 |
Elokuu 2003 |
|
| |
| 31.08.2003 |
Kameraseuralla (Hki) on vielä tänään sunnuntaina 31.8.2003 avoimet ovet klo 12 - 18. Osoite on Lastenkodinkuja 1, Ruoholahden villoista suoraan Kampin metroasemalle päin 60 metriä, Kampin metroasemalta matkaa on noin 600 metriä. Samassa rakennuksessa kulmassa on Kameralehden toimitus. Eilen kävimme katsomassa ns. Aita-näyttelyn, jonka teema oli väljästi "Matkalla". Kuvat olivat kameraseuralaisten ottamia, niitä oli paljon ja aikaakin kului katsoessa. On pitänyt jo useamman vuoden ajan liittyä Kameraseuraan. Nyt sitten tuli täytettyä jäsenlomakekin. Liittymismaksu on 12 euroa, vuosimaksu on 50 euroa. Tähän vuosimaksuun sisältyy myös Kameralehden tilaus (joka tällä hetkellä on 57.40 euroa). Kameraseuran oma lehti ilmestynee yhdeksän (?) kertaa vuodessa. Myös Suomen kameraseurojen jäsenlehti Klik sisältyy jäsenmaksuun. Kameraseuran tiloissa järjestetään kaikenlaista mielenkiintoista koulutusta, kokouksia, eri aiheisiin keskittyneitä kerhoja ja ryhmiä jne. Kirjastosta voi lainata kirjoja ja lehtiä voi lukea. Studiota voi käyttää ja digitaalista kuvankäsittelyä harrastaa asianmukaiset kurssit käytyään. Kameraseuran uudet www-sivut ovat olleet työn alla, uudet sivut julkaistaneen muutaman viikon päästä.
Photoshop 8 lienee tulossa myyntiin marras/joulukuussa. Tässä kahdeksan kuvaruutukaappausta betaversion menuista yms.
Pcworld.com, Top 10 Digital Cameras Under $500.
Picture Windows Pro 3.5, uusi versio. Terävointiä parannettu, moiren esto, negatiivien kääntö normaaliksi kuvaksi, Image Stacker eli laajemman dynamiikan saavuttamiseksi eri tavoin valotettuja kuvia voidaan yhdistää. Pro-versio maksaa $90, 30 päivän demoversio kokeilua varten.
Digit.no, Olympus E-1, betatesti. Hyvin suunniteltu, ajateltu ja toteutettu kokonaisuus. Heikkoja kohtia ei löytynyt. Uuteen objektiivikokoon sitoutumisessa ei liene paljoa riskiä, kun Kodak ja Fujfilm ovat jo antaneet siunauksensa konseptille. Pentax ja Minolta seurannevat esimerkkiä. ("4/3-konseptin puolustuksella on puheenvuoro...", itse olen aika vahvasti eri mieltä Digit.no:n arvion kirjoittajan Kai Thonin kanssa).
Dcviews.com, Panasonic DMC-FZ2, manuaalisäätöjä lisätty edeltäjään Panasonic DMC-FZ1:een verrattuna. Edelleen kaksi megapikseliä, 12-kertainen zoom, optinen kuvanvakaaja, F2.8 myös telepäässä, 35 mm - 420 mm. Syyskuussa myyntiin.
- (tämä malli mainittiin diginewseissä jo 11.8.2003, kts. dpreview)
- kts. Panasonic DMC-FZ1, Washington Postin kuvaajan kokemuksia
|
| 30.08.2003 |
Digitalreview.ca, Nikon D2H, Nikon Techin edustaja vastaa moneen kysymykseen.
Dpreview, Nikon SLR Talk, Nikon D2h -säie, jossa kerrotaan Pariisin MM-kisoissa koekäytössä olevasta uudesta järjestelmädigistä (ei vielä lopullinen tuotantoversio).
Ylioppilaskamerat ry:n järjestämään Taiteiden yön Fotomaraton 2003:een osallistui noin 100 kilpailijaa. Tulokset julkaístaan 15.9. mennessä. Kuva-aiheitahan eli tehtäviä oli kaikkiaan 12, kolme ensimmäistä aihetta olivat Virhe, Kukkona Tunkiolla ja Kolme.
LetsGoDigital, Nikon D2H, esituotantomalli. Neljä megaa riittää hyvin, kun muut ominaisuudet ovat kunnossa. Kamera on suunniteltu ammattikäyttöön, lehtimiehille ja urheilukuvaajille. 2.5 tuuman lcd-näytössä on pikseleitä 211.000, optinen etsin näyttää 100% tallentuvasta kuvasta, suljin kestää 150.000 laukaisua, viive on 37 ms. Kamera ottaa kahdeksan kuvaa sekunnissa, jpg-kuvia voi tällä vauhdilla tallentaa kaikkiaan 40 kpl. Lisävarusteena ostettavan lähettimen avulla on mahdollista siirtää kuvia langattomasti suoraan mikroon. Kuvan lähettämisen aikana kameraa voi käyttää aivan normaalisti.
Panoraamamies Hans Lehtisellä on nyt oma domain, panorama.360x180.net. Uutta sivuille on jälleen tullut roppakaupalla:
- Pan Horama 2003 -näyttelystä (hotspots)
- Lego SHOW (Hki, Hakaniemi, vain kesällä)
- Museorautatie (Jokioinen)
- Blue Sea Film Festival (Rauma), elokuvatapahtuman kahdesta valokuvanäyttelystä panoraamoja, joissa on paljon hotspotteja (seinällä olevia kuvia ja julisteita pääsee tutkimaan lähempääkin)
IR, Reindeer Graphics, Optipix 2, Photoshop-plugin. Pluginin avulla saadaan käyttöön 16-bittiset värit sellaisiin toimintoihin, joita Photoshop 7 -versiossa voi käyttää vain 8-bittisillä väreillä. Lisäksi löytyy Auto Contrast, Blend Exposure, Image Averaging (monta kuvaa yhdeksi: kohina vähenee), Nudge (kuvia voidaan siirtää 1/3 pikselin verran), Edge Enhancer, Safe Sharpen jne. Cd-levyllä on kaksi pdf-kirjaa, toinen käsittelee tulostamista ja toinen Photoshop-ohjelman käyttöä digikuvaajan näkökulmasta. Hintaa Optipix 2:lla on $150.
Olympukselta kaksi uutta sublimaatiokirjoitinta. P-10 Digital Photo Printer, 45 sekunnissa kymppikoon kuvia, PictBrigde-standardi eli voi tulostaa suoraan digikamerasta. Mikroon yhteys USB-liitännän kautta, lokakuussa myyntiin, hinta on $199. P-440 Photo Printer, A4-kokoisia kuvia 75 sekunnissa. 1.8 tuuman lcd-näytöllä voi editoida kuvia ennen printtaamista. xD-korteille paikka printterissä, myös PCMCIA-kortit. Video-out eli voi yhdistää tv:hen. Lokakuussa myyntiin, hinta on $499.
Kuvia Taiteiden yöstä, 47 kpl.
|
| 29.08.2003 |
Olympus C-5000 Zoom, ilmiasua muutettu, viidenneksen pienempi, viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, LCD-näytön tarkkuutta on parannettu. Olympuksen omaa salamaa varten salamakenkä, xD-kortit, litiumioni-akut. Lokakuussa myyntiin, $600. Kts. IR, dpreview.
Minoltan sivuilta löytyy Minolta Dimage A1 -näytekuvia. Minolta Dimage A1:hän on Minolta Dimage 7x:n seuraaja, jossa on kuvanvakaaja, 1/16.000 s lyhin suljinaika ja kaikkea muuta kivaa...
Tanskan Nikonin sivuille on tullut lisää Nikon D2H -näytekuvia, edelleen kooltaan pieniä.
Foorumin puolella (järjestelmädigit) on keskusteltu Canon 10D:n kennon puhdistuksesta (tai siis yleensä kennon puhdistuksesta). Justus (31.8.: kamerana on Fuji S2) oli käyttänyt paineilmapulloon pakattua ilmaa (ei suositella!) ja saanut kennonsa täyteen täpliä. Robert Whitelta (UK) oli tilattu Visalla Pecpadseja (100 kpl) ja Eclipsejä (1 kpl). Varsinaiseksi puhdistusvälineeksi oli ostettu leivonnassa käytetty nuolija, joka mattoveitsellä leikattiin sopivaksi (lev. 14.4 mm). Kenno pyyhkäistiin 6 - 8 kertaa, aina puhtaalla pinnalla. Menetelmä on kuvattu What Makes a Good Sensor Swab?
- Justuksen kuvat (Kenno_01.jpg: paineilmapullon käytön jälkeen. Kenno_02.jpg: puhdistuksen jälkeen. Valineet.jpg)
- JAS Tekniikassa normaali kennon puhdistus maksaa n. 32 euroa
Dcviews.com, Sharpilta maailman ohuin ja pienin megapikseliluokan CCD kameramoduli, syyskuussa toimitetaan ensimmäiset näytteet, varsinainen massatuotanto alkaa lokakuussa. Sharpin kameramodulissa on sisäänrakennettu makrotoiminto. Aiemmin kamerakännyköissä on käytetty enimmäkseen 100.000 ja 300.000 pikselin kennoja.
DCRP, Casio Exilim EX-Z3 -arvio. Muistuttaa Pentax Optio S -mallia (sama linssi, ehkäpä suositeltavampi hankinta). Kamera on metallia, siinä on kolme megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, kahden tuuman lcd-näyttö (pikseleitä kuitenkin vain 85k), litiumioni-akut ja SD/MMC-kortit. Pisin suljinaika on vain 1 s, kuvanlaatu voisi olla parempi, zoomaus ja kuvien katselu saisi olla nopeampaa. Kamera on erittäin pieni, siinä manuaalinen valkotasapainon säätö ja erikoisia lisäominaisuuksia (esim. kalenteri). Suomen hinta on 486 euroa.
Rob Galbraith, syyskuussa Kodak DCS Pro 14n -järjestelmädigiin on tulossa kaikenlaisia parannuksia, mm. pitemmilläkin valotusajoilla vähäkohinaisempia kuvia.
Photo.net, Canon EOS 300D:lle ja Canon EOS 10D:lle sopivat halvemman luokan objektiivit. Ihan kaikkein halvimmat mallit on jätetty pois. Vertailu on tarkoitettu uusille järjestelmäkameroiden omistajille.
SanDisk Ultra II -kortit, sekä Compact Flash että SD, ovat nyt nopeimpia kortteja. Minimikirjoitusnopeus on 9MB/s ja lukunopeus on vähintään 10MB/s. Kortit on suunnattu pro- tai semiprokameramalleille. 256 MB:n ja 512 MB:n CF-kortit ovat jo myynnissä, 1 GB:n kortit tulevat myyntiin kuukauden sisällä. Listahinnat ovat $105, $210 ja $430. SD-kortit tulevat kauppoihin 256 MB:n ja 512 MB:n kokoisina lokakuussa ja marraskuussa. Extreme CF- ja SD-korttien kestävyyttä on parannettu. Kts. Rob Galbraith, dpreview1, dpreview2,
Taiteiden yöstä (15. kerta, Hki) kuvia, Nikon D100.
|
| 28.08.2003 |
Naimisiin.infon hääfoorumin alueelta Hääjuhla, valokuvaus löytyy monta mielenkiintoista kirjoitusta häiden valokuvauksesta (lähinnä tilaajan kannalta).
- Työkaveri taisi maksaa kesähäidensä kuvauksista kaikkiaan 850 euroa. Kuvaus kattoi ajan aamusta iltamyöhän juhliin. Kalustona oli filmikamera ja digikamera. Ensimmäinen kansiollinen kuvia tuotiin vielä samana iltana juhliin. Netissä oli lisäksi puolisen sataa kuvaa kuukauden verran. Juhlakalu oli ihan tyytyväinen hintalaatusuhteeseen.
Hyvinkääläisen Fotoman:in Digiuutisista:
- eilen oli ensimmäistä kertaa hypistelty Canon 300D -digijärkkäriä
- aika optimistisesti arveltiin ensimmäisten kameroiden tulevan myyntiin elokuussa 30.8.: kirjoittajalle oli tullu tässä kohtaa pieni lapsus, olisi pitäny tolla tietenki lokakuussa
- hinta lienee 1.500 euron tuntumassa objektiivin kanssa
Tietoviikko 28.8.2003, nro 28, s. 14, Digikamerakauppa kaksinkertaistuu.
- Länsi-Euroopassa myytiin digikameroita viime vuonna kaksinkertainen määrä edelliseen vuoteen, yhteensä kahdeksan miljoona kappaletta
- Suomessa myytiin viime vuonna 74.000 digikameraa
- HP:n Suomen tulostus- ja kuvankäsittely-yksikön johtaja Jari Rinne: "Ja ensi vuonna digitaalisia kameroita myydään Suomessa jo 200 000 - 300 000 kappaletta"
- Canon odottaa digitaalisten järjestelmäkameramarkkinoiden kappalemääräisten kokonaismarkkinoiden kasvavan vuodesta 2002 vuoteen 2003 neljästä sadasta viiteen sataan prosenttia
- Kameran ostajille käyvät kaupaksi myös tietokoneet ja niiden oheislaitteet
- alkuvuodesta suuret valmistajat julkistivat yhdessä Pictbridge-standardin, jonka avulla eri merkkiset tulostimet ja digikamerat toimivat keskenään ilman tietokonetta
- Länsi-Euroopan digikameramyyjät (v. 2002): Canon 14.9%, Fuji 13.0%, Sony 12.7%, Olympus 11.5%, Kodak 8.7%, muuta 39.2%
JAS Tekniikasta tuli tänään tieto, että Canon 10D:n sulkimen korjaamiseen pitää tilata osa ulkomailta ja että kameran saa vasta ensi viikolla. Tämän diagnoosin (uusi suljin?) olisi Armikin voinut kertoa jättäessään kameran takuuhuoltoon toissa perjantaina 15.8.
Taiteiden yö järjestetään Helsingissä tänään viidennentoista kerran.
- Kuvattavaa varmasti riittää, mm. Kiasman edestä lähtee klo 19 karnevaalikulkue.
- Kameraseurallakin on oma tapahtumansa:
- to 28.8.2003 ovet ovat auki klo 18 - 24
- pe 29.8.2003 - su 31.8.2003 klo 12 -18
- performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa esiintyy Taiteiden yönä näyttelyn avajaisissa klo 17 sekä klo 20 ja 22
- illan mittaan Kameraseuran kerhot esittelevät toimintaansa ja tulevia tapahtumia
- avoimet ovet jatkuvat vielä pe - su klo 12 - 18, näyttelyn lisäksi voi tutustua kerhojen toimintaan, tiloihin ja mm. digilaitteisiin sekä kuvausstudioon
- Muistot taiteiden yöstä voi kirjata sanoin ja kuvin Helsingin Juhlaviikkojen www-sivuilleen avaamaan nettipäiväkirjaan.
(Foorumin puolelta) Nikon D2H -kuvia. Parisiin MM-kisat, pieniä jpg-kuvia (Nikon Capture 6 ei ole vielä valmiina, raw-kuvien muuntaminen ei vielä ole mahdollista). Yhden sekunnin aikana otetuissa 400 metrin kahdeksassa aitajuoksukuvissa on käytetty kuulemma AutoTrackingia. Tämän vuoksi aidassa näkyvä teksti on vuoroin tarkka, vuoroin epätarkka.
Casiolta uusia kameramalleja. Casio Exilim EX-S20 ja EX-M20. M20:ssa on mp3, kuulokkeet ja kaukosäädin. Molemmat ovat ultrapieniä kahden megapikselin, 1.6 tuuman lcd-näyttö, sisäänrakennettuna 10 MB muistia, litiumioni-akut ja CD/MMC-kortit. Kokoa on edellisistä malleista entisestään pienennetty ja akkujen kestoa parannettu. Kamerat tulevat lokakuussa myyntiin, hinnat $280 ja $330 (IR ja Steve Sanders: mallinumeroissa U perässä). Kts. dpreview, IR. Casio Exilim EX-Z4, neljä megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, f2.6 - f4.8, kahden tuuman lcd-näyttö, 10 megan sisäinen muisti, SD/MMC-kortit, lokakuussa myyntiin, hinta on $400. Kts. dpreview, IR.
IR, Kodakilta uutta CCD-teknologiaa, erityisesti hämäräkuvaus paranee.
Luminous Landscape, How to Choose the Best Lens For a Spesific Composition. Alain Briotin yhdeksänosaisen kirjoitussarjan kolmas osa.
Vivid Light Photography -nettilehdestä on ilmestynyt uusi numero.
- What Do You Say To a Naked Model? part II
- Canon i9000 Photo Printer, 4.800 dpi, kuusi erillistä väriä. Hiljainen ja nopea, printtaa A3+ -kokoa, hienoa jälkeä. Ainut miinus tulee siitä, että iso printteri vie paljon tilaa. Suomen hinta on 637 euroa. Kts. Suomen Canonilta pdf.
- Minolta Dimage 7Hi (ei ihan ajankohtainen enää...)
- Canon MP-E 65 mm Macro Lens & MT-24EX Macro Twin Lite. Canonin makrolla saa 5:1 -kuvia. Lisäksi myös makrosalama.
- Understanding & Using Black & White Infrared Film.
- Putting Film in Your Digital Camera, etsitään filmikameran ja digikameran vastaavuuksia, mikä vastaa filmin herkkyyden vaihtamista, värifilttereitä, Velviaa jne. digeissä
- muutakin löytyy, kysymyksiä ja vastauksia jne.
|
| 27.08.2003 |
Diginewseillä on tänään sitten viisivuotispäivät! Tasan viisi vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen digikamera-aiheisen uutisen, Sony DSC-D700 oli silloin juuri julkistettu. Vähän myöhemmin syyskuun puolivälissä 1998 sai lukea diginewseistä, että Stockmannin Basement myy 8 megan CompactFlashia hintaan 595mk. Digicamera.netin info-sivun alalaidasta voi kuvaruutukaappauksena katsoa, miltä diginewsit näyttivät vuonna 1998.
Fotonetistä kuvat tulivat tänään, icc-profiilista on vähän vaikea sanoa mitään, kun en sitä liittänyt kuin kahteen kuvapariin. Kuvilla oli eroa, profiiliin muunnettu kuva oli lähempänä sitä, mitä ruudulla näkyi. 10 x 15 cm kuviin käytin 1807 x 1205 verran pikseleitä, 50% Photoshopissa pienennetty kuva ei äkkikatsomalta paljoa eronnut pienentämättömästä. Fotonettiin lähetin myös Timo Autiokarin (www.aim-dtp.net) 1000 x 1500 pikselin resoluutiotestikuvan. Tässä 1200 dpi:llä skannattu yläosa Fotonetistä palautuneesta paperikuvasta. Vaikea sanoa, näkyykö tuossa kuvassa 1px + 1px mustavalkoista viivarasteria vai ei. Reunoihin lisäsin canvas resizella kokoa, että sain kooksi 1807 x 1205 pikseliä.
- taas tuli muistutus, että printtausta varten kuvia on entisestään terävöitettävä lisää
- 28.8.: ihmetystä on herättänyt tuo 1807 x 1205 pikseliä, suoraan Fotonetin ilmoittamasta kuvan koostahan tulee 1795 x 1205 pikseliä. Jotta skaalausta ei tapahtuisi Fotonetin päässä, niin resoluutiotestissähän olisi pitänyt käyttää juuri noita jälkimmäisiä arvoja. Noissa luvuissa on vain se ongelma, että kuvan suhde ei olekaan enää tarkasti 3:2. Kuvista olisi pitänyt napsaista pieni pala pois, jotta olisi päässyt tuohon pikselimäärään. Joka tapauksessa olen skaalauksen jälkeenkin erottavinani 1px + 1px viivarasterin skannista
Helsingin Sanomissa etusivulla Rajala Pro Shopin ilmoitus (tarjoukset voimassa Helsingissä toistaiseksi):
- Nikon D100 -järjestelmädigi, runko + objektiivi (28-80) 2.190 euroa
- Nikon Coolpix 5400 uutuus, sh. 1119 euroa, pyydä tarjous
Petteri Sulonen (www.seittipaja.fi):
IR, Toshiba PDR-M700 -arvio. Kolme megapikseliä, kymmenkertainen zoom, 37 mm - 370 mm, f/2.8 - f/8.0, ISO 70 - 400, 16 s - 1/2.000 s, elektroninen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, SD-kortit, AA-akut, kauko-ohjain, adapteri lisäkkeitä ja suotimia varten. Jostain syystä elektronin etsin näytti vain 90% - 92% tallentuvasta kuvasta. Canonin valmistama kymmenkertainen zoom on hyvää työtä, kamera sopii aloittelijalle ja kehittyneelle harrastajalle, sillä valmiita kuvausohjelmia ja käsisäätöjä on riittävästi. Hyvä hintalaatu-suhde, USA:n hinta alle $400.
Dpreview, Mission3-D -kolmiulotteiset kuvat digikameralla. Pakettiin kuuluu pieni kolmijalka (voi pitää myös kädessä), jossa kameraa voi siirtää vasemmalle ja oikealle kolmiulotteisen kuvan ottamista varten. Mukana tulee myös softa, jonka avulla voi tehdä punasini-kuvia (tai oikeastaan punasyaani-kuvia), kolme paperista punasinilasia, viisi paperista valmistettua rakennelmaa 3d-kuvien katseluun ja yksi 3d-onnittelukortti. Hintaa paketilla on $129. Kts. www.photo3-d.com. Kts. myös esim. Urpo Hietalan selvitys, miten tällaisia kuvia tehdään. Yksi linkki oikeiden 3d-kuvien tekoon, 3D Guidebook. Itse olen katsellut tekemiäni 3d-kuvia runsaat kaksi vuotta sitten ostamallani tämän näköisellä laitteella.
Dpreview, vedenalaiskuvaukseen kehikko Canon 10D:lle (hinta vaatimattomasti $1.750, myyntiin syyskuun puolivälissä). Ocean Britelta löytyy samanlainen paketti myös Nikon D100:lle, hinta on $1.665.
|
| 26.08.2003 |
Clint Thayer, Canon 300 f4.0 L IS. NYC 1.718 euroa. Rajalan hinta näytti olevan 1.905 euroa.
Fujifilm FinePix S3000, Fuji S3800:n seuraaja, myyntiin lokakuussa $400. Kamerassa on kolme megapikseliä, kuusinkertainen zoom, monta kuvausohjelmaa, xD-kortit, AA-akut, soviterengas suotimia ja lisäkkeitä varten. Mikrofoni on poistettu, video-out on lisätty, akkujen kesto on aiempaa parempi ja valikoiden kielen voi nyt valita viidestä vaihtoehdosta. Kts. Dpreview ja IR.
Dpreview, Hitachilta 2 GB:n ja 4 GB:n microdrive. 4 GB:n malli tulee myyntiin marraskuussa, listahinta on $499, 2 GB:n malli sitten vuoden loppuun mennessä. Lexarin 4 GB:n Compact Flash -kortin hinta on n. $1.500. 2 GB:n mallit käyvät vanhoihinkin kameroihin (jotka eivät tue FAT32:a).
- (Microdrive on entinen, jos se se sattuu tipahtamaan kädestä kovalle lattialle. Sitä käsiteltäessä on syytä olla tarkkana. Compact Flash -kortit puolestaan ovat alttiita kontaktipiikkien vääntymiselle, kun kortteja vaihdellaan kameran ja kortinlukijan välillä. Itselläni on ollut pian vuoden käytössä 1 GB:n microdrive eikä se ole "vielä" pudonnut kertaakaan lattialle - koputtaa puuta....).
Toissa perjantainahan 15.8.2003 Canon 10D vietiin JAS Tekniikkaan ERR 99 -virheen takia. Aluksi virhe tuli aivan satunnaisesti, vähän myöhemmin useammin ja lopuksi joka kerta. Sigman päivittämättömillä objektiiveilla (tietyt mallit) näin tapahtuu, mutta nyt olivat kyseessä Canonin omat objektiivit. Oma diagnoosini oli viallinen suljin. Kameraa jättäessä sanottiin, että maanantaina 25.8.2003 kamera pääsisi käsittelyyn. Armi soitti eilen, kamera ei ollut käsittelyssä, mutta annettiin toiveita, että vielä tällä viikolla voisi päästä kuvaamaan...
Eilen sain viimeinkin lähetettyä joitain kuvia ihan testimielessä sekä IFI:iin että Fotonettiin. Etukäteen arvioisin, että profiilia käyttämällä jälki ei paljoa eroa, molempien firmojen ICC-profiilit lienee tehnyt sama taho eli siis Pre-Press -yhtiöt. Lähetin samoista kuvista profiloidun ja profiloimattoman version sekä IFI:lle että Fotonettiin. Lisäksi lähetin Timo Autiokarin (www.aim-dtp.net) testikartan, jossa on 1px + 1px mustavalkoista viivarasteria. Tämä kuva on kooltaan 1000 x 1500 pikseliä, 10 x 15 cm kuvia tilattaessa IFI sitä ei siis skaalaa. Muille firmoille tai toisia kokoja lähetettäessä kuvaan pitää lisätä/poistaa (canvas size) pinta-alaa (ei siis image resize). Lisäksi lähetin vielä muutamasta kuvasta puoleen pienennetyn version, esim. IFI:lle 750 x 500 pikselin kokoisen kuvan. Kuvia oli kaikkiaan 15 kpl, IFI:n laskun loppusumma oli 7.24 euroa, Fotonetin laskun loppusumma 5.05 euroa. Kukin voi mielessään laskea eron, jos olisin tilannut esim. 150 kuvaa... 10 x 15 cm kuvat maksavat IFI:llä 0.35 euroa, Fotonetin hinta tälle koolle on 0.19 euroa. IFI:n ICC-profiili on tehty 2.3.2003, Fotonetin ICC-profiili on tehty 12.6.2003.
Digital Outback Photo, tunnin käyttökokemus, Canon EOS 300D.
Luminous Landscape, Extensis pxl SmartScale, Photoshop plugin kuvien koon kasvattamiseen, $199. Hyvin pieni ero Photoshopissa tehtävään koon kasvattamiseen. Ei suositella.
Steve Sanders news 25.8.2003, USA:n Olympus E-1 -hinnoittelua:
- E-1 runko listahinta $2.199, katuhinta $1.799
- 14 mm - 54 mm f2.8/3.5 listahinta $599, katuhinta $499.95
- 50 mm - 200 mm f2.8/3.5 listahinta $1.199, katuhinta $999.95
- 50 mm makro f2.0 listahinta $599, katuhinta $499.95
- 300 mm f2.8 listahinta $7.999, katuhinta $6.999
- EC-14 telejatke listahinta $549, katuhinta $439.95
- SHLD-2 (akkukahva litiumioni-akku + laturi) listahinta $675, katuhinta $499.95
|
| 25.08.2003 |
Viikon kuva: Illalla Zagrebissa.
Keltaisen
pörssin tuoreimmat ilmoitukset (29.8.) (Melkein kaikki ilmoitukset löytyvät
osastoista 3203. Oheislaitteet ja tarvikkeet, 3107. Videolaitteet ja kamerat sekä
4313. Valokuvaus).
- Cambron AF 2x-telejatke Nikoniin, 160 e, Uusikaupunkin (25.8.)
- Canon A70, 256 MB, 330 e, Hki (29.8.)
- Canon D60, 1.600 e, Espoo (26.8.)
- Canon Digi Ixus V2, vyölaukku, 64 MB + 128 MB, 370 e, Hämeenlinna (26.8.)
- Canon Digital Ixus V2, 300 e, Tampere (26.8.)
- Canon Digital Ixus V3, 128 MB, 500 e, Vantaa (26.8.)
- Canon EF 75-300/4.5-5.6 III, UV-suodin, Vantaa (24.8.)
- Canon FS 2710, kino + APS filmiskanneri, 260 e, Espoo (26.8.)
- Canon G1, 450 e, Hki (29.8.)
- Canon G3, 600 e, Joensuu (27.8.)
- Canon Ixus 330, 400 e, Tampere (29.8.)
- Canon Powershot A20, 200 e, Espoo (29.8.)
- Canon Powershot A20, 210 e, Espoo (24.8.)
- Canon Powershot A60, 300 e, Vöyri (28.6.)
- Canon Powershot A100, 225 e, Kauhava (26.8., 29.8.)
- Canon Powershot G5, 256 MB, 630 e, Hki (27.8.)
- Casio Exilim EX-3Z, vähän kolhiintunut, 350 e, Tampere (28.8.)
- Epson PhotoPC 650, 100 e, Hämeenlinna (27.8.)
- Epson Stylus Photo 950 mustesuihku, 400 e, Tampere (25.8.)
- Fuji FX-S602Z, 128 MB, 750 e, Varkaus (25.8.)
- HP 735, 250 e, Imatra (24.8.)
- Kodak Easyshare CX4300, 64 MB, 200 e, Tampere (27.8.)
- Konica Digital Revio KD-220Z, 299 e, Tampere (25.8., 28.8., 29.8.)
- Lomo LC-A, 130 e, Tampere (25.8.)
- Metz 54MZ-3, Nikon-sovite sca-3402, 340 e, Jyväskylä (23.8.)
- Minolta 7I, 128 MB, 700 e, Kankaanpää (22.8.)
- Minolta Dimage 7i, 3 x akkusarja, UV-filtteri, 1 GB microdrive, 1.029 e, Hki (29.8.)
- Minolta Dimage X, 290 e, Hki (26.8.)
- Minolta F100, 64 MB, akut ja laturi, 463 e, Kotka (23.8.)
- Micro Nikkor 105/2.8 AIS, 350 e, Uusikaupunki (25.8.)
- Nicon ED AF Nikkor 300 mm 1:4, 750 e, Hki (26.8.)
- Nikkor 300/2.8 ED-IF AIS, 1.500 e, Oulu (27.8.)
- Nikon AF 20/2.8, superlaajakulma, 380 e, Uusikaupunki (25.8.)
- Nikon AF 35/2, 295 e, Uusikaupunki (24.8.)
- Nikon Coolpix 775, 128 MB, 210 e, Oulu (28.8.)
- Nikon Coolpix 880, 500 e, Espoo (26.8.)
- Nikon Coolpix 5700, 995 e, Kirkkonummi (995 e)
- Nikon Coolpix 5700, 128 MB, 1.250 e, Kirkkonummi (23.8.)
- Nikon CP 4300, 64 MB, 590 e, Kotka (24.8.)
- Nikon D100, 1.600 e, Hki (27.8.)
- Nikon D100, kaksi akkua, 1.890 e, Hki (26.8.)
- Nikon loittorengas PK-11A, 55 e, Jyväskylä (23.8.)
- Nikon MB-D100 voimakahva, yksi uudehko D100:n akku, 390 e, Hki (27.8.)
- Nikon SB-28 salama, 290 e, Lahti (26.8.)
- Olympus C-730 Ultra Zoom, 128 MB, 400 e, Vantaa (28.8.)
- Olympus C-4000, 128 MB, 500 e, Orimattila (22.8.)
- Quantum 4i radio-orja-vastaanotin, salamoiden ja kameroiden kaukolaukaisuun, 200 e, Hki (28.8.)
- Salamat 2 kpl Hensel 800 vario, varjot, kupuheijastimet, uudet jalustat, sekonic val.mittari, nahkalaukku, 800 e, Vantaa (26.8.)
- Slik 88N kamerajalusta, 15 e, Vantaa (28.8.)
- Slick Master jalusta, 60 e, Vantaa (23.8.)
- Sony DSC-F717, Sonyn laajakulmalisäke, 128 MB, uv-linssi, 830 e, Hki (29.8.)
- Sony DSC-F717, 1.000 e, Riihimäki (25.8.)
- Sony CyberShot DSC-S70, 400 e, Espoo (22.8.)
- Sony DSC-S75, 380 e, Tampere (22.8.)
- Sony DSC P5, 550 e, Vantaa (22.8.)
- Sony DSC-P51, 199 e, Jyväskylä (24.8.)
- Sony DSC-P9, 610 e, Karkkila (26.8.)
- TC-DC52 Canon 2.4 x telelisäke Canon 60/A70 + siihen sovite LA-DC52C, 100 e, Hki (26.8.)
Rob Galbraith, Kanadan Nikon on pudottanut Nikon D1H:n ja Nikon D100:n listahintaa. (CDN$=Kanadan dollari, $=USA:n dollari).
- Nikon D1H:n listahintaan (akut + laturi eivät tule mukana) sisältyy nyt Nikon Capture 3.5.1, CDN$3.750 - $2.683, katuhinta lienee CDN$3.450 - $2.469 (CDN$650 - $465 - alempi kuin aiemmin)
- Nikon D100:n listahinta putoaa CDN$2.500:aan - $1.789 (akut + laturi hinnassa mukana), katuhinta CDN$2.425 - $1.735 (CDN$250:n - $179 - lasku)
- Nikon Capture 3.5.1 tulee Nikon D1X:n mukana, hinta edelleen CDN$5.400 - CDN$5.450 ($3.864 - $3.900) (akut ja laturi eivät kuulu hintaan)
Helsingin Sanomat, A5, Mielipide. Profiilit eivät saa olla digikuvaajan ongelma, Lea Herttua, Valokuvausalan tiedotuskeskus, Helsinki.
- vain ICC-profiilien avulla voidaan digitaalisen kuvan värit säilyttää luotettavasti siirrettäessä kuvatiedostoa laitteesta toiseen
- fotoliikkeet palvelevat ensisijaisesti amatöörikuvaajaa, tavallista näppäilijää
- hyvin harva fotoliikkeen asiakas on edes kuullut sanaa ICC-profiili, eikä sen tietäminen ole hänelle mitenkään tarpeellista
- ICC-profiilit ovat valokuvan ammattilaisten työväline
- profiilien ihan oikea hyödyntäminen vaatii ammattitaitoa ja niin suuret investoinnit, että tavallisella näppäilijälle ei ole mitään mieltä lähteä niillä leikkimään (?)
- ...siksi todelliset fotoalan ammattilaiset eivät teetä kuviaan kuluttajille suunnatuissa huokeissa tulostuspalveluissa, vaan ammattilaisille tarkoitetuissa laboratorioissa - jotka molemmat toki saattavat olla saman katon alla
Enter-lehti elokuu 5/2003
- Hyvästit nauhalle, Näin siirrät VHS-videon CD-levylle, Pinnacle Studio Moviebox USB. Viisi sivua.
- Pätevät pokkarit, taskukoon digitaalikamerat 500 - 600 euroa, viisi sivua. Käytännönläheistä ja itsekoettua tekstiä viidestä testattavana olleesta 3 - 5 megapikselin digikamerasta. Kaikissa on kolminkertainen zoom, kaikissa on Fujia lukuunottamatta video-out kuvien katselua varten tv:ssä. Paras kuvanlaatu oli HP 935:ssä, kuvat olivat viiden megapikselin ansiosta teräviä, kohinattomia ja sävykkäitä. Miinusta tuli ajoittain liian kirkkaasta värien toistosta. Canon Digital Ixus 400 jäi toiseksi pienemmän pikselimääränsä vuoksi. Canonin salamakuvia vaivasi pieni alivalotteisuus. Eri ominaisuuksia hakevalle sopivat eri mallit. Kuvanlaatua hakeva ostaa HP:n kameran, pienikokoista ja tyylikästä etsivä Fujin tai Olympuksen. Canon on kompromissi kaikista ominaisuuksista. Kodak sopii helppokäyttöisyyttä hakevalle.
- Canon Digital Ixus 400, 600 euroa. Vertailun kärjessä erittäin tasaisella suorituksella, muita n. 100 euroa kalliimpi. Rakenne on tukeva ja tyylikäs, kamera on pieni. Kaikki nappulat eivät ole sijoitettu parhaimmalla tavalla, mutta zoomin käyttö on helppoa. Laukaisijaa pitää painaa pitkään, jotta kuva saadaan otettua. Litiumioni-akku kestää pitkään. Neljä enteriä, tasaisen hyvä. Plussaa laadukkaasta kokonaisuudesta, terävistä, sävykkäistä kuvista ja Compact Flash -korteista. Miinusta tehottomasta salamasta ja epäintuitiivisista käyttökytkimistä.
- Hewlett-Packard Photosmart 935, 520 euroa. Muihin testattaviin verrattuna iso, kuvat ovat teräviä ja sävykkäitä. HP-kameroille ominainen epäluonnollisen kirkas väritoisto ei kaikkia miellytä. Käyttöergonomia on hyvä, vaikka kytkinten tuntuma ei ole paras. SD-kortit, AA-akut. Pelkän kuvanlaadun perusteella HP on testivoittaja. Neljä enteriä, huippukuvia kohtuuhintaa. Plussaa erittäin terävistä ja sävykkäistä kuvista ja informatiivisista valikoista, miinusta hieman ylikorostuneista väreistä, suuresta koosta ja painosta sekä isosta virrankulutuksesta.
- Fujifilm F410, 510 euroa. Keskitasoa, ulkoisesti tyylikäs. Kuvien pakkausta ei voi ollenkaan säätää, oletuspakkaus on turhan voimakas. Väritoisto on luonnollinen, ei kohinaa eikä ylivalottomista. Käyttöergonomia on hyvä lukuunottamatta zoom-kytkintä. xD-kortit, litiumioni-akku. Kolme enteriä, litteä liikkeen vangitsija. Plussaa liikekuvaominaisuuksista, viimeistelystä sekä käytettävyydeltään hyvästä kokonaisuudesta. Miinusta hankalasta zoomin säätimestä ja liian tiukasta JPEG-pakkauksesta
- Olympus mju 300, 500 euroa. Olympus lähetti testiin vain kolmen megapikselin mallin, ei neljän megapikselin mallia, joka olisi luultavasti pärjännyt testissä paremmin. Tyylikäs ja erittäin pienikokoinen kamera. Roiskeveden kestävä, tukevarakenteinen malli. Hyvässä valossa otetuissa kuvissa ei ole vikaa, valon vähetessä kohinan määrä lisääntyy nopeammin kuin muissa vertailun kameroissa. Salama saisi välkähtää useammin, värintoisto ajoittain haaleaa. Valikot ovat sekavia ja niitä on liikaa. xD-kortit, litiumioni-akut. Kolme enteriä, Pikku myy. Plussaa pienestä koosta ja roiskeenkestävyydestä. Miinusta kohinasta keskinkertaisissa valaistusolosuhteissa ja sekavahkoista valikoista.
- Kodak EasyShare LS443, 500 euroa. Helppokäyttöinen kamera, kuvien lähettäminen sähköpostitse ei voisi olla enää helpompaa. Ulkomuoto ja käyttökytkimet vaikuttavat keskeneräisiltä. Kuvien ottamiseen ja toimintojen välillä siirtymiseen kuluu pitkä aika, lisäksi erilaiset rutisevat äänet häiritsevät kameran käyttöä. Kodak on kuvanlaadussa testin viimeinen, valotus- ja tarkennusautomatiikka ei toimi. Parhaallakin kuvanlaadulla käytetään liian voimakasta jpg-pakkausta. Värisävyt eivät ole luonnollisia, ääriviivat näyttävät usein liian korostuneilta. Ilman salamaa otetut hämäräkuvat eivät onnistu ollenkaan. Zoomatessa tulee esiin voimakas tyynyvääristymä. SD-kortit, AA-akut. Kaksi enteriä, helppo mutta hiomaton. Plussaa kameran helppokäyttöisyydestä ja opasteista. Miinusta valotuksen ja tarkennuksen virheistä, voimakkaasta vääristymästä zoomia käytettäessä, pitkistä viiveistä toiminnoissa ja suuresta koosta ja kolhosta rakenteesta.
Photoxels.com, Sony DSC-V1 -arvio.
- (Tämä linkki löytyi www.photographyblog.com:in sivuilta; sivun pitäjä Mark Goldstein käy vastavuoroisesti digicamera.net:issä silloin tällöin, vaikka ei suomenkieltä ymmärtäne sanaakaan...).
Dp-now.com, viikon loppupuolella tulee testattavaksi Olympus E-1 + objektiiveja + muuta. Arvio ilmestyy sivuille ensi tiistaina, 2. syyskuuta.
Digitalkamera.de, SanDisk Digital Photo Viewer testissä. Kuvien katselu muistikortilta tv:ssä, erillinen kaukosäädin, hinta 77 euroa.
Japanin Canonin sivuilla haastatellaan Canon EOS-1Ds:n suunnittelijoita.
|
| 24.08.2003 |
Pariisin yleisurheilun MM-kisoissa ovat ensimmäistä kertaa tuotantokäytössä Nikon D2H:t. Nikon D2H lienee tähän mennessä julkistetuista uusista järjestelmädigeistä kehittynein. Myyntiin sen pitäisi tulla lokakuun alussa, USA:n hinnaksi on mainittu $3.500. Lue lisää Rob Galbraith (joka on kamerasta hyvin innostunut), digitalreview.ca ja nikondigital.org.
Teknofokus.fi:n sivuilla digikameran omistajan kannattaa suoraan mennä Foto-osioon. Alasivuilla näytti olevan joitain mielenkiintoisia tavaroita myynnissä, kts. Pientarvikkeita:
- kolmea eri kokoa objektiivien suojapusseja, hinnat 3 e, 4.4 e ja 5.4 e
- Cullmannin kuulanivel 18.5 e
- kameran vesivaaka, kiinnitetään salamakenkään, 11.4 e (pitänee kysyä, käykö tämä nykyisiin. Pari vuotta sitten ostin fotoliikkeestä Haman valmistaman vesivaa'an, joka käy vain joihinkin vanhemman mallisiin kameroihin)
DCRP, Fuji FinePix F700 -arvio. Kolmen megapikselin SuperCCD SR (Sensitivy Range), kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, optinen etsin, 1.8 tuuman lcd-näyttö, 3 s - 1/1.000 s. Kaksikennoratkaisu (toinen optimoitu kirkkaisiin, toinen varjoisiin kohtiin) ei sitten näytäkään toimivan odotetusti. Joissakin kuvissa dynaaminen alue kasvoi, toisissa ei. Vaikutus ei ollut kuvissa yhtä dramaattinen kuin oli etukäteen odotettu. Fuji F700 on kelpo kamera, se käynnistyy nopeasti, ottaa kuvat nopeasti, lcd-näyttö on erinomainen. Pisin suljinaika on vain kolme sekuntia, kohinanpoisto kamerassa ei ole ollenkaan. JPG-kuvien pakkausastetta ei pääse valitsemaan, oletuspakkaus on liian voimakas. Kuvia voi kuitenkin ottaa raw-muodossa. Suomen hinta 699 euroa (eilen tuli kotiin Hirvoxin mainoslehdykkä digit. Siinä kerrottiin reippaasti, että "Super CCD SR-kennolla 6.2 Megapikseliä!" Hinnaksi mainittiin tuo 699 euroa, saatavilla kuulemma viikolla 35.
- (25.8. klo 16: Jeff Keller ei aina osu subjektiivisissa arvioissaan nappiin. Olen lukenut useammankin viestin, jossa kovasti kehutaan F700:n kykyä toistaa muissa kameroissa puhkipalaneita kohtia. Selvästi siis kaksikerroratkaisulla saadaan etua. Muutenkin Fuji 700 lienee erinomainen kamera, mutta saako jonkin verran kalliimmalle hinnalle vastineen? Itse odottaisin toisten digikamerasivustojen arvioita...)
Steve Sandersin arvioita:
- Kodak EasyShare CX6200, kaksi megapikseliä, ei zoomia, 37 mm, 1.6 tuuman lcd-näyttö, SD/MMC-kortit, AA-akut. Yksinkertainen automaattikamera, salama kohtuullisen hyvä, lcd-näyttö saisi olla parempi. Suomen hinta on 153 euroa.
- Kodak EasyShare CX6330, kolme megapikseliä, kolminkertainen zoom, 37 mm - 111 mm, 1.6 tuuman lcd-näyttö, SD/MMC-kortit, AA-akut, 16 megan sisäinen muisti. Ei käsisäätöjä, erittäin hiljainen kamera, nopeus keskitasoa. Suomen hinta on 323 euroa.
PC Magazine, Clean Up Your Image. Adobe Photoshop Elements 2.0, Jasc Paint Shop Pro 8, Microsoft Digital Image Suite 9, Ulead Photoimpact8.
PC Magazine, 21 digikameran vertailu. Ihan virkistävää välillä lukea eri näkökulmasta kirjoitettuja testejä. PC Magazine antaa eniten painoa, sille, että kameran käyttö on mahdollisimman helppoa... (Itse en lehden arvioiden mukaan kameraa valitsisi, sen verran erikoisia testivoittajia on vuosien saatossa tullut).
Santtu Kyröhonka ehti jo laittaa sivuilleen kuvia eilisestä Senaatintorin konsertista. Tässä Ilkka Nummen kuvat konsertista. Vielä Mikael Rantalaisen kuvat samasta tapahtumasta.
|
| 23.08.2003 |
Dpreview, Jessops on pudottanut Olympus E-1 -paketin (mukana 14-55 mm objektiivi) reilusti. Uusi hinta on 1.819 puntaa, eroa aiemmin ilmoitettuun on 680 puntaa.
Kameraseurallakin on ensi torstaina 28.8. Taiteiden yönä oma tapahtumansa. Seitsemänä vuonna on ollut ns. Aita-näyttely. Perinteisesti on esitelty Helsingin rautatieaseman läntisessä hallissa elokuussa valokuvia. Viime näyttely pidettiin Sanomatalossa, tämänvuotinen sitten omissa toimitiloissa Helsingin Kampissa (Lastenkodinkuja 1). Kameraseura ry on Pohjoismaiden suurin harrastajavalokuvaajien yhdistys,vuoden 2003 Aita-näyttelyn teema on "Matkalla". Tapahtumasta tietoja:
- to 28.8.2003 ovet ovat auki klo 18 - 24
- pe 29.8.2003 - su 31.8.2003 klo 12 -18
- performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa esiintyy Taiteiden yönä näyttelyn avajaisissa klo 17 sekä klo 20 ja 22
- illan mittaan Kameraseuran kerhot esittelevät toimintaansa ja tulevia tapahtumia
- avoimet ovet jatkuvat vielä pe - su klo 12 - 18, näyttelyn lisäksi voi tutustua kerhojen toimintaan, tiloihin ja mm. digilaitteisiin sekä kuvausstudioon
Tänään lauantaina on Senaatintorilla Leningrad Cowboysien konsertti, lämmittely alkaa 19.30, varsinainen konsertti sitten 21.00. HS:n etusivun Elisan ilmoituksesta:
Dpreview:n foorumien 1. uudistus jäi lyhytaikaiseksi. Aluksi alueet jaettiin Canonin järjestelmädigien osalta aloittelijoille, harrastajille ja ammattilaisille tarkoitettuihin ryhmiin. Uusi yritys jakaa alueet nyt Canon EOS-300D, Canon EOS-10D/D60/D30 ja Canon EOS-1D/1Ds, tämä tuntuu jo ihan järkevältä. Sivuston yläosassa näkyvän tiedon mukaan kävijöitä on ollut yli 177 miljoonaa, seitsemän miljoonaa joka viikko.
DCRP, Fuji FinePix S5000 -arvio. 3.2 megapikselin SuperCCD, kymmenkertainen zoom, 37 mm - 370 mm, f2.8 - f3.1, 2 s - 1/1.000 s. Elektroninen etsin, ISO 200 - 800, 1.5 tuuman lcd-näyttö. xD-kortit, AA-akut. Kamera muistuttaa ulkonäöltään järjestelmäkameraa, runko on muovia (kevyen ja huteran tuntuinen kädessä), ei ulkoisen salaman liitäntää, suotimia varten kamerassa ovat valmiina kierteet. Pisin suljinaika on aika vaatimaton 2 s, kuvissa jonkin verran nurkkien tummumista (vinjetointi). Fujin jpg-kuvissa on turhan iso pakkaus, kannattaa kuvata raw-muodossa. Kamera on nopea, kuvanlaatu saisi olla parempi, ei manuaalista valkotasapainoa. Suomen Fujin mukaan kuluttajahinta on noin 550 euroa.
IR, Pentax Optio 33L -arvio. Kolme megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, f2.8 (f5) - f4.8 (f9.0), optinen etsin, taittuva 1.5 tuuman lcd-näyttö. Compact Flash -kortit, AA-akut. Erikoisuutena mahdollisuus ottaa ns. kolmiulotteisia kuvia. Kuvanlaatu ei ole ihan yhtä hyvä kuin isoveljillä, tässä luokassa löytyy toisia malleja, jotka tuottavat yhtä hyviä tai parempia kuvia. Suomen hinta on 390 euroa.
IR, Canon PowerShot A60 -arvio. Kaksi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, f2.8 (f4.8) - f8.0, optinen etsin, 1.5 tuuman lcd-näyttö. Compact Flash -kortit, AA-akut. Manuaalisäätöjä riittää, suljnviive saisi olla lyhyempi. Suomen hinta 325 euroa (Canon A70:n hinta on 414 euroa).
|
| 22.08.2003 |
Eilen tilasin tavarat Matti Selänteeltä Tampereelta, olivat tänään tulleet postissa + kaikki ihan oikein. 52 mm:n Raynoxin UV-suotimet maksoivat siis 15 euroa kappale, step down ring 58 mm - 52 mm maksoi 10 euroa, postikulut olivat 1 euro. Yhteensä siis 31 euroa (UV-suotimia oli kaksi kappeletta). Filter Wrenchistä eli Suotimen kääntäjästä ei oltu veloitettu mitään. En löytänyt mistään tilinumeroa, jonne maksaa lasku. (Lähetin tästä tietenkin sähköpostia...). Tästä eteenpäin tilailen tällaisia pieniä tavaroita Suomen Luontokuvasta (tai siis Salama-Selänteeltä).
(Itsekin rupean kyllästymään tähän C*-hypeen) Canon 300D:
- Digit.no, ensimmäiset testikuvat (ei tuotantoversio)
- Dp-now.com, kamerasta kuvia vähän joka puolelta
Selailin journalistiliiton Journalisti-lehteä (en ole koskaan nähnyt paperiversiota, mutta webissä lehti vaikuttaa olevan aika täydellisenä). Nykyinen numero on 13/2003, edellisessä 13. kesäkuuta ilmestyneessä numerossa 12/2003 oli yhdessä jutussa jotain tuttua. Vei monta sekuntia, ennenkuin tajusin, mistä kuva oli tuttu...
Olli Nuutinen lisäsi sivuilleen (kts. 21.8.2003) kätevän Canon 300D:n ja Canon 10D:n välisen vertailun.
MBnetin Hintaseurannan TOP-5 ei muutu:
1. Canon PowerShot A70, 378 euroa
2. Canon Digital Ixus 400, 528 euroa
3. Canon PowerShot G5, 798 euroa
4. Canon PowerShot G3, 674 euroa
5. Olympus Camedia C-750 Ultra Zoom, 638 euroa
Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi -ryhmässä oli kerrottu Fuji FinePix S5000:n tilauksesta www,top-foto.de:stä. 15 minuuttia tilauksen jälkeen tilaajalta oli puhelimitse tiedusteltu, voisiko kameran lähettää heti (löytyy varastosta). 128 MB:n muistikortteja ei ollut (xD-kortit). Puhelinsoitto lienee ollut jonkinlainen varmistus. Suomenkin Fujin sivuilta löytyvät tiedot Fuji S5000:sta. Siellä mainitaan kuluttajahinnaksi 550 euroa.
|
| 21.08.2003 |
Dp-now.com, Canon 300D:n tuotantomäärät ovat 70.000 kpl / kk.
Iltalehdessä (linkkien lukeminen vaatii ilmaisen rekisteröitymisen) oli pari päivää sitten paperikuvista juttu Digikamerat ovat lisänneet valokuvien kysyntää. Sen mukaan digikameroiden oletettiin vähentävän paperikuvien määrää, mutta toisin kävi. Näytöltä katsominen ei riitä. Eirin tuotantopäällikkö Mikko Nousiaisen mukaan hyvien kuvien määrä on lisääntynyt. Hyvistä kuvista halutaan paperikopioita, sen myötä tilausmäärätkin ovat kasvaneet. Monet näppäilijät kuulemma käyttävät digikameraa kuin filmipokkaria, muistikortti kuvataan täyteen ja viedään "kehitettäväksi" liikkeeseen. CD-levy on nykyajan nega. Eirin myyntijohtajan mukaan paperikuvat teetetään vasta lomakauden päätyttyä (kuvathan on jo nähty). Silloin tulee isoja, usein satojen paperikuvien tilauksia. Kts. linkki.
Toinenkin juttu on Iltalehdestä 19.8.2003, Valokuvien hinta halpenee. Digikuvista tehtyjen paperikuvien hinta on neljässä vuodessa laskenut yli kolmanneksen. Hinnat ovat niin halvat, ettei kotona kannata tulostaa. Neljä vuotta sitten Ifi oli internetin kautta toimivan kuvapalvelun edelläkävijä ja selvästi edullisin. V. 1999 digikuvan yhden ruudun teettäminen kuvaksi maksoi Helsingissä 20 - 30 mk, mutta kun kuvat lähetti netin kautta Ifille, niin yhden ruudun hinnaksi tuli 1.45 mk (0.32 e). Halvimmillaan jutun mukaan digikuvasta saa kymppikuvan efoton kautta 0.20 eurolla. Kovan hintakilpailun aiheuttaa EU:n laajuiset markkinat. Kamera lehden päätoimittaja Pekka Punkarin mukaan sekä negasta että digistä tehdään tänä päivänä parempia kuvia kuin negasta kolme neljä vuotta sitten. Automaattikoneilla saadaan yksilölliset vaihtelut (koneenkäyttäjän virheet) hyvin kuriin. Helsingissä digikuvien tunnin kopiointipalvelun hinta on keskimäärin 0.45 euroa.
Olen lukenut useammankin kertaa vuosien varrella, että tamperelainen Matti Selänne (Salama-Selänne, Suomen Luontokuva Oy) palvelee hyvin ja mieluummin puhelimitse kuin sähköpostitse. Työpaikallani oli mennyt rikki 52 mm:n uv-filtteri, lähetin Matti Selänteelle sähköpostia, että haluaisin ostaa kaksi 52 mm uv-suodatinta, yhden Filter Wrenchin eli Suotimen Poistajan sekä step down ringin 58 mm - 52 mm. Parin tunnin päästä soi puhelin, jossa kyseltiin, että tiedänkö 58 mm - 52 mm aiheuttavan ainakin vinjetointia. Suomen Luontokuva, tuotteet ja videohinnasto, niin käynnistyy pdf-hinnasto.
Suomen Canonin sivuilla on tekstiä Canon 300D -järjestelmädigistä.
(J.H. email) AC-Foto:sta oli jo tilattu Canon 300D, 1.099 e + 47 e (UPS). Tilaajalla on jo aiemmin ollut hyviä kokemuksia tästä liikkeestä.
Tänään piti vielä tulla se toinen odotettu julkistus Canonilta eli Canon 1D:n seuraaja. Ei ole kuulunut vielä mitään (klo 7:00), taitaa olla siirretty myöhempään ajankohtaan (syyskuuhun, jolloin Canon 3D (?) pitikin julkistaa...).
Ruotsalainen Cyberphoto.se on jo laittanut hinnan Canon 300D:lle, uusi objektiivi mukana 1.225 euroa.
Prepress-center.fi, PrePress News syksy 2003, 3 MB pdf-lehti.
- SanomaMagazines - digikuvia miljoonille lukijoille. Yhtiön palveluksessa on 800 henkeä, suurin osa Helsingin Pitäjämäellä, Euroopan viidenneksi suurin aikakauslehtikustantaja, jolla on 220 lehteä yhdeksässä maassa. Haastattelussa keväällä 2003 SanomaMagazinesin kehityspäällikkö kertoo, miten pikkuhiljaa ollaan siirretty lehtien kuvatuotantoa digitaalikameroille.
- Vuoden 2001 perustettiin yhden digitaalikameran ja yhden uuden valokuvaajan studio Pitäjänmäelle. Alusta lähtien oli selvää, että laatu riitti sivun kokoisiin valokuviin aikakauslehtiin.
- Vuoden 2003 alussa perustettiin toinen samanlainen studioyksikkö. Kuvaaja ja toimittaja pystyivät heti katsomaan kuvia kannettavan näytöltä. Polaroidilta tihrustamiseen ero on huomattava. Moni ruokatoimittaja on luopunut ennakkoluuloistaan ja huomannut digit miellyttäviksi. Polaroideja odotellessa ruoat jäähtyvät ja jäätelöt sulavat.
- Keväällä 2003 alettiin kokemuksien rohkaisemina digitalisoida Perämiehenkadun täysimittaisia neljän digitaalikameran ja kolmen valokuvaajan studiota. Perinteinen kalusto on edelleen käytettävissä, kuvaaja valitsee tilanteen mukaan välineet.
- PrePress Studion koulutustiimin kanssa rakennettiin työnkulkua ja värihallintaa. Valokuvaajat vastaavat työnkulussa kuvasta loppuun asti. Kuva siirretään Doris-toimitusjärjestelmään lehtipainon ICC-profiililla CMYK-muotoon muutettuna.
- Digitaalikuvauksen hyviä puolia ovat toimittajan ja kuvaajan vuorovaikutuksen helppous kuvaustilanteessa, nopeus ja materiaalisäästöt. Luontoakin säästyy kemikaali- ja filmimäärien vähentymisen kautta. Alkusijoitukset ovat isoja, koulutukseenkin kuluu paljon rahaa. Pitkäaikainen kuvien arkistointi on vielä ratkaisematta.
Luminous Landscape, Canon 85mm/1.2L. Iso, kallis ja hitaasti tarkentuva. Aivan erinomainen, kun valoa ei ole paljon. NYC-hinta on 2.298 euroa.
Photo.net, Canon EOS-300D.
Japanin Canon, kolme näytekuvaa, Canon 300D.
|
| 20.08.2003 |
Helsingin Sanomat A5, Mielipide, Kunnon digikuvat kameran profiililla, kirjoittajana Kurt Ristniemi, Kerava (kts. diginews 13.8.2003 ja 6.8.2003)
- kirjoituksen mukaan Antero Tenhusen vastaus vahvisti epäilyjä, etteivät valokuvalaboratoriot ymmärrä väriprofiilien tarkoitusta
- data luetaan sisään kameran profiililla ja tulostetaan ulos tulostimen (käytetylle paperille sovitettuna) profiililla
- ..."Hyvään palveluun pyrkivä laboratorio taas lukee datan sisään asiakkaan toimittamalla kameran omalla profiililla, jolloin prosessiin saadaan oikeanlaiset värit"...
- (en tiedä nykyistä tilannetta, mutta ainakin runsas vuosi sitten Helsingin Sanomissa ei ollut käytössä minkäänlaista väriprofilointia - käsittääkseni... Tässä yhteydessä tarkoitan sanalla väriprofilointi ICC-värihallintaa, siis ketjua valokuvasta valmiiseen kuvaan lehdessä)
- (tuli mieleen viimeistä mielipidettä silmäillessäni, että mitäköhän suurin osa ihmisistä tästä tekstistä ymmärtää. Suomenkieltähän se on, mutta ymmärtääkö siitä mitään, kun tuntuu, etteivät tekstin tuottajatkaan ymmärrä itseään. Katsoin ensin viimeisintä kirjoittajaa ja kotipaikan huomatessani ajattelin, että nyt tulee sitten IFI-asiaa. Eipä tullut. Taitavat olla harvassa ne laboratoriot, jotka käsityönä ottavat huomioon kuviin upotetut väriprofiilit. IFI:n suhteenhan toimitaan niin, että asiakas imuroi IFI:n ICC-profiilin, muuntaa alkuperäisen kuvan kopion IFI:n tulostimen väriavaruuteen ja lähettää sitten tämän kuvan jpg-muodossa IFI:lle)
- (edelleen tuli mieleen, että olen unohtanut kokeilla Fotonet.com:in uutta icc-profiilia. Tekijänä on käsittääkseni sama firma, joka on tehnyt IFI:nkin profiilin...)
Canon Powershot A80, neljä megapikseliä, moneen suuntaan taittuva lcd-näyttö, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, F2.8 - F4.9, AA-akut, Compact Flash -kortit, lokakuun lopulla myyntiin, $498, 449 euroa.
Canon EOS 300D
Rob Galbraith, Canon EOS Digital Rebel, USA:n listahinta rungolle $899
- (aika moni on "julistanut" suureen ääneen heti ostavansa järjestelmädigin, kun hinnat laskevat alle 1.000 euro. Siis...)
- (kilpailijoiden on pakko laskea hintaa, myös prosumer-luokan digikameravalmistajien...)
- sama kenno kuin Canon 10D:ssä
- rajauskerroin 1.6, kuusi megapikseliä, 3.072 x 2.048 pikseliä, ei erillistä värilämpötilan asetusta
- puskuri täyttyy jo neljästä kuvasta (Canon 10D:llä yhdeksän kuvaa)
- kuvaustilasta riippuen vapaasti valittavia valonmittaustapoja on vähemmän, vaikka mittaus toimiikiin kuin isoveljellä, samoin valittavissa olevia tarkennustapoja on vähemmän
- muovirunko
- ei peilin lukitusta
- pienempi ja kevyempi
- etsin himmeämpi, ei näytä yhtä isoa kuvasta
- takaosan säätimet ovat erilaisia, vasemmalla puolen samat. Canon 10D:n kameran päällä sijaitseva pieni lcd-näyttö on siirretty ison väri-LCD-näytön yläpuolelle kameran taakse.
- suurennus säilyy siirryttäessä seuraavaan (tai edelliseen) kuvaan
- ei ulkoisen studiosalaman liitäntää, kaukosäätimeksi käy langaton RC-1 infrapunakaukosäädin
- USA:ssa nimi on Canon EOS Digital Rebel, Japanissa Canon KISS Digital ja kaikkialla muualla Canon EOS 300D
Digicamera.netin Foorumin puolelta bongattu: Canon EOS 300D, Saksan Canon lehdistötiedote
- syyskuussa myyntiin
- 1.099 euroa listahinta rungolle
- 1.199 euroa listahinta runko + EF 18-55mm f/3.5-5.6
Japanin Canonin sivut, Canon EOS 300D.
- ominaisuudet ovat melkein samat kuin Canon 10D, eroa huomasin kuvanottonopeudessa (2.5 fps - 3 fps) ja maksimimäärässä peräkkäin (4 kuvaa - 9 kuvaa), ISO oli 1600 - 3200)
- sivuilla mainitaan objektiivi Canon EF-S 18-55 f3.5-5.6 Dedicated eli suunniteltu nimenomaan Canon 300D:lle
- uusi patterikahva GB-E1, nimenomaan Canon 300D:lle
- oma laukku, vain Canon 300D:lle
- jonkin verran riisuttu Canon 10D, hinta tietenkin halvempi
Kameralehti 8/2003, 90 sivua
- vajaat seitsemän sivua kuvia ja ihan käytännön kokemuksia muurahaisten kuvaamisesta. Välineinä tavallinen filmikamera ja aluksi 200 mm objektiivi, myöhemmin sitten 55 makrolinssi ja loitto
- lintujen kuvaamisesta pääasiassa filmikameralla, mutta vähän myös Canon 1D:llä, viisi sivua
- Jyviä & Rakeita -kolumniin on päässyt toiseksi aiheeksi Jore Puusan mielipidekirjoitus Journalistin numerossa 6/2003. Kuulemma aiemmin oli jo ilo siteerata silloisen lehtikuvaaja Jorma Puusan kärkeviä mielipiteitä. Vuoden lehtikuva -kilpailu saa Jorelta aika ankaraa kritiikkiä. Puusan kirjoituksessa on kuulemma perääkin. Hän osallistui vuoden 1988 kilpailuun rahapulan takia kuvalla, jolla ei ollut journalismin kanssa mitään tekemistä. Kuva otettiin vain tätä kilpailua varten ja se voitti! (Kyseessä on siis kuva, jossa äidin rinnasta suihkuaa maitoa vauvan päälle...). Jore esittää muutakin perusteltua kritiikkiä kilpailua kohtaan.
- Rajalan käytettyjen ilmoituksessa kummittelee edelleen Canon EF 80-200/2.8 L 390 euroa (tästähän oli juttua diginewsessä 5.8., objektiivi ilmestyi käytettyjen listalle 4.8., itse yritin ostaa linssiä 5.8., mutta oli jo mennyt...). Voi aiheuttaa jonkin verran turhia puhelinsoittoja...
- Toni Härkönen, suomalaisten metallibändien kuvaaja. Härkönen veti vuoden ensimmäisen Pro Way -kurssin "Valo, muoto ja mallin karisma" Visuaaliviestinnän instituutissa Tampereella. Kuvausmenetelmät ja erityisesti kuvankäsittely käytiin tarkasti läpi. Neljä sivua.
- Model Weekend, maaliskuussa järjestetystä ns. malliviikonlopusta raportti. Tietoa muotikuvauksesta jne. Kts. Model Weekend. Viisi sivua.
- EISA-palkinnon saajat, 21 sivua
- Kestävää tulostusta, kokemuksia Epson Stylus Photo 2100 -kirjoittimesta. Pari sivua.
- Canonin digitaalisen taiteen viime vuoden kilpailun voittajista pari sivua, pääpalkintohan kussakin luokassa on $20.000
- Mustesuihkukuvan säilymisestä, käytännön tasolla oli kokeiltu puolen vuoden ja vuoden ajan printin mahdollista haalistumista lasin alla, ei lasia, mustan kartongin alla ja lakkakerroksen alla. Haalistuminen paljastui odotettuakin voimakkaammaksi auringonvalossa, kehystettynä lasin alla ei niin isoja muutoksia. Printin kuivumisajaksi ei riittänyt valmistajien mainitsema 24 tuntia.
- Finlandia Kuva Oy on nyt nimeltään Olympus Finland Oy Imaging Systems. Yhteystiedot ja muut tiedot säilyvät entisellään. V. 2002 yhteenlaskettu liikevaihto oli 14 miljoonaa euroa. Kts. www.olympus.fi.
- kolme sivua lukijoiden omia ilmoituksia (osa ilmoituksista oli tuttuja jo muualta netistä)
- lehdessä mainitaan parissa kohdassa (yksi ilmoitus ja "kuumat*uutiset*huhut" -kohdassa Kaapelitehtaan messut 18-19.10.2003. Messut on tarkoitettu ammattiväelle, sisään pääsee kutsukortilla. (kuten kaikki hyvin muistanevat, niin tästähän oli maininta diginewseissä 2.2.2003).
- seuraava numero 9/2003 ilmestyy 19.9.2003
- Aktiivikuvaajan digikompakti? Canon G5, Nikon 5400, Olympus 5050, Sony V1, Minolta 7Hi, Fuji??
- Pikseleitä tarpeeksi...+ manual + lisässalama
- Dia digikuvasta - miten?
- Mikä telejatke, lisää pituutta
Tänään Canonilla on maailmanlaajuinen uusien tuotteiden julkistus, digikameroiden lisäksi tulossa on myös esim. printteri.
Tom's Hardware Guide, 17 tuuman paneelinäytöt, Part IV.
Muropaketti.com, 17'' TFT-näytöt. Littunäyttöjen teoriaa, lähemmässä tarkastelussa kaksi 17 tuuman näyttöä: Hitachi CML174SXW ja Hyundai ImageQuest Q17S.
- (paneelinäytöt ovat hankalia oikein tarkassa valokuvien tarkastelussa, pienen pienikin pään kääntäminen aiheuttaa selvästi huomattavan muutoksen kuvassa. Digitaalista signaalia käytettäessä ei ole paljon säätimiä. Taustavalo on aina täysillä, mustasta päästä ei erotu läheskään yhtä paljon sävyjä kuin putkinäytöillä. Puhdasta valkoista ja puhdasta mustaa ei taida lcd-näytöillä saada. Osalle lcd-näytöistä kalibrointi ei onnistu kunnolla ollenkaan. Hyviä puolia on sitten säätöjen säilyminen muuttumattomana, ruudun kuva näyttää vuosienkin päästä samalta).
Kodak EasyShare DX6490, neljä megapikseliä, kymmenkertainen zoom, F2.8-F3.7, 38 mm - 380 mm, 16 s - 1/1.700 s, elektroninen etsin, 2.2 tuuman lcd-näyttö. Kamerassa on 16 megan sisäinen muisti, SD/MMC-kortit, USB 2.0, omat litiumioni-akut. Syyskuussa myyntiin, hinta on $499. Kts. LetsGoDigital.nl, dp-now.com.
|
| 19.08.2003 |
Miten kukaan uskaltaa enää käyttää mikroa ilman kunnon virustentorjuntaohjelmaa? Ohjelman pitäisi vielä olla sellainen, joka itse päivittää itsensä automaattisesti. Miten kukaan enää edes uteliaisuudesta klikkaa tuntemattomia liitetiedostoja? Tänään olen saanut puolisensataa sähköpostia, jotka on lähettänyt Sobig-sähköpostimato (=virus). Tämä virus lisäksi väärentää lähettäjänimen satunnaiseksi lähettäjän (=saastunut kone) kovalevyltä löytyneeksi nimeksi. Täältä päin ei ole siis tullut yhtään virusviestiä, vaikka lähettäjänimenä olisikin minun tai Armin sähköpostiosoite. Lisää Sobigista digitoday.fi:n sivuilla.
- postiohjelmaksi en suosittele Outlookia
- virustorjuntaohjelma pitää olla itse itseään päivittävä
- tuntemattomia liitetiedostoja ei kannata uteliaisuudesta klikata
Rajala Camera Pro Shopissa näkyy olevan menossa vaihtotarjous Canon 10D-kameraan elokuun loppuun. Vaihdossa D60 = väliraha 795 euroa, vaihdossa D30 = väliraha 1.290 euroa. Lisäksi myydään toistakymmentä Sigman esittelykäytössä ollutta objektiivia (Nikon-kiinnityksellä).
Tekniikan Maailma 9.7.2003, 12/03
- Casio Exilim EX-Z3, Mainio pikkukamera, TM pikakoe, hintaluokka 550 euroa. Mitat ovat 87mm x 58mm x 23mm, paino kuvauskunnossa on 145 g. Casio on taskukameroita pienempi, mutta kuitenkin luottokortin kokoisia malleja isompi. Kamera sopii kätevästi paidan taskuun. Kolme megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, sisäinen kiinteä muisti on 10 megaa, SD/MMC-kortit. Kahden tuuman lcd-näyttö on kirkas ja tarkka. Käyttö on yksinkertaista ja helppoa, täysautomaattisesta kamerasta löytyy eri tilanteita varten 21 aiheohjelmaa (henkilö/yö/ruoka/maisema jne.). Makro-ominaisuudet ovat hyvät, lähikuva kellotaulusta täyttää melkein koko ruudun. Kuvan laatu on hyvä, samoin värintoisto. Samaan hintaan saa kätevän telakointiyksikön. "Casio Exilim EX-Z3 on ominaisuuksiinsa nähden sopivan hintainen. Se vedonnee laadukasta ja helppokäyttöistä sekä erityisen pienikokoista kameraa haeskelevaan ostajaan".
IT Pressin uutuuskirjoissa mainitaan myös Reima Flyktmanin Digikuvaajan käsikirja, hinta on 34 euroa. Lienee sopivin ensimmäisen digikameran hankkineelle, kirjassa selvitetään (digi)kuvauksen ja tietokoneen perusasiat.
PCWorld.com, Cheap Ink Probed. Printtereinä Canon S900, Epson Stylus C82 ja HP Deskjet 3820. Osa muiden valmistajien halvempien musteiden jäljestä oli hyvätasoista, osa huonoa. Huonojen musteiden käyttö tukki mustesuihkirjoittimien kirjoitinpäät. Kaikkien rinnakkaismusteiden kestävyys oli huonompi kuin alkuperäisten.
IR, lopullinen päivitetty Canon PowerShot G5 -arvio.
Steve Sanders arvioita: Card Photo Printer CP-200 ja CP-300 (muuten sama, mutta omat akut). Kymppikoon kuvat tulevat minuutissa ja kahdessäkymmenessä sekunnissa, luottokortin kokoisiin kuviin menee neljäkymmentä sekuntia. Sublimaatioprintterin jälki ei eroa ns. oikeasta valokuvasta, kuvat kestävät vettä ja auringonvaloa paremmin kuin mustesuihkutulosteet. Canon CP-300:n Suomen hinta on 295 euroa.
|
| 18.08.2003 |
Viikon 34 kuva: Laiskat haaveet. Kuva on otettu viime viikolla Korkeasaaressa. Ympyrä sulkeutui, sillä ensimmäinen viikon kuva Iguaanista oli otettu vastaavaan aikaan viime vuonna Korkeasaaressa 14.8.2002. Silloin kamera oli Minolta Dimage 7.
TV2, FST, klo 19.45 - 20.00, Finska Fotografer - Signe Brander. S.B. kuvasi 1907 - 1913 katoavaa Helsinkiä. Myös ihmisiä ja kaupungin elämää kuvattiin rakennusten lisäksi. Muutamaa vuotta myöhemmin iso osa taloista oli purettu. Dokumentti on vuodelta 2000.
Armi ehti kokeilla parina päivänä makrokuvausta sisällä ennen kuin kamera vietiin huoltoon. Asetelmia I ja Asetelmia II.
Keltaisen
pörssin tuoreimmat ilmoitukset (22.8.) (Melkein kaikki ilmoitukset löytyvät
osastoista 3203. Oheislaitteet ja tarvikkeet, 3107. Videolaitteet ja kamerat sekä
4313. Valokuvaus).
- Adobe Elements 2.0, 70 e, Vaasa (19.8.)
- Bowens Monolite 200 studiosalama, kellastunut varjo, 100 e, Turku (20.8.)
- Canon D60, 1.650 e, Espoo (22.8.)
- Canon D30, 900 e, Espoo (18.8.)
- Canon Digital Ixus V2, 300 e, Espoo (22.8.)
- Canon EF 50 mm 1.4, 380 e, Pello (21.8.)
- Canon EF 70-200 mm 1:2.8, 1.400 e, Hki (20.8.)
- Canon EF 75-300 mm/4-5.6 IS USM, 495 e, Hki (21.8.)
- Canon EOS D30, 900 e, Hki (20.8.)
- Canon EOS D60, 1.650 e, Espoo (19.8.)
- Canon FS 2710, kino + APS, 260 e, Espoo (21.8.)
- Canon G1, 400 e, Espoo (19.8.)
- Canon G1, 450 e, 450 e, Hki (20.8.)
- Canon G2, 650 e, Hki (20.8.)
- Canon Ixus 300, 300 e, Vantaa (21.8.)
- Canon Powershot A100, 64 MB, 199 e, Pornainen (18.8.)
- Canon Powershot A100, 225 e, Kauhava (18.8., 22.8.)
- Canon Ps-30s-Ps-50s digitaalik. kotelo vedenalaiseen kuvaukseen (WP DC300), 300 e, Hämeenlinna (17.8.)
- Canon S10, 64 MB, 2 akkua, 195 e, Vantaa (16.8.)
- Canon S45, 510 e, Tampere (21.8.)
- Canon S45, vyölaukku, 128 MB, 500 e, Nokia (20.8.)
- HP Photosmart HP315, 120 e, Tampere (22.8.)
- Epson PhotoPC 650, 32 MB, 100 e, Hämeenlinna (20.8.)
- Fujifilm Finepix 2600 Zoom, 32 MB, 64 MB, 260 e, Kirkkonummi (19.8.)
- Gitzo Super Studex, 380 e, Lahti (18.8.)
- Konica Revio KD-400Z, 64 MB, 499 e, Hki (22.8.)
- Konica Digital Revio KD-220Z, 299 e, Tampere (19.8.)
- Kodak DX4900, 128 MB, 200 e, Tampere (20.8.)
- Lomo LC-A, 130 e, Tampere (22.8.)
- Manfrotto 055 CLB, 100 e, Hki (22.8.)
- Manfrotto 058B, hihna, kinopää 229 Pro 3D, 350 e, Hki (17.8.)
- Minox 35ML, salama MT35, 250 e, Tampere (18.8.)
- Nikkor 24-120/3.5-5.6 AF-D, 450 e, Espoo (18.8.)
- Nikkor 50/1.8 D AF, 120 e, Hki (18.8.)
- Nikkor 50/1.8 D AF, 115 e, Hki (22.8.)
- Nikkor 28-85/3.5-4.5 AF Zoom, 200 e, Hki (22.8.)
- Nikkor AF-D 28-70/3.5-4.5, Nikoniin, 220 e, Hki (19.8.)
- Nikon Coolpix 5000, 2 akkua, 128 MB, 760 e, Hki (17.8.)
- Nikon Coolpix 5700, verkkolaturi, 125 Mb, 1.250 e, Kirkkonummi (20.8.)
- Nikon D100, 2 akkua, 1.990 e, Hki (18.8.)
- Nikon MB-D100 voimakahva, uudehko D100:n akku, 390 e, Hki (18.8.)
- Olympus 300 mju, 64 MB, 400 e, Hki (18.8.)
- Sigma AF 2.0 x telejatke EX C/EF Canon, 170 e, Kirkkonummi (20.8.)
- Sigma AF 70-200mm F2.8 EX APO HSM EOS Canon, UV-filtteri, 860 e, Kirkkonummi (20.8.)
- Sigma 135-400mm/4.5-5.6 APO (Canon), 400 e, Lohja (16.8.)
- Sigma 135-400mm/4.5-5.6 APO Asph Zoom (Nikon), 400 e, Tampere (16.8.)
- Sony DSC-P51, 128 MB, 360 e, Kuopio (18.8.)
- Sony DSC-P9, 610 e, Karkkila (19.8., 22.8.)
- Sony DSC-S85, 128 MB, laukku, 600 e, Joutseno (18.8.)
- Sony DSC-U20, 64 MB, 430 e, Tampere (18.8., 21.8.)
- Sony Memory Stick -levykeadapteri, 30 e, HKi (17.8.)
- Super-Angulon-R, Leitz Wetzlar 1:4/21 laajakulma Leica-R-kameraan, 699 e, Tampere (19.8.)
ePhotoZine.com, Nikon Coolpix 3100 -arvio. Suomen hinta on 430 euroa.
Steve Sanders news 17.8.2003, Fuji S2 Pro:n hinta laski, listahinta on nyt $2.295. Fuji päivitti ohelmistoa, vanhoille Fuji S2 Pro:n omistajille päivitys on ilmainen. Kts. myös IR.
Suomenkielinen Photoshop Help -sivusto (PSH) on julkaistu ja juuri avattu. Oma domain on tulossa jossain vaiheessa, gallerioihin on mahdollista siirtää omia kuvia, foorumilla voi keskustella, oppaita ja vinkkejä tullee jatkossa löytymään enemmän.
Eri foorumeilla kiertelee huhuja Canonin uusista järjestelmädigeistä, päiväksi mainitaan 20. tai 21. elokuuta. Olisi kuulemma tulossa parikin uutta mallia, halvempi versio Canon 10D:stä ja Canon 1D:n seuraaja.
Digit.no, perusteellinen testi, Minolta Dimage Xt. Loppuarvio 84%. Suomen hinta on 490 euroa.
Photo.net, perusteellinen kirjoitus, jossa vertaillaan seuraavia järjestelmädigejä ja digiperiä ostoaikeissa: Canon 1Ds, Kodak Proback 645, Leaf Valeo 11 ja Phase One H20. Valinta osui Kodak Proback 645:een.
Digital Photo Outback, Canon Macro Twin Lite MT-24EX.
Photo.net, Bob Askins, Size Matters. Verrataan toisiinsa kolmen megapikselin digikameroita, miten kennon koko vaikuttaa kuvanlaatuun?
Steve Sanders, HP Photosmart 7960 -arvio. Kahdeksan värin mustesuihku, optimoitu 4.800 dpi:n tarkkuus. Printterissä on 2.5 tuuman lcd-näyttö kuvien katseluun, neljälle korttityypille on lokero. USA:n hinta on vähän yli $300.
|
| 17.08.2003 |
Colorvisionin Spyder oli markkinoille tullessaan vallankumouksellinen tuote. Ensimmäistä kertaa pystyttiin tähän hintaan kalibroimaan rautapohjaisesti monitoreja. Kymmenet ammattilaiset kehuivat kilvan tuotetta. Tuotteessa on ollut koko ajan sisäänrakennettu virhe, riippumatta valitusta värilämpötilasta kaikki kalibrointi tehdään 5000 K:n (D50) mukaan (softassa on virhe). Jos valitaan esim. suositeltu 6500 K:n lämpötila (D65), erittäin saturoidut vihreät ja siniset värit toistuvat väärin. Mitään ongelmaa ei ole, jos Target Color Temperature on 5000 K eli D50. Kts. Rob Galbraithin foorumi.
Ilotulituskuvien ottamista ei kovin usein pääse harjoittelemaan. Muistutan, että Linnanmäellä on ollut tapana järjestää ilotulitus kauden päätteeksi. Sinne sitten vielä harjoittelemaan, jos viime perjantaina ei onnistunut. Tässä ilotulituksen SM-kisojen 15.8.2003 antia:
- Jussin (Nikon D100) ilotulituskuvia
- Tero Sivula (Nikon D100), kuvakori.com) ilotulituskuvia
- Antti Peltokangas, Fuji S2 Pro, kuvat on otettu Suomenlinnasta, sillä Antti halusi saada mukaan myös maisemaa. Läheltä kuvatessa tarvittiin laajakulmaa, 20 mm Nikkor ei oikein riittänyt (rajauskerroin 1.5 eli oikeasti 30 mm). Maisemaa piti näkyä, mutta enemmän valottamalla ilotulitus olisi palanut puhki. Kuvankäsittelyllä sai sitten kaivettua tummaa päätä näkyviin. Valotusta joutui kovastikin haarukoimaan. Ensimmäisen kuvan arvot: 3 s, F8.0, ISO 200. Toisen kuvan arvot: 1/20 s, F4.0, ISO 400. (Molemmat kuvat ovat juuri sellaisia, joita ilotulituskuvien pitäisikin olla, jälkimmäisessä erityisesti on hieno tunnelma, minulle tulee mieleen lähinnä Magnus von Wrightin maalaus Katajanokalta...)
YOK eli Ylioppilaskamerat ry. (nimestä huolimatta kaikille avoin) järjestää jälleen Helsingissä Taiteiden yönä torstaina 28.8.2003 Fotomaraton 2003:n, 28.8.2003 klo 14-02 (12 tuntia). Osallistumismaksu on 10 euroa, sillä saa 12 kuvan värifilmin ja kuvien kehityksen 15x21 cm kuvakokoon. Kolme tehtävää, kolmen tunnin välein, kolmen kuvan tehtäväsarjoissa. Välineenä voi olla normaalikoon filmikamera, poketti tai järkkäri. Edellinen Fotomaraton järjestettiin v. 2000, silloin aiheina olivat Nälkä, Uusi Tyyli ja Koukussa.
|
| 16.08.2003 |
PC Magazine, Reader Survey: Digital Cameras. Kyselyyn vastanneita oli noin 10.000. Markkinaosuuksista saa jonkinlaisen kuvan tästä graafista.
Elokuun megapixel.net:
- Nikon Coolpix 5400. Viisi megapikseliä, nelinkertainen zoom, 28 mm - 116 mm, f2.8 (f4.6) - f8, 10 min - 1/4.000
s, ISO 50 - 400. Compact Flash, omat litiumioni-akut. Pitkilläkin suljinajoilla hyvät kuvat, monipuoliset manuaalisäädöt, kuvien tallennus kortille hidasta. Käytettävyys 8.8, kuvanlaatu 8.6. Suomen hinta on 1.040 euroa.
- Minolta Dimage Xt. Kolme megapikseliä, kolminkertainen zoom, 37 mm - 111 mm, f2.8 (f3.6), ISO 50 - 400. SD/MMC-kortit, omat litiumioni-akut. Erittäin pienikokoinen ja helppo käyttää (ei paljoa manuaalisäätöjä), sormet menevät helposti linssin eteen. Käynnistyy nopeasti (1.1 s.), kuvia voi ottaa nopeasti peräkkäin. Makro-ominaisuudet huonot. Vähässä valossa tarkentaminen on hankalaa. Käytettävyys 8, kuvanlaatu 7.4. Suomen hinta on 490 euroa.
- Panasonic DMC-LC33. Kolme megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, f2.8 (f4.9) - f8 (f14), 8 s - 1/2.000s, ISO 50 - 400. SD/MMC-kortit, AA-akut. Ei paljoa käsisäätöjä, vain kaksi pakkausastetta valittavissa. Leican terävän linssin ansiosta kuvanlaatu on hyvä. Käytettävyys 7.2, kuvanlaatu 8.4. Euroopassa hinta on 450 euroa.
- Panasonic DMC-LC43. Neljä megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, f2.8 (f4.9) - f8 (f14), 8 s - 1/2.000s, ISO 50 - 200. SD/MMC-kortit, AA-akut. Kuvissa vähän enemmän kohinaa kuin LC33:ssa. Vähässä valossa tarkentaminen on hankalaa. Ei polta kuvia yhtä helposti puhki kuin LC33. Käytettävyys 7.2, kuvanlaatu 8.6. Euroopassa hinta on 450 euroa.
- Sony DSC-P10. Viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, f2.8 (f5.2) - f10, 2 s - 1/2.000s, ISO 100 - 400. MemoryStick, infolitium-akut. Erittäin pieni kamera, kontrasti ja saturaatiota voi säätää, mutta muuten ei paljoa manuaalisäätöjä. Käynnistys nopea ( 2 s.), kuvia voi ottaa nopeasti peräkkäin. Kuvia voi pakata vain kahdella asetuksella, pitäisi olla mahdollista valita useampi pakkaustaso. Sonyn perinteisesti vähän räikeiksi väitettyjä värejä on korjattu. Käytettävyys 8.2, kuvanlaatu 8.6. Suomen hinta on 670 euroa.
- Olympus C-750UZ. Neljä megapikseliä, kymmenkertainen zoom (!), 38 mm - 380 mm, f2.8 (f3.7) - f8, 16 s - 1/1.000s, ISO 50 - 400. Elektroninen etsin, xD-kortit, AA-akut, ulkoisen salaman liitin. Paljon käsisäätöjä, kuvanlaatu parantunut entisestään, sisäinen salama voimakas, kuvia voi ottaa 3 cm:n päästä. Purppurareunaisuus (kromaattinen aberraatio eli värivirhe) ei enää vaivaa kuvia oikeastaan ollenkaan. Valittavissa oleva kohinanpoisto on tehokas. Käytettävyys 8, kuvanlaatu 8.6. Suomen hinta on 680 euroa.
- Digital Zooms
- Night Photography, otetut kuvat näyttävät kirkkaammilta lcd-näytöltä katsottaessa, eri valkotasapainoasetuksia kannattaa kokeilla
- Makrokuvia, ei suomalaisia kuvaajia tällä kertaa
Steve Sanders news 14.8.2003, Nikkei Business Publications. v. 2002 digikameroiden tuotanto kasvoi 59.7%, 26.6 miljoonaan kpl. v. 2003 tuotannon arvellaan kasvavan samaa vauhtia. Tämän vuoden tuotannon määrä on 39 miljoonaa kpl. Canon arvelee valmistamansa v.2003 yli 8 miljoonaa digikameraa, Sonyn arvio huhtikuusta 2003 maaliskuuhun 2004 on 10 miljoonaa digikameraa.
IDC, viime vuonna Eurooppaan tuotujen digikameroiden määrä kasvoi yli kaksinkertaiseksi, yli 8 miljoonaa kpl, 3.4 miljardia dollaria. Vuoden 2004 loppuun mennessä määrän arvioidaan jälleen kaksinkertaistuvan, 18 miljoonaa kpl, v. 2007 luku on 20 miljoonaa kpl. Euroopan markkinaosuudet: Canon 14.9%, Fuji 13%, Sony 12.7%, Olympus 11.5%, Kodak 8.7%. Kts. Dcviews.com.
EISA Awards 2003 - 2004 (taitaa taas täyttää seuraavasta Kamera-lehdestä puolet...)
- Camera NIKON F75
- Compact Camera FUJIFILM ZOOM DATE F2.8
- Professional Camera HASSELBLAD H1
-
Lens TAMRON SP AF 2.8/28-75mm XR Di LD (IF) Macro
- Print Film AGFA ULTRA 100
- Slide Film FUJICHROME VELVIA 100F
- Professional Digital Camera CANON EOS 1Ds
- Digital Camera CANON EOS 10D
- Digital Compact Camera SONY CYBERSHOT DSC-V1
- Digital Mini Camera CASIO EXILIM EX-Z3
- Scanner EPSON PERFECTION 3200 PHOTO
- Photo Printer CANON BUBBLE JET i9100
Sony DSC-U50, kaksi megapikseliä, ei zoomia, 33 mm, kääntyvä runko/linssi (voi ottaa kuvia vähän epätavallisista kulmista), lokakuussa myyntiin, $250.
Luminous Landscape, A Digital Workflow Primer.
|
| 15.08.2003 |
Fotonetti.comin online-kuvissa voi nyt sitten käyttää icc-profiileita!
ERR 99 -tapauksia on joillain muillakin Canon 10D -omistajilla ollut Suomessa, vielä ei ole oikein selvinnyt syy. Kamera otetaan käsittelyyn aikaisintaan vähän yli viikon päästä, hyvällä onnella kuluu sitten sitten muutama päivä. Jos osia joudutaan tilaamaan muualta, niin aikaa menee sitten kauemmin. Näin Armille JAS Tekniikasta kerrottiin, kun hän kävi jättämässä kameran sinne.
Dpreview, Sony Cybershot DSC-F828 -ensiarvio. Kahdeksan megapikseliä, seitsemänkertainen mekaaninen zoom, 28 mm - 200 mm, F2.0 - F2.8, Memory Stick, Compact Flash, microdrive. Lcd-näyttö 1.8 tuumaa, elektroninen etsin, salamakenkä, 906 g. RGB:n sijaan kennossa käytössä Sonyn kehittämä RGBE, värien pitäisi olla huomattavasti parempia. Linssin kierteet 58 mm, raw-kuvat 16.5 MB + 2.4 MB jpg. Lokakuun puolivälissä myyntiin, $1.200.
Sain sähköpostiviestin, jonka mukaan JAS Tekniikassa on tällä hetkellä ainakin kahden viikon jono. Sen verran ja vähän enemmän oli vienyt aikaa, ennen kuin oli saatu aika rungon autofokuksen säätöön. Hm...
Tänään on sitten taas vuosittaiset ilotulituksen SM-kisat, klo 22 alkaen Suomenlinnassa. Katsopas mitä viime vuonna aiheesta kirjoitettiin digicamera.netissä.... Kts. myös esim. mtv3.fi/matkailu. Kesto on 0.5 h Suomenlinna.fi:n sivujen mukaan.
MikroPC 14.8.2003 nro 9.
- lukijakirjeissä oli mielenkiintoinen aihe eli Digikameroiden pikselimäärät, toimituksen vastaus oli ainakin yhtä mielenkiintoinen.
- MikroPC:n lukijat valitsivat lehden numero 7:n mielenkiintoisimmaksi jutuksi digikameratestin "Valinnanvaraa ja laatua"
- kahdeksan sivua 17 tuuman lcd-näyttöjen testiä, mukana 11 mallia. 17 tuuman ja sitä pienempiä kuvaputkinäyttöjä ei kuulemma enää valmisteta, nyt on sama tapahtumassa 19 tuuman näyttöjen osalta. 17 tuuman lcd-näytöt vastaavat kuva-alaltaan 19 tuuman putkinäyttöjä. Sony on lakkauttanut kaikki 21 tuumaa pienempien putkinäyttöjensä valmistuksen, Samsung valmistaa enää yhtä 17 ja 19 tuuman kuvaputkinäyttöä. (Testissä lähinnä kehutaan lcd-näyttöjä, vaikka muutama varoituksen sana annetaankin kuvankäsittelijän kantilta. Omasta mielestäni lcd-näytöt eivät oikein sovi tarkkaan valokuvien käsittelyyn. Päätä ei tarvitse kääntää kuin aivan vähän, niin värit, kirkkaus ja kontrasti muuttuvat heti. Lcd-näytöillä ei tahdo saa puhdasta valkoista eikä puhdasta mustaa. Kovin monta mallia vaivaa vielä porrastuksen puuttuminen tummasta päästä. Lcd-näytön ns. kalibrointikin on asiantuntijoiden mukaan vähän ongelmallista. Taustavalo on aina päällä täysillä, värien säätäminen merkitsee valon himmentämistä. Jos ei kalibrointi helpolla onnistu, niin kannattaa tyytyä pelkkää profiliointiin eli siis tiedostoon liitetään lcd-näytön icc-profiili). Testin voittajaksi selviytyi ViewSonic VP171b 630 euroa, MikroPC Valinta -määreen saivat CTX S730 525 euroa ja Eizo FlexScan L557 680 euroa.
- Videoita Digikameralla, kolme sivua. Taulukkoon koottu usean digikameran video-ominaisuudet. Powerpoint-esitykseen on helppo liittää havainnollinen videopätkä. Videokuvaus on aika kömpelöä, harvat still-kamerat sallivat esim. zoomauksen kuvauksen aikana, automaattitarkennuskaan ei ole aina käytössä. Kuvanvakaajiakaan ei ole. Pienissä still-kameroissa optinen etsin on huonompi kuin videokameroiden etsimet. Äänenlaatu on heikko, mutta taitava lisää oman ääniraidan myöhemmin. Sonyn kameroissa ovat käytännöllisimmät ja monipuolisimmat video-ominaisuudet, Canonin ja Nikonin kameroissa liike toistuu suunnilleen yhtä hyvin, mutta tilaa kuluu enemmän.
- Entistä ketterämpi Acrobat, Adobe Acrobat 6, kaksi sivua
- Digikuvauksen höyhensarjalainen, pikatestissä SiPix StyleCam Snap, R-kirjan hinta 67 euroa. Vain hiukan tulitikkulaatikkoa isompi digikamera, josta on riisuttu kaikki turha pois. Kuusi senttiä kanttiinsa, paksuus 1.7 cm, paino 40 g. Salamaa ei ole, sisäinen 8 megan kiinteä muisti. AAA-pariston alkaessa ehtyä on aikaa vaihtaa paristo noin minuutti. Muistiin mahtuu 100 kpl 640 x 480 -kuvaa. Kyljessä on mini-usb -liitin, kameraa voi käyttää myös videoneuvotteluissa. Kontrastierot ovat ongelmallisia, samoin kirkkaassa valossa olevat kohteet. "Kohtuullinen hinta tekee laitteesta kiehtovan, jokamiehen ensimmäisen digipokkarin ja kamerakännyille vakavasti otettavan haastajan", 4*/5*.
- Loiskis ja räps, Sony DSC-U60 ja Sony DSC-U30 pikatestissä, 419 euroa ja 329 euroa. Sony DSC-U60 on oikeasti vedenpitävä, kameralla voi kuvat a 1.5 metrin syvyydessä. Molemmissa malleissa on 2.5 tuuman lcd-näyttö, kummassakaan kamerassa ei ole jalustakierrettä. 4*/5*.
- Corel Painter 8, pikatesti, 516 euroa. Käyttöliittymä on uudistettu, ohjelma matkii oikeaa maalaustapaa, ilmainen testi versio löytyy Corelin sivuilta. "Mikäli Photoshopilla piirtely maistuu puulta ja lopputuloksesta puuttuu se viimeinen silaus, kannattaa Painteria kokeilla". 5*/5*.
Sony DSC-F828, lienee kaupoissa ensi jouluna, kahdeksan megapikseliä, 28 mm - 200 mm, f2.0 - f2.8, elektroninen etsin, ulkoinen salama, lisää voi lukea (jos jaksaa) Dpreview:n Sony-foorumilta, ketju1, ketju2, ketju3, ketju4.
Dp-now.com, HP's No.59 black and white ink cartridge. Mustavalkokuvien printtaus onnistuu nyt helposti.
DCRP, Samsung Digimax V4 -arvio. Neljä megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, F2.7 - F4.9, SD/MMC-kortit, litiumioni-akut. Hyvää keskitasoa, Suomen hinta on 450 euroa.
Steve Sanders, kamera-arvioita.
- Kodak EasyShare DX6440, neljä megapikseliä, nelinkertainen zoom, 33 mm - 132 mm, f/2.2(f/4.8) - f/5.6(f/13), SD/MMC-kortit, AA-akut. Suomen hinta on 500 euroa.
- Sony DSC-P32, kolme megapikseliä, ei zoomia, AA-akut. Suomen hinta on 300 euroa.
- Canon Powershot A60, kaksi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, f/2.8 - f4.8, Compact Flash -kortit, AA-akut. Suomen hinta on 315 euroa.
- Polaroid iON 230, ultrapieni, kaksi megapikseliä, 122 g, 16 megan sisäinen muisti, SD-kortit, 1.6 tuuman lcd-näyttö, myös optinen etsin. Vähän yli $200.
|
| 14.08.2003 |
No voihan hitsi! Viime viikonloppuna Armi sanoi, että kukkia kuvatessa oli tullut muutaman kerran ERR 99 ja kuva oli jäänyt ottamatta. Virrat pois ja uudelleen päälle oli korjannut tilanteen. Eilen olimme perinteiseen tapaan ottamassa kuvia Korkeasaaren ilmaispäivänä. Minullekin tuli kolme neljä kertaa tämä ERR 99, peili nousi, mutta sulkimen räpsäys jäi puuttumaan. Tänään sitten näitä virheitä rupesi tulemaan oikein urakalla, suunnilleen joka kolmannen kuvan kohdalla suljin (?) ei lauennut. ERR 99 on varattu kaikenlaisille virheille, yleensä se tulee, kun käytetään esim. vanhempia Sigman objektiiveja. Meillä ei ole kuin Canonin objektiiveja, kaikilla linsseillä tulee sama virhe. Kaikkea mahdollista on kokeiltu, akut on ladattu, paristokahva otettu kokonaan pois, peiliä lukittu, kontaktipintoja yritetty varovasti puhdistaa, muistikortteja vaihdettu jne.
- vähän rasittavaa, kun piti huomenna mennä Eläintarhanlahdelle kuvaamaan Dragon-melontojen semifinaaleja ja finaalia (työpaikan porukka pääsi jatkoon, ovat vielä samassa erässä Canonin kanssa!)
- saa Armi huomenna viedä kameran Kaivopuiston laidalla sijaitsevaan JAS Tekniikkaan, toivottavasti ei joudu olemaan montaa päivää ilman kameraa
- mitä olen lukenut viestejä muilta foorumeilta, niin kyseessä ei ole mikään triviaali vika, monessa tapauksessa tilalle on tullut toinen kamera
(email) Apple järjestää Final Cut -tilaisuuden Introducing Final Cut Pro 4, to 28.8.2003 Lumessa, klo 12 - 16. Ei maksa mitään, mutta vaatii rekisteröitymisen. Kyseessä siis ohjelma videon ja filmin muokkaamiseen. Kts. tarkemmin.
(J.O. email) "Hyvään (ainakin verrattuna kameran omiin oletuksiin) valkotasapainon lopputulokseen varsinkin sisätiloissa päästään Pringles-purkin kannella. Kannen käyttöä tietenkin rajoittaa objektiivin halkaisija, mutta Olympus E-xx sarjan kamerassa kansi toimii todella hyvin. Eikun vain kansi objektiivin eteen, tähtäys valonlähdettä kohti ja mitataan valkotasapaino".
- eikun kauppaan perunalastupurkin ostoon...
Meillä odotellaan kovasti Photoshop 8:aa, Armia kiinnostaa erityisesti mahdollisuus käyttää 16-bittisiä värejä Adjustment Layerseissä. Aiemmin digicamera.netin uutisissa on mainittu Photoshop 8 eli Dark Matter 4.1.2003, 8.4.2003, 21.6.2003, 24.6.2003. Julkistuksen on arveltu tapahtuvan syyskuun lopussa, mutta viimeksi olen lukenut arvioita, joiden mukaan PS 8 tulisi myyntiin vasta marras/joulukuussa.
Viime lauantaina (9.8.) tilasin ns. "harmaakorttisuotimen", postikuluineen viisi senttiä alle sata dollaria, kts. www.expodi
| |