha - Unelma maisemasta
Kuva: I.K. Inha26.8.2012 asti

Suomalaisen maisema- ja luontovalokuvauksen uranuurtajiin lukeutuvan Into Konrad Inhan (1865-1930) tuotantoa on nyt esillä Etelä-Karjalan museossa Lappeenrannassa.

Uudet vedokset I.K. Inhan kuvista ovat peräisin Gallen-Kallelan Museon kokoelmista. Ne ovat olleet aiemmin esillä Taneli Eskolan kuratoimassa näyttelyssä "I.K. Inha - Unelma maisemasta".

Etelä-Karjalan museo
Kristiinankatu 15, Lappeenranta
ti-su 11-17
4,50/3,50/0€


Live N' Loud - Rock valokuvina
Jussi Eerola, Henri Käck, Kenneth Lehtinen, Markus Lehto, Aku-Axel Muukka, Mikko Pylkkö ja Petri Vilén
28.7.2012 asti

Live N’ Loud - Rock valokuvina -näyttely esittelee seitsemän suomalaisen rock-kuvaajan näkemyksen suomalaisesta klubi- ja festarimaailmasta.

Yhteistä kaikille kuvaajille on halu taltioida musiikkia kuviksi elävimmillään.

Näyttely on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa.

Hannu Rissanen: 366
28.7.2012 asti

Pienessä galleriassa pääsee tutustumaan nuoren lappeenrantalaisen valokuvaharrastajan arkeen. Hannu Rissasen esikoisnäyttely koostuu 366 valokuvasta, joista kukin on otettu yhtenä päivänä vuoden aikana, noudattaen Internetissä toimivan Blipfoto-yhteisön periaatteita.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Esko Ikonen: Mielenpuutarha
2.6.2012 asti

Savonlinnalaisen Esa Itkosen valokuvissa etsitään kauneutta ja mielenmaisemia luonnon elementeistä. Näyttely on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Suuressa galleriassa.

Marita Räsänen: Kaunokaisia niityllä
2.6.2012 asti

Myös valokuvakeskuksen Pienessä galleriassa nähdään toukokuussa luontokuvia lapeenrantalaisen Marita Räsäsen esikoisnäyttelyssä. Muutama vuosi sitten valokuvausharrastuksen aloittanut Räsänen on asettanut näytteille kuvia kotinsa lähiluonnosta.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Vesa Aaltonen: Luokkakuva 2000-11
28.4.2012 asti

Kuva: Vesa Aaltonen.

Vesa Aaltosen (s.1965) Luokkakuva 2000-11 -näyttely Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa esittelee 10 turkulaisen nuoren kasvuhistoriaa kuvasarjoina alakoulun ensimmäiseltä luokalta täysikäisyyden kynnykselle.

Aaltosen kuvausprojekti sai alkukimmokkeen vuonna 2000 valokuvaajan esikoistyttären aloittaessa koulun. Aaltonen pohti vanhemmuuttaan, mutta samalla elämän hetkellisyyttä. Hän halusi toteuttaa pitkäjaksoisen kuvaushankkeen, päämääränään seurata lasten kasvua vuosittain.

Vesa Aaltonen on valmistunut vuonna 1995 valokuvaajaksi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta. Viime vuosina hän on ollut mukana suurissa yhteisöllisissä kuvausprojekteissa.

Kukka Ranta: Elämää romanileirissä
28.4.2012 asti

Pieni galleriahuone esittelee Lappeenrannasta kotoisin olevan Kukka Rannan (s.1982) dokumenttivalokuvia Helsingin Kalasatamasta kesältä 2011.

Ranta on seurannut romanikerjäläisten elämää vuosien ajan ja kuvannut Helsingin kaupungin toimeenpanemia häätöjä sekä romanien arkielämää Kalasataman leirissä. Hän on kirjoittanut aiheesta lukuisia artikkeleita sekä valokuvannut kuvareportaaseja.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Leena Louhivaara & Maarit Hedman Katseen takana
31.3.2012 asti
Kuvat: Leena Louhivaara & Maarit Hedman

Kuvataiteilija Maarit Hedmanin ja valokuvaaja Leena Louhivaaran yhteisnäyttelyssä kohtaavat maalaus ja valokuva - sekä näkönsä menettäneen että näkevän henkilön kokemus.

Näyttely koostuu maalauksen ja valokuvan muodostamista kuvapareista. Louhivaara on valokuvannut Hedmania studiossa ja luonnossa eri vuodenaikoina, ja Maarit Hedman on maalannut omat teoksensa kuvauspaikkojen ja kuvaushetkien herättämien tunnelmien pohjalta.

Maalauksiin liittyvät Hedmanin tekstit ovat luettavissa myös pistekirjoituksella. Maalauksiin on lupa koskea.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Huang Yiming: Hainanin lohtunaiset
Kuva: Huang Yiming25.2.2012 asti

Näyttely kertoo sotilaiden viihdykkeiksi pakotettujen naisten tarinan Japanin ja Kiinan välisen sodan aikana 1937-45.

Kasarmeille pakotetut naiset jäivät sodan jälkeen yksin häpeänsä ja kärsimyksensä kanssa. Valokuvaaja Huang Yiming kiinnostui heidän kohtalostaan ja halusi nostaa sen valokuvillaan uudelleen esiin.

Huang Yiming on China Daily Hainanin osaston päätoimittaja, kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja. Hän toimii myös Hainan valokuvaajien yhdistyksen puheenjohtajana.

Näyttely on esillä Kaakkoi-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa.

Ville-Veikko Tulkki: Ihmisiä
25.2.2012 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriahuoneessa nähdään lappeenrantalaisen Ville-Veikko Tulkin henkilökuvia vuosilta 2009-2011.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16


Dimitrij Belinskij / Laura Luostarinen: Pulavuosista sota-aikaan - Elämää Etelä-Karjalassa 1929-1941
28.1.2012 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen näyttelyvuosi alkaa historiallisilla valokuvilla. Pulavuosista sota-aikaan, Elämää Etelä-Karjalassa 1929-41 -näyttely esittelee itärajalle Joutsenoon 1920-luvulla asettuneen ukrainalaisen Dimitrij Belinskij’n lasinegatiiveja.

Dimitrij Belinskij (s. 1897 Kiova, k. 1970 Joutseno) toimi Joutsenossa valokuvaajana lähes 40 vuotta 1960-luvun alkuvuosille saakka kuvaten tilauksesta henkilökuvia ja erilaisia tapahtumia. 1970-luvulla hänen 10 000 lasinegatiivia käsittävä tuotantonsa jäi unohduksiin vanhan kotitalon uumeniin.

Vuonna 2010 joutsenolainen valokuvaaja ja taidemuseonjohtaja Laura Luostarinen digitoi 2000 lasilevyä Belinskij’n alkutuotannosta. Tästä joukosta hän on valmistanut ja tuottanut Pulavuosista sota-aikaan -näyttelyn.

Heikki Kemppainen: 1980
28.1.2012 asti

Valokuvakeskuksen tammikuun historiallista katsausta täydentää Lappeenrannassa toimivan Heikki Kemppaisen näyttelykokonaisuus, joka esittelee 1980-lukua kuvaajan nuoruuden silmin.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16

-Lapualla

Jussi Aalto: Muotokuvia 1965-2012 retrospektiivinen valokuvanäyttely
Jussi Aalto: Urho Kekkonen 1976.22.11.2012 asti

Valokuvaaja Jussi Aallon muotokuvaretrospektiivi on esillä Pohjanmaan valokuvakeskuksessa Lapualla.

Jussi Aalto (s. 1945) on helsinkiläinen valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja, joka on kuvannut 1950-luvun lopulta lähtien. Parhaiten hänet tunnetaan juuri muotokuvistaan. Hän on kuvannut monia presidenttejä, kirjailijoita, näyttelelijöitä ja muita julkisuuden henkilöitä.

Aalto on pitänyt kolmisenkymmentä valokuvanäyttelyä, joista useimmat Helsingissä. Hän on toiminut monissa keskeisissä valokuvausalan tehtävissä ja kirjoittanut kahdeksan kirjaa. Vuosina 1978 ja 1985 Aalto sai valokuvataiteen valtionpalkinnon. Vuonna 2006 hänelle myönnettiin elinikäinen taiteilijaeläke.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


PITKIN POIKIN POHJANMAATA ristihin rastihin rintehiä sarkoja siksakkihin
26.8.2012 asti

Alkukesästä Helsingissä Sanomatalossa nähty Pohjanmaan Valokuvakeskuksen tuottama valokuvanäyttely "Pikkusen Häjymmissä Pidoissa" on nyt suppeammassa muodossa esillä Lapualla.

Näyttelyssä on noin puolet Helsingissä olleista kuvista eli 33 kuvaa 30 valokuvaajalta.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Maria Soramo: Lukitut - kuvasarja naisvangeista
21.6.2012 asti

Maria Soramon Lukitut on kuvasarja kuudesta naisvangista. Kuvat on otettu Hämeenlinnan vankilassa, Vanajan avovankilassa ja Satakunnan vankilan Köyliön osastolla. Kuvausprojekti on toteutettu syksyllä 2011 valokuvauksen opinnäytetyönä.

Soramo on valmistunut valokuvauksen linjalta Pekka Halosen akatemiasta 2011. Lukitut on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Vuoden Muotokuvaaja 2012
27.5.2012 asti

Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n järjestämässä Vuoden Muotokuvaaja 2012 -näyttelyssä palkitut teokset.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Jari Koski: Mies - Valokuvia miehistä ja miehuudesta
5.4.2012 asti

Jari Kosken näyttely Mies - osa 1, pohtii miehuutta ja sen ydintä miesten itsensä kertomana. Kuvauspaikat ja -tilanteet valittiin sen mukaan, missä kuvattava koki olonsa miehekkääksi. Näyttelyn kuvia täydentävät tekstit, joissa miehet kertovat itse, mitä miehuus heille merkitsee.

Näyttely on seuraavan kerran esillä Turussa.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Uudenkaarlepyyn AMK Novia, HOW ABOUT THE OTHERS
11.3.2012 asti

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Ulla Shemeikka: Maisema
5.2.2012 asti

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Vuoden Luontokuvat 2011
Kuva: Kaj Fagerström8.1.2012 asti

Näyttely esittelee Vuoden Luontokuva 2011 -kilpailun parhaimmiston: 9 sarjavoittajaa, 8 kakkossijalle yltänyttä ja 23 kunniamaininnalla palkittua kuvaa.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 11 466 kuvaa. Vuoden 2011 Luontokuvaksi valittiin salolaisen Kai Fagerströmin eläinkuva Kettu.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15

-Lohjalla

Leo Vuorinen, Heikki Simpura, Kauko Paksula: Karnaistenkorpi - korpi kaupugissa
29.9.2012 asti

Näyttely esittelee Lohjan Karnaistenkorpea, joka on eteläisen Suomen viimeisiä vanhoja luonnonmetsäalueita. Karnaistenkorpi on erikoinen urbaani korpi, Suomen ainoa moottoritien päällä sijaitseva korpialue.

Lohjan pääkirjasto
Karstuntie 3, Lohja
ma-pe 10-20, la 10-15, aattoina 10-17


Anne ja Kari Saaristo: Paratiisin pilkahdus
Anne ja Kari Saaristo: Paratiisin pilkahdus25.8.2012 asti

Paratiisin pilkahdus on pariusuhdenäyttely, joka kertoo toiselle ja itselle tärkeistä hetkistä.

Taidegalleria Vikholm
Kauppakatu Lohja
ma-pe 10-17, la 10-13

-Mikkelissä

Virne PRESS
26.8.2012 asti

Mikkelin valokuvakeskuksen tuottaman kesänäyttelyn aiheena on huumori suomalaisessa kuvajournalismissa. Tarjolla on hauskoja tilanteita julkisuudesta ja arjesta, joihin kuvaajat ovat törmänneet työssään.

Kuva oikeallat: Ritva Tuomi, Raparperinlehdet / Kari Holopainen, sarjasta Viisi lehteä, Lehti 4.

Mikkelin valokuvakeskus
Puistokatu 3, Mikkeli
ma-pe klo 10-16
3 €/kesänäyttely 5 €, lapset alle 18 vuotta ilmaiseksi.

-Multiala

Yrjö Kahila: valokuvia
Henry Molilanen: valokuvia

29.7.2012 asti

Multian Osuuspanin kerhohuone
ma-su 12-18

Oulussa

Ida Pimenoff: Varjo päivän jokaisen hetken reunalla
Kuva: Ida Pimenoff11.11. 2012 asti

Ida Pimenoffin näyttelyssä Varjo päivän jokaisen hetken reunalla on esillä valokuvia vuosilta 2006-2011. Pimenoff pyrkii teoksissaan kuvaamaan ihmisen sisäistä maailmaa - unelmia, muistoja, menetyksiä. Yhteistä kuville on hiljainen melankolia ja unenomaisen epätodellinen tunnelma.

Ida Pimenoff (s.1977) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi vuonna 2004.

Kristiina Männikkö: Katse
Kuva: Kristiina Männikkö.11.11. 2012

Kristiina Männikkö käsittelee Katse-sarjassaan omaa äitisuhdettaan, joka on ollut kovin etäinen. Muotokuvista katsoo taiteilija äitinsä vaatteissa ja äiti tyttärensä ympäristössä. Katse-sarjan varsinaisena lähtökohtana taiteilijalla oli halu löytää syitä äitinsä etäisen käytöksen ja olemuksen takaa sekä toive tutustua äitiinsä ja omaan identiteettiinsä paremmin.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Valokuvaaja Caj Bremer
Kuva: Caj Bremer.30.9.2012 asti

Ateneumin taidemuseon tuottama akateemikko Caj Bremerin (1929) retrospektiivinen näyttely on nyt esillä Oulussa.

Caj Bremerin ura alkoi ateljeeassistenttina ja sen jälkeen hän teki mittavan uran kuvajournalistina. Hän aloitti Hufvudstadsbladetissa ja työskenteli sitten Lehtikuvassa, Viikkosanomissa ja Helsingin Sanomissa. Erityisesti hänet muistetaan Viikkosanomiin tekemistään laajoista kuvareportaaseista. Sanomalehtityönsä ohella Bremer teki lisäksi muotikuvauksia. Myöhemmin hän työskenteli myös taiteilijaprofessorina.

Caj Bremerin tuotanto voidaan lukea humanistisen valokuvauksen traditioon, jolle on ominaista ihmisen ja tämän välittömän ympäristön kuvaaminen kohdettaan kunnioittaen. Bremerin tuotannolle on on lisäksi ominaista vahva komposition taju ja lempeäsävyinen huumori. Studiossa Bremer ei ole koskaan viihtynyt, muotikuvatkin hän kuvasi mielellään ulkoilmassa.

Sanomalehtityössä Bremerillä oli tapana kuvata pienillä kameroilla. Sillä tavoin hän sai helpommin kontaktin kuvattaviinsa ja sulatui vaivattomammin joukkoon. Nykyisin hän kuvaa suurikokoisilla kameroilla kotinsa lähiluontoa.

Caj Bremerille myönnettiin valtion valokuvapalkinto 1968 ja 1973, valtion tiedonjulkistamispalkinto 1973 ja valtion journalistipalkinto 1994. Vuosiksi 1978-1983 Bremer kutsuttiin valokuvauksen taiteilijaprofessoriksi. Hänelle on myönnetty ensimmäisenä valokuvaajana Suomessa akateemikon arvonimi.

Näyttely oli ensi kertaa esillä Helsingissä Ateneumissa v. 2010 ja sen jälkeen se on nähty Vaasassa, Raumalla ja Jyväskylässä.

Oulussa näyttely on esillä Kulttuuritalo Valveen Valvegalleriassa ja Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa.

Päivi Koskinen: Monday
30.9.2012 asti

Kuva: Päivi Koskinen.Päivi Koskisen Monday-näyttely käsittelee ihmisen arkipäivän huolia, rutiininomaista käyttäytymistä ja yhteiskunnan odotuksia.

Valokuvissa tarkastellaan veden allegorian kautta sitä hetkeä, jolloin ihminen pysähtyy ja huuhtoo pois päivän aikana kasaantuneet huolensa unohtamatta kuitenkaan mahdottomuutta päästä eroon siitä kuka on.

Päivi Koskinen (s. 1977) on Helsingissä ja Barcelonassa työskentelevä valokuvataiteilija.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Kummigalleriassa.


TUNNE! Valokuvia tunteista ja mielentiloista Oulun taidemuseossa
9.9.2012 asti

Oulun taidemuseon kesänäyttelyssä sukelletaan tunteisiin nykyvalokuvan keinoin. Mallina kuvissa on useimmiten ihminen, mutta kohteena on kuitenkin tunne - aito tai teeskennelty.

Oulun taidemuseo
Kasarmintie 7, Oulu
ti-to 10-17, pe 12-19, la-su 10-17
3/1/0 €


Oulunsalo Soi – Oulun seudun XV musiikkijuhlien vuoden 2012 kuvataiteilija Kati Leinonen

Kati Leinonen: Elämät. Valokuvia
Kua: Kati leinonen31.8. 2012 asti

Kati Leinonen on Oulunsalo Soi – Oulun seudun XV musiikkijuhlien vuoden 2012 kuvataiteilija.

Näyttelykokonaisuuteen on valittu Leinosen kuvaamia muotokuvia, joissa hän on käyttänyt palkkikameraa ja 1800-luvulta periytyvää märkälevytekniikkaa.

Menetelmän avulla hän kokee tavoittavansa kuvattavista jotain pintaa syvemmältä. Valotusajat ovat pitkiä ja pakottavat kuvattavan keskittymään ja pysymään paikoillaan. Prosessi riisuu opitut maneerit ja ihminen näyttäytyy omana itsenään.

Kati Leinonen on opiskellut valokuvaajaksi Englannissa ja on sen jälkeen toiminut mainos- ja lehtikuvaajana. Vuonna 2008 Hän perehtyi Yhdysvalloissa märkälevytekniikkaan France Scully-Ostermanin ohjauksessa. Siitä lähtien hän on käyttänyt tekniikkaa omissa taideprojekteissaan. Vuonna 2010 hän voitti Suomen mainosvalokuvaajien vuosikilpailun osion Potretti -kuvasarjat miestutkielmillaan ja vuotta myöhemmin hän edusti Suomen mainosvalokuvaajia Fotofinlandia 2011 -kilpailussa.

Leinosen työt ovat esillä Oulunsalon kirjaston näyttelytilassa ja useimmissa Oulunsalo Soin konserteissa sekä Oulun lentokentällä.

Oulunsalon kunnankirjasto
Karhuojantie 2, Oulunsalo


Oulun Taiteiden Yö-5v.-juhlanäyttely
28.8.2012 asti (Kummigalleria)

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Petteri Löppönen: Holy Connection
Kuva: Petteri Löppönen22.6. 2012 asti

Oulussa asuva valokuvaaja Petteri Löppönen on yhdistänyt Holy Connection -näyttelynsä kuvissa tanssin ja kansallismaiseman. Näyttelyn kuvat on kuvattu tanssitaiteilijoiden Henna Hanhinevan ja Sanna Valkeapään Kolin residenssin aikana heinäkuussa 2011.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Satu Haavisto: No Sloping Ground
Kuva: satu Haavisto10.6.2012 asti

No Sloping Ground on sarja rakennettuja valokuvia tytöistä erilaisissa oudoissa tai pelottavissa tilanteissa.

Haavisto haastaa lapsuuden ja tyttöyden esittämiseen liittyviä konventioita keskittymällä kuvissaan tunteisiin, joita ei mielellään liitetä lapsiin tai varsinkaan tyttöihin: vihaan, turhautumiseen, suruun, vapauden kaipuuseen ja pelkoon.

Satu Haavisto (s. 1975) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta keväällä 2011.

Laura Konttinen: Paikka, jossa kadotin mielikuvitusystäväni, ja muita muistoja
Kuva: Laura Konttinen.10.6.2012 asti

Laura Konttinen purkaa lavastettujen, rakennettujen valokuvien kautta omia muistojaan.

"Usein muistot alkavat erehdyttävästi näyttää valokuva-albumien kansien välissä majailevilta kiiltäviltä paperilappusilta. Valokuva-albumit paitsi säilyttävät, myös jähmettävät ja oikaisevat kokemuksia menneisyydestä. Teoksissa tarkastelen, miltä muistot näyttävät valokuvattuina kehityskaarensa myöhemmissä vaiheissa."

Laura Konttinen (s. 1987) valmistui kuvataiteilijaksi Tampereen Ammattikorkeakoulusta vuonna 2010.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Sirpa Heikkinen: Eloperäistä
Kuva: Sirpa Heikkinen3.6.2012 asti

Sirpa Heikkisen valokuvapohjainen näyttely Eloperäinen pyrkii todentamaan, että meissä kasvaa eloperäisesti tarve tekemiseen, muokkaukseen, luomiseen.

Kahvila Minttu, kulttuuritalo Valve
Hallituskatu 7, Oulu
ma-pe 8-20, la- su 10-20.


Federica Di Giovanni: Camping Italia
Kuva: Federica Di Giovanni6.5. 2012 asti

Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleria esittelee tämän päivän italialaista camping-kulttuuria.

Federica Di Giovannin valokuvat kertovat tarinaa siitä erityisestä iltahetkestä, jolloin televisiossa pyörivät alkuillan uutiset, sääskiverhoja asetellaan paikoilleen, sytytetään valoja ja käydään illallispöytään naapureiden kanssa. Valokuvat edustavat italialaisille tyypillistä lomailumentaliteettia.

Oulun lyseon lukion oppilaat: Kohti epätodellisuutta
Oulun lyseon lukion oppilaat: Kohti epätodellisuutta6.5. 2012 asti

Pohjoisen valokuvakeskuksen Kummigalleriassa Oulun Lyseon lukion opiskelijat pohtivat valokuvan keinoin todellisuuden ja epätodellisuuden rajaa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Alvar Kovanen: Tähdet tuikkivat
Alvar Kolanen: Olavi Virta.1.4.2012 asti

Mainosvalokuvaajana toiminut Alvar Kolanen (1921-2007) kuvasi jokseenkin kaikki suomalaisen iskelmämusiikin tähdet 60-luvulta 70-luvulle. Hänen laaja tuotantonsa kattaa mm. PR-kuvia, levyjen ja lehtien kansia sekä esimerkkejä sen aikaisen levytyksen tekniikasta.

Suomalaisen iskelmämusiikin maailma oli Alvar Kolasen varsinainen leipätyö, mutta hän kuvasi myös mm. muotia ja elokuvien promootiokuvia.

Noin 45.000 valokuvan joukosta on näyttelyyn ja sen yhteydessä julkaistuun kirjaan valittu parhaat otokset.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa.

Gerlinde Miesenböck: Yksin
Kuva: Gerlinde Miesenböck.1.4.2012 asti

Valokuvakeskuksen Kummigalleriassa on esillä itävaltalaisen Gerlinde Miesenböckin näyttely, joka käsittelee yksinäisyyttä ja yksinolemista harvaan asutussa Suomessa. Teoskokonaisuus on syntynyt Miesenböck ollessa taiteilijaresidensissä Suomessa vv. 2008 ja 2009.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


World Press Photo 11
Kuva: Jodi Bieber.21.3.2012 asti

Oulun pääkirjaston näyttelytilassa on esillä maailman parhainta uutisvalokuvajournalismia vuodelta 2010 World Press Photo 11 -näyttelyssä.

Vuosittain järjestettävä World Press Photo on maailman suurin ja arvovaltaisin valokuvajournalismikilpailu. World Press Photo 11 -kilpailuun lähetettiin yhteensä yli 100.000 valokuvaa noin 5600 valokuvaajalta 125 maasta. Yksi valokuva valittiin voittajaksi kustakin yhdeksästä kategoriasta.

Voittajakuvista koottu näyttely kiertää 100 näyttelypisteessä 45 maassa. Lisäksi kaikki voittajavalokuvat esitellään kirjassa, joka julkaistaan seitsemällä kielellä.

World Press Photo on itsenäinen voittoa tuottamaton järjestö, joka on toiminut vuodesta 1955.

Kuva: Jodi Bieber.

Oulun pääkirjaston näyttelytila
Kaarlenväylä 3, Oulu
ma-pe klo 9-20, la klo 10-17 ja su klo 12-16


Marja Helander: Pimeä
Kuva: Marja Helander.19.2.2012 asti

Marja Helanderin näyttely Pimeä pohjautuu saamelaiseen luontokäsitykseen, jossa luonto on nähty animalistisena: Luonto on pyhä ja mystinen ja eloton luontokin on elävä. Erityisesti "pyhä" käsitteenä on paikantunut korkeisiin tuntureihin, syviin järviin tai yksittäisiin maisemasta erottuviin kiviin ja puihin.

Helander tulkitsee kuvissaan uudelleen vanhaa käsitystä "pyhästä".

Näyttelyyn liittyy Tapani Rinteen luoma ääniteos.

Helsingissä asuvan Marja Helanderin (s.1965) teokset perustuvat hänen saamelaisiin sukujuuriinsa. Aiemmassa tuotannossaan hän on pohtinut identiteettiään suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin rajalla. Helander on valmistunut Taideteollisesta Korkeakoulusta vuonna 1999.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa.

Jaakko Koskentola: Vieraisiin pöytiin
©  Jaakko Koskentola19.2.2012 asti

Kummigallerian puolella on esillä Jaakko Koskentolan näyttely Vieraisiin pöytiin, joka kertoo yksinäisyydestä, ihmisten kohtaamisen vaikeudesta. Sarjan kertoja on mies, joka katselee ravintolassa vieraisiin pöytiin, joissa elämä tuntuu olevan ja joihin kertojalla ei ole asiaa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Juha Suonpää, Holy Melancholy
Kuva: Juha Suonpää8.1.2012 asti

Holy Melancholy on suomalaiskansallisia stereotypioita ja valokuvataideilmaisun kaanoneita kriittisesti tutkiva video- ja valokuvanäyttely. Teosten lähtökohtana toimii suomalaisen valokuvataiteen kansainvälinen menestystarinakuvasto ja teoreettisen näkökulmana muun muassa Stuart Hallin käsitykset stereotyyppisten tunnistettavien tyylien rakentumisena.

Juha Suonpää on valmistunut taiteen tohtoriksi Taideteollisesta korkeakoulusta v. 2002 ja toimii nykyisin Tampereen ammattikorkeakoulussa kuvataiteen koulutuspäällikkönä.

Jodi Bieber, Real Beauty – Aito kauneus
Kuva: Jodi Bieber8.1.2012 asti

World Press Photo of the Year 2011 voittajan, eteläafrikkalaisen Jodi Bieberin sarja Real Beauty koostuu eri etnisiin ryhmiin kuuluvien eri-ikäisten naisten muotokuvista. Valokuvasarja ravistelee afrikkalaisuuteen liitettyjä stereotypioita ja kyseenalaistaa median luomia kauneusihanteita.

Näyttely on osa Afrikka Oulussa 24.9.2011 – 8.1.2012 tapahtumaa.

Näyttelyn ovat ovat tuottaneet Pohjoinen valokuvakeskus ry ja Oulun taidemuseo ja se on Nykytaiteen museo Kiasman ASR 11 kokonaisuuden satellittinäyttely.

Oulun taidemuseo
Kasarmintie 7, Oulu
avoinna ti -to, la- su klo 10-17, pe klo 12-19.

Pietarsaaressa

Glenn Nylund: 5 hetkeä - 16 kaupunkia
Kuva: Glenn Nylund31.1.2012 asti

Glenn Nylundin valokuvanäyttelyn aiheena on 5 hetkeä - kohtaamisia 16 eurooppalaisen kaupungin kanssa. Kukin kaupunki esitellään viidellä valokuvalla. Yhteensä näyttely käsittää 80 valokuvaa vuosilta 2004-2010. Näyttelykuvien valintaa on ohjannut yritys luoda jokaisesta kaupungista oma harmoninen kokonaisuutensa ja toisaalta kaikille kaupungeille yhteinen rytmi.

Pietarsaaren Pietarsaaren kaupunginmuseo, Tupakkamakasiini
Jaakonkatu 9, Pietarsaari
Päivittäin klo 12-16, keskiviikkoisin myös 18-20, jolloin vapaa pääsy.
2 €/0 €

- Porvoossa

Linda Maria Varoma: Laulava naapuri
Kuva: Linda Maria Varoma.26.2.2012 asti

Linda Maria Varoma on kuvannut virolaiseen laulukulttuuriin olennaisesti kuuluvia laululavoja. Projekti sai alkunsa Varoman ollessa Virossa vaihto-oppilaana syksyllä 2009. Kokonaisuuteen kuuluu 49 työtä, joista osa on nyt esillä näyttelyssä. Esiintymislavat on kuvattu tyhjillään ympäröivässä maisemassa.

Linda Maria Varoma (s. 1985) on on valmistunut Yrkeshögskolan Novian valokuvauslinjalta keväällä 2011. Laululava-projekti on hänen opinnäytetyönsä.

Vanha Kappalaisentalo
Välikatu 13, Porvoo

- Raaseporissa

Leo Vuorinen, Heikki Simpura, Kauko Paksula: En urskog in staden
Karnaistenkorpi - korpi kaupungissa
20.12.2012 asti

Näyttely esittelee Lohjan Karnaistenkorpea, joka on eteläisen Suomen viimeisiä vanhoja luonnonmetsäalueita. Karnaistenkorpi on erikoinen urbaani korpi, Suomen ainoa moottoritien päällä sijaitseva korpialue.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Yrkeshögskolan Novia - Fotolinjen
17.11.2012 asti

Pietarsaaren Yrkeshögskolan Novian neljännen vuosikurssin valokuvaopiskelijat ovat kevän ja kesän 2012 aikana vierailleet Pietarissa, Karjalassa tai löytäneet palan Venäjää Suomesta.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Gamla fotografier från Karis - Wanhoja kuvia Karjaalta
Från Johan Lönnbergs samlingar Johan Lönnbergin kokoelmista
20.10.2012 asti

 

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


20 års / 20-vuotta / 20-year Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f. Jubileumsutställning / Juhlanäyttely: "Revir / Reviirejä / Territories "
22.09.2012 asti

Kuva: Heli Nurmi.
Kuva: Heli Nurmi.

Mukana näyttelyssä:
Bremer Stefan Bülow Petteri Eriksson Lars Kahra Sade Lindqvist Vidar Nurmi Heli Orama Kia Svenfors Catrin Toppila Esa Valtanen Christer

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Maija Tammi: Bingo
Kuva: Maija Tammi.25.08.2012 asti

Valokuvaaja Maija Tammi seurasi bingohallien elämää vuoden ajan Turussa, Tampereella ja Torontossa.

Maija Tammi (s. 1985) työskentelee kuvajournalistina, valokuva- ja videotaiteilijana New Yorkissa ja Suomessa.

Tammi valittiin Vuoden lehtikuvaajaksi 2010. Vuonna 2011 Tammi voitti Fotofinlandian Bingo-kuvasarjallaan.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Marja Helander: Pimeä
Kuva: Marja Helander.21.6.2012 asti

Marja Helanderin näyttely Pimeä pohjautuu saamelaiseen luontokäsitykseen, jossa luonto on nähty animalistisena: Luonto on pyhä ja mystinen ja eloton luontokin on elävä. Erityisesti "pyhä" käsitteenä on paikantunut korkeisiin tuntureihin, syviin järviin tai yksittäisiin maisemasta erottuviin kiviin ja puihin.

Helander tulkitsee kuvissaan uudelleen vanhaa käsitystä "pyhästä".

Näyttelyyn liittyy Tapani Rinteen luoma ääniteos.

Helsingissä asuvan Marja Helanderin (s.1965) teokset perustuvat hänen saamelaisiin sukujuuriinsa. Aiemmassa tuotannossaan hän on pohtinut identiteettiään suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin rajalla. Helander on valmistunut Taideteollisesta Korkeakoulusta vuonna 1999.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Tomas Kauneckas, Linas Vasiliauskas, Arūnas Mėčius, Dalia Šukytė: BE GOOD
26.4.2012 asti

Neljän liettualaisten valokuvaajan näyttely Galleria Zebrassa on omistettu Be Good -nimiselle kampanjalle, jonka ansiosta moni syöpää sairastava on saanut tervettä luuydintä Liettuassa. Kampanjan alkaessa luuydinluovuttajia oli noin 250. Kampanjan tuoman julkisuuden myötä luovuttajia on nykyisin jo noin 7000.

Näyttelyssä esillä olevat kuvat on otettu eri puolilla Liettuaa. Osa kuvista on otettu performanssista, joka pidettiin Vilnan Kaupungintalon aukiolla syyskuussa 2010. Tapahtumassa noin 300 ihmistä ryhmittyi verenpisaramuodostelmaan tehdäkseen tunnetuksi luuydinluovuttamista. Loput näyttelyn kuvista kertovat Verenpisara-liikkeen toiminnasta ja tapahtumista eri puolilla Liettuaa viimeisen kolmen vuoden aikana.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Ilkka Halso: Luontomuseo
Kuva: Ilkka Halso.24.03.2012 asti

Luontomuseo-projekti on jatkoa Halson aiemmalle Restauraatio-teemalle, joka käsitteli yksittäisten luontokappaleiden restauroimista mekaanisen rakennustekniikan keinoin. Luontomuseo-projekti sisältää suunnitelmia massiivisista suojahalleista, joihin kokonaiset ekosysteemit saadaan suojaan ainakin hetkellisesti ympäristön vaaroilta.

Halson projektit pohjautuvat hyvin pessimistiseen näkemykseen maailman tulevaisuudesta: "Teokseni ovat visualisoituja rekennussuunnitelmia, suunnitelmia joita en välittäisi nähdä toteutettuna. ... Katson tulevaisuuteen ja en pidä näkemästäni."

Halson teokset syntyvät yhdistämällä kuvankäsittelyohjelmassa maisemavalokuvia ja tietokoneella rakennettuja kolmiuloitteisia mallinnuksia.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Eva Persson: Elämää Kuolemassa / Livet i Döden
Kuva: Eva Persson.25.02.2012 asti

Eva Perssonin Elämää Kuolemassa -näyttely kuvaa elämänmenoa Kuolema-nimisessä eteläpohjalaisessa kylässä.

Ruotsista kotoisin oleva Eva Persson tuli Suomeen vuonna 1995. Hän valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolta vuonna 2004.

Perssonin ensimmäinen kirja, Elämää Kuolemassa (Musta Taide) ilmestyi vuonna 2005.

K.E. Ståhlberg 150 år /vuotta
Kuva: K.E.Ståhlberg25.02.2012 asti

Karl Emil Ståhlberg avasi vuonna 1889 Helsingissä omaa nimeään kantavan valokuvaamon, K. E. Ståhlbergin. Ateljeessa aloittivat uransa monet myöhemmin tunnetut valokuvaajat kuten I.K. Inha ja Vivi Richter. Ståhlberg kirjoitti myös valokuvauksen käsikirjoja ja järjesti kursseja, näyttelyjä sekä kilpailuja.

Vuonna 1899 K.E. Ståhlberg perusti uuden yhtiön, Atelier Apollon, josta tuli aikansa johtavia valokuvaamoja Helsingissä.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15

- Riihimäellä

Martti Rikkonen: Pohjolan valkea kuolema
Kuva: Matti Rikkonen.26.2.2012 asti

Pohjolan valkea kuolema on inarilaisen luontokuvaajan Martti Rikkosen tunturipöllöstä kertova valokuvanäyttely. Rikkonen on seurannut ja valokuvannut tunturipöllöä yli 30 vuoden ajan.

Suomen metsästysmuseo
Tehtaankatu 23 A, Riihimäki
1.9.-30.4. ti-pe klo 9-16, la-su klo 10-17
1.5.- 31.8. ti-su klo 10-18.
6 €/4 €/3 €

- Rovaniemellä

Terävä valo - Leukun juhlanäyttely 2012
Kuva: Jorma Luhta.5.8.2012 asti

Lapin maakuntamuseossa on esillä kuvatoimisto Leukun juhlanäyttely Terävä valo. Esillä on reilun 30 valokuvaajan teoksia, kaikkiaan noin 60 kuvaa.

Leukun ensimmäinen näyttely ja nettisivusto avattiin Arktikumissa Rovaniemellä vappuna 1999.

Kuva: Jorma Luhta.

Lapin maakuntamuseo
Arktikum, Pohjoisranta 4, Rovaniemi
joka päivä 9-18
12/8/5/4€

-Salossa

Jim Brandenburg: A Pristine Vision - Koskematon näky
Kuva: Jim Brandenburg.27.5.2012 asti

Yhdysvaltalainen Jim Brandenburg (s. 1945) on yksi maailman arvostetuimmista luontovalokuvaajista. A Pristine Vision -näyttely sisältää lähes 120 valokuvaa hänen pitkältä valokuvaajataipaleeltaan alkaen vuodesta 1961.

Brandenburg on kuvannut eri puolilla maailmaa, joten aihealueetkin ovat monipuoliset. Erityisesti Brandenburg tunnetaan susia kuvaavista muotokuvistaan. Hänen lukuisista luontokuvajulkaisuistaan on suomennettu Veljemme Susi, unohdettu lupaus (Gummerus 1995), joka kuvaa susiparven arkea Minnesotassa.

Jim Brandenburg on vieraillut Suomessa neljästi, ja hänen ystäviinsä kuuluu suomalaisia luontokuvaajia.

Elämänsä aikana Jim Brandenburg on palkittu useilla arvostetuilla valokuvapalkinnoilla. National Geographic -lehdessä julkaistujen kuvien lisäksi hänen tuotantoaan on julkaistu kirjoina ja hänestä on tehty useita filmejä, mm. BBC:n tuotantona. Vuonna 1991 Brandenburg sai merkittävän YK:n ympäristöpalkinnon World Achievement Awardin valokuvien käyttämisestä ympäristötietoisuuden kasvattajana.

Heikki Willamo: Vuosi metsässä
27.5.2012 asti

Samaan aikaan Brandenburgin retrospektiivin kanssa Salon taidemuseon tornissa nähdään studionäyttelynä otteita Heikki Willamon valokuvaprojektista Vuosi metsässä. Teokset täydentävät Torniossa Aineen taidemuseossa samanaikaisesti esillä olevaa laajempaa Heikki Willamon valokuvanäyttelyä. (ks. alla)

Salon taidemuseo
Mariankatu 14, Salo
ti-pe 10-18, la 11-17, su 11-18
4/0 €

- Sastamalassa

Kata Sivunen, Heikki Mikkola ja Reijo Forsbacka: Valokuvia
30.11. 2012 asti

Kokemäenjokilaakson Luonnonkuvaajat ry:n jäsenet Lasse Niskala, Anna Nieminen ja Mikko Hällfors ovat koonneet kuvistaan yhteisnäyttelyn Sastamalan pääkirjastoon.

Sastamalan pääkirjasto
Sillankorvankatu 1, Sastamala
kirjasto on avoinna arkisin klo 19 asti.

-Seinäjoella

Lauri ja Minna Herrala: Tunne on totta
Kuva: Minna Herrala11.3.2012 asti

 

Kuva oikealla: Minna Herrala.

Varikkogalleria
Kuortaneentie 6b, Seinäjoki
ke-su kello 12-18

-Sääksmäellä

Jouko Lehmuskallio: Luontokuvia
30.11.2012 asti

Kuva: Jouko Lehmuskallio.

Näyttely esittelee LuontoPortin valokuvaajan Jouko Lehmuskallion maisema- ja lajikuvia. Kaikkiaan kuvia on esillä noin 300.

Jouko Lehmuskallion ja hänen puolisonsa, tuottaja Eija Lehmuskallion työ luontoon liittyvän digitaalisen tiedonvälityksen uranuurtajina palkittiin syyskuussa 2012 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla.

Voipaalan taidekeskus
Sääksmäentie 772, Sääksmäki
ti-pe 11-17, la-su 12-18
6 €/ 5 €/ 1 €

-Tampereella

Nykyajan Raunioilla: Valokuvakeskus Nykyaika ry 30 vuotta
9.12.2012 asti

The Spell (video still) Elena Näsänen, 2011

Valokuvakeskus Nykyaika ry juhlistaa 30-vuotista taivaltaan näyttelyllä TR1 Taidehallissa Tampereella.

Nykyajan raunioilla -näyttelyssä erityisen tarkastelun kohteena on valokuvan moninaisuus tässä hetkessä sekä teokselliset, välineelliset ja tekijyyteen liittyvät rajat. Monet teoksista ovat uusia ja tätä näyttelyä varten tehtyjä.

Yksi näyttelyn avainsanoista on kollektiivisuus. Kuratointikin on tehty kollektiivisesti ja katsojan toivotaan kokevan näyttelyn kokonaisuudessaan installaationa pikemminkin kuin yksittäisten taiteilijoiden esittelynä.

Näyttelyyn valittiin seuraavat taiteilijat yli 200 projektiehdotuksen joukosta:

Henni Alftan, Laurene Bois-Mariage, Aukusti Heinonen, Helinä Hukkataival, Jan Ijäs, Rita Jokiranta, Riitta Järvelä, Ari Kakkinen, Pilvi Keto, Sirpa Kinnunen , Lasse Lecklin, Jaana Maijala, Maarit Mustonen, KirsiMarja Metsähuone, Petri Nuutinen, Anna Nykyri , Elena Näsänen, Jukka Paavola, Paavo Paunu & Harri Laakso, Marja Pirilä & Petri Nuutinen, Minna Pöllänen, Tuomo Rainio, Tiina Riutta, Nanna Saarhelo & Niina Hartikainen, Oula Salokannel, Jenni E. Sormunen, Anu Suhonen, Elina Tuhkanen & Alma Heikkilä, Titta Valla ja Suomi kuvaa –kollektiivi.

Kuva yllä: The Spell (video still) Elena Näsänen, 2011.

TR1 Taidehalli, Rautahalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5/1/0 €
Perjantaisin vapaa pääsy.


Alexander Markus Lembke: „Saksalainen, joka keksi saunan“
Kuva: Alexander Lembke.25.11.2012 asti

Saksalainen valokuvaaja, tutkija ja taiteilija Alexander Markus Lembke on tehnyt taiteellisen tutkimusmatkan suomalaiseen saunakulttuuriin.

Näyttelyssä nähtävät Tampereen eri alueiden saunoista tehdyt valokuvat, installaatiot ja filmihaastattelut seuraavat tutkivan lähestymistavan järjestystä.

Näyttelyn inspiraationa on ollut suomalainen klassikkoteos, valokuvaaja Caj Bremerin Saunan maailma.

Galleria Emil
Vanha Kirjastotalo, Keskustori 4, Tampere
ma+pe10-16, ti 10-18, la+su 11-17


Terhi Asumaniemi: Toisen maailman rajalla
28.10.2012

Kuva: Terhi Asumaniemi.

Terhi Asumaniemi on muutaman viime vuoden aikana tutkinut ja valokuvannut pienen länsisuomalaisen kylän suoluonnon ympäristön muutosta. Toisen maailman rajalla -valokuvanäyttely kuvaa ihmisen aiheuttamia muutoksia suoluonnossa ekokriittisestä näkökulmasta.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5 €/ 1 €, pe vapaa pääsy


Dear Maggie - William Lomax ja Tampere
Kuva: William Lomax07.10.2012 asti

Dear Maggie - William Lomax ja Tampere -näyttely tarjoaa näkymän 1800-1900-luvun vaihteen Tampereeseen, jota englantilaissyntyinen amatöörivalokuvaaja Lomax tallensi kamerallaan.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan valokuvakirja Savupiippuja ja puhdasta kuuraa – William Lomaxin Tampere. Se kertoo Lomaxin henkilöhistoriasta, hänen valokuvatuotannostaan ja Fotografiklubben i Tammerfors -seuran toiminnasta.

Museokeskus Vapriikki
Alaverstaanraitti 5, Tampere
ti-su 11-18
8/6/3/0 €


Heikki Willamo: Vuosi metsässä
Kuva: Heikki Willamo.23.9.2012 asti

Heikki Willamon Vuosi metsässä -valokuvanäyttely on kuvaus vuodenkierrosta metsässä sekä ihmisen tuntemuksista metsän hiljaisuudessa.

Willamo vietti projektin puitteissa pitkiä aikoja luonnontilaisessa suojellussa metsässä kuvaten ja tutkien metsää ja sen lajistoa.

Heikki Willamo (s. 1952) on luontokuvaukseen erikoistunut suomalainen valokuvaaja, toimittaja ja vapaa kirjailija.

Näyttelyn TR1 Taidehalliin järjestää Valokuvakeskus Nykyaika. Vuosi metsässä -näyttelykiertueen ovat tuottaneet Maaseudun Sivistysliitto ja Natur och Miljö osana ympäristösivistyksen hankettaan.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5 €/ 1 €, pe vapaa pääsy


Arjen huoneet
Juha Allan Ekholm, Eijaa Heikkinen, Auli Heinävä, Maikki Kantola, Mirja Paljakka, Hans Viebrock
Kuva: Juha Allan Ekholm.31.8.2012 asti

Arjen huoneet on kuuden valokuvaajan yhteisöllinen ja sosiaalinen valokuvataideprojekti, jolla valotetaan tamperelaista ajankuvaa.

Työryhmä halusi palauttaa valokuvateoksensa kaupunkilaisten keskelle kaduille, busseisseihin, ikkunoihin.

Valokuvaprojektin kuvat ovat esillä Tampereella kesällä 2012. Teoksia on esillä myös Hämeenpuistossa sijaitsevassa Galleria Koppelossa.

Arjen huoneet -näyttelykokonaisuus on osa Valokuvakeskus Nykyajan 30-vuotisjuhlavuotta sekä Pirkanmaan 5. Triennaalin satelliittitapahtuma.

Tarkemmat aikataulut ja kohteet: arjenhuoneet.weebly.com


Tampere liikkeessä
Tampere liikkeessä -valokuvanäyttely31.8.2012 asti

Ahjolan kansalaisopiston valokuvauskurssin osallistujien Tampere-aiheisia kuvia on nähtävillä kesän ajan Tampere-seuran tiloissa raatihuoneella.

Näyttely tarjoaa näkökulman tämän päivän kaupunkiin ja sen ilmiöihin dokumentaarisen valokuvauksen keinoin.

Tampereen raatihuone, Putka
Kauppakatu 1, Tampere
ark. 10-15:30


Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä: Hyvää päivää, herra Holbein!
25.3.2012 asti

Hyvää päivää, herra Holbein! -näyttelyn muotokuvat ovat syntyneet yhteisöllisenä prosessina valokuvaaja Pekka Elomaan ohjaamassa työpajassa. Esillä on muotokuvia, joissa kehitysvammaiset astuvat esiin juuri sellaisina kuin ovat. Näyttelyn innoittajana on ollut renessanssimaalari Hans Holbein nuoremman muotokuvat.

Työpajat ja näyttelyt on toteutettu yhteistyössä Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:n kanssa. Valokuvaaja Pekka Elomaa on ohjannut valokuvatyöpajoja Lyhty ry:ssä jo 10 vuoden ajan.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5 €/ 1 €, pe vapaa pääsy


Sisäiset maisemat
Työryhmä:
Valokuvataiteilija Marja Pirilä, keramiikkataiteilijat Tomoko Kurahara ja Satoko Sai.
Mediataiteilija Terhi Asumaniemi.
Lähihoitaja Ritva Muurinen.
Ulla Andell, Ingrid Johansson, Eva ja Eero Järvinen, Leena Lahti, Matti Murto, Pekka Nekki, Ruth Vuorensola ja Vieno Wallenius.

Kuva: Sisäiset maisemat -näyttely19.2.1012 asti

Sisäiset maisemat on yhteisöllinen, monitaiteellinen, suomalais-japanilainen projekti, joka yhdistää keramiikkaa, valokuvaa, ääntä ja videota. Se sukeltaa ajan kerroksiin henkilökohtaisten tarinoiden ja albumikuvien kautta. Japanilaiset keramiikkataiteilijat Tomoko Kurahara ja Satoko Sai sekä valokuvataiteilija Marja Pirilä ovat haastatelleet turkulaisia vanhuksia. Näistä kohtaamisista syntyneet teokset näyttävät välähdyksiä vanhusten pitkän elämän varrelta.

Projekti toteutettiin osana Turku 2011 kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa.

Sisäiset maisemat / Inner Landscapes -projektista valmistuu myös julkaisu tammikuussa.

Maarit Hedman ja Leena Louhivaara: Katseen takana
Kuvat: Leena Louhivaara & Maarit Hedman19.2.2012 asti

Valokuvaaja Leena Louhivaaran ja kuvataiteilija Maarit Hedmanin yhteisnäyttely esittelee kaksi tulkintaa samoista paikoista ja tilanteista, toinen näkevän ja toinen näkönsä menettäneen silmin.

Näyttelystä vastaa Tampereen nykytaiteen museo.

Sampsa Virkajärvi ja Riikka Lenkkeri: Nyt me - eilen me
19.2.2012

Näyttely rakentuu videoista, valokuvista ja maalausinstallaatiosta, joiden kautta taiteilijat etsivät erilaisia näkökulmia kuoleman ja olemassaolon nostamiin kysymyksiin.

Näyttelystä vastaa Tampereen taidemuseo.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5 €/ 1 €, pe vapaa pääsy

-Torniossa

Heikki Willamo: Vuosi metsässä - luontokuvaajan päiväkirjasta
Kuva: Heikki Willamo.17.6.2012 asti

Heikki Willamon Vuosi metsässä -valokuvanäyttely Aineen taidemuseossa sisältää 30 mustavalkoista luontokuvaa. Näyttely on kuvaus vuodenkierrosta metsässä sekä ihmisen tuntemuksista metsän hiljaisuudessa.

Willamo vietti projektin puitteissa pitkiä aikoja luonnontilaisessa suojellussa metsässä kuvaten ja tutkien metsää ja sen lajistoa.

Näyttelyn ovat tuottaneet Maaseudun Sivistysliitto ja Natur och Miljö. Kuratoinnista vastaa Keravan taidemuseon johtaja, FL Arja Elovirta.

Elokunn loppupuoliskolla näyttely siirtyy Tampereelle Valokuvakeskus Nykyaikaan.

Heikki Willamo (s. 1952) on luontokuvaukseen erikoistunut suomalainen valokuvaaja, toimittaja ja vapaa kirjailija.

Aineen taidemuseo
Torikatu 2, Tornio
ti-to 11-18, pe-su 11-15
4/0€

-Turussa

David Muth: Settings
Kuva: David Muth.11.11.2012 asti

David Muthin näyttely koostuu ison koon kameralla tehdystä Settings-kuvasarjasta sekä uudemmasta, Christmas Piece -nimisestä videotyöstä.

David Muth on taiteilija, muusikko ja ohjelmoija. Muth asuu ja työskentelee Lontoossa, Salzburgissa ja Turussa. Taiteellisessa työskentelyssään hän yhdistelee käsitteellisiä ja kokeellisia lähestymistapoja.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Henrik Malmström: Welcome to Nomore
Kuva: Henrik Malmsröm.14.10.2012 asti

Valokuvakeskus Peri esittelee Henrik Malmsrömin uusimmat valokuvasarjat Welcome to Nomore ja A Minor Wrongdoing sekä videoteoksen An Ode to Surveillance.

Welcome to Nomore -kuvasarjassa Malmstörm etsii visuaalisia jälkiä, jotka ovat yhteyksissä hänen ajatuksiinsa ja muistoihinsa kodista. Sarjaan A Minor Wrongdoing Malmström on kuvannut laittomia prostituoituja olohuoneensa ikkunasta. Videoteos An Ode to Surveillance kysyy, mitä me loppujen lopuksi pelkäämme?

Henrik Malmström on syntynyt Bangkokissa, Thaimaassa 1983. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Hampurissa, Saksassa.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Lasse Lecklin: Places to Stop
Kuva: Lasse Lecklin16.9.2012 asti

Places to Stop on Lasse Lecklinin valokuvasarja öisistä huoltoasemista, jotka on kuvattu ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Lasse Lecklin (s. 1982) on helsinkiläinen valokuvaaja. Places to Stop on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.

Lecklin viimeistelee valokuvataiteen maisteriopintojaan Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hän on opiskellut aiemmin myös Tampereen yliopistossa, Konstfackissa Tukholmassa, School of Visual Artsissa New Yorkissa ja Beaux-Arts de Paris'ssa.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Synti - Perin jäsennäyttely
Kuva: Noora Maija Tokee / You Were Born From EarthMilka Alanen, Juha Allan Ekholm, Hertta Kiiski, Maija Kurki, Elina Melasaari, Timo Saarelma, Perttu Saksa, Maarit Suomi-Väänänen, Merja Tanhua, Noora-Maija Tokee, Noora Typpö, Anette Varjonen ja Timo Wright
19.8.2012 asti

Valokuvakeskus Perin kesänäyttelyssä pohditaan oman aikamme Synti-käsitettä. Näyttelyn teemaa on lähestytty muun muassa seitsemän kuolemansynnin, ihmisen luontosuhteen, sukupuolen, seksuaalisuuden ja intohimon kautta.

Perin tuottama näyttely liittyy läheisesti Turun museokeskuksen Nautinto ja kiusaus -teemaan. Teema näkyy myös Wäinö Aaltosen museon Yhtä juhlaa -kesänäyttelyssä.

Kuva yllä: Noora Maija Tokee / You Were Born From Earth.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Kuva: Jaana Kotamäki.

Jaana Kotamäki: Näkymätön kauneus
15.6.2012 asti

Näkymätön kauneus -näyttely Pulssin ikkunagalleriassa esittelee Jaana Kotamäen luontoaiheisia valokuvia vuosien 2010 ja 2011 ajalta. Kaikkiaan esillä on 25 valokuvaa.

Kotamäki on kuvannut kohdettaan abstrahoiden tuoden esiin luonnon näkymättömiä yksityiskohtia muotoina, väreinä ja pinnan rakenteina.

Pulssin ikkunagalleria
Humalistonkatu 9 - 11, Turku


Mikko Sinervo: Do the Stars Look the Same on the Other Side of the World
Kuva: Mikko Sinervo10.6.2012 asti

Helsinkiläisen valokuvaajan Mikko Sinervon Do the Stars Look the Same on the Other Side of the World on kuvasarja kaukaisen ja monimuotoisen avaruuden kompleksisesta kauneudesta.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Marja Kurki: Nature Morte
11.5.2012 asti

Kuva: Marja Kurki.

Nature Morte on valokuvaaja Maija Kurjen (s.1988) taiteellinen opinnäytetyö Turun AMK:n Taideakatemiaan. Kaikki näyttelyn viisitoista teosta ovat 3D-laseilla katseltavia kolmiulotteisia valokuvia.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Huang Yiming: Hainan Comfort Women - Hainanin lohtunaiset
Kuva: Huang Yiming15.4.2012 asti

Näyttely kertoo sotilaiden viihdykkeiksi pakotettujen naisten tarinan Japanin ja Kiinan välisen sodan aikana 1937-45. Japanilaiset miehittivät suuren osan länsirannikkoa, miehitettyihin alueisiin kuuluin myös Hainanin saari Etelä- Kiinan merellä. Miehityksen aikana japanilaiset syyllistyivät monenlaisiin julmuuksiin paikallisväestöä kohtaan. Yksi vaikeimmista ja vaietuimmista asioista on ollut naisten pakottaminen kasarmeille sotilaiden seksiorjiksi.

Kasarmeille pakotetut naiset jäivät sodan jälkeen yksin häpeänsä ja kärsimyksensä kanssa. Valokuvaaja Huang Yiming kiinnostui heidän kohtalostaan ja halusi nostaa sen valokuvillaan uudelleen esiin.

Huang Yiming on China Daily Hainanin osaston päätoimittaja, kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja. Hän toimii myös Hainan valokuvaajien yhdistyksen puheenjohtajana.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Äärimmäisyyksien yhteinen tekijä - 20 vuotta valokuvakoulutusta Turussa
Vesa Aaltonen, Markus Henttonen, Tatu Hiltunen, Mikko Ijäs, Tiina Itkonen, Kristian Jalava, Jan Kaila, Sanna Kannisto, Japo Knuutila, Heli Konttinen, Mikko Kuorinki, Antti Laitinen, Renja Leino, Anni Leppälä, Ismo Luukkonen, Susanna Majuri, Kimmo Metsäranta, Juha Nenonen, Aada Niilola, Nelli Palomäki, Anu Pennanen, Harri Pälviranta, Hannele Romppanen, Jari Silomäki, Göran Torrkulla ja Maria Ylikoski.
15.4.2012 asti

Kuva: Susanna Majuri: Fire (yksityiskohta). 2011

Äärimmäisyyksien yhteinen tekijä -näyttely Wäinö Aaltosen museossa juhlistaa 20 vuotta täyttävää turkulaista valokuvakoulutusta. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelman kanssa. Esillä on 26 taiteilijan valokuvia, videoteoksia ja installaatioita.

Kuva: Susanna Majuri: Fire (yksityiskohta). 2011

Wäinö Aaltosen museo
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
6 / 4 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Perhelippu 15,50 €.

Self-portraits, silent voices

Silvia Reichenbach, Paola Livorsi ja Saila Susiluoto: Self-Portraits, Silent voices
18.3.2012 asti

Self-portraits, Silent voices on italialais-suomalaisena yhteistyönä syntynyt multimediainstallaatio, jossa valokuvataide, runous ja musiikki nivoutuvat yhteen interaktiiviseksi kokonaistaideteokseksi.

Teoksen ovat luoneet valokuvataiteilija Silvia Reichenbach (s. 1964) , säveltäjä ja äänitaiteilija Paola Livorsi (s. 1967) sekä runoilija Saila Susiluoto (s. 1971).

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Lauantaipussi
Jere Aalto, Appu Jasu, Jaakko Kahilaniemi, Juhana Lappalainen, Kristiina Mäenpää, Stefanel Kuva: Kukka-Maaria Rosenlund.Oey, Lasse Peltola, Kukka-Maria Rosenlund, Joel Savolainen, Karim Saheb
10.2.2012 asti

Lauantaipussi on Turun Taideakatemian valokuvauksen 2. vuosikurssin opiskelijoiden dokumentaarisen valokuvauksen yhteisnäyttely, joka tarjoaa tilaisuuden moniaistiseen kokemukseen valokuvan, videon, tekstien ja äänen kautta.

Kuva: Kukka-Maria Rosenlund.

Köysiratagalleria
Linnankatu 56, Turku (sisäänkäynti Varvintorilta)
ma–pe klo 12–17.


En kirjoita mitään tarinaa
En kirjoita mitään tarinaa -näyttely19.2.2012 asti

Turun Taideakatemian valokuvaopiskelijoiden ja vastavalmistuneiden näyttely En kirjoita mitään tarinaa muodostuu kolmelle seinälle heijastettavasta 392 valokuvasta sekä 9 videosta. Yhteisen teeman sijasta tarkoituksena on ollut koota yhteen mahdollisimman erilaisia kuvia. Näyttelyyn osallistuu kaikkiaan 46 kuvaajaa, joista suuri osa opiskelee tällä hetkellä Turun Taideakatemiassa.

Näyttely juhlistaa Turun Taideakatemian 20-vuotista valokuvakoulutusta yhdessä Wäino Aaltosen museossa samanaikaisesti avautuvan Äärimmäisyyksien yhteinen tekijä -näyttelyn kanssa.

En kirjoita mitään tarinaa -näyttelyn ovat koonneet neljännen vuoden opiskelijat Hertta Kiiski, Maija Kurki ja Marja Saleva sekä vuonna 2010 valmistuneet Lotta Djupsund, Salla Keskinen ja Ville Koski.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20

-Vaasassa

Huang Yiming: Hainan Comfort Women - Hainanin lohtunaiset
Kuva: Huang Yiming18.11.2012 asti

Näyttely kertoo sotilaiden viihdykkeiksi pakotettujen naisten tarinan Japanin ja Kiinan välisen sodan aikana 1937-45. Japanilaiset miehittivät suuren osan länsirannikkoa, miehitettyihin alueisiin kuuluin myös Hainanin saari Etelä- Kiinan merellä. Miehityksen aikana japanilaiset syyllistyivät monenlaisiin julmuuksiin paikallisväestöä kohtaan. Yksi vaikeimmista ja vaietuimmista asioista on ollut naisten pakottaminen kasarmeille sotilaiden seksiorjiksi.

Kasarmeille pakotetut naiset jäivät sodan jälkeen yksin häpeänsä ja kärsimyksensä kanssa. Valokuvaaja Huang Yiming kiinnostui heidän kohtalostaan ja halusi nostaa sen valokuvillaan uudelleen esiin.

Huang Yiming on China Daily Hainanin osaston päätoimittaja, kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja. Hän toimii myös Hainan valokuvaajien yhdistyksen puheenjohtajana.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Terho Aalto Sokea piste - Blind spot
30.9.2012 asti

Kuva: Terho Aalto.

Terho Aallon Sokea piste - Blind Spot -näyttelyn valokuvat kertovat elämän hauraudesta, menettämisestä ja kiertokulusta sekä kaipuusta johonkin. Näyttelyyn liittyvät äänimaailmat lisäävät kuviin omia ulottuvuuksiaan.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Niklas Meltio: Alley by alley, house by house - the price of freedom
Kuva: Niklas meltio.12.8.2012 asti

Niklas Meltion Alley by alley, house by house - the price of freedom -näyttelyn 22 mustavalkoista kuvaa kertovat karua kieltään Libyan Misratassa käydyistä verisistä taisteluista kesällä 2011, neljä kuukautta ennen Muammar Gaddafin kiinniottoa ja kuolemaa.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Marja Pirilä: Herbarium
Kuva: Marja Pirilä.3.6.2012 asti

Marja Pirilä on Herbarium-sarjassaan yhdistänyt kasvien tieteelliset nimet elämykselliseen kuvaustyyliin. Pirilä on kuvannut kasvit kuultokalvon läpi, jolloin ne ovat pelkistyneet ja värit alkaneet hehkua valossa.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Fredrik Hillbom: North (North Folk)
Fredrik Hillbom22.4.2012 asti

Fredrik Hillbomin näyttely ”North (North folk)” koostuu ihmisten minimalistisista muotokuvista sekä unenomaisista maisemista. .

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Vincent Westberg: Kaupungin kasvoja
Kuva: Vincent Westberg26.2.2012 asti

Kaupungin kasvoja on kooste Taiteiden Yönä 2009-2011 otetuista katupotreteista. Henkilöt on kuvattu tilaisuutta varten rakennetussa valokuvastudiossa Vaasan keskustan kaduilla.

Kuviin voi tutustua myös näyttelyn Facebook-sivulla sekä Vincent Westbergin kotisivuilla.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Suvi Korpi & Hans Åkerholm: Matkan varrelta
29.2.2012 asti

Wasaborgin galleria
Vaasanpuistikko 14, Vaasa
arkisin klo 10-18 ja la klo 10-15.

-Vantaalla

Riikka-Liina Martiskainen: Kolme vuotta
Kuva: Riitta-Leena Martiskainen.27.4.2012 asti

Vantaalainen kuvataideopettaja Riikka-Liina Martiskainen on valokuvannut elämäänsä kotiäitinä ja kehitysvammaisen lapsen vanhempana kolmen vuoden ajan. Valokuvaaminen on tarjonnut hänelle keinon käsitellä hieman erilaisen vanhemmuuden herättämiä tunteita ja ajatuksia.

Kolme vuotta -valokuvanäyttely on osa Aalto-yliopiston taiteen maisterin lopputyötä.

Pointin galleria
Hagelstamintie 1, Vantaa
ma-to 10-20, pe 10-16, la suljettu, su 10-15

Valkeakoskella

Boris Smelov - valokuvia
Kuva: Boris Smelov.21.12.2012 asti

Myllysaaren museossa Valkeakoskella on esillä Venäjän merkittävimpiin valokuvaajiin kuuluneen Boris Smelovin (1951-1998) näyttely. Smelov kuvasi kotikaupunkinsa Leningradin/Pietarin elämää ja muutoksia 1970-luvulta lähes 1990-luvun loppuun, jolloin hänen oma elämänsä ennenaikaisesti katkesi. Smelov on tunnettu erityisesti kaupunkikuvistaan, muotokuvista ja asetelmista.

Suomessa Smelovin töitä oli ensimmäisen kerran esillä 1996 Taidehallissa Suomen Taideyhdistyksen 150-vuotisnäyttelyssä. Seuraavana vuonna hänellä oli yksityisnäyttely Laterna Magicassa ja muistonäyttely samassa paikassa keväällä 1998. Vuonna 2009 Pietarin Eremitaasissa järjestettiin Boris Smelovin suuri retrospektiivi.

Myllysaaren museo
Kanavanranta 3, Valkeakoski
ma-ti, to-pe klo 10-16, ke klo 10-18, su klo 12-16
5/3/2 €


Kameraseura -74 Valkeakoski ry: Kameraseuran vuosinäyttely
Kuva: Jorma Kääpä31.1.2012 asti

 

Myllysaaren museo
Kanavanranta 3, Valkeakoski
ma, ti, to, pe klo 10-16, su 12-16, ke klo 12-18

 

 

 


Hae Google:sta

Uutiset